Posts in the Muutakin kuin Mansea – TAMKilaiset maailmalla category

Seminaareissa ja hanketyössä erilainen työpajatyöskentely tulee tutuksi. Työpajat ovat hieno mahdollisuus toisaalta kertoa valmisteilla olevista asioista ja toisaalta saada uusia näkökulmia keskustelevalta ja asiantuntevalta yleisöltä. Yhteinen ongelma kaikessa työpajatyöskentelyssä on yleensä se, että aikaa on aivan liian vähän. Keskustelu on yleensä vasta pääsemässä vauhtiin, kun sessio on jo lopetettava.  

Erityisen äärellä -seminaarissa 13.3.2019 Tampereen ammattikorkeakoulussa pääsimme kertomaan OHO!-hankkeessa valmisteilla olevasta saavutettavuuskriteeristöstä ja pohdimme sen yhteyttä pedagogiseen kehittämiseen ja kehittymiseen.  Oli erityisen antoisaa päästä keskustelemaan myös muilla kouluasteilla toimivien henkilöiden kanssa. Erityiseen tukeen ja pedagogiikkaan liittyvät haasteet ovat yhteisiä kaikessa koulutuksessa, niiden esiintymistiheys ja –muoto vain hieman vaihtelevat koulutuksen kohderyhmän mukaan.  

Kun keskustelemaan pääsee iso joukko erityisen tuen parissa työskenteleviä henkilöitä, on kaikilla lähtökohtaisesti halu auttaa ja tukea opiskelijaa. Todennäköisesti kaikilla on myös kokemuksia siitä, että sellaisiakin tapauksia löytyy, joissa minkäänlainen tuen määrä ei tunnu riittävän. Opiskelua ei voida ylläpitää keinotekoisesti eikä tehtäviä voida tehdä kenenkään puolesta. Missä menee raja? Kysymykseen on mahdotonta löytää yksiselitteistä vastausta.  

On pakko todeta, että osa opiskelijoista ei kiinnity opintoihinsa edes tuettuna. Ajoissa oleminen, jopa paikalle ilmestyminen voi olla joillekin hyvinkin haasteellista etenkin nykyään, kun opetusta ja oppimista ei välttämättä sidota enää entiseen tapaan selvästi tiettyyn paikkaan tai aikaan. Erityisesti verkossa tapahtuva itsenäinen opiskelu voi olla hankalaa esimerkiksi oppimisvaikeuksista kärsivälle opiskelijalle, jolla voi olla puutteita ajanhallinnassa, itsesäätelyssä ja toiminnanohjauksessa. Toisaalta opintojen verkkovälitteisyys saattaa mahdollistaa lähiopetusta paremmin ajasta ja paikasta riippumattoman opiskelun.  

Työssä oppimisen lisääntyminen asettaa suuria haasteita ei vain koulutuksen järjestäjälle, vaan myös yksittäisille työpaikoille, sillä vain hyvällä eri toimijoiden välisellä yhteistyöllä tuen tarpeessa oleva opiskelija saavuttaa kulloinkin asetetut oppimistavoitteet. Vaaditaan lisää rohkeutta ja oikeanlaista asennetta tehdä joustaviakin opetusjärjestelyitä, jotta opiskelija saadaan ohjattua urapolulle ja työllistymään. 

 

Yksilöllisyys vai yhteisöllisyys edellä? 

Yksilön tuen tarpeet tulevat ehkä helpommin huomioiduiksi kuin kokonaisen ryhmän. Kiinnitetäänkö kuitenkaan opiskelun yhteisöllisyyteen riittävästi huomiota? Miten sovitetaan yhteen yksilöllisyys ja yhteisöllisyys? Ryhmäyttäminen ja opettajan taito herättää kiinnostus opiskelua sekä opiskeltavaa aihetta kohtaan lisää selvästi kaikkien opiskelumotivaatiota, mikäli ryhmä toimii keskenäänkin hyvin. Yhteisöllisyyttä tarvitaan myös verkkotyöskentelyssä, vaikka kaikki opiskelijat eivät olekaan fyysisesti samassa tilassa.  

Samaan aikaan, kun yhteisöllistä opiskelua korostetaan, on pystyttävä tarjoamaan myös entistä yksilöllisempiä opintopolkuja. Lähtökohtana tulee olla opiskelijan kohtaaminen, kuuleminen ja näkeminen, moninaisuuden huomiointi. Mutta onko meillä opettajilla aina rohkeutta ja asennetta tehdä riittävästi joustavia opetusjärjestelyitä? Opiskelijoiden motivointi ja opettajan taito herättävät yleensä kiinnostusta ja voimaantumista kaikissa opiskelijoissa, myös niissä ei-motivoituneessa yksilössä, joiden osallisuutta saadaan lisättyä. 

 

Saavutettavuuden utopia 

OHO!-hankkeessa saavutettavuutta käytetään käsitteen laajimmassa mahdollisessa merkityksessä. Eli miten hyvin korkeakoulun tilat, sähköiset järjestelmät, oppimisympäristöt, opetusmenetelmät ja asenneilmapiiri mahdollistavat henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan erilaisten sekä erilaisissa elämäntilanteissa elävien opiskelijoiden osallisuuden ja yhdenvertaisuuden? Saavutettavuuskriteeristö on puolestaan itsearvioinnin väline, jolla näiden asioiden toteutumista seurataan. 

Saavutettavuuskriteeristö kiinnostaa ajatuksena muitakin kuin korkeakouluopiskelijoita. On hyödyllistä pohtia ja arvioida oman opetuksensa ja koulutusyksikkönsä saavutettavuutta kouluasteesta riippumatta. Arviointi, palaute, konkreettiset kehittämisehdotukset ja jatkuva seuranta takaavat sen, että asioilla on mahdollisuus kehittyä. 

Haasteellista saavutettavuus on aina. Täysin saavutettavaa koulutusta voidaan pitää jopa utopistisena haavekuvana, joka ei ehkä tule koskaan toteutumaan – valitettavasti. Koulutusjärjestelmä ei aina salli saavutettavuutta. Opetussuunnitelmat ja oppimistavoitteet eivät välttämättä kaikissa tilanteissa puhu “kaikkien koulun” kieltä. 

Työpajakeskustelusta voimaantuneena on hyvä jatkaa taas työskentelyä saavutettavuusasioiden parissa. 

 

Teksti: Sari Hanska ja Heli Antila, TAMK, OHO!-hanke 

OHO! –hanke (Opiskelukyvyn, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen korkeakouluissa) on OKM:n kärkihanke ja se toteutetaan vuosina 2017 – 2019. TAMK on mukana hankkeen työpaketissa kolme eli esteettömyystiimissä nimeltä Opiskelijoiden moninaisuus ja henkilöstön osaamisen vahvistaminen.

OHO! –hankkeessa toteutettiin keväällä 2018 maamme korkeakouluopiskelijoille (n = 1011) suunnattu saavutettavuusasioita koskeva sähköinen kysely, jossa tiedusteltiin mm. opiskelijoiden kokemia omiin opintoihin liittyviä haasteita.

Korkeakouluopiskelijat kokevat yhdeksi merkittäväksi opintoja hankaloittavaksi tekijäksi oman terveydentilan, hyvinvoinnin ja opintojen yhteensovittamisen (n = 122). Erilaiset sairaudet ja muut oppimista hankaloittavat pulmat ovat lisääntyneet opiskelijoilla, mutta kyselyn vastauksien mukaan kaikkiin haasteisiin ei ole vielä korkeakouluissamme kyetty vastaamaan riittävän hyvin.

Ennakkoluulot, yksinäisyys sekä joustamattomuus

Kyselyyn vastanneiden mukaan suhtautuminen monenlaisiin opiskelijoihin on hyvin vaihtelevaa, ennakkoluulot henkilökunnan ja kanssaopiskelijoiden taholta, suvaitsemattomuus sekä ymmärtämätön kohtelu ovat monelle valitettavasti arkipäivää. Ystävien löytämisen vaikeus ja yksinäisyyden kokemukset sekä syrjivä ilmapiiri nousevat usein vastauksissa esiin.

”Henkilökunta suhtautuu ongelmaani vaihdellen. Olen kohdannut erittäin töykeää ja epäreilua käytöstä henkilökunnalta häiriöni asettamia vaatimuksia kohtaan. Kerran myös eräs opiskelija kommentoi asiaa tökerösti ja itsekkäistä lähtökohdista.”

Jotkut opiskelijat mieltävät oman sairauden, vamman tai muun erilaisuuden olevan merkittävä syy opiskelijayhteisön ulkopuolelle jäämiselle. Pitkät, jopa kuukausia kestävät kroonisesta sairaudesta johtuvat poissaolot lisäävät osaltaan ulkopuolisuuden tunnetta samoin kuin sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivä opiskelija ei helposti kykene hakeutumaan muiden seuraan.

