Korkeakoulujen opiskelijakunta on yhä moninaisempaa ja opiskelijat tarvitsevat vuosi vuodelta enemmän tukea. Silloin kun opiskelijan haaste on diagnosoitu ja tuen tarve selvästi osoitettu, on tukitoimetkin helpompi kohdistaa. Läheskään aina opiskelun haasteet eivät kuitenkaan näy päälle päin eikä opiskelija itsekään välttämättä tunnista niiden olemassaoloa. Usein näin on esimerkiksi autismin kirjon opiskelijoiden tapauksessa.

Saimme kiinnostavan mahdollisuuden päästä kertomaan Vaasan kaikkien korkeakoulujen henkilöstölle näkymättömistä oppimisvaikeuksista osana korkeakoulujen saavutettavuutta kehittävän OHO!-hankkeen toimintaa. Ja että olisimme kaksikielisessä kaupungissa mahdollisimman saavutettavia, toteutimme myös alustuksemme kahdella kielellä eli suomeksi ja ruotsiksi. Näin jokainen osallistuja saattoi myös esittää lisäkysymyksensä omalla äidinkielellään. Koulutsiltapäivä pidettiin Vaasan Hankenilla 27.3.

 

Näkymättömästä näkyväksi

Miten sitten tehdä näkymättömästä näkyvää? Usein puhutaan ylidiagnosoinnista. Kaikelle annetaan mielellään nimi – ja kenties samalla myös leima. Onko se hyvä asia? Toisessa vaakakupissa painaa se, että tuon nimeämisen avulla saatamme pystyä ymmärtämään mistä on kyse – ja miten kyseistä opiskelijaa voi yrittää tukea.

Haasteiden tunnistaminen voi olla haastavaa. Meillä on kenties voimakkaita ennakkomielikuvia siitä, että ADHD-opiskelija on aina ylivilkas tai asperger-opiskelija täysin kykenemätön kaikkeen yhteistyöhön. Mutta eihän se näin mene. Opiskelijat, tilanteet ja oireet ovat aina erilaisia. Hiljaisuuteen käpertyvää opiskelijaa voi olla vaikea mieltää ADD– tai ADHD-opiskelijaksi. Silti hän tarvitsee tukea toiminnanohjauksen ja tarkkaavaisuuden pulmiin siinä missä äänekäs toverinsakin.

Eikä diagnoosikaan koskaan paljasta kaikkea. Oppimisvaikeudet ovat usein kerrostuneita eli liitännäisoireita ja vaikeuksia saattaa löytyä – tai sitten ei löydy. Pahimmillaan sama korkeakouluopiskelija on vaikeuksissa lukemisen, matematiikan, vieraiden kielten, tarkkaavaisuuden, keskittymisen ja toiminnanohjauksen kanssa. Hän ei pääse alkuun ja pieninkin häiriötekijä keskeyttää myöhemmin työskentelyn.

Vastaavasti mielenterveyden pulmista tai esimerkiksi paniikkihäiriöstä kärsivän opiskelijan kanssa on syytä tehdä yksilöllisiä ratkaisuja. Paniikkihäiriön aktiivisessa vaiheessa esitelmä voi olla mahdoton tehtävä ja osaaminen tulisikin tällöin osoittaa jotenkin muutoin.

Opettajan ohjeistuksen tulisi olla selkeää, ytimekästä, tiukkaa ja monikanavaista. Tärkeät ohjeet on syytä myös toistaa. Opettajan on osattava olla läsnä oleva ja kuunteleva, mutta muistettava oma roolinsa. Psykologin ja sosiaalityöntekijän valmiuksia ei opettajankoulutuksella anneta, joten monissa tapauksissa moniammatillinen yhteistyö voi olla ainoa vaihtoehto auttaa opiskelijaa.

Aina auttaminenkaan ei mahdollista opintojen loppuunsaattamista. Aiheettomat syyllisyydentunteet on syytä unohtaa. Jokainen opettaja voi tehdä vain parhaansa, mutta siihen kannattaa pyrkiä.

 

 Autismspektrumtillstånd och högskolestudier

De personer som tidigare fick diagnosen autism eller Aspergers syndrom har sedan ett par år fått diagnosbeteckningen autismspektrumtillstånd (ASD). Alla människor inom autismspektrumet är olika, graden av symptomen varierar från individ till individ. Ca 1 % av befolkningen har denna neuropsykiatriska funktionsnedsättning som påverkar individens integration och kommunikation med andra och hur hen upplever världen omkring sig.

En person med ASD har svårt att uttrycka sig, sina känslor och åsikter samt förstå och tolka andra människor i det sociala samspelet. Sociala regler t. ex. i gruppsituationer är kanske inte alltid automatiserade, vilket ofta leder till att studenten börjar drar sig undan och undvika sociala situationer eller blir socialt utstött av de andra. Outtalad information så som ansiktsuttryck, kroppsspråk, tonfall och gester är problematiska i växelverkan med andra. Vissa personer kan behöva olika metoder som stöder eller rent av ersätter tal. Det är viktigt att kommunicera exakt, entydigt och lugnt med personer inom autismspektrumet eftersom många tolkar det sagda bokstavligt och har svårt att förstå bl. a. ironi, liknelser och metaforer.

 

Hur ge stöd?

Många har över- eller underkänsliga sinnen (ljud, ljus, beröring, lukter, smaker och färger) varför de kan behöva sinnesreglering med hörlurar eller solglasögon under föreläsningarna. Oförmågan att hantera och bearbeta olika sinnesintryck kan överbelasta nervsystemet och stressa studenten så pass mycket att hen inte längre kan koncentrera sig på sina uppgifter. Möjligheten att reglera ljus och ljud i lokalen samt tillgång till pauser och ett lugnt utrymme hjälper att minska stressen.

Förmågan att organisera, prioritera och fatta beslut kan vara bristfällig varför det är viktigt att studenten med ASD får speciellt i början omgivningens stöd och hjälp med kartläggning och planering av studierna. Att själv ta kontakt och be om hjälp är svårt om man har problem med social interaktion och inte kan beräkna konsekvenserna av egna handlingar eller planera för framtiden.

Struktur och rutin underlättar studierna varför plötsliga överraskningar liksom schemaändringar och lokalbyten kan upplevas som mycket obehagliga och stressande. Att erbjuda möjlighet till självstudier och alternativa examinationsformer samt utökad tid vid inlämningsuppgifter och tentamen kan underlätta belastningen avsevärt och minska oron.

Stödet högskolan erbjuder studenter inom  autismspektrumet ska utgå från studentens individuella styrkor. Studenter med ASD har ofta starkt intresse för fakta och detaljer varför de har lätt för sig att fokusera på sådant de är speciellt intresserade av. Intensiva intressen kan dock också uppta mycket tid och uppmärksamhet. Logiskt tänkande, rättvisa och en särskild begåvning förknippas ofta med autismspektrumet.

För att kunna stödja högskolestudenter inom autismspektrumet är det viktigt att man förstår de styrkor och begränsningar som är kopplade till spektrumet. Därför är det ytterst viktigt att undervisnings- och vägledningspersonalen har möjlighet att skaffa sig de grundläggande uppgifterna om ASD.

 

Teksti ja kuvat: lehtorit Sari Hanska ja Heli Antila, TAMK, OHO!-hanke

 

Teksti: Katja Hautsalo, lehtori, gerontologinen hoitotyö, ja Heimo Outinen, lehtori, gerontologinen hoitotyö

 

Onnellinen vanha pari

Kuva: Freepik.com

 

Sirpa Salinin ja Heidi Valtatien esiin nostamien ajatusten jatkoksi tarkastelemme vanhenemisen teemaa hoitotyön koulutuksen näkökulmasta. Kansainvälisestikin huomioitu Suomen väestöpohjan vanheneminen asettaa haasteita myös gerontologisen hoitotyön koulutukselle. Iäkkään ihmisen hoitaminen vaatii erityistä asiantuntijuutta, jonka osa-alueita on kuvattu Ellan –yhteistyöverkostossa luodussa kuviossa.

