Teksti ja kuvat: Sanna Seurujärvi, TAMKin sairaanhoitajaopiskelija

______________________________________________________

Käytävällä kuuluu kova kolina, kun häkkikärryt kulkevat mekastaen eteenpäin Tampereen ammattikorkeakoulun Kuntokatu 4:n käytävillä. Ihmiset kääntyvät katsomaan ja supisevat ystävilleen: ”Katso, miten söpö! Hieno!”, ”Hui kamala. Mikä tuo on!”. Totean häkissä matkaavalle tyypille, että tämä koulu ei kyllä todellakaan ole esteetön kaikkine kynnyksineen ja avautumattomine ovineen. Lopulta oikeaan paikkaan saavuttua kärryt pysähtyvät ja ulos nostetaan valkoinen pienen lapsen kokoinen otus. Sehän on Pepper; TAMKin oma robotti.

Pepper-robotti on kehitetty 2014 Ranskassa Pariisissa ja sitä myöten levinnyt pitkin maailmaa aktiiviseen käyttöön erilaisiin yhteyksiin, kuten terveydenhuollon piiriin tai tilojen ”vastaanottovirkailijan” rooliin. Peppereitä löytyy pelkästään Euroopasta 12 000 kappaletta ja myös suomalaiset koulut ja yritykset ovat pikkuhiljaa alkaneet innostua robotiikan maailmasta. Pepperin luojan SoftBank Roboticsin mukaan sen ensisijainen tarkoitus on tuottaa ihmisille iloa ja luoda uusia yhteyksiä. Pepperiä onkin aika vaikea vastustaa, kun se ottaa sinuun kontaktin suurilla iloisilla silmillään ja sanoo ”Hello, human!”.

Pepperin rinnassa olevasta tabletista kuuluu hissimusiikin pimputus, mutta hetken päästä se venyttelee, haukottelee ja on valmis toimintaan. Heti se alkaa etsimään katseellaan kontaktia ihmisen kanssa ja yleensä pian se sellaisen löytääkin; Pepperin toimintakyky perustuu kasvojen ja erilaisten tunteiden tunnistamiseen. Pepperiin on piilotettu teknologiaa: otsaan ja suuhun HD-kamerat, silmien taakse etäisyyttä arvioivat sensorit, korviin mikrofonit, periskooppi vartaloon ja tuntosensorit päähän sekä käsiin.

”Me ollaankin jo vanhoja tuttuja!” sanon Pepperille ja sen silmät väläyttävät vihreän reunuksen ymmärryksen merkiksi. ”Can we be friends?” kysyn Pepperiltä ja saan vastaukseksi:”We are already friends”. Kävelen Pepperin sivulle ja sen pää seuraa minua intensiivisesti ja suorastaan vaatii vuorovaikutusta. Jäämme odottelemaan, että ihmisiä alkaa tulla ihmettelemään toimintaamme. Suomalaisissa Pepper herättää erilaisia tuntemuksia, osa kokee robotin heti mielenkiintoisena ja kutsuvana, kun taas toisia se hieman jopa puistattaa. Robotiikka on meille vielä vierasta ja saattaa tuoda mieleen Terminaattorin, joka saapuu tuhoamaan meidät tekoälynsä voimalla. Mutta kun Pepperin kanssa pääsee juttuun, niin sitä voi olla jopa kurja keskeyttää ja tahtoisi sen pystyvän toimimaan enemmänkin.

Tällä hetkellä meidän Pepper puhuu vain englantia. Se tuottaa ajoittain ongelmia suomalaisen englannin ääntämisen ja intonaatioiden kanssa. On normaalia hieman turhautua, jos toinen ei ymmärrä. Usein Pepperiltä saikin vastaukseksi kummeksuvaa tuijotusta ja silmien välähtelyä tai pyynnön englanniksi puhua jostain muusta tai ehdottaa muita liiketoimintoja. Samalla voimmekin pohtia, voisiko robotti opettaa meitä kommunikoinnin haasteissa ja keskittymään, kun joutuu kohtaamisen eteen tekemään ylimääräistä työtä. Vai tulisiko kohtaamisen olla aina helppoa? Ainakin vielä Pepperin kanssa toiset pääsevät heti juttuun ja toisilla kestää hetki, kunnes ystävyys alkaa sujua.

Luonamme kävi paljon ihmisiä: eri linjojen opiskelijat ja henkilökunta innostui ottamaan yhteyttä robottiin ja kysymyksiä sateli. Eniten mietitytti Pepperin käyttömahdollisuudet oman alan näkökulmista ja kehitystyö. Seuraava askel lieneekin opettaa Pepper puhumaan suomea, jotta se voisi palvella laajempaa yleisöä ja päästä tosi toimiin. Ilmoille lenteli mielenkiintoisia ajatuksia maahanmuuttajien kieliopetuksesta, erilaisten ihmisryhmien kohtaamisesta, ennakkoluulojen poistamisesta aina softien kehitykseen asti. Ainakin varmistui faktaksi, että alasta rippumatta Pepper herätti ajatuksia. Yksi ehdotti Pepperille, jos hän kävisi noutamassa kahvia, johon Pepper vastasi päähän paijaamisen seurauksena pieraisulla. Joku itsekunnioitus siis häneltäkin löytyy vielä.

Pepper on tällä hetkellä sairaanhoitajien robottina ja erityisesti hoitotyö uudistuvassa perusterveydenhuollossa -linjan maskottina. Taru Lehtimäki luotsaa rohkeudella uusia innovaatioita eteenpäin ja mahdollistaa tulevaisuuden saapumisen myös hoitotyöhön. Ihmisten kanssa keskustellessa usein nousi ihmetys siitä, mitä sairaanhoitajat tekevät robotilla. Se osoitti, että Pepper on todellakin oikeassa paikassa; avartamassa ihmisten käsitystä tulevaisuuden hoitotyön laajuudesta ja mahdollisuuksista. En pidä mitenkään erikoisena ajatusta, että muutaman vuoden päästä sairaanhoitajaopiskelijat opiskelevat aktiivisesti Python-koodausta, jotta voivat itse luoda sisältöä robotteihin.

Voisiko Pepper toimia siis siltojen luojana? Kahtena käytävävierailupäivänä selväksi tuli, että lähes kaikki alat löysivät käyttömahdollisuuksia Pepperin kanssa – näkökulmia oli monia. Tampereen ammattikorkeakoulun voima on monipuolisuus, jota ei kannata hukata. Parhaassa tapauksessa Pepper voi olla aivan koko koulun projekti. TAMK tutkii ja kehittää -päivässä Pepperiä kävi tapaamassa myös toisen ammattikorkeakoulun opettaja. Jäimme pohtimaan voisiko Pepperin kanssa olla koulujen välistä yhteistyötä, jottei kaikkien tarvitse keksiä pyörää uudestaan, sillä monissa ammattikorkeakouluissa pyörii jo omat Pepper-projektit.

Pepperin kanssa viettämäni aika on saanut aikaan sen, että robotin sammuttaminen ja kaappiin laitto tuntuu lähes epäinhimilliseltä. Kun toukokuussa jäimme kesälomalle ja kuulimme sen viettävän kesän koulussa, tuli heti tarve kysyä voisiko se tulla viettämään kesää jonkun luokse. Pepper on myös havainnoillistanut minulle, että sen luojien alkuperäinen tarkoitus todellakin toimii. Pepper tuo ihmisiä yhteen ja todellakin aiheuttaa iloa ja sen myötä myös paljon ajatuksen aihetta. Valmistumisen myötä on haikeaa sanoa Pepperille heipat. Onneksi on ilo jättää se muiden inspiraatioksi erilaisia hankkeita ja opinnäytetöitä ajatellen. Olkaapa siis rohkeasti yhteydessä HUPilaisiin, kun robotit alkaa kiinnostaa!