Opiskelijan henkilökohtaiset ominaisuudet, vamma tai sairaus eivät useinkaan oikeuta joustoihin. Vaatimus, että kaikki opiskelijat suoriutuvat opinnoistaan samassa nopeassa tempossa aiheuttaa monelle siihen kykenemättömälle jaksamattomuutta ja uupumusta. Esimerkiksi oppimis- tai keskittymisvaikeudesta kärsivän on vaikea pysyä mukana opetuksessa ja tiukoissa aikatauluissa. Eräs vastaaja ilmaisikin asian seuraavasti:

”Välistä tuntuu, että pitäisi olla niin sairas, ettei käytännössä pysty ollenkaan opiskelemaan, jotta voisi saada kuntoutusrahaa muita helpotuksia/tukea opiskeluun.”

Tukea ei osata tai kyetä hakemaan

Erityistarpeisiin ei ole välttämättä riittävästi tarjolla sopivia tukipalveluita ja henkilökohtaista ohjausta. Opiskelijan tarpeita ei aina täysin ymmärretä henkilökunnan taholta – jopa vähättelyä on esiintynyt. Osa opiskelijoista kertoo häpeävänsä tai pelkäävänsä sitä, että on muille vain vaivaksi, minkä takia he eivät ole lainkaan pyytäneet esimerkiksi erityisjärjestelyitä opintoihinsa. Yhteydenotto tukipalveluihin voi olla myös vaikeaa, mikäli opiskelijalla on erilaisia vuorovaikutusongelmia.

”Toisaalta, en ole edes tohtinut kysyä henkilökunnalta, jos olisin voinut suorittaa kurssin eri tavalla kuin on sovittu…vaikka henkilökunta on ollut ymmärtäväistä, tuntuu silti siltä, että olen aika yksin näiden vaikeuksieni kanssa, enkä uskalla pyytää erikoiskohtelua, sillä en tiedä, mitä oikein voisin pyytää.”

Tukipalveluista ja erityisjärjestelyistä tiedottamisessa on selviä puutteita, sillä kaikki opiskelijat eivät edes tiedä kenen puoleen kääntyä apua tarvitessaan. Yleisiä, selkeitä ja helposti löydettäviä ohjeita siitä, miten erityistä tukea ja ohjausta haetaan tai minkälaista se käytännössä on, peräänkuulutetaan monen vastaajan taholta. Ohjeistus voi lisäksi olla niin epäselvä, että opiskelija jättää koko asian sikseen. Jotkut myöntävätkin, etteivät ole osanneet hyödyntää kaikkia korkeakoulunsa tarjoamia tukipalveluita omiin opiskelupulmiinsa.

Kuva: Heli Antila

Lisääntyneet haasteet

Mielenterveyden haasteet ovat yleistyneet, joten yhdeksi suureksi puutteeksi koetaan nimenomaan mielenterveyspalveluiden heikko saatavuus. Opintopsykologeille on pitkät jonot eikä opiskelijaterveydenhuolto kykene vastaamaan suureen kysyntään kaikilla paikkakunnilla.

”Trots stöttande universitet har jag inte fått någon vettig hjälp från studenthälsan, fast jag försökt eller från studiepsykologen, dit jag aldrig fått tid pga. resursbrist.”

Ahdistuneille, jännittäville, oppimisvaikeuksisille ja aistiyliherkille opiskelijoille toivotaan mahdollisuutta omiin opiskeluryhmiin, joissa on tarjolla vertaistukea. Sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivät kaipaavat myös vaihtoehtoisia opintojen suoritustapoja, koska ihmisten kohtaamiseen perustuvat tilanteet stressaavat heitä hyvin paljon (mm. esiintyminen, pienryhmätyöskentely).

”Ahdistuneisuuden takia koen välillä todella vaikeana ryhmätyötilanteet ja sen, että lähes kaikki opinnot on pakko kytkeä työelämään. Koen myös, että olen väliinputoaja sen takia, että minulla on mielenterveysongelmia.”

Huonosta sisäilmasta kärsivät eivät pahimmillaan kykene opiskelemaan oppilaitoksensa tiloissa, vaan joutuvat turvautumaan etäopintoihin, jos niitä on tarjoilla. Paniikkihäiriöinen ei aina pysty olemaan fyysisesti läsnä luennolla tai ryhmätyötilanteissa. Moni vältteleekin näitä itselle vaikeita opiskelutapoja tai -paikkoja, minkä vuoksi opinnot voivat pahimmillaan viivästyä.

Apuvälineitä tarvitsevat kertovat niiden saannin hankaluuden (mm. hakuprosessi) hidastaneen etenkin vammaisten opiskelijoiden opintoja. Saavutettavia opiskelumateriaaleja, ohjelmia, laitteita, verkkoympäristöjä sekä e-kirjoja kiitellään, mutta niiden käyttöön tarvitaan entistä enemmän ohjausta. Monen vastaajan mielestä oletetaan, että kaikki opiskelijat osaavat vaivattomasti käyttää mm. eri ohjelmia. Eri järjestelmien monimutkaisuus ja toimimattomuus sekä esteettömät tenttijärjestelyt ja muut tilat ovat selviä haasteita, joihin tulisi vastata nykyistä paremmin.

”Tietotekniset taidot ovat vanhentuneet ja opinnot eivät ota sitä huomioon. Tietotekniikan uusin osaaminen on liikaa oletuksena.”

Ne opiskelijat, joilla on erilaisia opiskelukyvyn puutteita, kokevat muita useammin, että heidän opiskelurutiininsa sekä oppimis- ja opiskelutaitonsa ovat tavanomaista heikommat. Sen vuoksi opiskelutekniikoiden opettaminen, opintojen suunnittelu ja aikataulutus sekä tuen tarjoaminen oppimisvaikeuksiin helpottaisi osaltaan korkeakouluopiskelijoiden opintojen sujumista ja niihin kiinnittymistä.

Kirjoittaja: Sari Hanska lehtori TAMK/OHO! –hanke Esteettömyystiimi

Kuva: Heli Antila

Erasmus –henkilökuntavaihtoni suuntautui huhtikuussa 2018 Tukholmaan, jossa tarkoituksenani oli kerätä sellaista tietoa paikallisten korkeakoulujen saavutettavuudesta ja esteettömyydestä, jota voitaisi mahdollisesti hyödyntää OHO!–hankkeessa ja Tampere3:n Opiskelijahyvinvointiprojektissa.

Käyntikohteet 

Ensimmäinen tapaamiseni oli järjestetty kaupungin vanhan observatorion vieressä sijaitsevaan Tukholman kauppakorkeakouluun (Handelshögskolan i Stockholm), jossa opiskelee tällä hetkellä noin 1 900 opiskelijaa. ”Handels” on perinteikäs yksityinen eliittiyliopisto, jonka Master–tason opiskelijoista jopa 50 % on ulkomaalaisia. Minua oli vastassa saavutettavuuskoordinaattori Rasa Salkauskaite, yhdenvertaisuus- ja tasa-arvovaltuutettu Karol Vieker sekä kirjastotyöntekijät Peter Gavelin ja Carin Hedborg. Päärakennus on peräisin 1920-luvulta, minkä vuoksi siellä on isona ja jatkuvana haasteena tilojen muuttaminen esteettömiksi. Korjauksia on tehty, mutta ehdotuksista ja suosituksista huolimatta rakennusta ei ole saatu täysin esteettömäksi (mm. kapeat hissit, portaikot).

 

 

Seuraavaksi kävin Kuninkaallisessa teknillisessä korkeakoulussa (Kungliga tekniska högskolan), jonka satavuotias valtava pääkampus on Tukholmassa levittäytynyt jo Vanhan kaupungin suuruiselle alueelle; opiskelijoita korkeakoulussa on noin 16 000 – 17 000 ja toimintaa löytyy pääkampuksen lisäksi neljästä eri paikasta Tukholman ympäristöstä. Monica Barsch ja Cecilia Uppström ovat tapaavani koulun saavutettavuuskoordinaattorit. Koordinaattorit kertoivat, että he ovat panostaneet etenkin autismin kirjoon kuuluvien opiskelijoiden tukemiseen sen jälkeen, kun heillä oli kolmen vuoden projekti aiheesta.

 

 

Tukholman yliopiston Frescati -kampus oli vierailuni viimeinen kohde, sillä siellä sijaitsevaan uuteen esteettömään Studenthuset –rakennukseen on sijoitettu mm. erityisen pedagogisen tuen palvelut (Särskilt pedagogiskt stöd) resurssi- ja lepohuoneineen sekä opiskelun sujuvuuteen apua tarjoava opinto- ja kieliverstas (Studie- och språkverkstad). Pääkoordinaattori Elisabeth Åman esitteli rakennuksen tilat ja kertoi yliopiston tukipalveluiden toiminnasta. Tukholman yliopistossa on 34 000 päätoimista opiskelijaa ja erinäiset lyhyt- ja täydennyskurssit mukaan lukien nousee opiskelijoiden määrää jopa 70 000. Kampuksia on useita muita Frescatin lisäksi.

 

 

Tuen hakeminen ja myöntäminen 

Pedagogista tukea ja mukautusta, kuten Ruotsissa opiskelun erityistä tukea kutsutaan, tarjotaan maan yhdenvertaisuuslaissa mainittujen periaatteiden mukaisesti kaikille niille, joilla on fyysinen, psyykkinen tai jokin muu pysyvä toiminnanvajaus. Tukea saadakseen on opiskelijalla oltava lääkärin tai muun asiantuntijan lausunto. Ulkomaalaisilla opiskelijoilla on samat oikeudet tukeen, mikäli heillä on esittää todistus tuen tarpeesta.