Lähde: Dijkman, B., Roodbol, P., Aho, J., Achtschin-Stieger, S., Andruszkiewicz, A., Coffey, A., Felsmann, M.,Klein, R., Mikkonen, I., Oleksiw, K., Schoofs, G., Soares, C. & Sourtzi, P. 2016. European Core Competences Framework for Health and Social Care Professionals Working with Older People. Available at http://ellan.savonia.fi/ http://ellan.savonia.fi/images/Finnish_ECCF.pd

Tämän kokonaisvaltaisen osaamisen näkemyksen pohjalta toteutamme gerontologisen hoitotyön opetusta varmistaen opiskelijan riittävän osaamisen saavuttamisen. Erityisosaamisesta hyvä esimerkki on vanhenemismuutokset ja niiden aiheuttamat vaikutukset hoitotyön toimintojen valintaan ja toteutukseen. Sen lisäksi iäkkään ihmisen lääkehoito, ravitsemus ja elämän loppuvaiheen hoito tuovat hoitotyöhön omat erityispiirteensä, puhumattakaan muistisairaan ihmisen hoitotyöstä ja kohtaamisesta. Geriatria on lääketieteessä oma erikoisalansa, ja niin myös hoitotyössä vaaditaan gerontologista erikoisosaamista.

Sairaanhoitajakoulutuksessa gerontologisen hoitotyön osaamisvaatimuksiin vastataan koulutuksen korkealaatuisilla tavoitteilla ja monipuolisella sisällöllä. Gerontologisen hoitotyön opintojaksojen käytännön toteutuksissa voi olla vivahde-eroja, mutta oppimistavoitteet ovat yksiselitteiset. Kurssilla opiskelijan on osoitettava osaamistaan palvelurakenteiden tuntemuksessa, monialaisessa työskentelyssä, keskeisissä gerontologisen hoitotyön auttamismenetelmissä, geroteknologian tuntemisessa sekä iäkkään ihmisen ohjauksessa. Opiskelijan on myös tunnistettava normaalit vanhenemismuutokset ja osattava erottaa ne epänormaaleista muutoksista. Lisäksi opiskelijan on osoitettava hyvää ja kunnioittavaa asenneta iäkkäitä ihmisiä kohtaan ja kyettävä toimimaan eettisesti hyväksyttävällä tavalla. Tavoitteet saavutetaan sisällöllisesti rikkaassa opintokokonaisuudessa, joka sisältää gerontologista hoitotyötä, muistisairaan kohtaamista, geriatriaa ja työelämä yhteistyötä.

Työelämäyhteistyö ja monialaisuus gerontologisessa opetuksessa

Gerontologisen hoitotyön opintojaksoon kuuluu työelämäyhteistyössä toteutettava, yhden opintopisteen laajuinen osa. Tätä osuutta on toteutettu erilaisin kokemuksellisen oppimisen menetelmin hankkeissa, järjestämällä tapahtumia palvelukeskuksissa tai ympärivuorokautisen hoivan yksiköissä, 3. sektorin toimijoiden kanssa yhteistyössä taikka tapahtumien järjestämisenä opiskelijan omalla työpaikalla. Työskentelyn tavoitteena on opiskelijan näkökulmasta päästä soveltamaan gerontologisen hoitotyön näyttöön perustuvaa tietoperustaa, oppia iäkkään ihmisen tilanteen kokonaisvaltaista tarkastelua ja hänen omahoitovalmiuksien tukemista. Lisäksi opiskelija pääsee osalliseksi iäkkäiden palveluiden kehittämiseen sekä työskentelyyn yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.

Aiheina tapahtumissa on ollut esim. aivoterveyden edistäminen, psyykkiset ja sosiaaliset ikääntymismuutokset, rentoutuksen ja läsnäolon merkitys, kaatumistapaturmien ehkäisy sekä iäkkäiden ja päiväkotilasten yhteisen tapahtuman toteuttaminen vaikkapa sämpylöitä leipomalla tai erilaisia pelejä pelaamalla. Työelämäyhteistyö ammattikorkeakoulun ja iäkkäiden palvelutahojen välillä on vahvistunut tämän toiminnan kautta, ja opiskelijaporukat ovat osoittautuneet odotetuiksi vieraiksi monissa paikoissa. Sairaanhoitajaopiskelijat ovat esimerkiksi toteuttaneet Hyhkyn päiväkotilasten ja Pispan palvelukeskuksen kävijöiden yhteisen tapahtuman keväällä 2018.

Monialaisesta näkökulmasta ja oman erikoisalaosaamisen kirkastamiseksi olemme toteuttaneet jo useamman vuoden ajan ensihoitajaopiskelijoiden osalta monialaista vanhenemisen jakson toteutusta yhteistyössä lääketieteen ja fysioterapia opiskelijoiden kanssa. Teoreettisten opintojen lisäksi ko. toteutus sisältää mm. simulaatioharjoituksia, joissa opiskelijat monialaisissa ryhmissä kohtaavat esim. kotona kaatuneen iäkkään ihmisen. Pienryhmätyöskentelyssä käydään monialaista keskustelua iäkkäiden hoitoon liittyvistä erityispiirteistä.

Opiskelijoiden kokemukset työelämäyhteistyössä toteutettavista tilanteista ovat olleet yleisesti myönteisiä. Opiskelijat ovat havainneet kuinka suuri vaihtelu iäkkäiden ihmisten toimintakyvyssä on, miten merkityksellistä on tuntea vanhan ihmisen elämäntarinaa ja kuinka sitkeitä selviytyjiä iäkkäät ihmiset ovat. Opiskelijat ovat opintojakson palautteissa kommentoineet:

  • Opiskelijat saivat hyvää palautetta ja hyvän mielen sekä arvokasta kokemusta vuorovaikutuksesta
  • Haastavampiakin aiheita on tärkeää tuoda esille
  • Rennon ja mukavan ilmapiirin luominen on tapahtumassa tärkeää
  • Osallistujat (iäkkäät) hyötyivät tapahtumista ja saivat apua ongelmiinsa
  • Toiminnassa oppii joustamaan suunnitelmista, kuulemaan osallistujia

Lisäksi Tampereen ammattikorkeakoulu tarjoaa erilaista täydennyskoulutusta työelämän tarpeita kuulleen, myös gerontologisen hoitotyön alueelta. Valmiita iäkkään hoitoon liittyviä koulutuspaketteja on tällä hetkellä esimerkiksi aiheista muistisairaan arjen haasteiden ratkaiseminen, monisairaan iäkkään kokonaisvaltainen hoito simulaatio menetelmällä, sekä työyhteisön pelisäännöt. Täydennyskoulutuksia on mahdollista räätälöidä tilaajan tarpeiden mukaan. Ota yhteyttä!

Lisätietoa täydennyskoulutuksista nettisivuillamme.

Järjestämme aamukahvitilaisuuden to 11.4. klo 8:30-9:30, aiheena täydennyskoulutustarpeet iäkkäiden ihmisten palveluissa. Ilmoittautumiset etukäteen: sirpa.nurminen@tuni.fi

Teksti: Sirpa Salin, gerontologisen hoitotyön yliopettaja, ja Heidi Valtatie, gerontologinen hoitotyön lehtori

 

kaksi vanhusta istumassa penkillä

 

Suomi vanhenee EU-maista kaikkein nopeimmin, siitä huolimatta käytämme esimerkiksi Pohjoismaisessa vertailussa vähiten rahaa vanhuspalveluihin.  Tarvitsisimme miljardi euroa lisää rahaa vuodessa, jotta olisimme muiden Pohjoismaiden kanssa samalla tasolla. Kyse on siis resursseista, niistä kuuluisista desimaaleista. Se ei kuitenkaan ole koko totuus.

