Posts in the Sorvin ääreltä – asiantuntijoiden juttuja category

Teksti: Katja Hautsalo, lehtori, gerontologinen hoitotyö, ja Heimo Outinen, lehtori, gerontologinen hoitotyö

 

Onnellinen vanha pari

Kuva: Freepik.com

 

Sirpa Salinin ja Heidi Valtatien esiin nostamien ajatusten jatkoksi tarkastelemme vanhenemisen teemaa hoitotyön koulutuksen näkökulmasta. Kansainvälisestikin huomioitu Suomen väestöpohjan vanheneminen asettaa haasteita myös gerontologisen hoitotyön koulutukselle. Iäkkään ihmisen hoitaminen vaatii erityistä asiantuntijuutta, jonka osa-alueita on kuvattu Ellan –yhteistyöverkostossa luodussa kuviossa.

Lähde: Dijkman, B., Roodbol, P., Aho, J., Achtschin-Stieger, S., Andruszkiewicz, A., Coffey, A., Felsmann, M.,Klein, R., Mikkonen, I., Oleksiw, K., Schoofs, G., Soares, C. & Sourtzi, P. 2016. European Core Competences Framework for Health and Social Care Professionals Working with Older People. Available at http://ellan.savonia.fi/ http://ellan.savonia.fi/images/Finnish_ECCF.pd

Tämän kokonaisvaltaisen osaamisen näkemyksen pohjalta toteutamme gerontologisen hoitotyön opetusta varmistaen opiskelijan riittävän osaamisen saavuttamisen. Erityisosaamisesta hyvä esimerkki on vanhenemismuutokset ja niiden aiheuttamat vaikutukset hoitotyön toimintojen valintaan ja toteutukseen. Sen lisäksi iäkkään ihmisen lääkehoito, ravitsemus ja elämän loppuvaiheen hoito tuovat hoitotyöhön omat erityispiirteensä, puhumattakaan muistisairaan ihmisen hoitotyöstä ja kohtaamisesta. Geriatria on lääketieteessä oma erikoisalansa, ja niin myös hoitotyössä vaaditaan gerontologista erikoisosaamista.

Sairaanhoitajakoulutuksessa gerontologisen hoitotyön osaamisvaatimuksiin vastataan koulutuksen korkealaatuisilla tavoitteilla ja monipuolisella sisällöllä. Gerontologisen hoitotyön opintojaksojen käytännön toteutuksissa voi olla vivahde-eroja, mutta oppimistavoitteet ovat yksiselitteiset. Kurssilla opiskelijan on osoitettava osaamistaan palvelurakenteiden tuntemuksessa, monialaisessa työskentelyssä, keskeisissä gerontologisen hoitotyön auttamismenetelmissä, geroteknologian tuntemisessa sekä iäkkään ihmisen ohjauksessa. Opiskelijan on myös tunnistettava normaalit vanhenemismuutokset ja osattava erottaa ne epänormaaleista muutoksista. Lisäksi opiskelijan on osoitettava hyvää ja kunnioittavaa asenneta iäkkäitä ihmisiä kohtaan ja kyettävä toimimaan eettisesti hyväksyttävällä tavalla. Tavoitteet saavutetaan sisällöllisesti rikkaassa opintokokonaisuudessa, joka sisältää gerontologista hoitotyötä, muistisairaan kohtaamista, geriatriaa ja työelämä yhteistyötä.

Työelämäyhteistyö ja monialaisuus gerontologisessa opetuksessa

Gerontologisen hoitotyön opintojaksoon kuuluu työelämäyhteistyössä toteutettava, yhden opintopisteen laajuinen osa. Tätä osuutta on toteutettu erilaisin kokemuksellisen oppimisen menetelmin hankkeissa, järjestämällä tapahtumia palvelukeskuksissa tai ympärivuorokautisen hoivan yksiköissä, 3. sektorin toimijoiden kanssa yhteistyössä taikka tapahtumien järjestämisenä opiskelijan omalla työpaikalla. Työskentelyn tavoitteena on opiskelijan näkökulmasta päästä soveltamaan gerontologisen hoitotyön näyttöön perustuvaa tietoperustaa, oppia iäkkään ihmisen tilanteen kokonaisvaltaista tarkastelua ja hänen omahoitovalmiuksien tukemista. Lisäksi opiskelija pääsee osalliseksi iäkkäiden palveluiden kehittämiseen sekä työskentelyyn yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.

Aiheina tapahtumissa on ollut esim. aivoterveyden edistäminen, psyykkiset ja sosiaaliset ikääntymismuutokset, rentoutuksen ja läsnäolon merkitys, kaatumistapaturmien ehkäisy sekä iäkkäiden ja päiväkotilasten yhteisen tapahtuman toteuttaminen vaikkapa sämpylöitä leipomalla tai erilaisia pelejä pelaamalla. Työelämäyhteistyö ammattikorkeakoulun ja iäkkäiden palvelutahojen välillä on vahvistunut tämän toiminnan kautta, ja opiskelijaporukat ovat osoittautuneet odotetuiksi vieraiksi monissa paikoissa. Sairaanhoitajaopiskelijat ovat esimerkiksi toteuttaneet Hyhkyn päiväkotilasten ja Pispan palvelukeskuksen kävijöiden yhteisen tapahtuman keväällä 2018.