Ruotsissa on keskitetty verkkopohjainen haku erityisjärjestelyille. Hakemus suunnataan oman korkeakoulun saavutettavuusasioista vastuussa olevalle koordinaattorille (samordnare), joka vuorostaan kutsuu opiskelijan tapaamiseen keskustellakseen ja suunnitellakseen tämän kanssa tarkemmin yksilöllisen tuen tarpeen.

Koordinaattori päättää tuen antamisesta ja kirjoittaa määräaikaisen todistuksen pedagogisen tuen tarpeesta, minkä jälkeen opiskelija on yhteydessä oman laitoksensa/koulutusalansa tukihenkilöön (kontaktperson). Yleensä tämä on opinto-ohjaaja. Tukihenkilöltä opiskelija saa tietää, mitä tuki käytännössä tarkoittaa ko. koulutuksessa.

Koordinaattori seuraa opiskelijalle myönnetyn pedagogisen tuen toteutumista ja edustaa opiskelijaa muutenkin tätä koskevissa saavutettavuusasioissa. Hänen tehtävänään on pitää yhteyttä niin opiskelijaan, opettajiin, kirjastoon, yhdenvertaisuus- ja tasa-arvovaltuutettuun sekä tentti- ja opintotoimistoon. Koordinaattorit järjestävät osassa korkeakouluista henkilöstölle koulutusta eri aiheista saavutettavuuden ja esteettömyyden tiimoilta. Tehtäviin kuuluu lisäksi toiminnan vuosiraportin teko resurssien käytöstä. Tukholman seudulla työskentelyn pääkoordinaattorina esimerkiksi opetusministeriöön päin toimii Tukholman yliopisto. Korkeakoulujen on suunnattava omasta budjetistaan vähintään 0,3 % saavutettavuustyöhön; mikäli varattu summa ylittyy, maksaa opetusministeriö ylimenevät kulut.

Kaikkien Ruotsin korkeakoulujen koordinaattorit muodostavat suuren verkoston, joka kokoontuu vuosittain yhteisille koulutus- tai konferenssipäiville. Maa on lisäksi jaettu neljään pienempään säännöllisesti kokoontuvaan paikallisverkostoon. Koordinaattoreille on tarjolla myös oma verkkofoorumi, jossa vertaistukea ja tietoa voi jakaa vapaasti kaikille osallistujille.

 

Yleisimmät tukitoimet  

Vierailemissani kolmessa korkeakouluissa oli tarjolla seuraavia tukipalveluita:

  • muistiinpanotuki (kanssaopiskelija kirjoittaa maksua vastaan luentomuistiinpanot, noin 90 kr/h)
  • mentorituki (yleensä vanhemman vuosikurssin opiskelija, max yhden lukuvuoden mittainen lisätuki 1 – 2 krt/vko esim. autismin kirjon opiskelijalle, noin 130 – 150 kr/h)
  • pidennetty tenttiaika (50 %)
  • suulliset tentit
  • suurennettu teksti
  • tenttikysymysten luku ääneen
  • musiikin kuuntelu koulun mp3 –laitteilla tentissä
  • puhesynteesi, oikeinkirjoitusohjelmat ja muut digitaaliset apuvälineet sekä sovellukset
  • induktiosilmukka
  • tekstitetyt filmit
  • nauhoitetut luennot
  • sähköiset kurssikirjat, äänikirjat tai pistekirjoituskirjat
  • avustaja esim. vierailukäynneille
  • opinnäytetyön lisäohjaus
  • resurssihuone (tietokoneet erilaisin ohjelmin/sovelluksin, sähköpöytä, käytetään tentteihin ja itseopiskeluun)
  • lepohuone (myös lounasmahdollisuudella), sänky uniapneasta kärsiville
  • pienryhmätoimintaa esim. autismin kirjon opiskelijoille
  • opiskelutulkki (mm. viittomakieli) luennoille, ryhmätöihin ja seminaareihin

Kauppakorkeakoulussa oltiin päädytty luopumaan kokonaan resurssihuoneideasta, koska sellainen saattaisi seistä tyhjillään pienessä koulussa ja opiskelijoiden ei haluttu leimautuvan sitä käyttäessään. Sen sijaan ollaan panostettu erilaisten oppimista tukevien tietokoneohjelmien sekä –sovellusten kampuslisenssihankintaan ja tarjottu niitä kaikille halukkaille käyttöön.

Tuen on ruotsalaisten mukaan oltava korkeakoululle kohtuullisesti toteutettavaa niin taloudellisesti kuin käytännöllisesti eikä tuen tarjoaminen saa vaikuttaa kurssisisältöihin tai arviointiperusteisiin. Opettajia kannustetaan ilmoittamaan omien kurssiensa saavutettavuus-/erityisjärjestelyasiat jo opintojaksonsa toteutussuunnitelmissa ja nettisivuilla.

Tukitoimia tarkastellaan vuosittain kunkin opiskelijan osalta, sillä opiskelija ei välttämättä tarvitse koko opiskelunsa ajan aivan samanlaista tai –laajuista erityistä tukea. Pääasiallinen viesti onkin, että opiskelijoiden tulee oppia sen verran itsenäisiksi, että he myös työllistyvät ja selviytyvät työelämän haasteista (mm. ryhmätyöt, projektit, suunnittelu), sillä tukea ei opintojen jälkeen välttämättä ole saatavilla. Liika tukeminen voi passivoida. Tämän vuoksi tukea myönnetään vain määräajaksi.

Palveluiden avoimuutta ja ”pakettipalveluideaa” pidetään ensiarvoisen tärkeänä, sillä niin varmistetaan, että opiskelija tietää, mistä keskitettyä apua saa hänen sitä tarvitessa. Opintopsykologipalvelut toimivat Ruotsissa opiskeluterveydenhuollon yhteydessä, eivätkä psykologit Suomen tapaan työskentele korkeakouluissa.


Jatkuvia haasteita

Koordinaattoreiden mielestä suurimmaksi ongelmaksi koetaan ensisijaisesti opetushenkilöstön suhtautuminen sekä tiedon puute koskien saavutettavuutta ja sen huomioimista opetuksessa, oppimateriaaleissa ja opetusmenetelmissä. Koulutusta ja informointia on pyritty lisäämään: Tukholman yliopistossa on tarjolla uusille yliopisto-opettajille 15 op:n korkeakoulupedagogiikan kurssi (pajatyöskentely, verkkotehtävät/-testit), jossa myös saavutettavuutta käsitellään. Kauppakorkeakoulussa on vastaavasti päädytty opettajien pakollisiin koulutuspäiviin, jotta saadaan turvattua riittävä tietotaso saavutettavuuden saralla. Teknisen korkeakoulun opettajilla on mahdollisuus päivittää tietonsa aiheesta korkeakoulupedagogiikan kursseilla yliopiston tavoin.

Opiskelijoiden tukitarpeet ovat lisääntyneet huimasti Ruotsissakin viimeisen kymmenen vuoden aikana, joten koordinaattoreiden työmäärä on kasvanut, sillä henkilöstöresursseja ei ole lisätty samaan tahtiin. Korkeakoulujen opiskelijoiden tuen saamisen syyt vaihtelevat koulusta riippuen. Kuninkaallisen teknillisen korkeakoulun erityistä tukea saavien opiskelijoiden enemmistö (50 %) koostuu lukivaikeuksisista ja 25 % kuuluu autisminkirjon piiriin. Kauppakorkeakoulun erityisen tuen piiriin kuuluvista 2/3 on lukivaikeus, ADD/ADHD on diagnosoitu yhä useammalla. Tukholman yliopistosta ei osattu kertoa tarkkoja lukuja, mutta sielläkin lukivaikeus on pääasiallinen syy saada erityistä tukea. Erilaiset mielenterveysongelmat (mm. ahdistuneisuus, jännittäminen, masennus) ovat yleistyneet kaikissa kolmessa korkeakoulussa.

Kyselin chat –palvelun käytöstä, sillä korkeakouluilla on ajoittain mm. avoimet ovet – ja drop in –tilaisuuksissa mahdollisuus tavata koordinaattoreita ilman ajanvarausta. Chatia ei kuulemma ole käytössä, mutta ajatus sellaisesta jäi ehkä parissa paikassa koordinaattorien ajatuksissa kytemään. Missään Tukholman korkeakouluista ei hämmästyksekseni ole käytössä mitään meidän kaltaista sähköistä tenttijärjestelmää (Examin Tenttiakvaario tai –terraario) – tässä olisi aika hyvä markkinarako suomalaisille!

Kirjastot eivät tarjoa pidennettyä laina-aikaa, koska suurin osa kurssikirjoista on jo sähköisessä muodossa ja äänikirjoja saavat kaikki käyttää oli heillä sitten jokin diagnoosi tai ei. Lukemisesteisillä opiskelijoilla on tosin oikeus erikseen tilata sellaisesta teoksesta tai tekstistä äänikirjaversio, jota ei vielä ole luettu ääneen. Kun teksti on kerran saatettu äänimuotoon, voivat sitä sen jälkeen muutkin opiskelijat lainata aivan vapaasti.

 

Mitä jäi käteen?