Julkisuudessa on keskusteltu viime aikoina paljon vanhuspalveluiden ongelmista. Mikä onkaan tilanne 10 vuoden kuluttua, kun suuret ikäluokat ovat yli 80-vuotiaita ja tarvitsevat hoivapalveluita? Samaan aikaan sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöstä jää eläkkeelle 20 547 ammattilaista. Onkin arvioitu, että henkilöstötarve lisääntyy 79 000-125 000 vuoteen 2025 mennessä väestön ikääntymisen ja eläköitymisen myötä.

Alan asiantuntijoiden mukaan yhtenä keinona selviytyä yhä kasvavasta palveluiden tarpeesta on iäkkäiden aiempaa parempi toimintakyky ja sen ylläpitäminen. Meidän pitää siis panostaa ennalta ehkäisevään terveydenhuoltoon nykyistä paljon enemmän. Alan ammattilaisilta sen ymmärtäminen ja toteuttaminen vaatii uudenlaista osaamista yhdessä iäkkään kanssa nykyteknologian keinoin.

Sitoutuneita osaajia alalle

Miten saamme alan koulutukseen  hyviä opiskelijoita, jotka sitoutuvat sekä koulutukseen että alalla pysymiseen? Muutama vuosi sitten tehdyn tutkimuksen mukaan useampi kuin joka neljäs nuori sairaanhoitaja suunnitteli alan vaihtoa. Yhteiskunnallisesti tarkasteltuna tämä on huolestuttavaa, sillä jo rahallisesti kyse on kymmenien tuhansien eurojen menetyksestä per alanvaihtaja. Ikääntyneiden parissa tehtävä hoitotyö ei ole kovinkaan vetovoimainen alan opiskelijoiden keskuudessa. Yhtenä syynä on mm. uutisoinnin kielteinen julkisuuskuva, jonka on todettu heikentävän alan vetovoimaa.

Se, miten opiskelija harjoittelussa ja työelämässä kohtaa iäkkään, on jatkumo sille, miten opettaja kohtaa opiskelijan

Tutkimusten mukaan opiskelijoiden asenteet ikääntyneitä kohtaan ovat muuttuneet aiempaa myönteisemmiksi, mutta siitä huolimatta heidän ensisijaisena uravalintanaan ei ole hoitotyö ikääntyneiden parissa. Syyksi he mainitsevat mm. sen, että he eivät voi käyttää omaa osaamistaan haluamallaan tavalla. Etenkin hoiva-alan yrityksissä hoitohenkilöstön työhön kuuluu usein siivous, pyykkihuolto ja ruuanlaitto. On selvää, että korkeakoulun käyneet sairaanhoitajat eivät halua tehdä näitä töitä, vaan he haluavat keskittyä siihen tehtävään, mihin he ovat saaneet koulutuksen. Tämä haastaa etenkin johtajuuden uuteen tarkasteluun, mutta myös ammattikorkeakoulun gerontologisen hoitotyön opetuksen.

TAMKissa riittää gerontologisen hoitotyön kipinää

Tampereen ammattikorkeakoulussa gerontologisen hoitotyön opettamisesta vastaa neljän lehtorin asiantuntijatiimi, joille iäkkäiden asiat niin sanotusti kolahtavat. Kipinää gerontologisen hoitotyön opettamiseen ei puutu, ja opetusta kehitetään jatkuvasti tiiviissä yhteistyössä työelämän kanssa. Kuulemme herkällä korvalla työelämän toiveita ja tarpeita, ja lähdemme niihin mukaan täysillä.

Asiantuntijatiimissä uskomme, että jokaisella kohtaamisella on merkitys. Iäkkäiden ihmisten kohtaamiseen hoitotyössä liittyy usein vahvoja ennakkoluuloja esimerkiksi jonkin sairauden vuoksi, mikä voi johtaa iäkkäiden toiseuttamiseen. Tähän voimme vaikuttaa kiinnittämällä erityishuomioita iäkkään inhimilliseen ja yksilölliseen kohtaamiseen. Kohtaaminen ja vuorovaikutus ovat taitoja, joita voi harjoitella ja kehittää yhdessä esimerkiksi muistisairaan kanssa.

Tampereen ammattikorkeakoulussa on ymmärretty jo vuosia sitten, miten valtavaa osaamista gerontologinen hoitotyö vaati

Myös opettajan ja opiskelijan kohtaamisessa on tärkeä merkitys. On ymmärrettävä, että jos opettaja ei ole läsnä kohtaamisissa opiskelijan kanssa, opiskelija ei tule kuulluksi ja nähdyksi. Uskon, että se, miten opiskelija harjoittelussa ja työelämässä kohtaa iäkkään, on jatkumo sille, miten opettaja kohtaa opiskelijan. Ei ole myöskään yhdentekevää, miten opettaja puhuu ja suhtautuu iäkkäisiin ja heidän hoitoonsa.

Tampereen ammattikorkeakoulussa on ymmärretty jo vuosia sitten, miten valtavaa osaamista gerontologinen hoitotyö vaatii.  Alan yliopettajan toimi perustettiin v. 2011, ja muutamia vuosia myöhemmin saimme lisää osaamista kolmen lehtorin vakansseilla. Gerontologisen hoitotyön opetus ja sen kehittäminen on keskitetty ko. tiimille. Meillä on kunnianhimoinen tarkoitus auttaa opiskelijoita oivaltamaan tämän asiantuntijuuden merkitys ja synnyttää tuleville sairaanhoitajille utelias, näyttöön perustuva suhtautuminen iäkkäiden hoitotyöhön ja sen kehittämiseen. Nyt tarvitaan luovuutta, ketteryyttä ja uskallusta. Kulttuuri tulee juuri sellaiseksi kuin me sen teemme!

Kuinka gerontologista hoitotyötä TAMKissa sitten käytännössä opetetaan? Lue lisää Katja Hautsalon ja Heimo Outisen bloggauksesta!

Seminaareissa ja hanketyössä erilainen työpajatyöskentely tulee tutuksi. Työpajat ovat hieno mahdollisuus toisaalta kertoa valmisteilla olevista asioista ja toisaalta saada uusia näkökulmia keskustelevalta ja asiantuntevalta yleisöltä. Yhteinen ongelma kaikessa työpajatyöskentelyssä on yleensä se, että aikaa on aivan liian vähän. Keskustelu on yleensä vasta pääsemässä vauhtiin, kun sessio on jo lopetettava.  

Erityisen äärellä -seminaarissa 13.3.2019 Tampereen ammattikorkeakoulussa pääsimme kertomaan OHO!-hankkeessa valmisteilla olevasta saavutettavuuskriteeristöstä ja pohdimme sen yhteyttä pedagogiseen kehittämiseen ja kehittymiseen.  Oli erityisen antoisaa päästä keskustelemaan myös muilla kouluasteilla toimivien henkilöiden kanssa. Erityiseen tukeen ja pedagogiikkaan liittyvät haasteet ovat yhteisiä kaikessa koulutuksessa, niiden esiintymistiheys ja –muoto vain hieman vaihtelevat koulutuksen kohderyhmän mukaan.  

Kun keskustelemaan pääsee iso joukko erityisen tuen parissa työskenteleviä henkilöitä, on kaikilla lähtökohtaisesti halu auttaa ja tukea opiskelijaa. Todennäköisesti kaikilla on myös kokemuksia siitä, että sellaisiakin tapauksia löytyy, joissa minkäänlainen tuen määrä ei tunnu riittävän. Opiskelua ei voida ylläpitää keinotekoisesti eikä tehtäviä voida tehdä kenenkään puolesta. Missä menee raja? Kysymykseen on mahdotonta löytää yksiselitteistä vastausta.  

