Teksti ja kuva: TAMKin tietojenkäsittelyn lehtori Jyrki Vehmas

___________________

TAMKin tietojenkäsittelyn opiskelijat saivat mielenkiintoisen yhteistyökumppanin, kun kasvisruuastaan tunnettu ravintola Fafa’s Tampereella haastoi heidät ideoimaan uusia markkinointiratkaisuja verkkoon. Rohkeasti kohti haastetta: tietoteknisen alan opiskelijoiden suhtautuminen markkinointiin ei aina ole pelkästään myönteistä, toisaalta kriittinen suhtautuminen nähtiin myös voimavarana.

Kriittisyys väheni oleellisesti, kun opiskelijat pääsivät tutustumaan ravintolan konseptiin ja maittaviin annoksiin, joissa oli hyvin valinnanvaraa – lihaisiakin annoksia löytyi niitä haluaville.

– Yhteistyöprojekti kuuluu tietojenkäsittelyn kurssiin, jonka päätavoitteena on oppia ajattelemaan asioita asiakkaan ja asiakkaan asiakkaiden näkökulmasta. Myös markkinointiviestintä ja sosiaalisen median välineet tulevat tutuksi ihan uudesta näkökulmasta, kertoo kurssin opettaja, lehtori Jyrki Vehmas.

Kuvassa: Ravintola Fafa’sin osakas Petri Wessman (pöydän ääressä keskellä) kertoo itsekin oppineensa opiskelijoilta projektin aikana.

Toisen vuoden web-tuotannon opiskelijat pääsevät tositilanteessa hyödyntämään ensimmäisen vuoden pelikehitysprojektissa saamiaan innovointitaitoja. Kurssin parikymmentä opiskelijaa työskentelee noin kymmenen viikon ajan neljässä pienryhmässä tuottaen ideoita ja ehdotuksia Fafa’sin verkkomarkkinoinnin strategiaksi ja kampanjatoteutuksiksi. Opiskelijat ottavat itse selvää asioista, hakevat vastauksia, ja luovuuskin joutuu koetukselle.

Työskentelyyn kuuluvat muun muassa ideointityöpajat ja seurantapalaverit yhdessä asiakkaan kanssa. Opiskelijoiden mukaan on erittäin kiinnostavaa päästä analysoimaan oman kampanjansa tuloksia. Esimerkiksi kilpailujen ja arvontojen käyttö kampanjoissa näyttää houkuttavan asiakkaita.

– Kun kampanjaviikkojen Facebook-näkyvyydet vaihtelevat tuhannesta sataan tuhanteen näyttöön, niin vaihtelun syiden analysoinnissa riittää pohdittavaa, toteaa Vehmas. 

Myös kansainvälinen ulottuvuus on projektissa mukana, koska suuri osa Fafa’sin henkilökunnasta puhuu äidinkielenään jotain muuta kieltä kuin suomea. Ravintolapäällikkö Andre Puga esimerkiksi on kotoisin Portugalista. Projektissa mukana oleva ravintolan osakas Petri Wessman puhuu tarvittaessa hyvinkin aitoa Tampereen murretta.

Wessmanin mukaan yhteistyössä parasta on mielipiteiden vaihto potentiaalisten asiakkaiden kanssa ja oman some-kokemuksen kartuttaminen. Vehmas puolestaan näkee hyvänä kehityssuuntauksena sen, että it-alan opiskelijat soveltavat ketterän projektinhallinnan oppeja myös muissa kuin IT-projekteissa. Niissä kaikki osapuolet oppivat jotain uutta.

Teksti ja kuva: Anna Vättö, TAMKin viestintä

 

Henri Liipola ei näytä tietoliikenneinsinöörin stereotyypiltä: hyväryhtisen, 190-senttisen jättiläisen kädenpuristus on tiukka. Tähän on syynsä: tuleva insinööri on huipputason moukarinheittäjä, joka valmistautuu Berliinissä vuonna 2018 pidettäviin EM-kisoihin.

Osallistumiseen voi vielä vaikuttaa muiden heittäjien tulokset, mutta mies on luottavainen – ja syystä. ”EM-kisaraja on 74 metriä, ja minä heitin 75,31. Kehityn koko ajan paremmaksi ja heitän vielä pidemmälle.” Perspektiiviä Henrin tulokseen tuo se, että Suomessa on vain yksi moukarinheittäjä, joka on kaudella heittänyt tätä paremmin.

”Vain treenaamalla voin kehittyä”

”Räjähtävyyteni sekä hyvä kehonhallinta tekevät minusta lajissa hyvän. Lisäksi olen nopea oppimaan,” Henri kertoo. Hän aloitti yleisurheilun 12-vuotiaana, ja keskittyi 15-vuotiaana pelkästään moukarinheittoon.

Lajivalinta oli luonteva: ”Olin moukarissa hyvä,” mies toteaa vaatimattomana.Liipola ei kuitenkaan jätä kaikkea vain luontaisen lahjakkuutensa varaan. ”Vain treenaamalla voin kehittyä,” hän toteaa ytimekkäästi, ”menestykseen ei ole mitään oikopolkua.” Treenitahti onkin maallikon näkökulmasta hurja. Viitenä päivänä viikossa on lajitreenit, eli Henri treenaa heittämistä, minkä lisäksi päiväohjelmaan kuuluu myös voimaharjoittelua.