Jokaisessa vierailukohteessa oltiin valmistauduttu tulooni hyvin, kaikilla oli hyvät ja perusteelliset esittelyt omasta korkeakoulusta ja sovitut aikataulut pitivät. Handelshögskolanissa minulle esiteltiin vielä erikseen kaunis kirjasto. Ruotsalaiset tuntuivat olevan aidosti kiinnostuneita kuulemaan myös meidän suomalaisten tavasta tukea opiskelijoitamme, sillä he eivät olleet aiemmin saaneet vierailijoita Suomesta. Erityisesti Tampereen ammattikorkeakoulun tukisetelijärjestelmä kiinnosti kaikkia opettajalle tarjottavan ylimääräisen resurssin takia, mutta myös Exam–tenttijärjestelmä oli kuulijoiden mieleen.

 

 

Monet saavutettavuuteen liittyvät haasteet ovat pitkälti samoja kuin meilläkin eli päällimmäisenä henkilöstön osaamisen ja tiedon puute. Henkilökuntaa ei ole joka paikassa riittävästi tekemässä töitä jatkuvasti lisääntyneiden oppimis- ym. opiskeluun liittyvien vaikeuksien parissa. Fyysiseen esteettömyyteen on panostettu paljon, vaikka vanhat rakennukset eivät välttämättä oikein taivu siihen. Täysin uusia tiloja on rakennettu ja niihin on sijoitettu saavutettavuuteen ja erityiseen tukeen liittyvät palvelut. Opastus erilaisissa rakennuksissa ja ulkotiloissa on järjestelmällisesti parempaa kuin Suomessa.

Erilaisiin ohjelmiin ja sovelluksiin on pyritty panostamaan, samoin äänikirjojen saatavuuteen. Nettisivut ovat selkeämpiä lukea, tietoa löytyy helposti sekä opiskelijoiden että henkilöstön tarpeisiin. Iso osa palveluista, kuten apuohjelmat ja sovellukset, hyödyttää kaikkia opiskelijoita.

Kaikilla korkeakouluilla on ns. korvamerkittyä rahaa käytettävänään saavutettavuuteen ja sen edistämiseen, mutta jokainen koulu päättää itse omista lähtökohdistaan ja tarpeistaan, miten tukea opiskelijoille tarjotaan. Keskitetty tuen hakuprosessi ja koordinaattorijärjestelmä takaavat, että jonkinlainen laatu ja etenkin jatkuvuus palveluiden tuottamisessa säilyvät. Koordinaattoreiden oma verkosto lisää omalta osaltaan työntekijöiden ammatillista osaamista.

Meillä on aina sellainen käsitys, että saavutettavuus ja esteettömyys maksavat paljon, mutta melko pienillä asioilla, kuten esimerkiksi hyvällä työn koordinoinnilla ja sillä, että palveluista sorvataan Universal Design –hengessä isommalle opiskelijajoukolle sopivia, voidaan saada paljon hyvää aikaan.

Teksti ja kuvat:

Sari Hanska, lehtori TAMK/ OHO! Esteettömyystiimi

Maakunnallisissa hankkeissa puhutaan usein koko Pirkanmaasta, vaikka käytännössä hanke toteutettaisiinkin vain Pirkanmaan keskusseudulla, Tampereella ja lähikunnissa. Pirkanmaa on jaettu vanhaa seutukuntajakoa muistuttaviin alueisiin, joiden sisällä toimivat ns. Leader-ryhmät. Ylä-Pirkanmaan Leader-ryhmä Poko ry toimii Mänttä-Vilppulan, Virtain, Ruoveden ja Juupajoen alueilla, jolle alueelle Leader-ryhmän hankerahoitusta kohdistetaan.  

Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) tehtävänä on tehdä aluekehitystä tukevaa ja alueen yritystoiminnan hyödyksi koituvaa T&K-toimintaa. TAMK toimii koko maakunnan alueella ja siihen liittyen toteutettiin 2017-2018 aikana Ylä-Pirkanmaalla Leader-rahoitteinen yritysryhmähanke Verkkovirtaa Ylä-Pirkanmaalle. Hankkeen avulla haettiin työkaluja kymmenen Ylä-Pirkanmaalla toimivan yrityksen verkkokauppaliiketoiminnan aloittamiseen tai kehittämiseen.  

Hankkeen tarkoituksena oli edistää yritysten verkkokauppaosaamista. Tarvittavien kehittämistarpeiden ja verkkokauppaliiketoiminnan tilanteen mukaan yritykset jaettiin kolmeen ryhmään. Yhdessä olivat sellaiset yritykset, joilla ei ole verkkoliiketoimintaa lainkaan, toisessa ryhmässä olivat jo verkkokaupan perustaneet yritykset ja kolmannessa sellaiset yritykset, joilla oli erityistoiveita oman verkkoliiketoimintansa kehittämiseen. Osalla näistä yrityksistä oli aiempaa verkkoliiketoimintaa ja osalla ei. 

Hanke toteutettiin niin, että järjestettiin erillisiä iltatilaisuuksia, verkkoluentoja ja yhden päivän DigiCamp, missä haettiin yritysten tarpeisiin soveltuvia verkkokauppaliiketoiminnan käytännön ratkaisuehdotuksia. Alun perin kahdeksi päiväksi suunniteltu DigiCamp jouduttiin lyhentämään yhteen, koska kahden päivän ajan varaaminen DigiCampiin osallistumiselle osoittautui joidenkin yritysten kohdalla haasteelliseksi. Tämän vuoksi osa kehittämistiimeistä vieraili yrittäjien toiveesta yrityksessä tai yhteydenpitoa hoidettiin puhelimitse ja sähköpostitse. Yrittäjien palautteiden perusteella tallennettu verkkoluento oli suosittu kontaktivaihtoehto, koska sen saattoi seurata itselleen sopivana ajankohtana. 

Hankkeessa oli kiinnostavaa huomata, kuinka toimien edetessä alkuperäinen suunnitelma muutti muotoaan tarpeen mukaan. Osa yrityksistä esimerkiksi siirsi fokuksen verkkokaupasta sosiaalisen median markkinointiin jo hankkeen alkuvaiheessa. Verkkokaupan kehittämistä ei nähty hyödyllisenä, ennen kuin markkinoinnin avulla oli varmistettu verkkokaupan löydettävyys. Oli hienoa huomata, miten monet yritykset aktivoivat käyttäytymistään sosiaalisessa mediassa ja lähtivät näkyvästi mukaan uusiin kanaviin. Markkinointi- ja viestintätehtäviin sekä verkkokaupan ylläpitoon palkattiin myös uutta työvoimaa hankkeen aikana. 

Kun mukana on kymmenen erilaista yritystä eri tarpeineen, on selvää, että hankkeen toteuttamisessa oli myös haasteita. Yritysten mahdollisuus sitoutua hankkeeseen vaihteli suuresti ja ratkaisuehdotusten toteutuksen suhteen vuorovaikutus yritysten ja työskentelytiimien välillä oli joskus haasteellista. Aina yrittäjien tuntemus tai odotukset siitä, mitä käytännön toimia tai panosta tarvitaan verkkokaupan tai somenäkyvyyden edistämiseksi, eivät kohdanneet asiantuntijatiimien tarjoamien mahdollisuuksien kanssa.  

Sini Ilvesaho, Helena Tirronen ja Eija Pirttilahti keskustelevat erilaisista ratkaisuista verkkokaupan kehittämiseksi. Kuva: Heli Antila.

Avoin ja tiivis vuorovaikutus tiimin ja yrityksen välillä on elintärkeää yhteisen tavoitteen viemiseksi maaliin. Korkeakoulun tehtävää yritysryhmähankkeen toteuttavana asiantuntijana voi olla haasteellista ymmärtää. Korkeakoulun asiantuntijoiden rooli on konsultoiva ja neuvova, ei niinkään suorittava. Verkkokauppahankkeessakaan ei siis perusteta yrityksen puolesta verkkokauppaa, vaan annetaan eväitä sen perustamiseen. Yrittäjä itse tekee valinnan tarjotuista ratkaisuista, mutta hänellä on oikeus myös pyytää lisätietoja ja apuja ehdotuksiin liittyen. Ratkaisuehdotuksia oli tässä hankkeessa mahdollista kommentoida jo keskeneräisinä, joten tällä voitiin varmistaa työskentelyn eteneminen haluttuun suuntaan. 

Toinen haasteellinen asia yritysryhmähankkeessa liittyy yritysten väliseen yhteistyöhön ja aloitteellisuuteen. Siinä missä aktiivisimmat ottivat vinkkejä vastaan muilta yrityksiltä ja asiantuntijaluennoista, osa odotti konkreettisia toimintaohjeita, joita oli kuitenkin vaikea antaa. Kullakin yrityksellä on erilainen asiakaskunta, erilaiset tuotteet ja erilaiset mahdollisuudet satsata toiminnan kehittämiseen, joten ei ole olemassa yhtä ainoaa toimintamallia. Siinä missä toinen tarvitsee järeän ja monipuolisen verkkokauppa-alustan, on se toisen liikevaihtoon nähden aivan liian kallis ratkaisu. 