Monialaisesta näkökulmasta ja oman erikoisalaosaamisen kirkastamiseksi olemme toteuttaneet jo useamman vuoden ajan ensihoitajaopiskelijoiden osalta monialaista vanhenemisen jakson toteutusta yhteistyössä lääketieteen ja fysioterapia opiskelijoiden kanssa. Teoreettisten opintojen lisäksi ko. toteutus sisältää mm. simulaatioharjoituksia, joissa opiskelijat monialaisissa ryhmissä kohtaavat esim. kotona kaatuneen iäkkään ihmisen. Pienryhmätyöskentelyssä käydään monialaista keskustelua iäkkäiden hoitoon liittyvistä erityispiirteistä.

Opiskelijoiden kokemukset työelämäyhteistyössä toteutettavista tilanteista ovat olleet yleisesti myönteisiä. Opiskelijat ovat havainneet kuinka suuri vaihtelu iäkkäiden ihmisten toimintakyvyssä on, miten merkityksellistä on tuntea vanhan ihmisen elämäntarinaa ja kuinka sitkeitä selviytyjiä iäkkäät ihmiset ovat. Opiskelijat ovat opintojakson palautteissa kommentoineet:

  • Opiskelijat saivat hyvää palautetta ja hyvän mielen sekä arvokasta kokemusta vuorovaikutuksesta
  • Haastavampiakin aiheita on tärkeää tuoda esille
  • Rennon ja mukavan ilmapiirin luominen on tapahtumassa tärkeää
  • Osallistujat (iäkkäät) hyötyivät tapahtumista ja saivat apua ongelmiinsa
  • Toiminnassa oppii joustamaan suunnitelmista, kuulemaan osallistujia

Lisäksi Tampereen ammattikorkeakoulu tarjoaa erilaista täydennyskoulutusta työelämän tarpeita kuulleen, myös gerontologisen hoitotyön alueelta. Valmiita iäkkään hoitoon liittyviä koulutuspaketteja on tällä hetkellä esimerkiksi aiheista muistisairaan arjen haasteiden ratkaiseminen, monisairaan iäkkään kokonaisvaltainen hoito simulaatio menetelmällä, sekä työyhteisön pelisäännöt. Täydennyskoulutuksia on mahdollista räätälöidä tilaajan tarpeiden mukaan. Ota yhteyttä!

Lisätietoa täydennyskoulutuksista nettisivuillamme.

Järjestämme aamukahvitilaisuuden to 11.4. klo 8:30-9:30, aiheena täydennyskoulutustarpeet iäkkäiden ihmisten palveluissa. Ilmoittautumiset etukäteen: sirpa.nurminen@tuni.fi

Teksti: Sirpa Salin, gerontologisen hoitotyön yliopettaja, ja Heidi Valtatie, gerontologinen hoitotyön lehtori

 

kaksi vanhusta istumassa penkillä

 

Suomi vanhenee EU-maista kaikkein nopeimmin, siitä huolimatta käytämme esimerkiksi Pohjoismaisessa vertailussa vähiten rahaa vanhuspalveluihin.  Tarvitsisimme miljardi euroa lisää rahaa vuodessa, jotta olisimme muiden Pohjoismaiden kanssa samalla tasolla. Kyse on siis resursseista, niistä kuuluisista desimaaleista. Se ei kuitenkaan ole koko totuus.

Julkisuudessa on keskusteltu viime aikoina paljon vanhuspalveluiden ongelmista. Mikä onkaan tilanne 10 vuoden kuluttua, kun suuret ikäluokat ovat yli 80-vuotiaita ja tarvitsevat hoivapalveluita? Samaan aikaan sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöstä jää eläkkeelle 20 547 ammattilaista. Onkin arvioitu, että henkilöstötarve lisääntyy 79 000-125 000 vuoteen 2025 mennessä väestön ikääntymisen ja eläköitymisen myötä.

Alan asiantuntijoiden mukaan yhtenä keinona selviytyä yhä kasvavasta palveluiden tarpeesta on iäkkäiden aiempaa parempi toimintakyky ja sen ylläpitäminen. Meidän pitää siis panostaa ennalta ehkäisevään terveydenhuoltoon nykyistä paljon enemmän. Alan ammattilaisilta sen ymmärtäminen ja toteuttaminen vaatii uudenlaista osaamista yhdessä iäkkään kanssa nykyteknologian keinoin.