Viikonloput ovat vapaampia, ja mies käy esimerkiksi pelaamassa sulkapalloa tai pingistä. Menestystä ei tarvitse hämmästellä; urheilu on Henrille selvästikin rakas elämäntapa.Tästä huolimatta aikaa jää myös opiskeluun.

TAMKissa Liipola opiskelee kolmatta vuotta tieto- ja viestintätekniikan koulutusohjelmassa erikoistuen tietoverkkoihin ja tietoliikennetekniikkaan. Menestys ei vaikuta opintoihin, mutta luonnollisesti urheilu-ura on ensimmäisenä mielessä. ”Niin kauan kuin olen urheilussa hyvä, teen sitä. Sitten joskus tulevaisuudessa on vuorossa työt insinöörikoulutustani vastaavalla alalla.

”Huippu-urheilu on ympärivuorokautinen työ”

TAMK saa mieheltä kiitosta tuesta ja joustavuudesta. ”Kokonaiskuormitus on ollut hyvä, lukujärjestykset ovat olleet valmiiksi minulle sopivia,” Henri kertoo tyytyväisenä.

Toistaiseksi opinnot ovat edenneet aikataulussa, mutta hän arvelee tilanteen muuttuvan. ”Huippu-urheilu on ympärivuorokautinen työ, ja tällä hetkellä treenaaminen on minulle tärkeintä.”

Insinööriksi valmistumisella ei siis ole kiire, sillä urheilutavoitteet eivät suinkaan lopu Berliinin kisoihin.

Seuraava suuri päämäärä Henrillä on jo selvillä: Tokion olympialaiset vuonna 2020. Kisarajat julkaistaan vasta lähempänä ajankohtaa, mutta kurinalainen harjoittelu ja intohimo lajiin vievät miestä tasaisen varmasti kohti menestystä. Ennen olympialaisia jännitetään kuitenkin EM-kisoja – Henri Liipolasta kuulemme vielä!

 

Teksti: Katja Muurinen, TAMKin sairaanhoitajakoulutuksen lehtori

Kuva: Tuula Malo

________________________

Syöpäsairaudet ovat Suomessa merkittävä kansanterveydellinen haaste, joka aiheuttaa suurta inhimillistä huolta niin potilaille kuin heidän läheisilleen. Vuonna 2015 syöpään sairastui lähes 33 000 suomalaista, joista naisten yleisimpään eli rintasyöpään reilut 5100, kun taas miesten yleisimpään eli eturauhassyöpään yli 4800. Joka kolmas suomalainen sairastuu elämänsä aikana syöpään ja väestön ikääntyessä myös määrä kasvaa – nykyään kuitenkin kaksi kolmesta selviytyy.

Syöpäpotilaan hoito ja hoitotyö kehittyvät jatkuvasti – myös erikoistumiskoulutus pyrkii vastaamaan nykyajan työelämän haasteisiin. Suomessa ammattikorkeakoululaki määrittelee erikoistumiskoulutusten järjestämistä: erikoistumiskoulutukset ovat korkeakoulun jälkeistä koulutusta, jolla vahvistetaan jo työelämässä olevien ammatillista kehittymistä (Ammattikorkeakoululaki 11 a § (19.12.2014/1173)).

Tampereen ammattikorkeakoulussa käynnistyi tämän vuoden syyskuussa ”Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju” -erikoistumiskoulutus, jonka aloitti 15 innokasta opiskelijaa. Pääsyvaatimuksena koulutukseen hyväksymiselle oli soveltuva korkeakoulututkinto, esimerkiksi sairaanhoitaja (AMK).

Koulutusta on kehitetty ammattikorkeakoulujen verkostossa, näin on saatu käyttöön mahdollisimman laaja-alainen osaaminen. Jokaisessa osallistuvassa ammattikorkeakoulussa lähipäivät toteutuvat samoina päivinä ja lähipäivien sisällöt ovat yhtenevät.

Koulutus koostuu kaikille yhteisistä opinnoista ja lisäksi opiskelija saa itse valita neljä vapaasti valittavaa opintojaksoa, joista kukin on kolmen opintopisteen laajuinen. Näin opiskelijalla on mahdollista suuntautua itselleen kiinnostaviin aiheisiin, joista haluaa saada lisää tietoa ja osaamista.

Koulutuksen viimeinen lähipäivä huipentuu ensi vuoden syyskuussa järjestettävään symposiumiin, jonne kutsutaan mukaan työelämän edustajia. Symposiumissa opiskelijat pääsevät esittelemään kehittämistehtävien satoa sähköisten postereiden avulla.

Opiskelijat tulevat hyvin monenlaisista työyhteisöistä aina perusterveydenhuollosta erikoissairaanhoitoon. Kaikilla on yhteinen tavoite kehittää osaamista syöpäpotilaan hoitotyössä ja päivittää tietojaan ajan tasalle. Osalla opiskelijoista on kulunut jo pidempi aika viimeisistä opinnoista ja esimerkiksi tiedonhaun välineet ovat muuttuneet kovasti – koulutuksessa opetellaan muun muassa käyttämään erilaisia sähköisiä viestinnän välineitä.