On pakko todeta, että osa opiskelijoista ei kiinnity opintoihinsa edes tuettuna. Ajoissa oleminen, jopa paikalle ilmestyminen voi olla joillekin hyvinkin haasteellista etenkin nykyään, kun opetusta ja oppimista ei välttämättä sidota enää entiseen tapaan selvästi tiettyyn paikkaan tai aikaan. Erityisesti verkossa tapahtuva itsenäinen opiskelu voi olla hankalaa esimerkiksi oppimisvaikeuksista kärsivälle opiskelijalle, jolla voi olla puutteita ajanhallinnassa, itsesäätelyssä ja toiminnanohjauksessa. Toisaalta opintojen verkkovälitteisyys saattaa mahdollistaa lähiopetusta paremmin ajasta ja paikasta riippumattoman opiskelun.  

Työssä oppimisen lisääntyminen asettaa suuria haasteita ei vain koulutuksen järjestäjälle, vaan myös yksittäisille työpaikoille, sillä vain hyvällä eri toimijoiden välisellä yhteistyöllä tuen tarpeessa oleva opiskelija saavuttaa kulloinkin asetetut oppimistavoitteet. Vaaditaan lisää rohkeutta ja oikeanlaista asennetta tehdä joustaviakin opetusjärjestelyitä, jotta opiskelija saadaan ohjattua urapolulle ja työllistymään. 

 

Yksilöllisyys vai yhteisöllisyys edellä? 

Yksilön tuen tarpeet tulevat ehkä helpommin huomioiduiksi kuin kokonaisen ryhmän. Kiinnitetäänkö kuitenkaan opiskelun yhteisöllisyyteen riittävästi huomiota? Miten sovitetaan yhteen yksilöllisyys ja yhteisöllisyys? Ryhmäyttäminen ja opettajan taito herättää kiinnostus opiskelua sekä opiskeltavaa aihetta kohtaan lisää selvästi kaikkien opiskelumotivaatiota, mikäli ryhmä toimii keskenäänkin hyvin. Yhteisöllisyyttä tarvitaan myös verkkotyöskentelyssä, vaikka kaikki opiskelijat eivät olekaan fyysisesti samassa tilassa.  

Samaan aikaan, kun yhteisöllistä opiskelua korostetaan, on pystyttävä tarjoamaan myös entistä yksilöllisempiä opintopolkuja. Lähtökohtana tulee olla opiskelijan kohtaaminen, kuuleminen ja näkeminen, moninaisuuden huomiointi. Mutta onko meillä opettajilla aina rohkeutta ja asennetta tehdä riittävästi joustavia opetusjärjestelyitä? Opiskelijoiden motivointi ja opettajan taito herättävät yleensä kiinnostusta ja voimaantumista kaikissa opiskelijoissa, myös niissä ei-motivoituneessa yksilössä, joiden osallisuutta saadaan lisättyä. 

 

Saavutettavuuden utopia 

OHO!-hankkeessa saavutettavuutta käytetään käsitteen laajimmassa mahdollisessa merkityksessä. Eli miten hyvin korkeakoulun tilat, sähköiset järjestelmät, oppimisympäristöt, opetusmenetelmät ja asenneilmapiiri mahdollistavat henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan erilaisten sekä erilaisissa elämäntilanteissa elävien opiskelijoiden osallisuuden ja yhdenvertaisuuden? Saavutettavuuskriteeristö on puolestaan itsearvioinnin väline, jolla näiden asioiden toteutumista seurataan. 

Saavutettavuuskriteeristö kiinnostaa ajatuksena muitakin kuin korkeakouluopiskelijoita. On hyödyllistä pohtia ja arvioida oman opetuksensa ja koulutusyksikkönsä saavutettavuutta kouluasteesta riippumatta. Arviointi, palaute, konkreettiset kehittämisehdotukset ja jatkuva seuranta takaavat sen, että asioilla on mahdollisuus kehittyä. 

Haasteellista saavutettavuus on aina. Täysin saavutettavaa koulutusta voidaan pitää jopa utopistisena haavekuvana, joka ei ehkä tule koskaan toteutumaan – valitettavasti. Koulutusjärjestelmä ei aina salli saavutettavuutta. Opetussuunnitelmat ja oppimistavoitteet eivät välttämättä kaikissa tilanteissa puhu “kaikkien koulun” kieltä. 

Työpajakeskustelusta voimaantuneena on hyvä jatkaa taas työskentelyä saavutettavuusasioiden parissa. 

 

Teksti: Sari Hanska ja Heli Antila, TAMK, OHO!-hanke 

Teksti ja kuvat:

  • Eveliina Asikainen, lehtori, TAMK
  • Merja Hanhimäki, lehtori, TAMK
  • Marita Hiipakka, päätoiminen tuntiopettaja, TAMK
  • Eija Lähteenmäki, lehtori, TAMK
  • Mika Nieminen, koulutuspäällikkö, TAMK
  • Taru Owston, lehtori, TAMK

___________________________________

Kiertotalous on merkittävä osa kestävää kehitystä. Kestävä kehitys on huomioitu mm. Tampereen korkeakouluyhteisön yhteisissä osaamistavoitteissa (2018), joten kaikkien alojen ja tutkinto-ohjelmien tulisi sisällyttää kestävä kehitys opetussuunnitelmiinsa. Osana TAMK-konferenssia järjestetyn Kiertotalous näkyväksi TAMKin opetussuunnitelmiin -työpajan tavoitteena oli tuottaa osallistujille mahdollisuus vaihtaa ajatuksia, käytänteitä ja ideoita siitä, mitä kaikkea kiertotalous on, miten kiertotalous-teema näyttäytyy tällä hetkellä eri tutkinto-ohjelmissa ja miten se voitaisiin jatkossa huomioida niin opetussuunnitelmissa, oppimisessa kuin yritysyhteistyössä.

Työpaja käynnistyi Ellen MacArthurin tarinalla: Maailman ympäri yksin purjehtinut nainen huomasi purjeveneen asettavan rajat sille, paljonko erilaisia hyödykkeitä saa mukaan ja voi käyttää, ja rinnasti purjeveneessä vallitsevat realiteetit maapallon resurssien rajallisuuteen. Ihmiskunnalla on tietyt luonnonvarat, joiden on riitettävä meille ja tuleville polville. Oivalluksen seurauksena syntyi Ellen MacArthur Foundation, jonka tehtävänä on vauhdittaa siirtymistä kiertotalouteen.

Tarinan jälkeen kiertotalousajatteluun orientoituminen eteni ryhmissä. Ryhmät saivat tutkiskeltavikseen monenlaisia tuotteita biohajoavasta kosmetiikkapakkauksesta hammastahnaan, vaippaan ja neule puseroon. Keskustelua käytiin tuotteiden raaka-aineista, valmistuksesta, käytöstä ja elinkaaren loppuvaiheesta. Keskustelun aikana ryhmät kirjasivat liimalapuille kysymyksiä, ajatuksia tai oivalluksia, joita keskustelu herätti.

Aiheen käsittely jatkui Environmental Engineering -tutkinto-ohjelman koulutuspäällikkö Mika Niemisen yhteenvedolla, joka syntyi ryhmien kirjaamien lappujen pohjalta. Suurin osa lappuihin kirjatuista kysymyksistä tai ajatuksista liittyi siihen, mihin tavarat päätyvät tai mitä niille tapahtuu. Jätteen syntyminen herätti huolta. Niemisen mukaan jäte on pelkkä keksitty sana. Jätettä ei ole olemassa kuin abstraktina käsitteenä, ja kiertotaloudessa siitä voidaan luopua. Nieminen avasi kaskadi (cascade) -periaatetta, jonka mukaan raaka-aine, esim. puu, hyödynnetään ensin korkean jalostusasteen tuotteiksi, joita voidaan uusiokäyttää ja kierrättää. Vielä – ja vasta – aivan viimeisessä vaiheessa puu hyödynnetään energiaksi.