Sitoutuneita osaajia alalle

Miten saamme alan koulutukseen  hyviä opiskelijoita, jotka sitoutuvat sekä koulutukseen että alalla pysymiseen? Muutama vuosi sitten tehdyn tutkimuksen mukaan useampi kuin joka neljäs nuori sairaanhoitaja suunnitteli alan vaihtoa. Yhteiskunnallisesti tarkasteltuna tämä on huolestuttavaa, sillä jo rahallisesti kyse on kymmenien tuhansien eurojen menetyksestä per alanvaihtaja. Ikääntyneiden parissa tehtävä hoitotyö ei ole kovinkaan vetovoimainen alan opiskelijoiden keskuudessa. Yhtenä syynä on mm. uutisoinnin kielteinen julkisuuskuva, jonka on todettu heikentävän alan vetovoimaa.

Se, miten opiskelija harjoittelussa ja työelämässä kohtaa iäkkään, on jatkumo sille, miten opettaja kohtaa opiskelijan

Tutkimusten mukaan opiskelijoiden asenteet ikääntyneitä kohtaan ovat muuttuneet aiempaa myönteisemmiksi, mutta siitä huolimatta heidän ensisijaisena uravalintanaan ei ole hoitotyö ikääntyneiden parissa. Syyksi he mainitsevat mm. sen, että he eivät voi käyttää omaa osaamistaan haluamallaan tavalla. Etenkin hoiva-alan yrityksissä hoitohenkilöstön työhön kuuluu usein siivous, pyykkihuolto ja ruuanlaitto. On selvää, että korkeakoulun käyneet sairaanhoitajat eivät halua tehdä näitä töitä, vaan he haluavat keskittyä siihen tehtävään, mihin he ovat saaneet koulutuksen. Tämä haastaa etenkin johtajuuden uuteen tarkasteluun, mutta myös ammattikorkeakoulun gerontologisen hoitotyön opetuksen.

TAMKissa riittää gerontologisen hoitotyön kipinää

Tampereen ammattikorkeakoulussa gerontologisen hoitotyön opettamisesta vastaa neljän lehtorin asiantuntijatiimi, joille iäkkäiden asiat niin sanotusti kolahtavat. Kipinää gerontologisen hoitotyön opettamiseen ei puutu, ja opetusta kehitetään jatkuvasti tiiviissä yhteistyössä työelämän kanssa. Kuulemme herkällä korvalla työelämän toiveita ja tarpeita, ja lähdemme niihin mukaan täysillä.

Asiantuntijatiimissä uskomme, että jokaisella kohtaamisella on merkitys. Iäkkäiden ihmisten kohtaamiseen hoitotyössä liittyy usein vahvoja ennakkoluuloja esimerkiksi jonkin sairauden vuoksi, mikä voi johtaa iäkkäiden toiseuttamiseen. Tähän voimme vaikuttaa kiinnittämällä erityishuomioita iäkkään inhimilliseen ja yksilölliseen kohtaamiseen. Kohtaaminen ja vuorovaikutus ovat taitoja, joita voi harjoitella ja kehittää yhdessä esimerkiksi muistisairaan kanssa.

Tampereen ammattikorkeakoulussa on ymmärretty jo vuosia sitten, miten valtavaa osaamista gerontologinen hoitotyö vaati

Myös opettajan ja opiskelijan kohtaamisessa on tärkeä merkitys. On ymmärrettävä, että jos opettaja ei ole läsnä kohtaamisissa opiskelijan kanssa, opiskelija ei tule kuulluksi ja nähdyksi. Uskon, että se, miten opiskelija harjoittelussa ja työelämässä kohtaa iäkkään, on jatkumo sille, miten opettaja kohtaa opiskelijan. Ei ole myöskään yhdentekevää, miten opettaja puhuu ja suhtautuu iäkkäisiin ja heidän hoitoonsa.

Tampereen ammattikorkeakoulussa on ymmärretty jo vuosia sitten, miten valtavaa osaamista gerontologinen hoitotyö vaatii.  Alan yliopettajan toimi perustettiin v. 2011, ja muutamia vuosia myöhemmin saimme lisää osaamista kolmen lehtorin vakansseilla. Gerontologisen hoitotyön opetus ja sen kehittäminen on keskitetty ko. tiimille. Meillä on kunnianhimoinen tarkoitus auttaa opiskelijoita oivaltamaan tämän asiantuntijuuden merkitys ja synnyttää tuleville sairaanhoitajille utelias, näyttöön perustuva suhtautuminen iäkkäiden hoitotyöhön ja sen kehittämiseen. Nyt tarvitaan luovuutta, ketteryyttä ja uskallusta. Kulttuuri tulee juuri sellaiseksi kuin me sen teemme!

Kuinka gerontologista hoitotyötä TAMKissa sitten käytännössä opetetaan? Lue lisää Katja Hautsalon ja Heimo Outisen bloggauksesta!

Seminaareissa ja hanketyössä erilainen työpajatyöskentely tulee tutuksi. Työpajat ovat hieno mahdollisuus toisaalta kertoa valmisteilla olevista asioista ja toisaalta saada uusia näkökulmia keskustelevalta ja asiantuntevalta yleisöltä. Yhteinen ongelma kaikessa työpajatyöskentelyssä on yleensä se, että aikaa on aivan liian vähän. Keskustelu on yleensä vasta pääsemässä vauhtiin, kun sessio on jo lopetettava.  