Opinnot toteutuvat monimuoto-opiskeluna ja koulutuksessa korostuvat opiskelijan itsenäinen työskentely ja aktiivinen tiedon hakeminen luotettavista lähteistä. Nämä ovat taitoja, joita opiskelijat voivat hyödyntää myös omassa työssään, erilaisissa sairaanhoidon toimintaympäristöissä.

Erikoistumiskoulutus on työelämälähtöistä ja niinpä kehittämistehtävät tehdään työyhteisöistä nouseviin tarpeisiin. Jokainen opiskelija on selvittänyt omassa työyhteisössään, mitä asiaa hän lähtee kehittämään kehittämistehtävän avulla; näin työyhteisökin hyötyy koulutuksesta.

Opinnoissa pyritään hyödyntämään opiskelijoiden osaamista ja tietämystä erilaisten yhteisten keskustelujen ja reflektoinnin kautta. Ryhmällä on mahdollisuus myös verkostoitua, mikä on näkynyt jo ensimmäisten lähipäivien aikana. Opiskelijat ovat kokeneet rikkautena, että kollegat ovat tulleet eri paikkakunnilta ja erilaisista työyhteisöistä – yhteen ääneen on todettu, että osaamista tässä ryhmässä on paljon.

Teksti ja kuvat: Ilona Lähde ja Laura Snirvi, neljännen vuoden TAMKin rakennusarkkitehtiopiskelijat

Rakennusarkkitehtiopiskelijat Ilona Lähde ja Laura Snirvi osallistuivat keväällä 2017  järjestettyyn Hangon Graniittilinnan opiskelijakilpailuun.

Hangossa sijaitsevan Graniittilinnan toiminnallinen ideakilpailu järjestettiin keväällä 2017. Kilpailun järjestäjinä toimivat Suomen arkkitehtiliitto (SAFA), Hangon kaupunki ja kiinteistön omistaja Kiinteistökolmio Oy. Kilpailu oli suunnattu arkkitehtiopiskelijoille, sekä korkeakoulu- ja ammattikorkeakoulujen muotoilu-, rakennus-, sisustus- ja kiinteistöalan opiskelijoille.

Hangon Graniittilinna sataman suunnasta.

Kilpailun tarkoituksena oli etsiä uusia ratkaisuja ja käyttötarkoituksia vuonna 1886 rakennettuun Graniittilinnaan, sekä suunnitella ko. tontille uudisrakennus. Suunniteltavan alueen rakennusoikeus oli 2 500 k-m2. Graniittilinnan kiinteistö sijaitsee voimakkaasti kehittyvällä alueella Hangon satamassa. Aiempia toimijoita kiinteistössä ovat olleet mm. Oy Granit Ab, Suomen Väriteollisuus Oy, Puolustusministeriö, erilaiset kesäkahvilat, yökerho sekä veneiden maahantuontiyritys. Vuonna 2016 kiinteistön osti Kiinteistökolmio Oy.

Tiedon kilpailusta saimme koulutuspäälliköltämme Minna Nyström-Järviseltä ja siihen tutustuttuamme harkitsimme osallistumista. Aluksi kävimme paikan päällä tutustumassa kohteeseen, sillä Hanko oli meille molemmille aivan vieras kaupunki. Tutustuttuamme kauniiseen Graniittilinnaan ja sen merelliseen ympäristöön, syntyi lopullinen päätös osallistua kilpailuun.

 

 

Laura Snirvin ja Ilona Lähteen visualisointi Hangon Graniittilinnasta.

Suunnittelussamme halusimme kunnioittaa vanhaa kivistä Graniittilinnan rakennusta ja suunnittelimme sen rinnalle puisen uudisrakennuksen. Ajatuksena oli sijoittaa kiinteistöön Hangon kulttuuri- ja taidekeskus, joka toimisi hankolaisten ns. olohuoneena. Suunnitteluprosessi lähti liikkeelle tontin käytön suunnittelusta ja uudisrakennuksen massoittelusta. Halusimme säilyttää vanhan rakennuksen pääjulkisivun ennallaan meren suuntaan. Uudisrakennus on mereltä katsottuna huomaamaton, jääden kokonaan Graniittilinnan taakse.

Uudisrakennuksen pääasialliseksi materiaaliksi valitsimme puun, sillä halusimme sen sulautuvan Graniittilinnaa ympäröiviin, alueelle omaleimaisiin makasiinirakennuksiin. Suunnittelussamme keskeisessä roolissa oli parantaa korttelinäkymää saavuttaessa kaupungin keskustasta satama-alueelle, sieltä katsottuna uudisrakennus on suunnitelmassa pääosassa. Näin saimme suunnitelmassamme uuden ja vanhan luontevasti sulautumaan toisiinsa, antaen korttelille kaksi erilaista ilmettä.

Kilpailussa sijoituimme 4 parhaan joukkoon, lunastussijalle. Saimme tuomareilta erityistä kiitosta suunnitelmamme ulkoarkkitehtuurista ja yksittäisistä suunnitteluratkaisuista. Kiinteistökolmio Oy:n toivomuksena oli kuitenkin ”bisnes-henkisempi” ratkaisu. Kilpailuun osallistui 13 työtä, joista 4 parasta palkittiin.