Lapuista nousi myös turhakkeen käsite. Jo Ellen MacArthur pohti purjehtiessaan, mitä ihminen todella tarvitsee. Tarvitsemme lopulta melko vähän. Niemisen mukaan turhakkeiden kohdalla kyse on usein viitsimisestä eli siitä, että haluamme jättää tekemättä jotain, minkä keho voisi tehdä. Nieminen toteaa huipputeknologian olevan monissa tapauksissa tarpeetonta. Pajassa kuultiin esimerkki siitä, kuinka Guatemalassa (Maya Pedal) on rakennettu vanhoista polkupyöristä maissinperkauslaitteita. Kiertotalous on aivojen käyttöä ja asioiden miettimistä uudella tavalla. Kun ei ole resursseja, on pakko vaivata päätä ja keksiä uusia ratkaisuja.

Niemisen puheenvuoron jälkeen päästiin pajan varsinaiseen tavoitteeseen eli summattiin vielä yhdessä, miten kiertotalous näyttäytyy ja voisi näyttäytyä eri tutkinto-ohjelmien opetuksessa.  Sosiaali- ja terveysalan osalta todettiin, että hankinnat ovat merkittävässä roolissa siinä, missä määrin jätettä syntyy.

Restonomien koulutuksessa kiertotalous on huomioitu mm. korostamalla viestinnän merkitystä: on tärkeää, että alan toimijoille jaetaan tietoa siitä, miten jäte minimoidaan ja mihin sen tulisi päätyä. Kulttuurialan nähtiin olevan merkittävässä välittäjän roolissa ja kiihdyttävän ajattelun muutosta, kun kiertotalouden oivallukset saatetaan eri kanavien kautta erilaisten vastaanottajien tietoon. Biotuotetekniikan koulutuksessa prosessit ovat kiertotalouden periaatteen mukaisia: tavoitteena on aina jätteen määrän saaminen mahdollisimman lähelle nollaa.

TAMK on mukana mm. #kiertotalous ja Kiertotaloutta ammattikorkeakouluihin -hankkeissa, jotka edistävät kiertotalouteen tähtäävän laadukkaan opetuksen suunnittelua ja pilotointia. Samalla pyritään tuottamaan opettajille teemaan liittyvää tarpeellista ymmärrystä ja osaamista. Osaamisen ja ymmärryksen laajentamisen tarve on aivan kaikkia opettajia koskeva, sillä olennaista on, että kiertotalousnäkökulma saataisiin integroitua amk-opintoihin monialaisesti. Vain monialaisesti asioihin paneutumalla ympäristön muutokseen ja luonnonvarojen riittävyyteen voidaan vaikuttaa.

Teksti: Opiskelijat Katariina Kivelä ja Salla Pitkänen sekä lehtori Riitta Brännare
Kuvat: Katariina Kivelä

____________________________________________________

TAMKin restonomiopiskelijat matkustivat 21.1.2019 Berliiniin viiden päivän opintomatkalle Grüne Woche -messuille. Lisäksi matkan tavoitteena oli perehtyä Berliinin gastromatkatrendeihin ja saada ideoita kukin omiin tarkoituksiinsa.

Vierailukohteina oli myös Saksan ja Berliinin kannalta tärkeät historialliset kohteet, kuten jaetun kaupungin muistomerkit muurin pätkineen, rajanylityspaikat sekä juutalaisuuden muistot keskitysleireineen. Kaupunki on täynnä näyttäviä perinteisiä kahviloita ja ravintoloita, mutta myös trendikahviloita ja ravintoloita on paljon. Berliiniä kutsutaan myös yhdeksi Euroopan parhaimmaksi bilekaupungiksi, joten pitihän meidän piipahtaa myös baareissa. Poikkesimme maistamassa ostereita ja sampanjaa KaDeWe:n herkkuosastolla, jonka sanotaan olevan Euroopan jopa parhain tavaratalon herkkuosasto. Kävimme myös Markthalle Neuen joka torstaisessa street food -tapahtumassa.

Grüne Woche -messut ovat maailman suurin ruoka-aiheinen elintarvike-, maatalous- ja puutarha- alan kuluttajille suunnattu messutapahtuma, joka järjestetään vuosittain Berliinissä. Tänä vuonna se järjestettiin 82. kertaa. Näillä messuilla näytteilleasettajia oli noin 1600 ja kävijöitä noin 400 000.

Tämän vuoden messuilla Suomi oli messujen pääkumppanimaa, ja Suomella olikin suuri halli omistettu pelkästään suomalaisille tuotteille. Suomalaisilla, kutein muillakin tarjoajilla on  mahtavat mahdollisuudet löytää uusia kontakteja ja markkinoida niin yritystään kuin sen tuotteita mahdollisille jälleenmyyjille ja myös suoraan kuluttajille.  Messuilla on edustettuina suuri joukko tarjontaa eri maista, joten tapahtuma on mainio paikka niin gastronomian kuin esimerkiksi perinnekulttuurin oppimiseen.

Restonomiopiskelijat kiersivät messuilla pienemmissä porukoissa tutustuen eri maiden, alueiden ja yritysten tarjontaan. Berliinin messukeskus on valtava alue, joten aikaa kului ja tietysti välillä piti pysähtyä maistamaan ja keskustelemaan esittelijöiden kanssa. Kansainvälisen tarjonnan lisäksi Saksan eri alueet olivat laajasti esillä paikallisine tuotteineen ja palveluineen. Suomen tarjonta messuilla kohdistui maamme puhtaisiin ja omaleimaisiin raaka-aineisiin. Tarjolla oli kalaa, riistaa, marjoista jalostettuja jauheita, viljatuotteita (erityisesti kaurasta valmistettuja). Pienpanimoiden oluet olivat näyttävästi esillä sekä tietysti perinteiset liköörit ja Koskenkorva. Suomalaisen salmiakkikoskenkorvan maistiaisiin törmättiin myös Berliinin tunnetuimman tavaratalon KaDeWe:n herkkuosastolla. Gastronomisten tuotteiden lisäksi Suomen osastolla oli esillä erilaisia ohjelmapalvelujen tuottajia ja matkanjärjestäjiä kuten ikaalislainen Korsuretket. Messut saivat suurta huomiota mediassa niin Saksassa kuin Suomessakin. Suomen osaston pelkistetty ilme poikkesi monen muun osaston markkinameiningistä, mutta ehkä juuri sen vuoksi Suomi jäi messuvieraille mieleen.

 

 

Unkarilaisia tekemässä käsitöitä.

 

Messuilla oli paljon erilaisia juustoja eri maista.

 

Hollannin esittelyaluetta koristi upea tulppaanipelto.

 

Yksi mieleenpainuvista näytteilleasettajista Suomen hallissa oli Koskenkorvan piste.

Valtakunnallisen Taitotuunaajat ESR –hankkeen (2017 – 2019) ja Erilaisten oppijoiden liiton Oppimisen olohuone –työpajan järjestivät TAMKissa 15.1.2019 projektipäällikkö Heli Turja, ohjaavan opettajan Pasi Sarsama sekä nuorisosihteeri Mimosa Lindström. TAMKista työpajaan osallistui kaikkiaan kolmetoista opetus- ja ohjaushenkilöstöön sekä opiskelijakunta Tamkoon kuuluvaa.

Kuva: pixabay

 

 

Oppimisen olohuone on Taitotuunaajien kehittämä toimintamalli, jonka tavoitteena on tarjota maksutonta, räätälöityä matalan kynnyksen ohjausta noin 17 – 60 –vuotiaille oppimisvaikeuksisille aikuisille, jotka haluavat parantaa heikkoja lukemisen, kirjoittamisen, matematiikan tai digiosaamisen perustaitoja. Osa oppijoista on ns. nivelvaiheessa harkitsemassa uudelleenkouluttautumista, kun taas osa jo opiskelee, mutta kokee tarvitsevansa lisäohjausta esimerkiksi kirjoittamisessa tai ajanhallinnassa. Uupumus, välttelykäyttäytyminen, huono minäkäsitys, itseohjautuvuuden puute, tarkkaavaisuuden ylläpito, epävarmuuden sieto ja erilaiset aiempaan oppimiseen tai opiskeluun liittyvät stigmat hankaloittavat monen aikuisen oppimista heikkojen perustaitojen lisäksi.