Erityisen äärellä -seminaarissa 13.3.2019 Tampereen ammattikorkeakoulussa pääsimme kertomaan OHO!-hankkeessa valmisteilla olevasta saavutettavuuskriteeristöstä ja pohdimme sen yhteyttä pedagogiseen kehittämiseen ja kehittymiseen.  Oli erityisen antoisaa päästä keskustelemaan myös muilla kouluasteilla toimivien henkilöiden kanssa. Erityiseen tukeen ja pedagogiikkaan liittyvät haasteet ovat yhteisiä kaikessa koulutuksessa, niiden esiintymistiheys ja –muoto vain hieman vaihtelevat koulutuksen kohderyhmän mukaan.  

Kun keskustelemaan pääsee iso joukko erityisen tuen parissa työskenteleviä henkilöitä, on kaikilla lähtökohtaisesti halu auttaa ja tukea opiskelijaa. Todennäköisesti kaikilla on myös kokemuksia siitä, että sellaisiakin tapauksia löytyy, joissa minkäänlainen tuen määrä ei tunnu riittävän. Opiskelua ei voida ylläpitää keinotekoisesti eikä tehtäviä voida tehdä kenenkään puolesta. Missä menee raja? Kysymykseen on mahdotonta löytää yksiselitteistä vastausta.  

On pakko todeta, että osa opiskelijoista ei kiinnity opintoihinsa edes tuettuna. Ajoissa oleminen, jopa paikalle ilmestyminen voi olla joillekin hyvinkin haasteellista etenkin nykyään, kun opetusta ja oppimista ei välttämättä sidota enää entiseen tapaan selvästi tiettyyn paikkaan tai aikaan. Erityisesti verkossa tapahtuva itsenäinen opiskelu voi olla hankalaa esimerkiksi oppimisvaikeuksista kärsivälle opiskelijalle, jolla voi olla puutteita ajanhallinnassa, itsesäätelyssä ja toiminnanohjauksessa. Toisaalta opintojen verkkovälitteisyys saattaa mahdollistaa lähiopetusta paremmin ajasta ja paikasta riippumattoman opiskelun.  

Työssä oppimisen lisääntyminen asettaa suuria haasteita ei vain koulutuksen järjestäjälle, vaan myös yksittäisille työpaikoille, sillä vain hyvällä eri toimijoiden välisellä yhteistyöllä tuen tarpeessa oleva opiskelija saavuttaa kulloinkin asetetut oppimistavoitteet. Vaaditaan lisää rohkeutta ja oikeanlaista asennetta tehdä joustaviakin opetusjärjestelyitä, jotta opiskelija saadaan ohjattua urapolulle ja työllistymään. 

 

Yksilöllisyys vai yhteisöllisyys edellä? 

Yksilön tuen tarpeet tulevat ehkä helpommin huomioiduiksi kuin kokonaisen ryhmän. Kiinnitetäänkö kuitenkaan opiskelun yhteisöllisyyteen riittävästi huomiota? Miten sovitetaan yhteen yksilöllisyys ja yhteisöllisyys? Ryhmäyttäminen ja opettajan taito herättää kiinnostus opiskelua sekä opiskeltavaa aihetta kohtaan lisää selvästi kaikkien opiskelumotivaatiota, mikäli ryhmä toimii keskenäänkin hyvin. Yhteisöllisyyttä tarvitaan myös verkkotyöskentelyssä, vaikka kaikki opiskelijat eivät olekaan fyysisesti samassa tilassa.  

Samaan aikaan, kun yhteisöllistä opiskelua korostetaan, on pystyttävä tarjoamaan myös entistä yksilöllisempiä opintopolkuja. Lähtökohtana tulee olla opiskelijan kohtaaminen, kuuleminen ja näkeminen, moninaisuuden huomiointi. Mutta onko meillä opettajilla aina rohkeutta ja asennetta tehdä riittävästi joustavia opetusjärjestelyitä? Opiskelijoiden motivointi ja opettajan taito herättävät yleensä kiinnostusta ja voimaantumista kaikissa opiskelijoissa, myös niissä ei-motivoituneessa yksilössä, joiden osallisuutta saadaan lisättyä. 

 

Saavutettavuuden utopia 

OHO!-hankkeessa saavutettavuutta käytetään käsitteen laajimmassa mahdollisessa merkityksessä. Eli miten hyvin korkeakoulun tilat, sähköiset järjestelmät, oppimisympäristöt, opetusmenetelmät ja asenneilmapiiri mahdollistavat henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan erilaisten sekä erilaisissa elämäntilanteissa elävien opiskelijoiden osallisuuden ja yhdenvertaisuuden? Saavutettavuuskriteeristö on puolestaan itsearvioinnin väline, jolla näiden asioiden toteutumista seurataan. 