Kilpailun aikana pääsimme hyvin soveltamaan koulussa oppimiamme tietoja ja taitoja, sekä ennen kaikkea omaa osaamistamme. Aikataulutus ja töiden jakaminen oli onnistumisen kannalta erittäin tärkeää, sillä olimme molemmat aloittaneet työharjoittelun eri kaupungeissa. Kolmannen vuoden opiskelijoina meillä oli mielestämme hyvät edellytykset osallistua tämän vaativuustason suunnittelukilpailuun. Kilpailukokemus meidän molempien mielestä oli erittäin positiivinen, antoisa ja opimme paljon uutta. Suosittelemme kaikkia rohkeasti osallistumaan vastaaviin kilpailuihin.

Hangon Graniittilinnan opiskelijakilpailu (Suomen arkkitehtiliitto)

 

Teksti ja kuvat: Saana Hytönen, Y-kampus

______________________________

Yrittäjyys- ja innovaatiopalveluita tarjoava Y-kampus järjesti perjantaina 29.9. TAMKin juhlasalissa seitsemättä kertaa Nuoret Onnistujat -tapahtuman, joka keräsi lähes 600 opiskelijaa kuulemaan VR-ohjaaja Jannicke Mikkelsenin ja monitaituri Roope Salmisen menestystarinat.

Saana Hytönen (vas.), Anna Laurila ja Vesa-Pekka Latvala

Halusimme tapahtumaan kaksi erilaista, mutta yhtä lailla inspiroivaa, puhujaa. Lähdin tapahtuman päätuottajana kartoittamaan nuoria Suomen tähtitaivaan onnistujia päätyen hyvin pian Roope Salmiseen, josta on tullut muutamassa vuodessa yksi television vakiokasvoista ja musiikkimaailman suosituimmista muusikoista.

Sain vinkin Jannicke Mikkelsenista, joka oli inspiroinut ”Mediapolis live: Where is VR now?” -konferenssissa viime keväänä, ja halusin hänet toiseksi puhujaksi. Molemmat olivat hyvin innokkaita osallistumaan tapahtumaan ja valmistautuivat vajaan tunnin puheenvuoroilla.

Tapahtuman avasi juontajamme, yrittäjä ja Portaali-virtuaalielämysliikkeestä tuttu Aleksi Kauppinen. Sali oli lähes täynnä. Nousin lavalle Student Activatorien Anna Laurilan ja Vesa-Pekka Latvalan kanssa ja esittelimme lyhyesti, mitä Y-kampus tekee. Kerroimme pian alkavista kursseista ja järjestämistämme tulevista tapahtumista. Tämän jälkeen InnoEventin Anna Mikkonen ja Joonas Koto kertoivat tulevasta innovaatiotapahtumasta.

Jannicke Mikkelsen

Ensimmäinen puhuja oli norjalainen VR eli virtual reality -ohjaaja Jannicke Mikkelsen, joka ohjasi maailman ensimmäisen 360° 3D live -konserttivideon, Queen + Adam Lambert ”VR The Champions”. Mikkelsen kertoi puheenvuorossaan, kuinka hän sai Queenilta pyynnön toteuttaa 360° 3D live-konserttivideo ja kuinka hän lähti rakentamaan sitä.

Mikkelsenin esitys oli audiovisuaalinen ja sisälsi havainnollistavia kuvia hänen suunnitelmistaan ja tuotannon toteutustavoistaan. Olen itse elokuva-alan opiskelija ja minua inspiroi kuulla, kuinka omalla alallani oleva menestynyt nainen kertoi tarinaansa lavalla. Hän oli ottanut rohkeasti vastaan suuren haasteen, jonka taustalla oli paljon kunnianhimoa ja tiukka deadline, ja saanut aikaan onnistuneen ja uraauurtavan teoksen. Tapahtuman jälkeen pääsimme katsomaan Mikkelsenin konserttivideota VR-laseilla.

Roope Salminen

Toinen puhuja oli juontaja, näyttelijä, muusikko ja improvisaattori Roope Salminen. Salmisen puheenvuoro oli kasvu- ja menestystarina siitä, kuinka epäonnistumiset ja vastoinkäymiset eivät saa lannistaa ja kuinka sinnikkyydellä pääsee pitkälle – jopa televisioon.

Salminen kertoi, kuinka hänet hylättiin Teatterikorkeakoulusta toistamiseen ja hänelle sanottiin, että hänestä ei koskaan tule näyttelijää, mutta itsepintaisuudella hän löi läpi ja on nyt Suomen katsotuimmissa televisio-ohjelmissa.

Lisäksi Salmisen cover-bändi ”Roope Salminen ja Koirat” on noussut listaykköseksi. Salminen otti yleisöä mukaan, freestyle-räppäsi ja lopuksi vastasi puolen tunnin ajan yleisön kysymyksiin. Hän oli hurmaava, rento ja puhui elämästään avoimesti.