Saimme työpajassa tutustua Oppimisen olohuoneessa käytössä oleviin erilaisiin oppimisen menetelmiin ja tukivälineisiin, joilla opiskelijan oppimista voi ohjata niin itsenäisessä opiskelussa kuin ryhmätilanteissakin. Esittelyssä oli useita lukemisen ja kirjoittamisen mekaanisia tukivälineitä sekä oppimista ja opiskelua helpottavia digitaalisia sovelluksia, jotka tarjoavat monipuolisen tavan oppia mm. vieraita kieliä, kirjoittamista, lukemista, hahmottamista ja matemaattisia taitoja.

Taitojen oppimisen ohella Oppimisen olohuoneessa tuetaan aikuisoppijan itsetuntoa ja luottamusta omiin kykyihin sekä tarjotaan myönteisiä oppimiskokemuksia kokemusosaajan avustuksella. Nämä myönteiset kokemukset oppimisesta sekä omien vahvuuksien ja osaamisen tunnistaminen auttavat pärjäämään niin arjessa, opinnoissa kuin työelämässäkin. Jo pelkästään itselle sopivien oppimismenetelmien ja -välineiden löytäminen kantaa usein pitkälle.

 

Kuva: Pixabay

TAMKissa järjestetyssä tilaisuudessa kuulimme myös kiinnostavan kokemusosaajan puheenvuoron, kun lukilähettiläs ja sosionomiopiskelija Silva Mölsä (SAMK) kertoi omia kokemuksiaan siitä, minkälaista on opiskella erilaisena oppijana ammattikorkeakoulussa. Terhi Raitanen toi omat terveisensä Pirkanmaan erilaiset oppijat PEO ry:stä ja esitteli yhdistyksen sekä Sampolan kirjaston tiloissa toimivan Lukitorin, josta saa kerran kuukaudessa lukitukea.

Juha Mustonen Väinö Paunu Oy:stä puolestaan esitteli, miten jo työelämässä olevien aikuisten oppimisvaikeuksiin on heidän organisaatiossaan alettu kiinnittää yhä enemmän huomiota valtakunnallisen OPPI-VA –hankkeen myötä. Työn muutoksista selviytymiseen, viestinnän kehittämiseen ja oppimisvaikeuksisten uusien työntekijöiden perehdyttämiseen on tarjottu mm. työtehtäviä tukevaa monikanavaista materiaalia (esim. liikkuva kuva, ääni, pdf) sekä oppimisen avuksi erilaisia hyötysovelluksia.

Perustaitojen osaamisen edistäminen lähtee aina puheeksi ottamisesta, oppimisvaikeuden tiedostamisesta ja hyväksynnästä. Kunkin Oppimisen olohuoneen asiakkaan kanssa käydään 1 – 1,5 tunnin keskustelu, minkä aikana selvitetään asiakkaan tarpeet ja tavoitteet. Käytännönläheisyyttä korostavassa ja uusia näkökulmia tarjoavassa ohjauksessa hyödynnetään pääasiallisesti yksilö-, mutta myös pienryhmämallia riippuen asiakkaan tavoitteesta.

Ensimmäinen Oppimisen olohuone avattiin Helsingin Kaisaniemeen keväällä 2017 ja vastaavia olohuoneita toimii tällä hetkellä ainakin Joensuussa ja Oulussa. Hankkeen yhteistyökumppanien verkosto on laaja: Amiedu (Helsinki), Ammattiopisto Luovi (Oulu), Keskuspuiston ammattiopisto (Etelä-Suomi), Kansalaisopistojen Liitto (valtakunnallinen), Kriminaalihuollon tukisäätiö (valtakunnallinen), Niilo Mäki Instituutti (Jyväskylä), Työttömien Valtakunnallinen Yhteistoimintajärjestö, Helsingin seudun erilaiset oppijat (HERO), Joensuun seudun erilaiset oppijat (JOSE), Keski-Suomen erilaiset oppijat, Lahden seudun erilaiset oppijat (Oppimistit), Pohjanmaan lukiyhdistys (LOSSI) ja Helsingin kaupungin Päihdehuollon jälkikuntoutusyksikkö. Hankkeen on määrä päättyä kuluvana vuotena, mutta toimivan konseptin soisi jatkuvan edelleen jossakin muodossa, sillä aikuisille on perinteisesti ollut oppimisen haasteisiin kovin vähän apua ja neuvontaa tarjolla. Kysyntää tällaiselle palvelulle varmasti riittää tulevaisuudessakin.

Kirjoittaja: Sari Hanska OHO! –hanke/TAMK

Kuva: https://pixabay.com

Teksti: Maria Kasdaglis


Kotiympäristössä asiakkaan arjen vahvuudet ja vaikeudet tulevat kuntouttajalle näkyviksi. Kuva: Freepik.com

 

“Matkan aikana lamppu syttynyt, että mistä on kyse ja millainen työkalu työelämään.” Näin kuvailevat toimintaterapeutti Ulla Voutilainen ja lähihoitaja, sosionomi Kati Vaino joulukuussa 2018 päättyneen moniammatillisen kotikuntoutuksen erikoistumiskoulutuksen antia.

Kotikuntoutuksen ajattelutapa perustuu pohjoismaiseen näkemykseen arkikuntoutuksesta, joka määritellään suunnitelmalliseksi ja ajallisesti rajatuksi moniammatilliseksi prosessiksi. Arkikuntoutumisen prosessia ohjaavat asiakkaan itsensä määrittämät arjen toimintoihin ja osallisuuteen liittyvät tavoitteet. Kotikuntoutus toteutetaan asiakkaiden omissa ympäristöissä ja verkostoissa.

Kuntoutujan koti tiedon ja inspiraation lähteenä

Kotikuntoutuksen merkitys nousee esille Padlet-alustalle kerätyissä erikoistumiskoulutuksen osallistujien työelämäkokemuksissa. Anu kirjoittaa, että koti kuntoutumisen kontekstina auttaa saamaan todenmukaisen käsityksen kuntoutettavan asiakkaan tilanteesta.

“Kotiympäristössä pääsee parhaiten näkemään asiakkaan ja hänen kotinsa vahvuudet ja voimavarat, sekä toisaalta, siellä parhaiten tulee näkyviin myöskin ne ongelmat ja vaikeudet, jotka hankaloittavat hänen arjessa selviytymistään.”

Koti voi myös tuoda konkreettisia ideoita kuntoutuksen toteuttamiseen, kuten Mariannen jakamassa tapauksessa.

“Eräällä kuntoutujani kotikäynnillä näin valokuvan, missä hän on yhdessä puolison kanssa melomassa. Valokuvan tiimoilta syntyi keskustelu, että he olivat ennen kuntoutujani vammautumista harrastaneet lajia aktiivisesti, ja heillä oli vieläkin vajassa vanha kajakki tallessa. Harrastusmenneisyys ei ollut tullut aikaisemmin esille. Terapeuttina ehdotin ryhmämuotoista melonta-liikuntakokeilua, mikä oli tulossa. Kuntoutuja yhdessä puolison kanssa osallistuivat tapahtumaan. Saivat kimmokkeen vanhaan yhteiseen harrastukseen.”

Myös Annan tapauksessa harrastus toimi tärkeänä kuntoutuksen motivaationa. Hänen asiakkaalleen oli tärkeää päästä liikkumaan kodin ulkopuolelle käsityökerhoon, mikä mahdollistuikin kotiympäristössä toteutetun moniammatillisen kuntoutuksen avulla.