Saavutettavuuskriteeristö kiinnostaa ajatuksena muitakin kuin korkeakouluopiskelijoita. On hyödyllistä pohtia ja arvioida oman opetuksensa ja koulutusyksikkönsä saavutettavuutta kouluasteesta riippumatta. Arviointi, palaute, konkreettiset kehittämisehdotukset ja jatkuva seuranta takaavat sen, että asioilla on mahdollisuus kehittyä. 

Haasteellista saavutettavuus on aina. Täysin saavutettavaa koulutusta voidaan pitää jopa utopistisena haavekuvana, joka ei ehkä tule koskaan toteutumaan – valitettavasti. Koulutusjärjestelmä ei aina salli saavutettavuutta. Opetussuunnitelmat ja oppimistavoitteet eivät välttämättä kaikissa tilanteissa puhu “kaikkien koulun” kieltä. 

Työpajakeskustelusta voimaantuneena on hyvä jatkaa taas työskentelyä saavutettavuusasioiden parissa. 

 

Teksti: Sari Hanska ja Heli Antila, TAMK, OHO!-hanke 

Teksti ja kuvat:

  • Eveliina Asikainen, lehtori, TAMK
  • Merja Hanhimäki, lehtori, TAMK
  • Marita Hiipakka, päätoiminen tuntiopettaja, TAMK
  • Eija Lähteenmäki, lehtori, TAMK
  • Mika Nieminen, koulutuspäällikkö, TAMK
  • Taru Owston, lehtori, TAMK

___________________________________

Kiertotalous on merkittävä osa kestävää kehitystä. Kestävä kehitys on huomioitu mm. Tampereen korkeakouluyhteisön yhteisissä osaamistavoitteissa (2018), joten kaikkien alojen ja tutkinto-ohjelmien tulisi sisällyttää kestävä kehitys opetussuunnitelmiinsa. Osana TAMK-konferenssia järjestetyn Kiertotalous näkyväksi TAMKin opetussuunnitelmiin -työpajan tavoitteena oli tuottaa osallistujille mahdollisuus vaihtaa ajatuksia, käytänteitä ja ideoita siitä, mitä kaikkea kiertotalous on, miten kiertotalous-teema näyttäytyy tällä hetkellä eri tutkinto-ohjelmissa ja miten se voitaisiin jatkossa huomioida niin opetussuunnitelmissa, oppimisessa kuin yritysyhteistyössä.

Työpaja käynnistyi Ellen MacArthurin tarinalla: Maailman ympäri yksin purjehtinut nainen huomasi purjeveneen asettavan rajat sille, paljonko erilaisia hyödykkeitä saa mukaan ja voi käyttää, ja rinnasti purjeveneessä vallitsevat realiteetit maapallon resurssien rajallisuuteen. Ihmiskunnalla on tietyt luonnonvarat, joiden on riitettävä meille ja tuleville polville. Oivalluksen seurauksena syntyi Ellen MacArthur Foundation, jonka tehtävänä on vauhdittaa siirtymistä kiertotalouteen.

Tarinan jälkeen kiertotalousajatteluun orientoituminen eteni ryhmissä. Ryhmät saivat tutkiskeltavikseen monenlaisia tuotteita biohajoavasta kosmetiikkapakkauksesta hammastahnaan, vaippaan ja neule puseroon. Keskustelua käytiin tuotteiden raaka-aineista, valmistuksesta, käytöstä ja elinkaaren loppuvaiheesta. Keskustelun aikana ryhmät kirjasivat liimalapuille kysymyksiä, ajatuksia tai oivalluksia, joita keskustelu herätti.

Aiheen käsittely jatkui Environmental Engineering -tutkinto-ohjelman koulutuspäällikkö Mika Niemisen yhteenvedolla, joka syntyi ryhmien kirjaamien lappujen pohjalta. Suurin osa lappuihin kirjatuista kysymyksistä tai ajatuksista liittyi siihen, mihin tavarat päätyvät tai mitä niille tapahtuu. Jätteen syntyminen herätti huolta. Niemisen mukaan jäte on pelkkä keksitty sana. Jätettä ei ole olemassa kuin abstraktina käsitteenä, ja kiertotaloudessa siitä voidaan luopua. Nieminen avasi kaskadi (cascade) -periaatetta, jonka mukaan raaka-aine, esim. puu, hyödynnetään ensin korkean jalostusasteen tuotteiksi, joita voidaan uusiokäyttää ja kierrättää. Vielä – ja vasta – aivan viimeisessä vaiheessa puu hyödynnetään energiaksi.

Lapuista nousi myös turhakkeen käsite. Jo Ellen MacArthur pohti purjehtiessaan, mitä ihminen todella tarvitsee. Tarvitsemme lopulta melko vähän. Niemisen mukaan turhakkeiden kohdalla kyse on usein viitsimisestä eli siitä, että haluamme jättää tekemättä jotain, minkä keho voisi tehdä. Nieminen toteaa huipputeknologian olevan monissa tapauksissa tarpeetonta. Pajassa kuultiin esimerkki siitä, kuinka Guatemalassa (Maya Pedal) on rakennettu vanhoista polkupyöristä maissinperkauslaitteita. Kiertotalous on aivojen käyttöä ja asioiden miettimistä uudella tavalla. Kun ei ole resursseja, on pakko vaivata päätä ja keksiä uusia ratkaisuja.