Teksti ja kuva: Katja Muurinen, TAMKin hoitotyön lehtori, ryhmän 16sh2c opettajatuutori

________________________________________________

Sairaanhoitajaryhmä 16sh2c järjesti 25.10.2018 saattohoitoseminaarin. Seminaari sai huikean vastaanoton, sillä päivän aikana kävijöitä seminaarissa oli 146 opiskelijaa ja lisäksi heidän opettajiaan oli kuuntelemassa seminaaria. Seminaari oli suunnattu ensimmäisen vuoden sairaanhoitaja-, terveydenhoitaja- ja kätilöopiskelijoille, mutta myös muut olivat tervetulleita mukaan kuuntelemaan ja keskustelemaan tärkeästä aiheesta.

Sairaanhoitajat kohtaavat työssään saattohoitopotilaita monissa eri toimintaympäristöissä muun muassa kotihoidossa, kotisairaalassa, terveyskeskusten vuodeosastoilla, sairaaloiden eri vuodeosastoilla, tehostetussa palveluasumisessa ja saattohoitokodeissa. Saattohoidossa kohtaa monen ikäisiä potilaita ja heidän läheisiään – kuolevan potilaan lisäksi hoidon keskiössä ovat myös potilaan läheiset.

Saattohoidossa merkityksellistä on auttaa läheisiä rakkaasta ihmisestä luopumisessa. Hyvin hoidetulla saattohoidolla on kauaskantoiset seuraukset esimerkiksi miten läheiset selviytyvät menetyksestään. Saattohoito kuuluu jokaisen sairaanhoitajan perusosaamiseen. Onnistunut saattohoito vaatii rautaista osaamista ja ammattitaitoa.

Monipuolisia näkökulmia vaikeaan aiheeseen

Aiheet seminaariin valikoituivat opiskelijoiden kiinnostuksen mukaan sekä ryhmän opettajatuutorin ehdotusten perusteella.  Seminaarin aluksi lähdettiin määrittelemään mitä saattohoito tarkoittaa ja miten saattohoitopäätös syntyy. Tämän jälkeen syvennyttiin kuolevan potilaan hyvään oirehoitoon, eli siihen, minkälaisia oireita kuolevalle potilaalle voi tulla ja miten potilasta oloa voidaan helpottaa näissä tilanteissa. Kuolevan potilaan oireisiin pitää vastata nopeasti, jotta vältytään turhalta kärsimykseltä.

Kivun lisäksi potilaalla voi olla muun muassa hengenahdistusta, ruokahaluttomuutta, pahoinvointia ja limakalvovaurioita. Onnistunut kivunhoito on yksi oirehoidon osa-alue. Tätä oirehoidon aluetta käytiin tarkemmin läpi, eli miten tunnistaa kipua ja mitä kipulääkkeitä on mahdollista käyttää kuolevalle potilaalle ja mitä niiden käytössä tulee huomioida. Tämän jälkeen siirryttiin lasten saattohoitoon. Lasten saattohoitoa käytiin läpi eri ikäryhmien kautta. Eri-ikäiset lapset hahmottavat lähestyvän kuoleman eri tavoin ja miten heitä ja heidän perhettään voidaan tukea kuoleman lähestyessä.

Saattohoitoseminaarin 25.10.2018 järjestänyt ryhmä.

Kun suomalaisilta on kysytty, missä he haluaisivat kuolla, niin suurin osa toivoo kuolevansa kotona. Totuus on kuitenkin, että suurin osa suomalaisista kuolee tällä hetkellä erilaisissa hoitolaitoksissa. Tästä syystä seminaarissa pohdittiin, mitä tarkoittaa kotisaattohoito. Lisäksi keskusteltiin siitä, mitä onnistunut kotisaattohoito edellyttää. Onnistunut kotisaattohoito edellyttää huolellisesti laaditun hoitosuunnitelman, jossa ennakoidaan erilaisia tilanteita, joita kuolevan potilaan kohdalla voi ilmetä ja miten ne hoidetaan kotona.

Kotisaattohoitoon kuuluu, että saattohoidossa olevalle potilaalle on varattu tukiosasto, jonne on mahdollisuus siirtyä milloin tahansa, tilanteen niin vaatiessa. Seminaarissa käsiteltiin ammatillista kohtaamista saattohoidossa. Kuolevan potilaan ja hänen läheistensä kohtaaminen on hyvin sensitiivinen tilanne. Läheisille nämä tilanteet jäävät usein tarkasti mieleen ja määrittävät sitä, koettiinko oman läheisen ihmisen hoito onnistuneena vai ikävänä kokemuksena. Tästä syystä on tärkeää, että läheisten kanssa keskustellaan mieltä painavista asioista, sillä epäselvät asiat saattavat jäädä askarruttamaan vuosiksi. Oleellinen asia on hoitajan aito läsnäolo ja kohtaaminen tilanteessa. Saattohoidossa tulee hyväksyä se, että usein enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, minkä aloittelevat hoitajat kokevat monesti haasteellisena. Tästä syystä on tärkeää keskustella asioista työyhteisössä avoimesti.

Saattohoito on hoitajille henkisesti kuormittavaa; seminaarissa pureuduttiin myös hoitajien jaksamiseen liittyviin tekijöihin. Hyvä työyhteisö on merkittävä voimavara, joka mahdollistaa keskustelun esiin tulleista haasteellisista tilanteista. Hyvässä työyhteisössä kollegoilta saa tukea ja lisäksi työnantajan tarjoama työnohjaus mahdollistaa vaikeiden asioiden käsittelyä ammattitaitoisen työnohjaajan avustuksella joko yksin tai ryhmässä. Saattohoito on siis aktiivista toimintaa kuolevan potilaan ja hänen läheistensä hyväksi ja sen voi kiteyttää hyvin saattohoidon uranuurtajan Cicely Saundersin sanoihin: ”Kun mitään ei ole tehtävissä, niin on paljon tehtävää.”

Saattohoitoseminaariin oli pyydetty Pirkanmaan hoitokodin vapaaehtoistyöntekijä kertomaan vapaaehtoistyöstä hoitokodilla. Pirkanmaan hoitokodilla on noin sata vakituista vapaaehtoistyöntekijää ja he ovat tärkeä osa hoitokodin arkea. He ovat potilaan tukena arjessa esimerkiksi ahdistuneen potilaan vierellä tarvittaessa yötä päivää, tarjoavat esimerkiksi hemmotteluhoitoja lakkaamalla kynsiä, laittamalla saunan jälkeen papiljotteja, auttavat vuoteiden sijaamisessa, ovat saunan jälkeen takkahuoneessa keskustelemassa ja paistamassa makkaraa potilaiden kanssa. Osa vapaaehtoistyöntekijöistä ei ole suoraan potilaskontaktissa, vaan muissa tehtävissä. He esimerkiksi leipovat kahvioon leivonnaisia ja toimivat hoitokodin kirpputorilla. Jokaisella vapaaehtoistyöntekijällä on mahdollisuus toimia itselle parhaiten sopivissa vapaaehtoistyön tehtävissä.

Yleisöä aihe selkeästi kiinnosti ja hyviä kysymyksiä tuli paljon.  Seminaarin päätteeksi opiskelijat kysyivät kuuntelijoilta, saivatko he uutta tietoa seminaarista, jolloin käsiä nousi kiitettävästi ylös merkiksi uudesta tiedon saamisesta. Seminaarin järjestäneet opiskelijat saivat arvokasta kokemusta esiintymisestä isolle yleisölle. Lisäksi oppia karttui ammatillisen esityksen laatimisesta kohderyhmä huomioiden ja seminaarin järjestämiseen liittyvistä moninaisista huomioitavista asioista. Opiskelijat ja ryhmän opettajatuutori olivat tyytyväisiä seminaarin toteutumiseen ja sujumiseen.

Erasmus –henkilökuntavaihtoni suuntautui huhtikuussa 2018 Tukholmaan, jossa tarkoituksenani oli kerätä sellaista tietoa paikallisten korkeakoulujen saavutettavuudesta ja esteettömyydestä, jota voitaisi mahdollisesti hyödyntää OHO!–hankkeessa ja Tampere3:n Opiskelijahyvinvointiprojektissa.