Verkkovirtaa Ylä-Pirkanmaalla –hanke osoitti hyvin sen, että myös keskusseutujen ulkopuolella toimivat pienyritykset hyötyvät verkkoliiketoiminnan kehittämisestä ja somenäkyvyyden lisäämisestä. Verkkokauppa ja somenäkyvyyden lisääminen ovat parhaimmillaan erinomaisia keinoja lisätä liiketoimintaa, vaikka yritys sijaitsisikin maaseudulla, kauempana kasvukeskuksesta, sillä verkkokauppa on sijainnista riippumatonta. Parhaiten toimiviksi toimenpiteiksi ja tavoiksi auttaa yrityksiä verkkoliiketoiminnan kehittämisessä osoittautuivat verkkoluennot tai yrityksissä toteutettavat henkilökohtaiset konsultoinnit. 

Teksti:  

Heli Antila, TAMK, projektipäällikkö Verkkovirtaa Ylä-Pirkanmaalla -hanke 

Eeva-Liisa Viskari, TAMK, korkeakouluasiamies Virrat ja Ruovesi 

 

Opiskelukyvyn, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen korkeakouluissa (OHO!) on useiden Suomen korkeakoulujen yhteishanke. Hanke toteutetaan OKM:n kärkihankkeena vuosina 2017-2019. TAMK on mukana hankkeen työpaketissa kolme eli esteettömyystiimissä: “Opiskelijoiden moninaisuus ja henkilöstön osaamisen vahvistaminen”.

Mitä esteettömyystiimissä tehdään?

Olemme selvittäneet korkeakoulujen saavutettavuutta kaikkien korkeakoulujen opiskelijoille ja henkilöstölle ohjatuilla kyselyillä, joilla selvitetään saavutettavuuden toteutumista korkeakoulusektorilla. Syksyn aikana vastaava kysely osoitetaan myös korkeakoulujen johdolle.

Lisäksi olemme selvittäneet miten saavutettavuusasiat ovat sisällöllisesti esillä korkeakoulujen julkisilla Internet-sivuilla.

OHO!-hanke järjestää koulutus- ja tiedotustilaisuuksia korkeakoulujen henkilöstölle ja muillekin kiinnostuneille. Lisäksi hankkeen aikana luodaan saavutettavuuskriteeristö ja –ohjelma korkeakouluille koko henkilöstön työkaluksi. Myös saavutettavuusverkostojen toiminnan virittäminen on asialistallamme. Korkeakoulujen saavutettavuusasioita on jo useita vuosia edistänyt ESOK-verkosto.

Toukokuussa TAMKissa pidettiin seminaari “Opiskelijoiden moninaisuus korkeakoulujen rikkautena”, jossa muun muassa Valtiovarainministeriön erityisasiantuntija Markus Rahkola esitteli valmisteilla olevaa saavutettavuusdirektiiviä

Kaikkien korkeakoulua kehittämässä – Saavutettava ja esteetön korkeakoulu työseminaari järjestetään 1.11.2018 klo 9.30 – 16.00 Jyväskylässä JAMKin tiloissa (Piippukatu 2, Dynamo, auditorio D101) Voit ilmoittautua työseminaariin osoitteessa: https://link.webropolsurveys.com/S/E5847B2C2598E0BB

Saavutettavuus on koko henkilöstön yhteinen asia. Tule mukaan rakentamaan kaikkien yhteistä korkeakoulua. Ilmoittaudu ESOK-verkoston ja OHO!-hankkeen yhteiselle postituslistalle osoitteessa: https://lomake.tamk.fi/v3/lomakkeet/26301/lomake.html Näin saat tietoa hankkeen ja verkostojen toiminnasta.

Annan myös mielelläni lisätietoja hankkeen toiminnasta ja saavutettavuusasioista kiinnostuneille!

 

Heli Antila, projektipäällikkö TAMK

 

 

 

 

 

 

 

 

Teksti ja kuvat: TAMKin rakennusalan työnjohdon koulutuksen lehtori Ilkka Tasanen ja projektipäällikkö Kalle Tammi

______________________________________

Unveiling the Hidden Hamina 2018 -kesäkurssilla TAMKilaisten osaaminen oli merkittävässä roolissa, kun laserkeilaus- ja paikkatietoasiantuntijat Kalle Tammi ja Ilkka Tasanen osallistuivat kurssille vierailevina luennoitsijoina. Kansainvälisen kurssin järjestivät Tampereen teknillinen yliopisto ja Lissabonin yliopisto yhteistyössä paikallisen Haminan linnoituksen wanhat talot -yhdistyksen kanssa.

 

Opiskelijat tutustuvat laserkeilaimen käyttöön Kalle Tammen opastuksella.

Eri tahojen yhteistyö mahdollisti TAMKin ja TTY:n arkkitehtuurin opiskelijoille kohtuulliset osallistumiskulut ja mukana kurssilla olikin parisenkymmentä opiskelijaa ja asiantuntijaa eri puolilta maailmaa, kaukaisimmat aina Meksikosta ja Pakistanista asti.

Kurssin pääteema oli historiallisen ympäristön ja kulttuuriperinnön digitaalinen dokumentointi, mihin Hamina uniikkina linnoituskaupunkina tarjosi otolliset puitteet. Luentojen ohella opiskelijat pääsivät soveltamaan teoriaa käytäntöön erilaisten kenttätöiden muodossa.

TAMKin asiantuntijoiden opastuksella osallistujat saivat rautaisannoksen laserkeilauskokemusta ja oppivat pistepilvien käsittelyn perusteet. Laserkeilaamalla tutkittiin ja dokumentoitiin kolmiulotteisesti maanalaisia tiloja, kuten vanhoja holvikellareita, sekä Hamina Bastionin aluetta.

Ilkka Tasanen opettamassa opiskelijaryhmälle pistepilven georeferointia Hamina Bastionissa.

Opiskelijat saivat oppia myös georeferoinnista eli pistepilvien sitomisesta paikkatietokoordinaatistoon. Tämä mahdollisti aineistojen täydentämisen yhdistäm ällä laserkeilattuja pistepilviä sekä valokuvista fotogrammetrisesti tuotettuja pistepilviä.

Kurssin tavoitteena oli oppia yhdistämään perinteisiä rakennushistorian ja arkkitehtuurin tutkimus- ja dokumentointimenetelmiä modernien digitaalisten työkalujen, kuten laserkeilaus ja dronekuvaus, kanssa sekä olla vuorovaikutuksessa ja viestiä tuloksista paikalliselle yhteisölle.

Tässä suhteessa Hamina ja paikallisten asukkaiden aktiivinen osallistuminen tarjosikin kurssilaisille mielenkiintoisen ja toimivan ympäristön. Kesäkurssi toimintamuotona osoittautui erinomaiseksi mahdollisuudeksi tehdä tunnetuksi suomalaista osaamista ja kulttuuria sekä luoda kansainvälisiä yhteistyösuhteita.

 

Kuva Hamina Bastionin ympäristöstä laserkeilatusta kolmiulotteisesta pistepilvestä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kello oli seitsemän illalla, paikallista aikaa, ja istuimme kuuden hengen voimin juna-asemalta katsottuna lähimmässä pizzeriassa minkä löysimme.

Katselimme ympärillemme ja näimme pienen, hiljaisen ruotsalaiskylän, Ronnebyn. Olimme matkanneet kokonaiset 11 tuntia eri matkustusmuotojen variaatiolla, junalla ja lentäen.

Matka ei ollut sujunut ihan ongelmitta, mutta olimme tyytyväisinä kohteessa. Tai noh, kieltämättä hieman skeptisin ajatuksin, koska edessä oli vain yhden kokonaisen päivän vierailu ja sama matka kotiin odottaisi meitä tuon yhden vierailupäivän jälkeen.

Syy, miksi kuusi opiskelijaa (tuossa vaiheessa meistä yksi oli vielä matkalla kohteeseen) ja opettaja istuvat ihmeissään pienessä kylässä Etelä-Ruotsissa, selviää kun matkaamme ajassa muutaman kuukauden taaksepäin….

 

Tyytyväisiä vieraita isäntien seurassa. Vasemmalta TAMKin valmentaja Vesa Vuorinen, pormestari Roger Fredriksson Andreas Siren, Sanna Kylmänen, Katja Ojaniemi, Teijo Takanen Ronnebyn elinkeinoasiamies Torbjörn Lind ja Inkeri Valtonen.

 

Opiskelemme liiketaloutta Tamkissa, Mänttä-Vilppulan yksikössä ja kevään aikana opiskelujemme kohde oli kansainvälisen liiketoiminnan moduuli. Kurssin yhteydessä saimme mielenkiintoisen projektin Mänttä-Vilppulan kaupungilta. He haluaisivat uudistaa ystävyyskaupunkitoimintaa, nostaa sen nykyaikaiselle levelille ja pyysivät siihen meidän apua. Osa ryhmästämme lähti kartoittamaan näiden ystävyyskaupunkien, Ronnebyn Ruotsissa ja Hoyangerin Norjassa, tilannetta ja alueiden toimintaa. Samalla projektin yhteydessä meille avautui mahdollisuus opintomatkaan jompaankumpaan kaupunkiin.