Niemisen puheenvuoron jälkeen päästiin pajan varsinaiseen tavoitteeseen eli summattiin vielä yhdessä, miten kiertotalous näyttäytyy ja voisi näyttäytyä eri tutkinto-ohjelmien opetuksessa.  Sosiaali- ja terveysalan osalta todettiin, että hankinnat ovat merkittävässä roolissa siinä, missä määrin jätettä syntyy.

Restonomien koulutuksessa kiertotalous on huomioitu mm. korostamalla viestinnän merkitystä: on tärkeää, että alan toimijoille jaetaan tietoa siitä, miten jäte minimoidaan ja mihin sen tulisi päätyä. Kulttuurialan nähtiin olevan merkittävässä välittäjän roolissa ja kiihdyttävän ajattelun muutosta, kun kiertotalouden oivallukset saatetaan eri kanavien kautta erilaisten vastaanottajien tietoon. Biotuotetekniikan koulutuksessa prosessit ovat kiertotalouden periaatteen mukaisia: tavoitteena on aina jätteen määrän saaminen mahdollisimman lähelle nollaa.

TAMK on mukana mm. #kiertotalous ja Kiertotaloutta ammattikorkeakouluihin -hankkeissa, jotka edistävät kiertotalouteen tähtäävän laadukkaan opetuksen suunnittelua ja pilotointia. Samalla pyritään tuottamaan opettajille teemaan liittyvää tarpeellista ymmärrystä ja osaamista. Osaamisen ja ymmärryksen laajentamisen tarve on aivan kaikkia opettajia koskeva, sillä olennaista on, että kiertotalousnäkökulma saataisiin integroitua amk-opintoihin monialaisesti. Vain monialaisesti asioihin paneutumalla ympäristön muutokseen ja luonnonvarojen riittävyyteen voidaan vaikuttaa.

Valtakunnallisen Taitotuunaajat ESR –hankkeen (2017 – 2019) ja Erilaisten oppijoiden liiton Oppimisen olohuone –työpajan järjestivät TAMKissa 15.1.2019 projektipäällikkö Heli Turja, ohjaavan opettajan Pasi Sarsama sekä nuorisosihteeri Mimosa Lindström. TAMKista työpajaan osallistui kaikkiaan kolmetoista opetus- ja ohjaushenkilöstöön sekä opiskelijakunta Tamkoon kuuluvaa.

Kuva: pixabay

 

 

Oppimisen olohuone on Taitotuunaajien kehittämä toimintamalli, jonka tavoitteena on tarjota maksutonta, räätälöityä matalan kynnyksen ohjausta noin 17 – 60 –vuotiaille oppimisvaikeuksisille aikuisille, jotka haluavat parantaa heikkoja lukemisen, kirjoittamisen, matematiikan tai digiosaamisen perustaitoja. Osa oppijoista on ns. nivelvaiheessa harkitsemassa uudelleenkouluttautumista, kun taas osa jo opiskelee, mutta kokee tarvitsevansa lisäohjausta esimerkiksi kirjoittamisessa tai ajanhallinnassa. Uupumus, välttelykäyttäytyminen, huono minäkäsitys, itseohjautuvuuden puute, tarkkaavaisuuden ylläpito, epävarmuuden sieto ja erilaiset aiempaan oppimiseen tai opiskeluun liittyvät stigmat hankaloittavat monen aikuisen oppimista heikkojen perustaitojen lisäksi.

Saimme työpajassa tutustua Oppimisen olohuoneessa käytössä oleviin erilaisiin oppimisen menetelmiin ja tukivälineisiin, joilla opiskelijan oppimista voi ohjata niin itsenäisessä opiskelussa kuin ryhmätilanteissakin. Esittelyssä oli useita lukemisen ja kirjoittamisen mekaanisia tukivälineitä sekä oppimista ja opiskelua helpottavia digitaalisia sovelluksia, jotka tarjoavat monipuolisen tavan oppia mm. vieraita kieliä, kirjoittamista, lukemista, hahmottamista ja matemaattisia taitoja.

Taitojen oppimisen ohella Oppimisen olohuoneessa tuetaan aikuisoppijan itsetuntoa ja luottamusta omiin kykyihin sekä tarjotaan myönteisiä oppimiskokemuksia kokemusosaajan avustuksella. Nämä myönteiset kokemukset oppimisesta sekä omien vahvuuksien ja osaamisen tunnistaminen auttavat pärjäämään niin arjessa, opinnoissa kuin työelämässäkin. Jo pelkästään itselle sopivien oppimismenetelmien ja -välineiden löytäminen kantaa usein pitkälle.