Puheen jälkeen minulle jäi rohkaistu ja inspiroitunut olo. Salminen antoi yleisölle tärkeän opin: ”Unelma ei oo mitään ilman suunnitelmaa ja suunnitelma ei oo mitään, jos sitä ei ala toteuttaa.”.

Nuoret Onnistujat oli tapahtumatuottajan näkökulmasta onnistunut tapahtuma, joka toteutti tavoitteensa inspiroida opiskelijoita ja rohkaista heitä tavoittelemaan unelmiaan.

 

Teksti: Hilla Hanhimäki, Pikkolan koulu, TET-harjoittelija TAMKissa
Kuva: Näytelmäkerho Ääriraja

_______________________________________________________

TAMKin oma teatterikerho Ääriraja on ollut toiminnassa vuodesta 2014. Kerhoon on tullut mukaan näytelmätaustaisia ja uutta harrastusta etsiviä opiskelijoita. Mukana on myös esiintymiskammoisia, jotka ovat päässet kerhon avulla kammostaan yli. Nyt kerho on tekemässä uutta keväällä esitettävää näytelmää, joka kertoo meille monelle tutusta aiheesta, yksinäisyydestä. Pääsin haastattelemaan Äärirajan päätuottajaa Leila Huukia, joka kertoi minulle heidän uudesta produktiostaan.

Suosiotaan kasvattanut 40 jäsenen kerho sai idean tehdä näytelmän, johon he kysyivät ihmisiltä oikeita henkilökohtaisia tarinoita yksinäisyydestä viime keväänä. Tällaisesta vaikeasta sekä todellisesta aiheesta on haastava tehdä näytelmä, koska he halusivat tehdä siitä tarinoiden arvoisen, mutta ei liian masentavan. Realismissa on vaikea pysyä, sillä kaikissa tällaisissa tarinoissa ei välttämättä ole onnellista loppua. Ihmiset lähettivät omakohtaisia tarinoitaan runsaasti ja näytelmä käsikirjoitetaan niistä valittujen tarinoiden pohjalta.

Kerholaiset ovat lähteneet innokkaasti projektiin mukaan ja kerhon saamien tarinoiden määrästä voi päätellä sen saaneen positiivisen vastaanoton. Mielestäni on hienoa, että tällaisesta aiheesta on tekeillä näytelmä, sillä moni on varmasti kokenut yksinäisyyttä jossain vaiheessa ja tätä kautta monet voivat samaistua näytelmään. Ja kerhon omia sanoja lainaten on tärkeää, että myös vaikeista asioista voidaan puhua.

Näytelmän tekemiseen kuuluu monia vaiheita, kuten aluksi tietenkin tekijöiden rekrytointi, käsikirjoituksen kirjoittaminen, bändin biisien harjoittelu, näyttelijöiden tutustuminen toisiinsa,  improvisaatio, harjoittelu sekä puvustajien ja maskeeraajien suunnittelu sekä miltä lava, maskeeraus ja roolivaatteet tulevat näyttämään. Tietenkin tuottajilla ja ohjaajilla on iso rooli koko tekemisen ajan. Minä olen varma, että kun nämä kaikki työvaiheet on tehty ja näemme valmiin näytelmän keväällä, se tulee olemaan todella hieno.

Teksti ja kuvat: Piia Pälä, alumni, yrittäjä, Brand & Visual Designer

 

Mitä saadaan, kun yhdistetään entinen TAMKilainen, yrittäjyys ja isänmaallisuus? Siitä syntyy esimerkiksi yhden graafisen suunnittelijan kirjoittama, sata runoa kattava runoteos, joka päätyi osaksi Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden virallista ohjelmaa.

Hei kaikki, olen Piia, TAMKin alumni. Valmistuin vuonna 2010 viestinnän koulutuksesta visuaalisen suunnittelun linjalta, silloisesta Finlaysonin toimipisteestä. Olen tehnyt työuraani markkinointitoimistoissa muun muassa graafisena suunnittelijana ja AD:na. Nyt olen toiminut pari viime vuotta päätoimisena graafisen alan yksityisyrittäjänä Skyway Creative -toiminimellä.

Toimin brändäyksen, graafisen suunnittelun, markkinoinnin, visuaalisten konseptien ja konsultoinnin parissa. Ehdin olla myös toista vuotta mukana perustamassa uudentyyppistä C2B2C-verkkokauppa-startupia. Pari viime vuotta on vaatinut hurjasti ankaraa työtä, mutta myös opettanut paljon.

Jännän äärellä

Runoteoksen syntyjuuret ulottuvat muutaman vuoden taakse, jolloin runoja alkoi syntyä kuin itsestään. Julkaisin muutaman runon tuolloin omassa Facebook-profiilissani. Runojen vastaanotto oli huikea ja osa tiedusteli, milloin tulee kirja. Oikeastaan vasta silloin ymmärsin, että saatan muuten olla tässä ihan hyvä.

Usein käy niin, että itsestäänselvyytenä pidetyt asiat ovatkin lopulta juuri niitä juttuja, jotka tekevät jokaisesta meistä ainutlaatuisen. Meillä kaikilla on piileviä kykyjä ja päättelin, että mitä todennäköisemmin olin nyt löytänyt omani.