Tiedättehän, että kaikki projektit eivät aina suju kommelluksitta ja tähänkin tarvittiin paljon tahtoa. Kun mukana projektissa on useita tahoja, voivat järjestelyt ja aikataulut olla joskus haastavia, mutta siitähän vain oppii.  Suuntasimme projektin innoittamana kohti Ronnebytä ja kiitos sinnikkään valmentajamme Vesa Vuorisen ja Ronnebyn yhteyshenkilön Jannike Jonassonin, saimme kuin saimmekin vierailun järjestymään.

 

Pizzan voimalla retkemme Ronnebyssä alkoi. Yövyimme kauniissa Spa hotelli Ronneby Brunnissa joka sijaitsee upeiden puistojen, golfkentän, kuvankauniin joen ja kukkamerien välittömässä läheisyydessä. Brunnin alue on hyvin vanha ja aikoinaan sen alueen vedellä uskottiin olleen parantavia vaikutuksia. Lieneekö tuolla vedellä olleen osuutta asiaan, mutta hieman skeptinen asenteemme muuttui kertaheitolla päinvastaiseksi, kun pääsimme hyvien yöunien jälkeen tutustumaan kaupunkiin ja meidät sekä projektimme otettiin vastaan ystävällisesti ja innostuneesti.

Nähdäksemme kaupunkia mahdollisimman paljon, osa ryhmästämme vuokrasi hotellilta polkupyörät ja suuntasimme kohti kaupungintaloa, jossa meitä odotti Janniken lisäksi kaupunginjohtaja Roger Fredriksson sekä elinkeinoasiamies Torbjörn Lind. Saimme kattavan ja mielenkiintoisen esitelmän kaupungista ja sen elinkeinorakenteesta aina maahanmuuttopolitiikkaan ja tulevaisuuden suunnitelmiin asti.

Mielenkiintoisinta tuossa pienessä kaupungissa oli sen hyvin positiivinen vire yritysten ja työllisyyden saralla. Kunnan perustamille teollisuusalueille on tullut paljon uusia yrityksiä ja uusia työpaikkoja on syntynyt erityisesti teollisuuteen. Tästä he luonnollisesti ovat tyytyväisiä ja näkevät tulevaisuuden mahdollisuutena muuttaa tuotantoa kotimaahan. Toimivat liikenneyhteydet ovat yksi Ronnebyn kilpailuvalteista ja työllisyyden kehitys on nostanut Ronnebyn kiinnostavien kuntien listalle Ruotsissa.

 

Ronneby on ottanut vastaan paljon maahanmuuttajia mm. Syyriasta. Maahanmuuttajien suuri lukumäärä ja heidän kotouttamisensa on myös Ronnebyn suurimpia haasteita. Tähän ongelmaan he ovat kehittäneet ratkaisuksi mm. Business school-konseptin, jossa yrittäjyydestä kiinnostuneille maahanmuuttajille tarjotaan mahdollisuus koulutukseen mm. kielen, lakiaioiden, talouhallinnon ja bisneskulttuurin osalta. Koulutus vaatii sitoutumista ja kestää kuusi kuukautta. Koulutus on varsin uusi, mutta tuottanut jo nyt tulosta ja ensimmäisten yrittäjien aloitettua toimintansa.

Tutustuimme Ronnebyn uusiin yrityksiin tekemällä lyhyen matkan lähistön alueelle. Lisäksi tutustuminen Ronnebyn vanhaan kirkkoon sekä vanhaan kaupunkiin, joten lyhyen retkemme aikana saimme myös pikaopastuksen alueen historiaan. Kaikkea sitä kerkeää lyhyessäkin ajassa!

 

Iltapäivällä vuorossa oli tapaaminen kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Nils Ingmar Thorellin seurassa. Hänen kanssaan syvennyimme keskustelemaan ystävyyskaupunkitoiminnasta sekä mahdollisesta tulevasta ystävyyskaupunkiseminaarista. Tarkoitus siis olisi, että ystävyyskaupungit (Mänttä-Vilppula, Ronneby ja Hoyanger) järjestäisivät vuosittain seminaarin, jossa yhteistyötä kehitetään.

Keskustelu oli erittäin avointa ja antoisaa. Yhteistyön aihioita ehdotettiin runsaasti molemmin puolin ja keskustelusta nousi selvästi esiin kolme pääteemaa:

Koulutus, taide ja elinkeinoelämä

 

Ronneby oli kiinnostunut säilyttämään koulujen välisen yhteistyön sekä maiden väliset nuorten jalkapallotapahtumat, onhan jalkapallo ruotsalaisille kuitenkin se kovin tärkeä elämän osa-alue.

Keskustelimme myös opiskelijoiden mahdollisuudesta mm. harjoitteluun ystävyyskaupungin yrityksessä.

Yksi tärkeä aihe ystävyyskaupunkitoiminnassa on saattaa kaupunkien asukkaat tietoisiksi ystävyyskaupungeista ja kulttuurista. Tähän konkreettisia toimia voisivat olla opiskelijoille tehtäväksi annettavat markkinointitoimenpiteet (esim. yhteiset matkailuesitteet) sekä yhteinen taidenäyttely yhteistyössä paikallisten taiteilijoiden kanssa.

Seminaarin osalta innostus heräsi osallistumisesta eri aihealueista järjestettäviin työpajoihin ja keskustelutilaisuuksiin, jolloin jokainen osallistuja voisi valita itseään kiinnostavan aihealueen.

Ronneby ilmaisi kiinnostuksensa tutustua suomalaiseen koulutusjärjestelmään sekä esitti myös mielenkiintoisen ja ajankohtaisen aiheen yhteiselle hankkeelle; Kaupungit voisivat ottaa yhteisen tavoitteen ja laatia toimenpiteet hiilijalanjäljen pienentämiselle.

 

Tässä vain muutama yhteistyöaihio mainitakseni innoittavan päivän ja tuloksena.

 

Ystävyyskaupunkitoiminta ei siis todellakaan ole menneen talven lumia vaan fressillä otteella ja uudella tvistillä se voi tuoda aivan uusia mahdollisuuksia kaupunkien asukkaille ja yrityksille. Toivomme että tämän projektin myötä Mänttä-Vilppulan, Ronnebyn ja Hoyangerin yhteistyö saa siivet alleen ja antoisan Ystävyyskaupunki-seminaarin.

Meille opiskelijoina projekti on ollut haastava, mutta kuten viisas opettajamme Vesa totesi, ei voi oppia, jos ei ole mäkiä matkalla! …vai miten se nyt meni. Samalla projekti ja opintomatka ovat antaneet meille paljon ja osa meistä saa toivottavasti olla mukana matkassa vielä projektin jatkuessa ensi syksynä.

Ronneby kohteli meitä paremmin kuin hyvin! Kiitos vielä kanssamatkustajille, tämä oli huippupaketti!

 

Teksti ja kuvat: Inkeri Valtonen ja Kirsi Sipiläinen

 

Saavutettavuus, esteettömyys, yhdenvertaisuus, hyvinvointi ja moninaisuus vilahtavat luennoitsijoiden ja yleisön keskusteluissa. Saavutettavuuden teeman ympärillä käsitemaailma on rikas ja monitulkintainen.

Korkeakouluopiskelija tarvitsee tuke erityisesti opintojensa loppuvaiheessa.

Saavutettavuusasiat koskettavat jokaista opiskelijaa ja henkilöstön jäsentä. Puhumme kyvystä ymmärtää erilaisuutta, vaikka pitäisikin ehkä keskustella halusta ymmärtää erilaisuutta.

Jatkossa korkeakoulujen saavutettavuuskäytäntöihin on lupa odottaa enemmän yhtenäisiä käytäntöjä, sillä saavutettavuusdirektiivin ja useiden asiaa edistävien valtakunnallisten hankkeiden myötä korkeakoulut ja hankkeet ovat yhdistäneet voimansa yhteisiä ratkaisuja etsiessään.

Opiskelijoiden moninaisuus korkeakoulujen rikkautena -seminaari keräsi yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen henkilöstöä ja järjestöjen edustajia koolle TAMKiin maanantaina.

Seminaarin järjestelyistä vastasivat hankkeet Oho! – Opiskelukyvyn, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen korkeakouluissa sekä KOPE – korkeakoulupedagogiikkaa yhteistyössä. Myös ESOK-verkoston oli mukana järjestelyissä.

 

ESOK-verkosto edistää opiskelun esteettömyyttä korkeakoulujen, järjestöjen ja muiden organisaatioiden yhteistyönä. TAMK toimi isännän roolissa vuosittain järjestettävässä seminaarissa. Esteettömyyssuunnittelija Hannu Puupponen Jyväskylän yliopistosta kertasi avauspuheenvuorossaan ESOK-toiminnan taustaa ja kertoi saavutettavuusasioita edistävästä hanketoiminnasta. Puupponen on yksi Suomen johtavia esteettömyysasiantuntijoita ja työskennellyt aiheen parissa pitkään.

Saavutettavuusasiat kiinnostavat korkeakouluväkeä.

Kuinka korkeakouluopiskelija voi?