“Kotikuntoutuksen lisäarvo verrattuna ns. tavalliseen kuntoutukseen oli tässä se, että ulkona liikkumista harjoiteltiin kuntoutujan arkiympäristössä ja todellisessa arjen tilanteessa, joten tätä kautta harjoiteltu ominaisuus siirtyi heti käytäntöön.”

 

Ulla Voutilainen ja Kati Vainio

Kati Vainio ja Ulla Voutilainen innostuivat koulutuksen tarjoamien näkökulmien monipuolisuudesta. Kuva: Heini Pääkkönen

Valtakunnallinen kotikuntoutumisen foorumi

TAMK EDU toteutti moniammatillisen kotikuntoutuksen erikoistumiskoulutuksen yhdessä JAMKin, Metropolian, OAMKin ja XAMKin kanssa. Voutilainen ja Vainio kokivat AMKien välisen yhteistyön mielekkäänä osana koulutusta.

“Oli valtakunnallinen foorumi, jossa voi oman alan ihmisten kanssa käydä keskustelua”, he kommentoivat.

Myös tiiviiksi ryhmäytyneen koulutusryhmän moniammatillisuus oli Voutilaisen ja Vainion mielestä rikkaus, sillä erilaiset näkökulmat pääsivät sen myötä koulutuksessa esiin. Mukana oli niin sosiaali-, terveys- kuin liikunta-alankin ammattilaisia. Myös erikoistumiskoulutuksen opettajat ja vierailevat asiantuntijat edustivat hyvin moniammatillista joukkoa. Ääneen pääsi muun muassa kotikuntoutuksen tukena toimivan teknologian asiantuntijoita.

“Teknologiapuoli kehittää sote-puolta”, toteavat aiheesta innostuneet Voutilainen ja Vainio, vaikkakin he olisivat toivoneet koulutuksen teknologiaosuuksien olevan vähemmän korkealentoisia.

Myös opettajien ammattitaitoisuus ja kannustus saavat osallistujilta kiitosta. Voutilaisen ja Vainion mukaan tuki ja onnistumisen kokemukset ovat erityisen tärkeitä heille, joilla tutkinto-opinnoista on jo hieman enemmän aikaa.

“Ne, jotka eivät ole opiskelleet pitkään aikaan, saivat hyvää kokemusta opiskelutaitojen päivittämiseen, ja tämä kannustaa jatko-opintoihin. Tekniikka ei syö sinua ja siitä selviää hengissä.”

Yhdeksi tärkeimmistä anneista Voutilainen ja Vainio mainitsevat sen, että erikoistumiskoulutus antoi työkalut viedä malleja oikeaan työelämään.

“Osaat hakea perustelut ja osaat seisoa faktojen ja näytön takana. Tuo vahvuutta ja itseluottamusta omaan asiaan”, he kertovat.

Uudistunutta ammatillista koulutusta on käsitelty paljon julkisuudessa. Hanketyöskentelyn kautta olen itsekin saanut mahdollisuuden tutustua sen sisältöön. En opeta ammatillisella puolella, joten arkista käytäntöä tunnen lähinnä kuulopuheiden perusteella.

Hieman epäselvää itselleni on myös se, kuinka suurista uudistuksista todella puhutaan. Keskustellessani ammatillisten opettajien kanssa olen ymmärtänyt, että ammatillisella puolella monet uudistuksessa määritellyt asiat ovat saattaneet joissain yksiköissä ja joillain opettajilla olla arkea jo pitkään.

Ammatillisen koulutuksen uutta lainsäädäntöä ja sanastoa lukiessani mietin monesti toivovani, että myös moni ammattikorkeakoulun opettaja tutustuisi niihin; benchmarkaisi ja miettisi miten hyvät käytännöt voitaisiin siirtää meille ammattikorkeakouluunkin.

Tässä tekstissäni tuon esille kolme käsitettä, joita jokainen opettaja mielestäni voisi pohtia vakavasti myös omassa työssään ammattikorkeakoulusektorilla.

Erityinen tuki = tuki ja siihen liittyvät erityiset opetus- ja opiskelujärjestelyt, jota annetaan opiskelijalle silloin, kun hän tarvitsee pitkäaikaista tai säännöllistä oppimisen ja opiskelun tukea oppimisvaikeuksien, vamman, sairauden tai muun syyn vuoksi.

Henkilökohtaistaminen = toiminta, jossa tunnistetaan ja tunnustetaan opiskelijan aiemmin hankkima osaaminen sekä suunnitellaan osaamisen hankkiminen ja osoittaminen sekä tarvittavat ohjaus- ja tukitoimet.

Näyttö = toiminta, jossa opiskelija osoittaa käytännön työtehtäviä tekemällä, miten hyvin hän on saavuttanut tutkinnon perusteissa määritellyn keskeisen ammattitaidon tai osaamisen.

(Opetus- ja kulttuuriministeriö 2017: Ammatillisen koulutuksen reformisanasto.)

 

Erityinen tuki

Ammatillisessa koulutuksessa puhutaan ja käytetään erityistä tukea paljon. Aivan vieras asia ei ole ammattikorkeakoulussakaan. Esimerkiksi TAMKin opinto-oppaassa kuvataan otsikon “esteetön opiskelu” alla kolme tukimuotoa: yleinen tuki, lisätuki ja tehostettu tuki.

Käytössämme on myös tukiseteli, jonka saatuaan opiskelija voi hakea lisätukea opintoihinsa. Erityisjärjestelyt voivat olla vaikkapa opintojen monipuolisia suoritustapoja, joustavia tenttikäytäntöjä ja lisäohjausta.

TAMK-konferenssin hanketemppuradalla OHO! (Opiskelukyvyn, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen korkeakouluissa) ja KOPE- korkeakoulupedagogiikkaa -hankkeet kyselivät viime vuonna muun muassa tukisetelin käytöstä. Pienessä gallupissa kävi ilmi, että osa opetushenkilöstöstä ei ollut sitä käyttänyt ja kaikki opettajat eivät edes tienneet sen olemassaolosta.

Erityiseen tukeen saattaa korkeakoulutasolla yhdistyä myös vanhakantainen käsitys siitä, että tukea tarvitsevia opiskelijoita ei edes olisi korkeakouluissa. Esimerkiksi OHO!-hankkeessa korkeakouluopettajille tehdyn kyselyn vastauksista käy selvästi ilmi, että tukea tarvitsevien määrä on lisääntynyt ja moninaistunut niin ammattikorkeakouluissa kuin yliopistoissakin.

Yksittäinen opettaja voi olla melko voimaton tukea tarvitsevan korkeakouluopiskelijan edessä. Hänellä ei ole erityisopettajan, sosiaalityöntekijän ja psykologin koulutusta, vaikka hän ajoittain tuntisikin niitä tarvitsevansa.

Yhdenvertaisuuslaki muistuttaa kohtelemaan opiskelijoita yhdenvertaisesti. Se ei kuitenkaan ole tasa-arvoa, että tukea tarvitsevia ei huomioida, vaan koko luokka tekee aina samat tehtävät samassa ajassa.

Henkilökohtaistaminen ja näyttö

Ammattikorkeakouluissa on käytössä AHOT-menetelmä eli opiskelija voi hakea hyväksilukua aiemmin hankitulla osaamisellaan. Korkeakoulusektorilla tämä on oikeasti vaikea paikka. Moni pohtii sitä, voiko toisen asteen tutkinnolla ja muutamalla vuodella työkokemusta oikeasti hankkia korkeakoulutasoista osaamista. Oman kokemukseni perusteella väittäisin, että osa opiskelijoista voi ja osa opiskelijoista ei voi.