Käyntikohteet 

Ensimmäinen tapaamiseni oli järjestetty kaupungin vanhan observatorion vieressä sijaitsevaan Tukholman kauppakorkeakouluun (Handelshögskolan i Stockholm), jossa opiskelee tällä hetkellä noin 1 900 opiskelijaa. ”Handels” on perinteikäs yksityinen eliittiyliopisto, jonka Master–tason opiskelijoista jopa 50 % on ulkomaalaisia. Minua oli vastassa saavutettavuuskoordinaattori Rasa Salkauskaite, yhdenvertaisuus- ja tasa-arvovaltuutettu Karol Vieker sekä kirjastotyöntekijät Peter Gavelin ja Carin Hedborg. Päärakennus on peräisin 1920-luvulta, minkä vuoksi siellä on isona ja jatkuvana haasteena tilojen muuttaminen esteettömiksi. Korjauksia on tehty, mutta ehdotuksista ja suosituksista huolimatta rakennusta ei ole saatu täysin esteettömäksi (mm. kapeat hissit, portaikot).

 

 

Seuraavaksi kävin Kuninkaallisessa teknillisessä korkeakoulussa (Kungliga tekniska högskolan), jonka satavuotias valtava pääkampus on Tukholmassa levittäytynyt jo Vanhan kaupungin suuruiselle alueelle; opiskelijoita korkeakoulussa on noin 16 000 – 17 000 ja toimintaa löytyy pääkampuksen lisäksi neljästä eri paikasta Tukholman ympäristöstä. Monica Barsch ja Cecilia Uppström ovat tapaavani koulun saavutettavuuskoordinaattorit. Koordinaattorit kertoivat, että he ovat panostaneet etenkin autismin kirjoon kuuluvien opiskelijoiden tukemiseen sen jälkeen, kun heillä oli kolmen vuoden projekti aiheesta.

 

 

Tukholman yliopiston Frescati -kampus oli vierailuni viimeinen kohde, sillä siellä sijaitsevaan uuteen esteettömään Studenthuset –rakennukseen on sijoitettu mm. erityisen pedagogisen tuen palvelut (Särskilt pedagogiskt stöd) resurssi- ja lepohuoneineen sekä opiskelun sujuvuuteen apua tarjoava opinto- ja kieliverstas (Studie- och språkverkstad). Pääkoordinaattori Elisabeth Åman esitteli rakennuksen tilat ja kertoi yliopiston tukipalveluiden toiminnasta. Tukholman yliopistossa on 34 000 päätoimista opiskelijaa ja erinäiset lyhyt- ja täydennyskurssit mukaan lukien nousee opiskelijoiden määrää jopa 70 000. Kampuksia on useita muita Frescatin lisäksi.

 

 

Tuen hakeminen ja myöntäminen 

Pedagogista tukea ja mukautusta, kuten Ruotsissa opiskelun erityistä tukea kutsutaan, tarjotaan maan yhdenvertaisuuslaissa mainittujen periaatteiden mukaisesti kaikille niille, joilla on fyysinen, psyykkinen tai jokin muu pysyvä toiminnanvajaus. Tukea saadakseen on opiskelijalla oltava lääkärin tai muun asiantuntijan lausunto. Ulkomaalaisilla opiskelijoilla on samat oikeudet tukeen, mikäli heillä on esittää todistus tuen tarpeesta.

Ruotsissa on keskitetty verkkopohjainen haku erityisjärjestelyille. Hakemus suunnataan oman korkeakoulun saavutettavuusasioista vastuussa olevalle koordinaattorille (samordnare), joka vuorostaan kutsuu opiskelijan tapaamiseen keskustellakseen ja suunnitellakseen tämän kanssa tarkemmin yksilöllisen tuen tarpeen.

Koordinaattori päättää tuen antamisesta ja kirjoittaa määräaikaisen todistuksen pedagogisen tuen tarpeesta, minkä jälkeen opiskelija on yhteydessä oman laitoksensa/koulutusalansa tukihenkilöön (kontaktperson). Yleensä tämä on opinto-ohjaaja. Tukihenkilöltä opiskelija saa tietää, mitä tuki käytännössä tarkoittaa ko. koulutuksessa.

Koordinaattori seuraa opiskelijalle myönnetyn pedagogisen tuen toteutumista ja edustaa opiskelijaa muutenkin tätä koskevissa saavutettavuusasioissa. Hänen tehtävänään on pitää yhteyttä niin opiskelijaan, opettajiin, kirjastoon, yhdenvertaisuus- ja tasa-arvovaltuutettuun sekä tentti- ja opintotoimistoon. Koordinaattorit järjestävät osassa korkeakouluista henkilöstölle koulutusta eri aiheista saavutettavuuden ja esteettömyyden tiimoilta. Tehtäviin kuuluu lisäksi toiminnan vuosiraportin teko resurssien käytöstä. Tukholman seudulla työskentelyn pääkoordinaattorina esimerkiksi opetusministeriöön päin toimii Tukholman yliopisto. Korkeakoulujen on suunnattava omasta budjetistaan vähintään 0,3 % saavutettavuustyöhön; mikäli varattu summa ylittyy, maksaa opetusministeriö ylimenevät kulut.

Kaikkien Ruotsin korkeakoulujen koordinaattorit muodostavat suuren verkoston, joka kokoontuu vuosittain yhteisille koulutus- tai konferenssipäiville. Maa on lisäksi jaettu neljään pienempään säännöllisesti kokoontuvaan paikallisverkostoon. Koordinaattoreille on tarjolla myös oma verkkofoorumi, jossa vertaistukea ja tietoa voi jakaa vapaasti kaikille osallistujille.

 

Yleisimmät tukitoimet  

Vierailemissani kolmessa korkeakouluissa oli tarjolla seuraavia tukipalveluita:

  • muistiinpanotuki (kanssaopiskelija kirjoittaa maksua vastaan luentomuistiinpanot, noin 90 kr/h)
  • mentorituki (yleensä vanhemman vuosikurssin opiskelija, max yhden lukuvuoden mittainen lisätuki 1 – 2 krt/vko esim. autismin kirjon opiskelijalle, noin 130 – 150 kr/h)
  • pidennetty tenttiaika (50 %)
  • suulliset tentit
  • suurennettu teksti
  • tenttikysymysten luku ääneen
  • musiikin kuuntelu koulun mp3 –laitteilla tentissä
  • puhesynteesi, oikeinkirjoitusohjelmat ja muut digitaaliset apuvälineet sekä sovellukset
  • induktiosilmukka
  • tekstitetyt filmit
  • nauhoitetut luennot
  • sähköiset kurssikirjat, äänikirjat tai pistekirjoituskirjat
  • avustaja esim. vierailukäynneille
  • opinnäytetyön lisäohjaus
  • resurssihuone (tietokoneet erilaisin ohjelmin/sovelluksin, sähköpöytä, käytetään tentteihin ja itseopiskeluun)
  • lepohuone (myös lounasmahdollisuudella), sänky uniapneasta kärsiville
  • pienryhmätoimintaa esim. autismin kirjon opiskelijoille
  • opiskelutulkki (mm. viittomakieli) luennoille, ryhmätöihin ja seminaareihin

Kauppakorkeakoulussa oltiin päädytty luopumaan kokonaan resurssihuoneideasta, koska sellainen saattaisi seistä tyhjillään pienessä koulussa ja opiskelijoiden ei haluttu leimautuvan sitä käyttäessään. Sen sijaan ollaan panostettu erilaisten oppimista tukevien tietokoneohjelmien sekä –sovellusten kampuslisenssihankintaan ja tarjottu niitä kaikille halukkaille käyttöön.

Tuen on ruotsalaisten mukaan oltava korkeakoululle kohtuullisesti toteutettavaa niin taloudellisesti kuin käytännöllisesti eikä tuen tarjoaminen saa vaikuttaa kurssisisältöihin tai arviointiperusteisiin. Opettajia kannustetaan ilmoittamaan omien kurssiensa saavutettavuus-/erityisjärjestelyasiat jo opintojaksonsa toteutussuunnitelmissa ja nettisivuilla.