 

YTHS:n yhteisöterveyden ylilääkäri Noora Seilo korosti puheenvuorossaan, että valtaosa korkeakouluopiskelijoista voi hyvin. Hän nosti kuitenkin esille muutamia korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksesta nousseita huolenaiheita. Vastauksissaan miesopiskelijat kertovat psyykkisistä oireista, mutta opiskeluterveydenhuollon vastaanotolla heitä ei näy – miten tämä ryhmä tavoitetaan? Opiskelijat ovat aikaisempaa stressaantuneempia ja entistä suurempi osa opiskelijoista on korkeassa uupumusriskissä. Muun muassa uniongelmat, keskittymisvaikeudet ja jännittyneisyys ovat lisääntyneet.

 

Terveystutkimusten tulosten mukaan yksinäisyyden ehkäisyssä tuutoroinnilla, ryhmäytymisellä ja yhteisöllisyydellä on suuri merkitys. Tutkimuksen mukaan opiskelijat toivovat saavansa tukea muun muassa stressinhallintaan, ajanhallintaan, opiskelun ongelmiin ja opiskelutaitoihin.

 

Myös elämänhallinnan taitoihin tarvitaan entistä enemmän tukea. Oman päivän rytmittäminen, syöminen ja nukkuminen ovat monelle korkeakouluopiskelijalle haasteellisia asioita. Liikunnan merkitystä osana hyvinvointia ei tiedosteta riittävästi. Seilo pohtikin, miten korkeakoulut ja opiskeluterveys voisivat tehdä näissä asioissa enemmän yhteistyötä. Lisäksi hän toi esille, että tutkimuksen mukaan sekä mies- että naisopiskelijat kertovat istuvansa yli kymmenen tuntia päivässä, mikä on todellinen terveysongelma. Korkeakoulujen tulisikin mahdollistaa erilaiset työskentelyasennot, tarjota mahdollisuus nousta seisomaan luennoilla sekä muistaa tauottaminen.

Noora Seilo kertoi korkeakouluopiskelijoiden hyvinvoinnista.

 

Opiskelija muuttuvassa korkeakouluyhteisössä

 

Opiskelijakunta Tamkon varapuheenjohtaja Kalle Kairistola kertoi opiskelijakunnan näkökulmia Tampereen uuden korkeakouluyhteisön, Tampere3:n, kehittämisestä. Koska koulutusta rakennetaan opiskelijoille, on opiskelijoiden äänen kuuluttava toiminnan suunnittelussa. Korkeakouluyhteisö tulee tarjoamaan uudenlaisia, poikkitieteellisiä tilaisuuksia tehdä tulevaisuutta.

 

Kairistola pohti myös resurssikysymystä ja erityisesti niiden niukkenemista. Onko korkeakouluilla mahdollisuutta tarjota erilaisille oppijoille erilaisia tapoja opiskella, erilaisia tiloja tai erilaisia suorittamistapoja? Entä miten mahdollistetaan joustavat opintopolut? Hän korosti rehellisyyttä opiskelijoille viestimisesti: kerrotaan avoimesti tilanteesta, valjastetaan olemassa oleva tilanne mahdollisimman hyvin opiskelijoita palvelevaksi ja kerrotaan opiskelijoille erilaisista vaihtoehdoista.

 

Kairistolan mukaan opintoja räätälöimällä on mahdollisuus päästä syventämään omaa osaamistaan niin, että se tukee oman koulutuksen ja opiskelun tavoitteita.  Kairistola toteaa, että Tampere3:n opiskelijat ovat edelläkävijöitä, mutta myös koekaniineja. Korkeakoulujen ja koko korkeakouluyhteisön tulisi taata opiskelijoille yhdenvertaiset mahdollisuudet, jossa jokaisen on hyvä oppia ja tehdä töitä.

 

Opiskelijoiden moninaisuuden tukeminen

 

Kynnys ry:n puheenjohtaja Amu Urhonen toi saavutettavuutta esille sekä opiskelua suunnittelevan, että jo opinnoissa olevan opiskelijan näkökulmasta. Hakijan kannalta Urhonen nosti esille kasvuympäristöasenteet, joilla on merkitystä siihen, miten lapselle ja nuorelle puhutaan tulevaisuudesta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista. Alempien asteiden opetuksella ja opintojen ohjauksella on myös merkitystä.

 

Korkeakoulujen tiedotusta ja markkinointia Urhonen tarkasteli erityisesti siitä näkökulmasta, tunteeko vammainen tai muu erilainen oppija itsensä tervetulleeksi opiskelijaksi ja miten hän löytää tarvitsemansa tiedon esim. nettisivuilta. Kielitaidolla, valintakokeiden erityisjärjestelyillä, taloudellisilla mahdollisuuksilla sekä asumisen mahdollisuuksilla on Urhosen mukaan vaikutusta korkeakouluopintoihin pääsemisessä.

 

Opintojen aikaisista saavutettavuutta heikentävistä asioista Urhonen nostaa esille henkilökunnan ja muiden opiskelijoiden ennakkoluulot, oppilaitosten käytännöt sekä tulkki- ja avustajapalveluiden ja kuljetuspalveluiden puutteen.

 

Opetuksen ja opetusmateriaalin monikanavaisuus tukee saavutettavuutta. Vaikka opiskelu korkeakoulun sisällä onnistuisikin hyvin, tulee saavutettavuus huomioida myös harjoitteluissa ja erilaisissa tapahtumissa ja tutustumisretkillä. Näin erilainen oppija pääsee mukaan osaksi opiskelijaporukkaa ja työelämän verkostoja.

 

Suunnitteilla saavutettavat verkkopalvelut

 

EU:n saavutettavuusdirektiivi ja sitä seuraava kansallinen lainsäädäntö vaativat viranomaisia myös korkeakouluja tekemään digitaaliset palvelut saavutettaviksi. Erityisasiantuntija Markus Rahkola Valtionvarainministeriöstä avasi kuulijoille, miten saavutettavuusvaatimuksia tullaan soveltamaan verkkosivustoilla ja mobiilisovelluksissa sekä erityisesti niiden sisällöissä. Digitaalisten palveluiden saavutettavuusvaatimukset koskevat havaittavuutta, hallittavuutta, ymmärrettävyyttä ja toimintavarmuutta. Selkeä ja merkityksellinen sisältö sekä toimintojen ymmärrettävyys ovat organisaation omalla vastuulla. Saavutettavista verkkopalveluista tulevat hyötymään kaikki.

Erityisasiantuntija Markus Rahkola Valtiovarainministeriöstä kertoi saavutettavuusdirektiivistä.

 

Funkan toimitusjohtaja Susanna Laurin kertoi EU-tasolla tehdyistä päätöksistä ja niiden vaikutuksista Suomen ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Lisäksi hän kertoi pohjoismaisen saavutettavuusverkoston IAAP Nordicin toiminnasta.

Toimitusjohtaja Susanna laurin Funkasta toi seminaariin kansainvälisiä kuulumisia Pohjoismaista ja EU-tasolta.

Kyselyillä tietoa korkeakoulujen saavutettavuudesta

 

Tutkija Reeta Lehto Turun yliopistosta kertoi Oho!-hankkeen tekemästä opiskelijakyselyn alustavista tuloksista. Kyselyyn vastasi 1011 suomalaista korkeakouluopiskelijaa. Kyselyssä tarkasteltiin saavutettavuutta niin fyysisestä, sosiaalisesta, pedagogista kuin psyykkisestäkin näkökulmasta. Lisäksi kyselyssä tarkasteltiin opiskelijan saamaa tukea sekä opintojen ja ohjauksen saavutettavuutta. Suurin osa vastaajista oli naisopiskelijoita. Monivalintakysymysten perusteella tilanne on kohtuullisen hyvässä kunnossa, mutta kehittämiskohteista saadaan parempi käsitys, kunhan avoimet vastaukset ehditään tarkastella.

 

Parhaillaan kysytään kaikkien Suomen korkeakoulujen opetushenkilöstön ajatuksia saavutettavuudesta. Myöhemmin Oho!-hanke tekee myös korkeakoulujen johdolle kyselyn. Näin saavutettavuuden nykytilanne saadaan selvitettyä useista näkökulmista.

 

Työpajoissa käytiin aktiivista keskustelua ja jaettiin tietoa eri korkeakoulujen hyvistä käytännöistä.

Verkostoitumista ja hyviä käytäntöjä

Seminaarin päätteeksi työskenneltiin työpajoissa erilaisten teemojen parissa. Pajatyöskentelyssä koottiin saavutettavuuden hyviä käytäntöjä, pohdittiin soveltuvuuden rajoja ja rajattomuutta, opettajien tiedontarvetta saavutettavuusasioista, saavutettavuuden arviointia sekä saavutettavuuspedagogiikkaa niin fyysisestä, psyykkisestä kuin sosiaalisestakin näkökulmasta.

 

Teksti: Maiju Ketko ja Heli Antila

Kuvat: Saara Lehtonen

 

Teksti ja kuvat: Emma Merta ja Milla Hannula, TAMKin restonomiopiskelijat, 15RESTO

Tulimme ystäväni kanssa valituksi TAMKin järjestämään kansainväliseen lyhyeen vaihtoon sadonkorjuuseen, Chatêau Carsinin viinitilalle. Chatêau Carsin on suomalaisen Berglundin perheen omistama viinitila Ranskassa, Côtes de Bordeaux´n viinialueella, Rionsin kylässä. Viinitarhoja heillä on yhteensä 22 hehtaaria, joista tuotannossa on 18. Viinitila tuottaa punaviinejä, roséviinejä sekä kuivia että makeita valkoviinejä.