 

TAMKista medianomiksi valmistunut Piia Pälä pyörittää omaa graafisen alan yritystään samalla, kun työstää 100 runoa Suomen juhlavuoden kunniaksi.

Mutta niin, miksi juuri runot – miksi ei jotain omaan alaan tai ammattiin liittyvää? Henkilö, joka ei ole aiemmin kirjoittanut runoja, päättää tehdä runoteoksen – miksi ei? Hyviä lopputuloksia syntyy, kun on halu haastaa itseään, tarve auttaa muita ja nälkä nostaa rimaa yhä korkeammalle. Niin taisi käydä tässäkin. Lisäksi, itselleen ei aina kannata kertoa ihan kaikkea etukäteen, sen kun tekee vain.

Kun tekee pieniä asioita, niin isot asiat seuraavat perässä

Vaikka työprojekteista ei ollut pulaa, mietin, että upean vastaanoton saaneet runot tulisi julkaista “vielä joskus” ja ”jossain formaatissa”. Toivoin että mahdollisimman moni löytäisi runojen pariin. Ajatus runojen julkaisusta jäi kummittelemaan. Se pelotti, mutta myös kutkutti.

Hyvästä palautteesta rohkaistuneena päätin hakeutua mukaan viralliseen Suomi 100 -ohjelmaan. Mikä olisi parempi syy ja ajankohta julkaista runot, kuin Suomen sadas juhlavuosi? Vuodenvaihteeseen oli jäljellä noin 120 päivää – ehdin siis hyvin julkaista juhlavuoden kunniaksi 100 runoa.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan heti kun olin päättänyt asian, oli domain pian varattu, Facebook-sivu perustettu ja hakemus lähetetty Suomi Finland 100 -juhlavuotta organisoivalle taholle Valtioneuvoston kansliaan. Hakemukseen vastattiin nopeasti ja sain käynnistettyä projektin täysillä syyskuun alkupuolella. Ei tullut kirjaa – tuli Suomi 100 runoa. Nyt Suomi 100 runoa -teos on kaikkien luettavissa Facebookissa sekä verkkosivuilla.

Ei aivan perinteisimpiä runoja

Vaikka et pitäisi runoudesta, saatat siitä huolimatta löytää vaihtelevan aiheisista runoista jotain itsellesi. Suomi 100 runoa -teos on kokoelma kolmekymppisen ajatuksia, kokemuksia, mietelmiä ja muistokirjoituksia meille suomalaisille.

Teoksen runojen on sanottu olevan sielukkaita, väkeviä, koruttomia, pohtivia, älykkäitä, moniulotteisia, ajattomia, minimalistisia, jopa mystisiä. Ne porautuvat suomalaisen ihmisyyden ytimeen. Toivon että runoista on mahdollista löytää ikäpolvesta riippumatta oma henkilökohtainen ja syvempi merkityksensä. Runot on suunnattu kaiken ikäisille ja omistettu kaikille meille.

Siispä lämpimästi tervetuloa runojen pariin! Uusia runoja julkaistaan lähes päivittäin vuoden loppuun asti.

 

Menestystä kaikille opintoihin ja hyvää juhlavuotta toivottaen,

 

Piia Pälä

Alumni, yrittäjä, Brand & Visual Designer ja näköjään nyt myös esikoisrunoilija 

 

Lauantai 26.8.2017 oli suurten juhlien päivä. Frenckellin sisäpihalla, kuten myös ympäri Suomen, järjestettiin suuret kyläjuhlat rakkaan isänmaamme ruokakulttuurin kunniaksi. Päivä oli valittu tarkoin, nimittäin tasan 100 päivää ennen Suomen 100-vuotissyntymäpäivää.

Tapahtumaa olivat järjestämässä Pirkanmaan Keittiömestarit, Tampereen Paistinkääntäjät, Juvenes Juhlapalvelu ja Tampereen ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijat.

Tapahtumapäivänä mestareiden grillit olivat kuumenneet puoleen päivään mennessä ja lounastarjoilu sai luvan alkaa. Lounasaika oli pyhitetty niin sanotusti kaikelle kansalle, jolloin ohikulkijoilla oli mahdollisuus päästä nauttimaan pöydän antimista. Lounaalla grillattiin glaseerattua porsaanniskaa ja flank steakia sekä kasvisvaihtoehtona grillattua halloumia ja uuden sadon kasviksia. Kumpaakin annosta täydensi kirkas perunasalaatti.

TAMKin Palveluliiketoiminnan infopisteellä toimivat opiskelijat Veera Rantanen ja Hanna Lehmussaari.

Tapahtumakoordinaattorit Aarne Hietamäki ja Aki Koivuniemi tarkistavat illan buffetpöytää yhdessä Juveneksen keittiömestarin Kirsi Saarnin kanssa.

Keittiömestareita grillin äärellä

Suomi 100 -teemaa mukaillen myös luontoäiti halusi esitellä paikalla olevalle kansalle monimuotoisuutensa. Lounaasta saatiin nauttia vuoroin syksyisen vesisateen säestämänä, vuoroin huumaavassa auringonpaisteessa kylpien. Sää ei kuitenkaan kaikessa komeudessaan onnistunut laimentamaan tunnelmaa, vaan muutamien mölkkymittelöiden lomassa asiakkaita virtasi aina viimeisiin lounashetkiin asti.