 

Kuva: Pixabay

TAMKissa järjestetyssä tilaisuudessa kuulimme myös kiinnostavan kokemusosaajan puheenvuoron, kun lukilähettiläs ja sosionomiopiskelija Silva Mölsä (SAMK) kertoi omia kokemuksiaan siitä, minkälaista on opiskella erilaisena oppijana ammattikorkeakoulussa. Terhi Raitanen toi omat terveisensä Pirkanmaan erilaiset oppijat PEO ry:stä ja esitteli yhdistyksen sekä Sampolan kirjaston tiloissa toimivan Lukitorin, josta saa kerran kuukaudessa lukitukea.

Juha Mustonen Väinö Paunu Oy:stä puolestaan esitteli, miten jo työelämässä olevien aikuisten oppimisvaikeuksiin on heidän organisaatiossaan alettu kiinnittää yhä enemmän huomiota valtakunnallisen OPPI-VA –hankkeen myötä. Työn muutoksista selviytymiseen, viestinnän kehittämiseen ja oppimisvaikeuksisten uusien työntekijöiden perehdyttämiseen on tarjottu mm. työtehtäviä tukevaa monikanavaista materiaalia (esim. liikkuva kuva, ääni, pdf) sekä oppimisen avuksi erilaisia hyötysovelluksia.

Perustaitojen osaamisen edistäminen lähtee aina puheeksi ottamisesta, oppimisvaikeuden tiedostamisesta ja hyväksynnästä. Kunkin Oppimisen olohuoneen asiakkaan kanssa käydään 1 – 1,5 tunnin keskustelu, minkä aikana selvitetään asiakkaan tarpeet ja tavoitteet. Käytännönläheisyyttä korostavassa ja uusia näkökulmia tarjoavassa ohjauksessa hyödynnetään pääasiallisesti yksilö-, mutta myös pienryhmämallia riippuen asiakkaan tavoitteesta.

Ensimmäinen Oppimisen olohuone avattiin Helsingin Kaisaniemeen keväällä 2017 ja vastaavia olohuoneita toimii tällä hetkellä ainakin Joensuussa ja Oulussa. Hankkeen yhteistyökumppanien verkosto on laaja: Amiedu (Helsinki), Ammattiopisto Luovi (Oulu), Keskuspuiston ammattiopisto (Etelä-Suomi), Kansalaisopistojen Liitto (valtakunnallinen), Kriminaalihuollon tukisäätiö (valtakunnallinen), Niilo Mäki Instituutti (Jyväskylä), Työttömien Valtakunnallinen Yhteistoimintajärjestö, Helsingin seudun erilaiset oppijat (HERO), Joensuun seudun erilaiset oppijat (JOSE), Keski-Suomen erilaiset oppijat, Lahden seudun erilaiset oppijat (Oppimistit), Pohjanmaan lukiyhdistys (LOSSI) ja Helsingin kaupungin Päihdehuollon jälkikuntoutusyksikkö. Hankkeen on määrä päättyä kuluvana vuotena, mutta toimivan konseptin soisi jatkuvan edelleen jossakin muodossa, sillä aikuisille on perinteisesti ollut oppimisen haasteisiin kovin vähän apua ja neuvontaa tarjolla. Kysyntää tällaiselle palvelulle varmasti riittää tulevaisuudessakin.

Kirjoittaja: Sari Hanska OHO! –hanke/TAMK

Kuva: https://pixabay.com

Uudistunutta ammatillista koulutusta on käsitelty paljon julkisuudessa. Hanketyöskentelyn kautta olen itsekin saanut mahdollisuuden tutustua sen sisältöön. En opeta ammatillisella puolella, joten arkista käytäntöä tunnen lähinnä kuulopuheiden perusteella.

Hieman epäselvää itselleni on myös se, kuinka suurista uudistuksista todella puhutaan. Keskustellessani ammatillisten opettajien kanssa olen ymmärtänyt, että ammatillisella puolella monet uudistuksessa määritellyt asiat ovat saattaneet joissain yksiköissä ja joillain opettajilla olla arkea jo pitkään.

Ammatillisen koulutuksen uutta lainsäädäntöä ja sanastoa lukiessani mietin monesti toivovani, että myös moni ammattikorkeakoulun opettaja tutustuisi niihin; benchmarkaisi ja miettisi miten hyvät käytännöt voitaisiin siirtää meille ammattikorkeakouluunkin.

Tässä tekstissäni tuon esille kolme käsitettä, joita jokainen opettaja mielestäni voisi pohtia vakavasti myös omassa työssään ammattikorkeakoulusektorilla.

Erityinen tuki = tuki ja siihen liittyvät erityiset opetus- ja opiskelujärjestelyt, jota annetaan opiskelijalle silloin, kun hän tarvitsee pitkäaikaista tai säännöllistä oppimisen ja opiskelun tukea oppimisvaikeuksien, vamman, sairauden tai muun syyn vuoksi.

Henkilökohtaistaminen = toiminta, jossa tunnistetaan ja tunnustetaan opiskelijan aiemmin hankkima osaaminen sekä suunnitellaan osaamisen hankkiminen ja osoittaminen sekä tarvittavat ohjaus- ja tukitoimet.