Opettajan tehtävänä onkin näissä tapauksissa järjestää näyttö (tehtävä, tentti tai esitys), jolla opiskelija osoittaa osaamisensa. Tämän jälkeen mietitään, onko opiskelijan suoritettava vielä joitain osa-alueita opintojaksosta.

AHOT-tilanne on aina tapauskohtainen, joten en lähde antamaan ohjeita siitä, miten henkilökohtaistamiset ja näytöt tulisi toteuttaa. Haluan vain korostaa sitä, että ne ovat opiskelijan oikeus ja siksi ne tulisi toteuttaa.

Ammatillisen koulutuksen reformin myötä uskon meidän olevan korkeakouluissakin pian siinä tilanteessa, että AHOTit yleistyvät. Monet opiskelijoista suuntaavat korkeakouluopintoihin työelämästä ja heillä on taustallaan hyvin erilaista osaamista, osalla myös sellaista, jolla on oikeus saada ainakin osittaisia hyväksilukuja opintojaksoista.

Itse näen, että henkilökohtaistamista ja näyttöä voisimme hyödyntää tehokkaasti myös osana opetusta. Kun opiskelija tulee työelämästä myyntityön tehtävistä, hänellä on väistämättä tuoreempaa tietoa alan käytännöstä kuin opettajalla, joka teki käytännön työtä yli kymmenen vuotta sitten.

Entä jos näyttö olisikin tässä tilanteessa hyvin valmisteltu monipuolinen luento koko ryhmälle? Uskallan väittää, että opettajakin saattaisi oppia jotain uutta – käytännöstä. Ja samalla opintojakso saisi työelämävierailijan, joka toisi arvokkaita ajankohtaisia kuulumisia työelämästä.

Käytännön osaajalla teoriapuoli ei aina ole välttämättä kovin vahvoilla. Sen voisi toteen näyttää vaikkapa tekemällä teoreettisen esseen samasta teemasta. Mahdollisuuksia saman osaamisen suorittamiseen löytyy paljon. Mutta helppoa osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen ei aina opettajalle ole.

TAMKin opinto-oppaasta löytyy hyväksilukuun liittyvää käsitteistöä. Eli kyllä; se on sallittua myös korkeakouluissa.

Korvaaminen

opintoja korvataan muualla suoritetuilla, oppimistavoitteiltaan vastaavilla, samantasoisilla opinnoilla.

Sisällyttäminen

muualla suoritettujen opintojen liittäminen osaksi tutkintoa.

Tunnistaminen

eri tavoin hankitun osaamisen ymmärtäminen, jäsentäminen ja osoittaminen suhteessa tutkinnon osaamistavoitteisiin.

Tunnustaminen

virallisen hyväksynnän antaminen opiskelijan eri tavoin hankkimalle osaamiselle.

 

Teksti ja kuva: Heli Antila, lehtori TAMK, projektipäällikkö OHO!-hanke

Teksti ja kuvat: Harri Laaksonen, TAMKin konetekniikan lehtori

____________________________________________________

TAMKin Konetekniikan koulutuksessa on jo pitkät perinteet 3D-tulostuksen hyödyntämisessä tuotesuunnittelun ja -valmistuksen eri vaiheissa. Ensimmäinen teollinen 3D-tulostin (Stratasys Dimension Elite) hankittiin 10 vuotta sitten ja sitä ennenkin pikamallinnusta käytettiin prototyyppien valmistuksessa yhteistyöprojekteissa Hannover Fachhochschulen kanssa. Lisäksi luonnollisesti 3D-tulostusta on käytetty myös arkkitehtuurin, sähkötekniikan ja media-alan koulutuksissa.

TAMK on ollut mukana jo monessa 3D-tulostamista alueellisesti kehittävässä hankkeessa, esimerkiksi 3D-Invest-hankkeessa ja 3D-Boosti-hankkeessa. Lisäksi TAMKilla on menossa 3Dindesigner ja Kataja -hankkeet, ja myös Digikyvykkyys-hankkeessa on yhtenä osa-alueena 3D-tulostus.

3D-Invest ja 3D-Boosti -hankkeet käsittelivät 3D-tulostusekosysteemin perustamista Pirkanmaalle ja 3D-tulostuksen käyttöön ottamista yrityksissä. Tässä yhteydessä muun muassa hankittiin laajat 3D-tulostuslaitteistot pirkanmaalaisiin oppilaitoksiin: TAMKiin, TTY:lle, ja Saskyyn. Tulostusekosysteemiä on esitelty sivustolla www.3dpirkanmaa.fi.

TAMKin robottitulostimella tulostettu tuoli ja taideteosvalumuotti.

Hankkeissa on toteutettu yrityksille demoja 3D-tulostusta hyödyntäen. Tässä yhteydessä on havaittu, että yrityksiltä puuttuu 3D-tulostuksen täysipainoista hyödyntämistä tukevaa suunnitteluosaamista.

On todettu, että uutta osaamista täytyy hankkia nopeasti, jotta yritykset voisivat hyödyntää 3D-tulostusta omassa tuotekehityksessään ja tuotevalmistuksessaan sekä löytää uusia liiketoimintamahdollisuuksia.

3Dindesigner-hankkeen päätavoitteena onkin muodostaa yrityksien käyttöön suunnitteluekosysteemi, joka kasvattaa yritysten osaamista ja synnyttää yrityksille uusia innovaatioita ja kilpailukykyä (3D Pirkanmaa n.d.).

Kataja-hankkeessa kehitettiin TAMKissa ison tulostusalueen 3D-robottitulostinlaitteisto, joka perustui ABB:n teollisuusrobotin muuntamiseen 3D-tulostimeksi, joka tulostaa muun muassa biokomposiittia (UPM Formi n.d.). Tulostusalue on 2 x 1 x 1 m, ja tulostettuna on esimerkiksi huonekaluja, taideteoksia, valumuotteja (kuva 1) ja pienen kävelysillan (L = 1,8 m) rakenteet (kuva 2).

TAMKin robottitulostimella tulostettu kävelysilta Porin asuntomessuille 2018.

Digikyvykkyys-hankkeella pyritään vastaamaan mikro-, pien- ja pk-yritysten digiosaajapulaan.  Hankkeen päätavoitteena on valmentaa nopeasti ammattitaitoista työvoimaa 6Aika-kaupunkien alueilla toimivien yritysten havaittuun digiosaamisvajeeseen.

Hankkeessa yksilöidään 6Aika-kaupunkien yritysten digitalisaatioon liittyvät osaamis- ja työvoimatarpeet. Teknologioiden osalta hankkeen kumppanit (Oulun yliopisto, Oulun AMK, Tampereen ammattikorkeakoulu, Turun yliopisto ja Turun AMK) perehdyttävät 3D-tulostamiseen, robotiikkaan, digitaaliseen valmistukseen, digitaaliseen tuotekehitykseen, painettuun elektroniikkaan, terveysteknologiaan ja interaktiivisiin teknologioihin, joita ovat lisätty todellisuus ja virtuaalitodellisuus. (Digikyvykkyys-hanke vastaa… 2018.)

 

Lähteet:

3D Pirkanmaa. N.d. 3D-tulostuksen osaamiskeskittymä Pirkanmaalla. http://3dpirkanmaa.fi/

Digikyvykkyys-hanke vastaa pk-yritysten osaajapulaan. 2018. Turun yliopisto. http://www.utu.fi/fi/Ajankohtaista/Uutiset/Sivut/digikyvykkyys-hanke-vastaa-pk-yritysten-osaajapulaan.aspx

UPM Formi. N.d. New Grade for 3D Printing. www.upmformi.com

 

Lisää tietoa:

3D-Invest, 3D-Boosti ja 3D-Indesigner -hankkeet.

Kataja-hanke:

 

Digikyvykkyys 6Aika -hanke:
https://www.tampere.fi/6aika/digikyvykkyyden-paivitys-verkostotalousyhteiskunnassa.html