Tukitoimia tarkastellaan vuosittain kunkin opiskelijan osalta, sillä opiskelija ei välttämättä tarvitse koko opiskelunsa ajan aivan samanlaista tai –laajuista erityistä tukea. Pääasiallinen viesti onkin, että opiskelijoiden tulee oppia sen verran itsenäisiksi, että he myös työllistyvät ja selviytyvät työelämän haasteista (mm. ryhmätyöt, projektit, suunnittelu), sillä tukea ei opintojen jälkeen välttämättä ole saatavilla. Liika tukeminen voi passivoida. Tämän vuoksi tukea myönnetään vain määräajaksi.

Palveluiden avoimuutta ja ”pakettipalveluideaa” pidetään ensiarvoisen tärkeänä, sillä niin varmistetaan, että opiskelija tietää, mistä keskitettyä apua saa hänen sitä tarvitessa. Opintopsykologipalvelut toimivat Ruotsissa opiskeluterveydenhuollon yhteydessä, eivätkä psykologit Suomen tapaan työskentele korkeakouluissa.


Jatkuvia haasteita

Koordinaattoreiden mielestä suurimmaksi ongelmaksi koetaan ensisijaisesti opetushenkilöstön suhtautuminen sekä tiedon puute koskien saavutettavuutta ja sen huomioimista opetuksessa, oppimateriaaleissa ja opetusmenetelmissä. Koulutusta ja informointia on pyritty lisäämään: Tukholman yliopistossa on tarjolla uusille yliopisto-opettajille 15 op:n korkeakoulupedagogiikan kurssi (pajatyöskentely, verkkotehtävät/-testit), jossa myös saavutettavuutta käsitellään. Kauppakorkeakoulussa on vastaavasti päädytty opettajien pakollisiin koulutuspäiviin, jotta saadaan turvattua riittävä tietotaso saavutettavuuden saralla. Teknisen korkeakoulun opettajilla on mahdollisuus päivittää tietonsa aiheesta korkeakoulupedagogiikan kursseilla yliopiston tavoin.

Opiskelijoiden tukitarpeet ovat lisääntyneet huimasti Ruotsissakin viimeisen kymmenen vuoden aikana, joten koordinaattoreiden työmäärä on kasvanut, sillä henkilöstöresursseja ei ole lisätty samaan tahtiin. Korkeakoulujen opiskelijoiden tuen saamisen syyt vaihtelevat koulusta riippuen. Kuninkaallisen teknillisen korkeakoulun erityistä tukea saavien opiskelijoiden enemmistö (50 %) koostuu lukivaikeuksisista ja 25 % kuuluu autisminkirjon piiriin. Kauppakorkeakoulun erityisen tuen piiriin kuuluvista 2/3 on lukivaikeus, ADD/ADHD on diagnosoitu yhä useammalla. Tukholman yliopistosta ei osattu kertoa tarkkoja lukuja, mutta sielläkin lukivaikeus on pääasiallinen syy saada erityistä tukea. Erilaiset mielenterveysongelmat (mm. ahdistuneisuus, jännittäminen, masennus) ovat yleistyneet kaikissa kolmessa korkeakoulussa.

Kyselin chat –palvelun käytöstä, sillä korkeakouluilla on ajoittain mm. avoimet ovet – ja drop in –tilaisuuksissa mahdollisuus tavata koordinaattoreita ilman ajanvarausta. Chatia ei kuulemma ole käytössä, mutta ajatus sellaisesta jäi ehkä parissa paikassa koordinaattorien ajatuksissa kytemään. Missään Tukholman korkeakouluista ei hämmästyksekseni ole käytössä mitään meidän kaltaista sähköistä tenttijärjestelmää (Examin Tenttiakvaario tai –terraario) – tässä olisi aika hyvä markkinarako suomalaisille!

Kirjastot eivät tarjoa pidennettyä laina-aikaa, koska suurin osa kurssikirjoista on jo sähköisessä muodossa ja äänikirjoja saavat kaikki käyttää oli heillä sitten jokin diagnoosi tai ei. Lukemisesteisillä opiskelijoilla on tosin oikeus erikseen tilata sellaisesta teoksesta tai tekstistä äänikirjaversio, jota ei vielä ole luettu ääneen. Kun teksti on kerran saatettu äänimuotoon, voivat sitä sen jälkeen muutkin opiskelijat lainata aivan vapaasti.

 

Mitä jäi käteen?

Jokaisessa vierailukohteessa oltiin valmistauduttu tulooni hyvin, kaikilla oli hyvät ja perusteelliset esittelyt omasta korkeakoulusta ja sovitut aikataulut pitivät. Handelshögskolanissa minulle esiteltiin vielä erikseen kaunis kirjasto. Ruotsalaiset tuntuivat olevan aidosti kiinnostuneita kuulemaan myös meidän suomalaisten tavasta tukea opiskelijoitamme, sillä he eivät olleet aiemmin saaneet vierailijoita Suomesta. Erityisesti Tampereen ammattikorkeakoulun tukisetelijärjestelmä kiinnosti kaikkia opettajalle tarjottavan ylimääräisen resurssin takia, mutta myös Exam–tenttijärjestelmä oli kuulijoiden mieleen.

 

 

Monet saavutettavuuteen liittyvät haasteet ovat pitkälti samoja kuin meilläkin eli päällimmäisenä henkilöstön osaamisen ja tiedon puute. Henkilökuntaa ei ole joka paikassa riittävästi tekemässä töitä jatkuvasti lisääntyneiden oppimis- ym. opiskeluun liittyvien vaikeuksien parissa. Fyysiseen esteettömyyteen on panostettu paljon, vaikka vanhat rakennukset eivät välttämättä oikein taivu siihen. Täysin uusia tiloja on rakennettu ja niihin on sijoitettu saavutettavuuteen ja erityiseen tukeen liittyvät palvelut. Opastus erilaisissa rakennuksissa ja ulkotiloissa on järjestelmällisesti parempaa kuin Suomessa.

Erilaisiin ohjelmiin ja sovelluksiin on pyritty panostamaan, samoin äänikirjojen saatavuuteen. Nettisivut ovat selkeämpiä lukea, tietoa löytyy helposti sekä opiskelijoiden että henkilöstön tarpeisiin. Iso osa palveluista, kuten apuohjelmat ja sovellukset, hyödyttää kaikkia opiskelijoita.

Kaikilla korkeakouluilla on ns. korvamerkittyä rahaa käytettävänään saavutettavuuteen ja sen edistämiseen, mutta jokainen koulu päättää itse omista lähtökohdistaan ja tarpeistaan, miten tukea opiskelijoille tarjotaan. Keskitetty tuen hakuprosessi ja koordinaattorijärjestelmä takaavat, että jonkinlainen laatu ja etenkin jatkuvuus palveluiden tuottamisessa säilyvät. Koordinaattoreiden oma verkosto lisää omalta osaltaan työntekijöiden ammatillista osaamista.

Meillä on aina sellainen käsitys, että saavutettavuus ja esteettömyys maksavat paljon, mutta melko pienillä asioilla, kuten esimerkiksi hyvällä työn koordinoinnilla ja sillä, että palveluista sorvataan Universal Design –hengessä isommalle opiskelijajoukolle sopivia, voidaan saada paljon hyvää aikaan.

Teksti ja kuvat:

Sari Hanska, lehtori TAMK/ OHO! Esteettömyystiimi

Maakunnallisissa hankkeissa puhutaan usein koko Pirkanmaasta, vaikka käytännössä hanke toteutettaisiinkin vain Pirkanmaan keskusseudulla, Tampereella ja lähikunnissa. Pirkanmaa on jaettu vanhaa seutukuntajakoa muistuttaviin alueisiin, joiden sisällä toimivat ns. Leader-ryhmät. Ylä-Pirkanmaan Leader-ryhmä Poko ry toimii Mänttä-Vilppulan, Virtain, Ruoveden ja Juupajoen alueilla, jolle alueelle Leader-ryhmän hankerahoitusta kohdistetaan.  

Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) tehtävänä on tehdä aluekehitystä tukevaa ja alueen yritystoiminnan hyödyksi koituvaa T&K-toimintaa. TAMK toimii koko maakunnan alueella ja siihen liittyen toteutettiin 2017-2018 aikana Ylä-Pirkanmaalla Leader-rahoitteinen yritysryhmähanke Verkkovirtaa Ylä-Pirkanmaalle. Hankkeen avulla haettiin työkaluja kymmenen Ylä-Pirkanmaalla toimivan yrityksen verkkokauppaliiketoiminnan aloittamiseen tai kehittämiseen.  

Hankkeen tarkoituksena oli edistää yritysten verkkokauppaosaamista. Tarvittavien kehittämistarpeiden ja verkkokauppaliiketoiminnan tilanteen mukaan yritykset jaettiin kolmeen ryhmään. Yhdessä olivat sellaiset yritykset, joilla ei ole verkkoliiketoimintaa lainkaan, toisessa ryhmässä olivat jo verkkokaupan perustaneet yritykset ja kolmannessa sellaiset yritykset, joilla oli erityistoiveita oman verkkoliiketoimintansa kehittämiseen. Osalla näistä yrityksistä oli aiempaa verkkoliiketoimintaa ja osalla ei. 

Hanke toteutettiin niin, että järjestettiin erillisiä iltatilaisuuksia, verkkoluentoja ja yhden päivän DigiCamp, missä haettiin yritysten tarpeisiin soveltuvia verkkokauppaliiketoiminnan käytännön ratkaisuehdotuksia. Alun perin kahdeksi päiväksi suunniteltu DigiCamp jouduttiin lyhentämään yhteen, koska kahden päivän ajan varaaminen DigiCampiin osallistumiselle osoittautui joidenkin yritysten kohdalla haasteelliseksi. Tämän vuoksi osa kehittämistiimeistä vieraili yrittäjien toiveesta yrityksessä tai yhteydenpitoa hoidettiin puhelimitse ja sähköpostitse. Yrittäjien palautteiden perusteella tallennettu verkkoluento oli suosittu kontaktivaihtoehto, koska sen saattoi seurata itselleen sopivana ajankohtana. 

Hankkeessa oli kiinnostavaa huomata, kuinka toimien edetessä alkuperäinen suunnitelma muutti muotoaan tarpeen mukaan. Osa yrityksistä esimerkiksi siirsi fokuksen verkkokaupasta sosiaalisen median markkinointiin jo hankkeen alkuvaiheessa. Verkkokaupan kehittämistä ei nähty hyödyllisenä, ennen kuin markkinoinnin avulla oli varmistettu verkkokaupan löydettävyys. Oli hienoa huomata, miten monet yritykset aktivoivat käyttäytymistään sosiaalisessa mediassa ja lähtivät näkyvästi mukaan uusiin kanaviin. Markkinointi- ja viestintätehtäviin sekä verkkokaupan ylläpitoon palkattiin myös uutta työvoimaa hankkeen aikana. 

Kun mukana on kymmenen erilaista yritystä eri tarpeineen, on selvää, että hankkeen toteuttamisessa oli myös haasteita. Yritysten mahdollisuus sitoutua hankkeeseen vaihteli suuresti ja ratkaisuehdotusten toteutuksen suhteen vuorovaikutus yritysten ja työskentelytiimien välillä oli joskus haasteellista. Aina yrittäjien tuntemus tai odotukset siitä, mitä käytännön toimia tai panosta tarvitaan verkkokaupan tai somenäkyvyyden edistämiseksi, eivät kohdanneet asiantuntijatiimien tarjoamien mahdollisuuksien kanssa.  

Sini Ilvesaho, Helena Tirronen ja Eija Pirttilahti keskustelevat erilaisista ratkaisuista verkkokaupan kehittämiseksi. Kuva: Heli Antila.

Avoin ja tiivis vuorovaikutus tiimin ja yrityksen välillä on elintärkeää yhteisen tavoitteen viemiseksi maaliin. Korkeakoulun tehtävää yritysryhmähankkeen toteuttavana asiantuntijana voi olla haasteellista ymmärtää. Korkeakoulun asiantuntijoiden rooli on konsultoiva ja neuvova, ei niinkään suorittava. Verkkokauppahankkeessakaan ei siis perusteta yrityksen puolesta verkkokauppaa, vaan annetaan eväitä sen perustamiseen. Yrittäjä itse tekee valinnan tarjotuista ratkaisuista, mutta hänellä on oikeus myös pyytää lisätietoja ja apuja ehdotuksiin liittyen. Ratkaisuehdotuksia oli tässä hankkeessa mahdollista kommentoida jo keskeneräisinä, joten tällä voitiin varmistaa työskentelyn eteneminen haluttuun suuntaan. 

Toinen haasteellinen asia yritysryhmähankkeessa liittyy yritysten väliseen yhteistyöhön ja aloitteellisuuteen. Siinä missä aktiivisimmat ottivat vinkkejä vastaan muilta yrityksiltä ja asiantuntijaluennoista, osa odotti konkreettisia toimintaohjeita, joita oli kuitenkin vaikea antaa. Kullakin yrityksellä on erilainen asiakaskunta, erilaiset tuotteet ja erilaiset mahdollisuudet satsata toiminnan kehittämiseen, joten ei ole olemassa yhtä ainoaa toimintamallia. Siinä missä toinen tarvitsee järeän ja monipuolisen verkkokauppa-alustan, on se toisen liikevaihtoon nähden aivan liian kallis ratkaisu. 

Verkkovirtaa Ylä-Pirkanmaalla –hanke osoitti hyvin sen, että myös keskusseutujen ulkopuolella toimivat pienyritykset hyötyvät verkkoliiketoiminnan kehittämisestä ja somenäkyvyyden lisäämisestä. Verkkokauppa ja somenäkyvyyden lisääminen ovat parhaimmillaan erinomaisia keinoja lisätä liiketoimintaa, vaikka yritys sijaitsisikin maaseudulla, kauempana kasvukeskuksesta, sillä verkkokauppa on sijainnista riippumatonta. Parhaiten toimiviksi toimenpiteiksi ja tavoiksi auttaa yrityksiä verkkoliiketoiminnan kehittämisessä osoittautuivat verkkoluennot tai yrityksissä toteutettavat henkilökohtaiset konsultoinnit. 

Teksti:  

Heli Antila, TAMK, projektipäällikkö Verkkovirtaa Ylä-Pirkanmaalla -hanke 

Eeva-Liisa Viskari, TAMK, korkeakouluasiamies Virrat ja Ruovesi 

 

Teksti ja kuva:

Katja Muurinen, TAMKin hoitotyön lehtori

Sirpa Salin, TAMKin gerontologisen hoitotyön yliopettaja

___________________________________________________

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi rahoituksen keväällä 2018 palliatiivisen hoitotyön ja lääketieteen koulutuksen monialaisen ja työelämälähtöisen kehittämisen hankkeelle. Hankkeessa on mukana 15 ammattikorkeakoulua ja kaikki Suomen viisi lääketieteellistä tiedekuntaa. Hanketta toteutetaan aidosti moniammatillisesti. Tarkoituksena on yhtenäistää palliatiivista koulutusta hoitotyön eri tasoilla sekä lääketieteen opetuksessa. Hanke päättyy syksyllä 2020.

Mitä palliatiivinen hoito sitten tarkoittaa?

WHO:n mukaan se tarkoittaa parantumattomasti sairaan ihmisen kokonaisvaltaista oireita ja kärsimystä lievittävää hoitoa. Tämä hoito on luonteeltaan aktiivista, vaikka tavoite ei ole ihmisen parantuminen sairaudestaan.