Iltajuhla aloitettiin klo 18, jolloin pöydät oli katettu viimeistä vatia myöten täyteen. Alkuruokapöydästä löytyi seuraava valikoima kotimaisia herkkuja: graavilohirullaa, savusärkeä, grillattua broileria, marinoituja sieniä, vihersalaattia, maalaissalaattia, hedelmäistä leipäjuustosalaattia, pikkelöityjä kasviksia ja rievää.

Pääruokana toimi sama kokonaisuus kuin lounaalla ja se tarjoiltiin asiakkaille lautastarjoiluna, suoraan mestareiden grillistä. Jälkiruoaksi nautittiin vielä marjamoussea ja kahvia. Baarista sai laadukkaita viinejä sekä oluita ruoan seuraksi.

Livebändin (Tamkeys) lisäksi asiakkaita viihdytti Suomi-aiheinen tietovisa. Illan koleasta säästä huolimatta tunnelma oli lämminhenkinen ja asiakkaat saivat nauttia ainutlaatuisella ammattitaidolla rakennetusta kokonaisuudesta.

Kyläjuhlan asiakkaat saivat kuvauttaa itseään kuvauspaikalla.

Kyläjuhlan tapahtumakoordinaattoreina toimivat restonomiopiskelijat Aarne Hietamäki ja Aki Koivuniemi (14Resto)

Teksti: Restonomiopiskelija Hanna Lehmussaari (14Resto)
Kuvat: Restonomiopiskelija Titta Saarinen (14Resto)

Teksti: Kirsi Saarinen ja Minna Metsäportti

___

TAMKissa on ollut syksystä 2016 lähtien mahdollista suorittaa Professional English for Nurses ja Technical English for Professionals -opintojaksot niin sanottuna Fast Track -kurssina. Fast Track on yhteinen verkossa suoritettava opintojakso sellaisille tekniikan ja terveysalan opiskelijoille, joilla on hyvä englannin kielitaito ja jotka perustellusti haluavat nopeuttaa englannin kielen opintojaan. Opintojaksolle haetaan erillisellä hakemuksella, jolla opiskelijat osoittavat sekä kielitaitonsa tasoa että myös antavat tietoa taustoistaan englannin kielen käyttäjinä ja oppijoina.

Tabulapohjainen Fast Track kestää viisi viikkoa huipentuen opiskelijoiden moniammatillisissa tiimeissä ideoimiin, suullisesti esitettäviin lopputöihin. Näiden valmistelussa opiskelijat hyödyntävät ja soveltavat oman erikoisalansa näkökulmia ja samalla tutustuvat toisten opiskelijoiden ammattialaan. Lopputöinä opiskelijat ovat tuottaneet muun muassa seuraavia oivaltavia tuotoksia: Work Safety in Various Working Environments, Healthy Building, Robot Assisted Surgery ja Virtual Reality in Health Care.

Opintojaksolla työskentely perustuu itseohjautuvuuteen, yhteistoiminnallisuuteen ja reflektioon. Opiskelijat valitsevat omaan erikoisalaansa liittyvää aineistoa (esimerkiksi videot ja tieteelliset julkaisut) ja työstävät näitä eri tavoin yhteisillä oppimisalustoilla. Opiskelijat arvioivat omaa ja toisten oppimista sekä antavat palautetta toisilleen. Kommunikointi on avointa – sekä tuotokset että niistä saatu palaute ovat kaikkien luettavissa.

Yksi kurssin keskeisistä tavoitteista on harjoitella ja pohtia, mitä onnistunut ammatillinen viestintä (Successful Professional Communication) pitää sisällään ja miten se saavutetaan. Mielestämme tämä tavoite saavutettiin kahdella edellisellä Fast Track -opintojaksolla.

Fast track -matka jatkuu ja mukana on tällä kertaa myös kansainvälisiä vaihto-opiskelijoita, jotka tuovat kulttuurisen ulottuvuuden opintojaksolle.

Tiimivalmennus ja valmentava opettajuus näyttäytyvät useimmiten yksittäisen opintojakson tai opetuskerran metodina. Meille TAMKin maakuntatoimipisteissä liiketaloutta opettaville koko tradenomitutkinto on yhtä valmentamista. Tavoitteena on integroida opintokokonaisuudet toisiinsa ja noudattaa valmennuspedagogiikkaa kaikessa työskentelyssä.

Työmuotona sataprosenttinen valmentaminen on haastavaa, mutta antoisaa. Kun perinteisessä opetuksessa jokainen huolehtii vain omasta opintojaksostaan, on meidän mallissamme kaikkien valmentajien hallittava koko opintosuunnitelman sisältö. Opintokokonaisuuksien integrointi ei onnistu, jos tietoisuus koko opintokokonaisuudesta ei ole kaikilla hallussa.