Chatêau Carsinin viinitila

Vaihtomme oli kestoltaan kolme viikkoa ja sijoittui lokakuulle. Vaihdon tarkoituksena oli päästä näkemään ja tekemään sadonkorjuu, mutta luontoäiti oli päättänyt toisin, joten sadonkorjuu oli ohitse, kun pääsimme perille.

Viinin tuottamiseen vaikuttaa tietysti itse maanviljely, mutta myös viinin valmistukseen käytettävät rypäleet ja niiden jatkojalostus vaativat erinäisiä toimenpiteitä kellarissa. Kolmeen viikkoon mahtui valtavasti erilaisia työtehtäviä, kuten tarhojen hoitoa, pihatöitä, kellarissa tehtäviä töitä viinien valmistuksen parissa, huippukokkien avustamista keittiössä sekä Chatêaun siisteydestä ja kunnosta huolehtimista.

Viinitilan keittiössä.

Kolmen viikon aikana työnkuviksi muodostui muun muassa kellarin seinien kalkitsemista, tarhoilta tukikeppien pois repimistä, viinitynnyreiden toppaamista, laboratorion ja Chatêaun siivoamista ja pihatöitä sekä viinien ominaispainojen ja käymisen mittaamista.

Töitä tilalla tehtiin yhdessä pääsääntöisesti 8-9 tuntia päivässä, mutta myös vapaa-aikaa oli runsaasti, jolloin oli mahdollista tutustua lähialueisiin ja hieman kauemmaksikin, kuten espanjan kulinaristiseen mekkaan San Sebastianiin. Matka espanjaan tehtiin tietysti muiden ihmisten kanssa, joihin oli saanut tutustua sadonkorjuussa.

 


Matka viinitilalle oli erittäin opettava ja ajatuksia herättävä. Lukemattomia upeita viinejä, ruokaa ja ihmisiä teki opintomatkasta hienon kokonaisuuden. Parhaimmillaan Chatêaulla oli 23 ihmistä, mikä luo valtavan laajan kirjon tutustua ihmisiin, ja samalla mahdollisti verkostoitumisen eri alojen ammattilaisten kanssa.

Tärkeimpänä oppina koen henkilökohtaisesti ruoan ja viinin yhdistämisen, jota sai todistaa ilta toisensa jälkeen kolmen viikon ajan. Oli upeaa huomata kuinka oikeat viinit täydentävät ja tuovat ruokien eri aromeja esiin. Sadonkorjuuseen kuului tietysti myös lukuiset Viinitastingit, jotka ovat aina tuntuneet hieman mutkikkailta, sillä tietoa ja kokemusta oli vielä melko vähän. Kotiin palattuani koen, että olen saanut vankan alustan viinien maistamiseen, ja ymmärryksen viinin matkasta tarhalta pulloon.

Ilta tummuu viinitilalla.

 

 

 

Tiimivalmennus ja valmentava opettajuus näyttäytyvät useimmiten yksittäisen opintojakson tai opetuskerran metodina. Meille TAMKin maakuntatoimipisteissä liiketaloutta opettaville koko tradenomitutkinto on yhtä valmentamista. Tavoitteena on integroida opintokokonaisuudet toisiinsa ja noudattaa valmennuspedagogiikkaa kaikessa työskentelyssä.

Työmuotona sataprosenttinen valmentaminen on haastavaa, mutta antoisaa. Kun perinteisessä opetuksessa jokainen huolehtii vain omasta opintojaksostaan, on meidän mallissamme kaikkien valmentajien hallittava koko opintosuunnitelman sisältö. Opintokokonaisuuksien integrointi ei onnistu, jos tietoisuus koko opintokokonaisuudesta ei ole kaikilla hallussa.

Kaikki valmentajat osallistuvat kokonaisuuksien suunnitteluun. Tradenomiopinnot on jaettu puolen vuoden moduuleihin. Jo edellisen moduulin puolivälissä jokainen valmentaja käy tutustumassa seuraavan puolen vuoden tarjontaan ja esittää rohkeasti omat ajatuksensa siitä, mitä hänen mielestään seuraavan puolen vuoden aikana tehdään – miten opetussuunnitelman tavoitteet saavutetaan sekä millaiset metodit tukevat oppimista tehokkaimmalla mahdollisimmalla tavalla.

Toki apunamme on myös kokemus siitä, miten sama homma edellisen ryhmän kanssa tehtiin.

Yksittäisille opintojaksoille valitaan vastuuvalmentaja, joka tekee tehtävien hienosäädön ja huolehtii siitä, että työmäärä pysyy suhteessa opintopisteisiin. Silti se lähes aina ylittyy. Integroiduissa isoissa ameebamaisissa tehtävissä on suuri riski sortua liikaan kunnianhimoon, mikä tarkoittaa rutkasti liikaa työtunteja niin opiskelijoille kuin valmentajillekin. Tehtäviä ei saa myöskään olla liian vähän.

Tämän jälkeen valmentajatiimi pohtii yhdessä ehdotettuja tehtäviä ja pyrkii rakentamaan niiden pohjalta mahdollisimman eheän kokonaisuuden – mitä muutellaan vielä useita kertoja matkan varrella. Suunnittelutyö on siis käytännössä vähintään kolminkertainen perinteiseen opetukseen verrattuna.

 

Oppimistulokset ovat hyvin nähtävissä

 

Oppimistuloksia tarkasteltaessa ja yksittäisten opiskelijoiden kehitystä seurattaessa on valmis liputtamaan valmennuksen puolesta. Työ on ollut sen arvoista. Yksilölliset kehityskaaret ovat parhaimmillaan huikaisevia ja opiskelijapalautekin on pääosin positiivista. Paitsi alussa. Etenkin aikuisilla mielikuva perinteisestä luokkahuoneopetuksesta ja pelkistetyistä tehtävistä elää tiukassa.

Vaikka säännöllisesti joudummekin perustelemaan metodista valintaamme, kuulen vuosittaisissa tuutorikeskusteluissa useita kertoja, ettei perinteistä opetusta kaivata enää takaisin. Valmennuksellista otetta joutuu silti kieltämättä välillä perustelemaan myös itselleen ja valmennustiimilleen.

Luovan kaaoksen kanssa eläminen on ajoittain raskasta. Olisi paljon helpompaa huolehtia vain omasta opintojaksostaan, vain juuri siitä aihealueesta, joka on omaa parasta asiantuntemustasi. Olisi paljon helpompaa käydä vetämässä Power point -sulkeiset parina tuntina kuukaudessa sen sijaan, että on paikalla kaksi peräkkäistä ylipitkää työpäivää. Numeraalisen tentin perusteella tehty arviointi olisi helpompaa kuin isojen tehtäväkokonaisuuksien prosessin ja lopputuloksen sekä opiskelijan oman aktiivisuuden ja kehittymisen arviointi.

Mutta perinteisenä opettajana ei pääsisi samalla tavalla herkuttelemaan oman työnsä tuloksilla. Opettajana ei pääsisi niin lähelle opiskelijan osaamista kuin valmentajana, ei näkisi kehittymiskaarta samoin kuin valmentajana – eikä pääsisi samalla tavalla konttaamaan omalle epämukavuusalueelleenkaan.

Valmennuksessa tulee aina myös epäonnistumisia. Emme juhli niitä kansainvälisen peliyhtiön tapaan, mutta väittäisin meidänkin ottavan niistä opiksemme. Samaa virhettä ei toisteta ja epätäydellinen suoritus antaa aina mahdollisuuden päästä seuraavalla kerralla lähemmäs täydellisyyttä. Se tarkoittaa myös omaa kehittymistä.

Omaa kehittymistä tukee myös yhteisopettajuus. Valmentajia on useimmiten paikalla samanaikaisesti vähintään kaksi. Toinen on assistentin roolissa, jolloin hän oppii valmentajapariltaan uusia aihealueita ja voi samalla terävöittää tämän ohjausta omilla spontaaneilla kommenteillaan. Samanaikaisopetuksessa myös kollega omine työtapoineen tulee tutuksi, eikä opettaminenkaan ole enää niin yksinäistä puurtamista. Parhaimmillaan parityöskentely on luovaa improvisaatiota.

Valmentajana et ole koskaan valmis. TAMKissa on mahdollista osallistua valmentajakoulutukseen ja jatkovalmentajakoulutukseen. Koko maakuntatiimimme on käynyt molemmat koulutukset ja kerännyt matkan varrelta paljon ideoita talteen. On ollut myös hienoa tutustua oman organisaation muiden yksiköiden opettajiin ja jakaa kokemuksia ja ajatuksia niin valmennuksesta kuin kaikesta muustakin. Yhteiset koulutukset ovat synnyttäneet myös moniammatillista yhteistyötä TAMKin sisällä.

Seuraava askel valmentajakoulutuksissa voisikin olla työelämäyhteistyöhön panostaminen – valmentaminen yhdessä yritysten kanssa.

 

Heli Antila

lehtori, liiketoiminta ja palvelut

Päävalmentaja, Mänttä-Vilppula ja Virrat