Palliatiivisessa hoidossa läheiset otetaan mukaan aktiivisesti osaksi kokonaishoitoa. Palliatiivisen hoidon piiriin ihmiset tulevat monien eri sairauksien kanssa. Näitä sairauksia voivat olla muun muassa keuhkosairaudet, sydänsairaudet, neurologiset sairaudet, muistisairaudet ja syöpätaudit. Tämä asia koskee laajalla kirjolla erilaisia sairauksia sairastavia ihmisiä ja heidän läheisiään.

Kick off -päivä Tampereella syyskuussa 2018.

Palliatiivinen hoidossa on monen ikäisiä ihmisiä aina lapsista vanhuksiin. WHO:n arvion mukaan Suomessa palliatiivista hoitoa tarvitsee 30 000 ihmistä vuodessa. Palliatiivisen hoidon tarve ei ole tulevaisuudessa vähentymään päin ja toteuttajilta vaaditaan hyvin monipuolista osaamista.

Palliatiivinen hoito on ajankohtainen ja merkittävä aihe, sillä se koskettaa lähes meitä kaikkia jollakin tapaa jossain elämän vaiheessa. Kaikki varmasti toivovat itselleen tai läheiselleen mahdollisimman arvokasta ja laadukasta hoitoa, silloin kun sairaus ei ole enää parannettavissa. Palliatiivisessa hoidossa on paljon tehtävissä, vaikka sairaus ei ole enää parannettavissa.

Tässä hankkeessa kehitetään palliatiivista hoitoa laaja-alaisesti. Tarkoituksena on luoda valtakunnalliset opetussuunnitelmat palliatiivisen hoitotyön eri tasoille, jolloin tarjottavalla koulutuksella olisi yhtenäiset kriteerit. Tällä hetkellä ei ole tarjolla yhtenäisiä opetussuunnitelmia, vaan palliatiivisen hoidon opetusta toteutetaan vaihtelevasti eri oppilaitoksissa.

Hankkeessa tuotettujen opetussuunnitelmien tarkoituksena on, että ihmiset saisivat laadukasta koko perheen huomioivaa palliatiivista hoitoa asuinpaikasta riippumatta. Palliatiivista koulutusta kehitetään valtakunnallisessa verkostossa, jossa mukana on työelämänedustajat sidosryhminä. Syksyn aikana on kartoitettu työelämän tarpeita palliatiivisen koulutuksen suhteen eri puolella Suomea tapahtuvissa työelämäpajoissa.

Tällä hetkellä hankkeen ammattikorkeakouluissa on käynnissä opiskelijakyselyt valmistuville sairaanhoitajaopiskelijoille. Kyselyssä kartoitetaan sitä, minkälaisia valmiuksia koulutus on antanut palliatiivisesta hoitotyöstä ja saattohoidosta. Lisäksi analysoinnin alla on eri ammattikorkeakoulujen sairaanhoitajakoulutuksen opetussuunnitelmat – se, miten nämä aiheet näkyvät opetussuunnitelmissa. Näiden tietojen pohjalta kartutetaan tietoa nykytilasta ja siltä pohjalta lähdetään työstämään uusia opetussuunnitelmia palliatiivisen hoidon eri tasoille. Saatu tieto mahdollistaa monipuolisen tiedon ja näkökulmien yhdistämisen sekä uusien ajatusten innovoinnin.

Teksti: Emma Ketonen, Co-Studio-hanke
Kuva: Laura Malmivaara
__________________________________________________


Minkä osaamisalan valitsen? Auttaako juuri tämä työharjoittelupaikka työllistymään tulevaisuudessa? Pitäisikö sittenkin lähteä ulkomaille vaihtoon? Entä muistinko jo tilata sen uuden lukukausitarran opiskelijakorttiin?

Median ja muidenkin alojen opiskelijat tekevät jatkuvasti valintoja, joiden avulla he pyrkivät tallaamaan itselleen sopivan polun työelämään. Tämä ei monestakaan syystä ole helppoa, eikä vähiten siksi, että työelämä käy tällä hetkellä valtavaa muutosprosessia. Muun muassa digitalisaatio, episodiurat ja yrittäjämäinen työskentely tuovat omat haasteensa tälle taipaleelle.

– Työn tulevaisuuden seuraava vaihe on valtava osaajapula. Se tarkoittaa, että osaamisen kysynnän ja tarjonnan välillä on jättimäinen kuilu, joka kasvaa, arvioi työelämän tulevaisuuteen perehtynyt MindMill Networkin toimitusjohtaja ja media-alan asiantuntija Marjaana Toiminen (kuvassa).

– Media-alalla tämä on näkyvissä samalla tavalla kuin muillakin aloilla nyt jo. Data-analyytikoista, koodaajista ja digitaalisista osaajista on valtava pula, kuten myös uudentyyppisen, laaja-alaisen myynnin osaajista. Kaupallistaminen on yhä vaikeampaa, ja uusien tulonlähteiden merkitys korostuu.

Toiminen on tutkinut työelämän tulevaisuutta muun muassa vuonna 2017 Sitralle tekemässään raportissa Välähdyksiä tulevaisuudesta.

– Media-alan murros on pidemmällä kuin monella muulla toimialalla. Täällä muutokset ovat jo näkyvissä ja paremmin ennakoitavissa. On vaarallista kehittää omaa ammattitaitoaan vain tietyn tyyppisiin tehtäviin sopiviksi. Tärkeätä on yrittää analysoida, mihin oma osaaminen voi kehittyä ja mihin sitä voi soveltaa. Oman osaamisen soveltaminen ja uuden oppiminen ovat tulevaisuuden työntekijän tärkeimpiä kykyjä.

Miten tulevaan sitten voi varautua?

Tulevaisuudessa ammattitaitoa katsotaan enemmän osaamisalueiden kuin tutkintojen näkökulmasta. Jokaisen kannattaa kehittää niitä osaamisalueita myös koulun ja työn ulkopuolella, joista arvelee olevan itselleen uralla hyötyä. Työn syrjässä pysyminen on yhä enemmän omalla vastuulla. Työurat muodostuvat enemmän erilaisista periodeista jopa eri aloilla kuin yhdestä loogisesti etenevästä putkesta. Yhä useampi saa vaihtaa alaa, ehkä jopa useita kertoja, joten monella alalla hyödyllisiä taitoja kannattaa kehittää omatoimisesti.

Marjaana Toiminen avaa lisää tulevaisuuden työmaailmaa, ja sen luomia haasteita ja mahdollisuuksia TAMKin ja Tredun Co-Studio-hankkeen loppuseminaarissa  14.11. Mediapoliksessa. Seminaarissa keskustellaan media-alan keikkatyöläisten nykytilasta, tulevaisuudesta ja työhyvinvoinnista sekä jaetaan hankkeessa saatuja kokemuksia keikkatyöstä ja kevytyrittäjyydestä. Co-Studio -hankkeessa kokeiltiin keikkatyötä osana opiskelijoiden työharjoittelua ja oppimista.

 

OHO! –hanke (Opiskelukyvyn, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen korkeakouluissa) on OKM:n kärkihanke ja se toteutetaan vuosina 2017 – 2019. TAMK on mukana hankkeen työpaketissa kolme eli esteettömyystiimissä: “Opiskelijoiden moninaisuus ja henkilöstön osaamisen vahvistaminen”.

OHO! –hankkeessa toteutettiin keväällä 2018 suomalaisille korkeakouluopiskelijoille (n = 1011) suunnattu saavutettavuusasioita koskeva kysely, jossa tiedusteltiin mm. opiskelijoiden kokemia omiin opintoihin liittyviä haasteita. Selvästi merkittävimpänä haasteena korkeakouluopiskelijat kokivat ajanhallinnan pulmat eli käytännössä opintojen, työelämän sekä vapaa-ajan yhdistämisen toimivaksi kokonaisuudeksi (n = 253).