Kaikki valmentajat osallistuvat kokonaisuuksien suunnitteluun. Tradenomiopinnot on jaettu puolen vuoden moduuleihin. Jo edellisen moduulin puolivälissä jokainen valmentaja käy tutustumassa seuraavan puolen vuoden tarjontaan ja esittää rohkeasti omat ajatuksensa siitä, mitä hänen mielestään seuraavan puolen vuoden aikana tehdään – miten opetussuunnitelman tavoitteet saavutetaan sekä millaiset metodit tukevat oppimista tehokkaimmalla mahdollisimmalla tavalla.

Toki apunamme on myös kokemus siitä, miten sama homma edellisen ryhmän kanssa tehtiin.

Yksittäisille opintojaksoille valitaan vastuuvalmentaja, joka tekee tehtävien hienosäädön ja huolehtii siitä, että työmäärä pysyy suhteessa opintopisteisiin. Silti se lähes aina ylittyy. Integroiduissa isoissa ameebamaisissa tehtävissä on suuri riski sortua liikaan kunnianhimoon, mikä tarkoittaa rutkasti liikaa työtunteja niin opiskelijoille kuin valmentajillekin. Tehtäviä ei saa myöskään olla liian vähän.

Tämän jälkeen valmentajatiimi pohtii yhdessä ehdotettuja tehtäviä ja pyrkii rakentamaan niiden pohjalta mahdollisimman eheän kokonaisuuden – mitä muutellaan vielä useita kertoja matkan varrella. Suunnittelutyö on siis käytännössä vähintään kolminkertainen perinteiseen opetukseen verrattuna.

 

Oppimistulokset ovat hyvin nähtävissä

 

Oppimistuloksia tarkasteltaessa ja yksittäisten opiskelijoiden kehitystä seurattaessa on valmis liputtamaan valmennuksen puolesta. Työ on ollut sen arvoista. Yksilölliset kehityskaaret ovat parhaimmillaan huikaisevia ja opiskelijapalautekin on pääosin positiivista. Paitsi alussa. Etenkin aikuisilla mielikuva perinteisestä luokkahuoneopetuksesta ja pelkistetyistä tehtävistä elää tiukassa.

Vaikka säännöllisesti joudummekin perustelemaan metodista valintaamme, kuulen vuosittaisissa tuutorikeskusteluissa useita kertoja, ettei perinteistä opetusta kaivata enää takaisin. Valmennuksellista otetta joutuu silti kieltämättä välillä perustelemaan myös itselleen ja valmennustiimilleen.

Luovan kaaoksen kanssa eläminen on ajoittain raskasta. Olisi paljon helpompaa huolehtia vain omasta opintojaksostaan, vain juuri siitä aihealueesta, joka on omaa parasta asiantuntemustasi. Olisi paljon helpompaa käydä vetämässä Power point -sulkeiset parina tuntina kuukaudessa sen sijaan, että on paikalla kaksi peräkkäistä ylipitkää työpäivää. Numeraalisen tentin perusteella tehty arviointi olisi helpompaa kuin isojen tehtäväkokonaisuuksien prosessin ja lopputuloksen sekä opiskelijan oman aktiivisuuden ja kehittymisen arviointi.

Mutta perinteisenä opettajana ei pääsisi samalla tavalla herkuttelemaan oman työnsä tuloksilla. Opettajana ei pääsisi niin lähelle opiskelijan osaamista kuin valmentajana, ei näkisi kehittymiskaarta samoin kuin valmentajana – eikä pääsisi samalla tavalla konttaamaan omalle epämukavuusalueelleenkaan.

Valmennuksessa tulee aina myös epäonnistumisia. Emme juhli niitä kansainvälisen peliyhtiön tapaan, mutta väittäisin meidänkin ottavan niistä opiksemme. Samaa virhettä ei toisteta ja epätäydellinen suoritus antaa aina mahdollisuuden päästä seuraavalla kerralla lähemmäs täydellisyyttä. Se tarkoittaa myös omaa kehittymistä.

Omaa kehittymistä tukee myös yhteisopettajuus. Valmentajia on useimmiten paikalla samanaikaisesti vähintään kaksi. Toinen on assistentin roolissa, jolloin hän oppii valmentajapariltaan uusia aihealueita ja voi samalla terävöittää tämän ohjausta omilla spontaaneilla kommenteillaan. Samanaikaisopetuksessa myös kollega omine työtapoineen tulee tutuksi, eikä opettaminenkaan ole enää niin yksinäistä puurtamista. Parhaimmillaan parityöskentely on luovaa improvisaatiota.

Valmentajana et ole koskaan valmis. TAMKissa on mahdollista osallistua valmentajakoulutukseen ja jatkovalmentajakoulutukseen. Koko maakuntatiimimme on käynyt molemmat koulutukset ja kerännyt matkan varrelta paljon ideoita talteen. On ollut myös hienoa tutustua oman organisaation muiden yksiköiden opettajiin ja jakaa kokemuksia ja ajatuksia niin valmennuksesta kuin kaikesta muustakin. Yhteiset koulutukset ovat synnyttäneet myös moniammatillista yhteistyötä TAMKin sisällä.

Seuraava askel valmentajakoulutuksissa voisikin olla työelämäyhteistyöhön panostaminen – valmentaminen yhdessä yritysten kanssa.

 

Heli Antila

lehtori, liiketoiminta ja palvelut

Päävalmentaja, Mänttä-Vilppula ja Virrat