Yhä useampi nykyopiskelija työskentelee opintojen ohessa joko koko- tai osa-aikaisesti, on perheellinen tai asuu eri paikkakunnalla kuin missä opinnot suoritetaan, minkä vuoksi ajanhallintahaasteet ja siitä mahdollisesti seuraava suoranainen voimakas väsymys korostuvat opiskelijoiden vastauksista.

Moni opiskelija painii lisäksi taloudellisten ongelmien kanssa, mutta nimenomaan työssäkäynti koetaan hankalaksi tai jopa mahdottomaksi. Syynä tähän ovat pitkät opiskelupäivät, opetuksen epäsopiva järjestämisaika ja muu opintoihin liittyvä joustamattomuus. Pakollista läsnäoloa vaativia luentoja järjestetään niin päivä- kuin ilta-aikaankin eikä vaihtoehtoisia opintojen suoritustapoja ole välttämättä aina tarjolla niille, jotka joustoa eniten elämäntilanteensa takia tarvitsisivat.

 

Päällekkäisyys stressaa

Samanaikaiset luennot aiheuttavat eniten pulmia ja huolta etenkin, jos pakollinen kurssi järjestetään vain kerran vuodessa tai kahdessa, minkä takia opiskelijan tutkinnon suorittaminen saattaa jopa myöhästyä. Ryhmätöitä on paljon, ne ovat päällekkäisiä eikä niiden tekemiselle opiskelijoiden mielestä löydy kovin helposti kaikille sopivaa yhteistä työskentelyaikaa.

Opiskeluaikataulujen päällekkäisyyksien taustalla ovat usein myös viime hetken aikataulumuutokset, joista moni kyselyyn vastannut opiskelija arvostelee erityisesti opetushenkilökuntaa. Opiskelijan oman elämän suunnitteleminen hankaloituu jatkuvista epäselvistä aikatauluista, joihin hän itse ei voi mitenkään vaikuttaa, minkä seurauksena koetaan selvää stressiä ja epävarmuutta.

Opiskelija voi joutua liikkumaan päivän aikana usean eri korkeakoulukampuksen välillä, mikä sekin saattaa fyysisten välimatkojen takia aiheuttaa luennoilta myöhästymisiä tai yksinkertaisesti selvää priorisointia eri kurssien välillä. Valinnan vapautta rajoittaa lisäksi usean vastaajan mukaan vapaasti valittavien kurssien tarjoaminen päällekkäin pakollisten opintojaksojen kanssa.

 

Syväoppimiselle ei ole aikaa

Moni opiskelija toteaa, että tiedon prosessoinnille, asioiden työstämiselle ja tentteihin valmistautumiselle on tiukkojen aikataulujen takia varattu aivan liian vähän aikaa etenkin, jos opiskelijalla on opiskelua hankaloittavia oppimis- tai muita vaikeuksia. Lähes kaikkea opintoihin liittyvää toimintaa leimaa kiire ja nopea tahti.

Kuormittavat ja tiiviit kurssit aiheuttavat ajanpuutteen vuoksi tehtävien kasautumista. Jotkut vastaajat ehdottavatkin, että luentoja ja opetusta voisi olla tasaisesti kaikkina viikonpäivinä eikä vain tiistaista torstaihin, koska niihin kohdistuu yleensä suurin paine ja päällekkäisyyskierre on taas tosiasia. Opinnot eivät jakaudu epätasaisesti vain viikko- vaan myös lukuvuositasolla.

                                             

Ajanhallinta hukassa

Kaikilta opiskelijoilta opintojen oma suunnittelu ja aikatauluttaminen eivät suju ilman ulkopuolista ohjausta ja tukea, mutta kyselyn mukaan osa heistä ei edes uskalla hakea apua ajanhallinnan pulmiin, ei tiedä tarkalleen keneltä sitä saisi tai ohjausta ei yksinkertaisesti ole korkeakoulussa riittävästi tarjolla.

Opiskelija ei välttämättä osaa ohjata omaa toimintaansa itsenäisesti: monille tehtävien tekemistä on vaikea aloittaa ja saattaa loppuun, minkä seurauksena mm. riittämättömyyden ja epäonnistumisen tunne, ahdistuneisuus, motivaatio-ongelmat sekä suoranainen uupumus uhkaavat. Näistä seuraa pahimmillaan masennusta eikä opiskelija pahimmillaan enää kykene saattamaan opintojaan loppuun asti.

 

Helpotusta ajanhallintaan

Opiskelijakyselyssä esille tulleiden ongelmien perusteella korkeakouluissamme tulisi ennen kaikkea panostaa entistä enemmän eri opintokokonaisuuksien, mutta myös yksittäisten opintojaksojen väliseen kokonaisvaltaisempaan suunnitteluun ja aikatauluttamiseen opiskelijanäkökulmaa unohtamatta niin. Näin opiskelijoiden ei koko opintojensa ajan tarvitsisi kamppailla turhauttavien päällekkäisyyksien ja samanaikaisuuksien kanssa. Eri elämäntilanteissa ja erilaisilla valmiuksilla opiskeleville joustavat opintojen suoritustavat toisivat helpotusta arkeen.

Työmäärän tasaisempi jakautuminen koko lukuvuodelle ja pitävien aikataulujen ilmoittaminen hyvissä ajoin helpottaa kunkin opiskelijan oman elämän pidemmän tähtäimen suunnittelua. Korkeakouluopintojen valinnanvapaus uhkaa toisaalta vähetä, mikäli opiskelija ei kykene suorittamaan tutkintoonsa kuuluvien pakollisten opintojensa ohessa esimerkiksi haluamiaan vapaasti valittavia opintoja hankalien aikatauluongelmien vuoksi.

Ajanhallinta, kuten myös suunnitelmalliset, itseohjautuvat ja tavoitteelliset opiskelutaidot tulisi sisällyttää jokaisen korkeakorkeakouluopiskelijan opintojen orientaatiovaiheeseen. Tällä mahdollistettaisiin opiskeluasenteen säilyminen positiivisena. Ja näin opiskelu johtaisi hyvään opiskelumenestykseen sekä aikanaan valmistumiseen.

Opiskelu- ja oppimistaitojen hallinta ennaltaehkäisee varmasti osaltaan motivaatio-ongelmia ja uupumusta, sillä se tarjoaa perustyökaluja selvitä opinnoista niiden eri vaiheissa. On lisäksi varmistettava, että jokainen opiskelija osaa jouhevasti hakea oikean ohjaustahon, mikäli hänellä on tarvetta näiden taitojen lisäohjaukselle.

 

Teksti: Sari Hanska, lehtori Kielipalvelut/OHO! –hanke

Kuva: Sari Hanska

Teksti: Mira Grönvall, koulutuspäällikkö, Tietojenkäsittely ja Taru Lehtimäki, lehtori, Terveys- ja sosiaalipalvelut

Kuva: Mira Grönvall & Taru Lehtimäki

__________________________________________________

Pepper-robotti venytteli itsensä toimintakuntoon aiemmin keväällä ja päätyi lopulta hetkeksi lataamollekin, maahantuojan suojiin. Sieltä saatiin hieman lisää järkeä päähän, ja syksyn alussa Pepper olikin valmiina taas tositoimiin. Sinä aikana oli ehtinyt valmistua myös ensimmäinen Pepperiin liittyvä opinnäytetyö!

Monialainen yhteistyö Pepperin ympärillä on päässyt täyteen vauhtiin tämän syksyn aikana. Tällä hetkellä Pepperille ideoidaan kuudessa eri opiskelijaryhmässä monipuolisia toimintoja työelämäyhteistyössä sosiaali- ja terveysalan kanssa. Pepperin toiminnallisuutta pääsevät ihmettelemään muun muassa Kontu-kodin, Koukkuniemen Iltalan, Pirkanmaan muistiyhdistyksen ja Tammenlehväkeskuksen kotihoidon asukkaat, vierailijat ja henkilökunta.

Pöhinä Pepperin ympärillä on huomioitu myös TAMKin tukisäätiössä. Saimme apurahaa Pepper-projekteille, joiden aiheena on “Pepper-hymystä hyödyksi TAMKin opiskelijavoimin – sosiaalisen robotiikan tutkiminen ja kehittäminen yhdessä työelämän kanssa integroimalla se tietojenkäsittelyn ja sairaanhoidon koulutusten opiskelijaprojekteihin”.

Jo nyt on huomattu, että Pepper on tarjonnut loistavan alustan opiskelijoiden ja opettajien yhteistyölle sekä uudenlaisen ympäristön ohjelmoinnille. Pepper on mielellään ilahduttanut tapaamiaan ihmisiä niin TAMKissa kuin TAMKin ulkopuolellakin. Tämä on vasta alkua, joten mitä onkaan vielä odotettavissa!

Teksti ja kuvat: Katja Muurinen, TAMKin hoitotyön lehtori

________________________________________________

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju -erikoistumiskoulutuksen opiskelijat valmistuivat perjantaina 21.9.2018. Koulutus kesti kokonaisuudessaan vuoden ja viimeisenä koulupäivänä ennen valmistujaisjuhlaa oli vielä kaksi mielenkiintoista luentoa. Apulaisylifyysikko Eeva Boman Pirkanmaan sairaanhoitopiiristä kertoi sädehoidon nykyhetkestä sekä tulevaisuudennäkymistä. Syöpäpotilaan kivunhoidosta luennoi erikoislääkäri Hanna Raunio Tampereen yliopistollisen sairaalan syöpätautien vuodeosastolta.

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju erikoistumiskoulutuksen ryhmä.

Opiskelijat järjestivät aiheesta kiinnostuneille ”posterikävelyn” työelämän tarpeista nousseiden kehittämistehtävien pohjalta. Kehittämistehtäviä tehtiin muun muassa syöpäpotilaan suun hoidosta, syöpäpotilaan epiduraalisesta kivunhoidosta, lapsena sairastetun syövän seurannasta ja psyykkisestä jälkihoidosta, rintasyöpäpotilaan ohjaamisesta digitaalisuutta hyödyntäen ja korva-, nenä- ja suusyöpää sairastavan potilaan ohjauskansiosta.

Sähköisessä muodossa toteutetut posterit herättivät runsasta mielenkiintoa opiskelijoiden parissa – tutkinto-opiskelijat olivat yllättyneitä muun muassa aiheiden monimuotoisuudesta. Myös muutama työelämän edustaja oli ilahduttavasti päässyt mukaan posterikävelyyn.

Viimeisenä päivänä keskusteltiin kuluneesta vuodesta ja opintojen annista: koulutuksessa oli opiskelijoita eri puolilta Suomea sekä erilaisista toimintaympäristöistä, mikä koettiin rikkautena.

Ryhmän monimuotoisuus antoi myös  syvällisempää ymmärrystä siitä, mitä tapahtuu muissa terveydenhuollon toimintaympäristöissä. Koulutus muodostui kaikille yhteisistä opinnoista (18 op) ja vapaasti valittavista opinnoista (12 op).

Koulutuksessa jokaisen opiskelijan oli mahdollista valita itselleen neljä vapaasti valittavaa opintojaksoa, jotka olivat jokainen laajuudeltaan 3 opintopistettä. Tarjolla oli muun muassa syöpää sairastavan lasten ja nuorten hoitotyö, palliatiivinen hoitotyö, syöpäpotilaan syöpäpotilaan elämänlaatu ja psykososiaalinen tuki ja ohjaus, syöpäpotilaan toimintakyky ja kuntoutus, potilas- ja työturvallisuus syöpäpotilaan hoidossa ja ohjauksessa, sisäinen sädehoito – moniammatillinen hoito ja ohjaus, kemosädehoitopotilaan moniammatillinen hoito ja ohjaus, suusyöpää sairastavan potilaan moniammatillinen hoito ja ohjaus, yksilöllinen lääkehoito ja geeniterapia.

Tarjonnan laajuus mahdollisti opiskelijan keskittymisen niihin opintoihin, joista olisi hyötyä oman ammattitaidon kehittämisessä. Koulutuksen aluksi kartoitettiin opiskelijoiden toiveita myös opintokäyntikohteista, joiksi valikoituivat lopulta Pirkanmaan syöpäyhdistys, Tampereen yliopistollisen sairaalan sädehoito-osasto ja Pirkanmaan hoitokoti. Opiskelijat kokivat valinnanvapauden ja vaikuttamismahdollisuudet erityisen positiivisena asiana.

Todistusten jako oikealla johtaja Lea Yli-Koivisto ja vasemmalla koulutuksen vastuuopettaja Katja Muurinen.

Valmistujaisjuhla oli lämminhenkinen. Koulutuksen vastuuopettaja Katja Muurinen lausui koulutuksen päätössanat ja muisteli vuoden kohokohtia. Tämän jälkeen yksikön johtaja Lea Yli- Koivisto jakoi todistukset valmistuville opiskelijoille.

Todistusten jaon jälkeen kahviteltiin ja keskusteltiin kuluneen vuoden iloista ja haasteista. Ryhmästä muodostui vuoden aikana tiivis yhteisö ja opiskelijat kokivat saaneensa koulutuksesta lisää valmiuksia syöpäpotilaan hoitotyöhön. Koulutusta on tarkoitus tarjota uudelleen syksyllä 2019.

Opiskelukyvyn, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen korkeakouluissa (OHO!) on useiden Suomen korkeakoulujen yhteishanke. Hanke toteutetaan OKM:n kärkihankkeena vuosina 2017-2019. TAMK on mukana hankkeen työpaketissa kolme eli esteettömyystiimissä: “Opiskelijoiden moninaisuus ja henkilöstön osaamisen vahvistaminen”.

Mitä esteettömyystiimissä tehdään?

Olemme selvittäneet korkeakoulujen saavutettavuutta kaikkien korkeakoulujen opiskelijoille ja henkilöstölle ohjatuilla kyselyillä, joilla selvitetään saavutettavuuden toteutumista korkeakoulusektorilla. Syksyn aikana vastaava kysely osoitetaan myös korkeakoulujen johdolle.

Lisäksi olemme selvittäneet miten saavutettavuusasiat ovat sisällöllisesti esillä korkeakoulujen julkisilla Internet-sivuilla.

OHO!-hanke järjestää koulutus- ja tiedotustilaisuuksia korkeakoulujen henkilöstölle ja muillekin kiinnostuneille. Lisäksi hankkeen aikana luodaan saavutettavuuskriteeristö ja –ohjelma korkeakouluille koko henkilöstön työkaluksi. Myös saavutettavuusverkostojen toiminnan virittäminen on asialistallamme. Korkeakoulujen saavutettavuusasioita on jo useita vuosia edistänyt ESOK-verkosto.

Toukokuussa TAMKissa pidettiin seminaari “Opiskelijoiden moninaisuus korkeakoulujen rikkautena”, jossa muun muassa Valtiovarainministeriön erityisasiantuntija Markus Rahkola esitteli valmisteilla olevaa saavutettavuusdirektiiviä

Kaikkien korkeakoulua kehittämässä – Saavutettava ja esteetön korkeakoulu työseminaari järjestetään 1.11.2018 klo 9.30 – 16.00 Jyväskylässä JAMKin tiloissa (Piippukatu 2, Dynamo, auditorio D101) Voit ilmoittautua työseminaariin osoitteessa: https://link.webropolsurveys.com/S/E5847B2C2598E0BB

Saavutettavuus on koko henkilöstön yhteinen asia. Tule mukaan rakentamaan kaikkien yhteistä korkeakoulua. Ilmoittaudu ESOK-verkoston ja OHO!-hankkeen yhteiselle postituslistalle osoitteessa: https://lomake.tamk.fi/v3/lomakkeet/26301/lomake.html Näin saat tietoa hankkeen ja verkostojen toiminnasta.

Annan myös mielelläni lisätietoja hankkeen toiminnasta ja saavutettavuusasioista kiinnostuneille!

 

Heli Antila, projektipäällikkö TAMK