Näyttö = toiminta, jossa opiskelija osoittaa käytännön työtehtäviä tekemällä, miten hyvin hän on saavuttanut tutkinnon perusteissa määritellyn keskeisen ammattitaidon tai osaamisen.

(Opetus- ja kulttuuriministeriö 2017: Ammatillisen koulutuksen reformisanasto.)

 

Erityinen tuki

Ammatillisessa koulutuksessa puhutaan ja käytetään erityistä tukea paljon. Aivan vieras asia ei ole ammattikorkeakoulussakaan. Esimerkiksi TAMKin opinto-oppaassa kuvataan otsikon “esteetön opiskelu” alla kolme tukimuotoa: yleinen tuki, lisätuki ja tehostettu tuki.

Käytössämme on myös tukiseteli, jonka saatuaan opiskelija voi hakea lisätukea opintoihinsa. Erityisjärjestelyt voivat olla vaikkapa opintojen monipuolisia suoritustapoja, joustavia tenttikäytäntöjä ja lisäohjausta.

TAMK-konferenssin hanketemppuradalla OHO! (Opiskelukyvyn, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen korkeakouluissa) ja KOPE- korkeakoulupedagogiikkaa -hankkeet kyselivät viime vuonna muun muassa tukisetelin käytöstä. Pienessä gallupissa kävi ilmi, että osa opetushenkilöstöstä ei ollut sitä käyttänyt ja kaikki opettajat eivät edes tienneet sen olemassaolosta.

Erityiseen tukeen saattaa korkeakoulutasolla yhdistyä myös vanhakantainen käsitys siitä, että tukea tarvitsevia opiskelijoita ei edes olisi korkeakouluissa. Esimerkiksi OHO!-hankkeessa korkeakouluopettajille tehdyn kyselyn vastauksista käy selvästi ilmi, että tukea tarvitsevien määrä on lisääntynyt ja moninaistunut niin ammattikorkeakouluissa kuin yliopistoissakin.

Yksittäinen opettaja voi olla melko voimaton tukea tarvitsevan korkeakouluopiskelijan edessä. Hänellä ei ole erityisopettajan, sosiaalityöntekijän ja psykologin koulutusta, vaikka hän ajoittain tuntisikin niitä tarvitsevansa.

Yhdenvertaisuuslaki muistuttaa kohtelemaan opiskelijoita yhdenvertaisesti. Se ei kuitenkaan ole tasa-arvoa, että tukea tarvitsevia ei huomioida, vaan koko luokka tekee aina samat tehtävät samassa ajassa.

Henkilökohtaistaminen ja näyttö

Ammattikorkeakouluissa on käytössä AHOT-menetelmä eli opiskelija voi hakea hyväksilukua aiemmin hankitulla osaamisellaan. Korkeakoulusektorilla tämä on oikeasti vaikea paikka. Moni pohtii sitä, voiko toisen asteen tutkinnolla ja muutamalla vuodella työkokemusta oikeasti hankkia korkeakoulutasoista osaamista. Oman kokemukseni perusteella väittäisin, että osa opiskelijoista voi ja osa opiskelijoista ei voi.

Opettajan tehtävänä onkin näissä tapauksissa järjestää näyttö (tehtävä, tentti tai esitys), jolla opiskelija osoittaa osaamisensa. Tämän jälkeen mietitään, onko opiskelijan suoritettava vielä joitain osa-alueita opintojaksosta.

AHOT-tilanne on aina tapauskohtainen, joten en lähde antamaan ohjeita siitä, miten henkilökohtaistamiset ja näytöt tulisi toteuttaa. Haluan vain korostaa sitä, että ne ovat opiskelijan oikeus ja siksi ne tulisi toteuttaa.

Ammatillisen koulutuksen reformin myötä uskon meidän olevan korkeakouluissakin pian siinä tilanteessa, että AHOTit yleistyvät. Monet opiskelijoista suuntaavat korkeakouluopintoihin työelämästä ja heillä on taustallaan hyvin erilaista osaamista, osalla myös sellaista, jolla on oikeus saada ainakin osittaisia hyväksilukuja opintojaksoista.

Itse näen, että henkilökohtaistamista ja näyttöä voisimme hyödyntää tehokkaasti myös osana opetusta. Kun opiskelija tulee työelämästä myyntityön tehtävistä, hänellä on väistämättä tuoreempaa tietoa alan käytännöstä kuin opettajalla, joka teki käytännön työtä yli kymmenen vuotta sitten.

Entä jos näyttö olisikin tässä tilanteessa hyvin valmisteltu monipuolinen luento koko ryhmälle? Uskallan väittää, että opettajakin saattaisi oppia jotain uutta – käytännöstä. Ja samalla opintojakso saisi työelämävierailijan, joka toisi arvokkaita ajankohtaisia kuulumisia työelämästä.

Käytännön osaajalla teoriapuoli ei aina ole välttämättä kovin vahvoilla. Sen voisi toteen näyttää vaikkapa tekemällä teoreettisen esseen samasta teemasta. Mahdollisuuksia saman osaamisen suorittamiseen löytyy paljon. Mutta helppoa osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen ei aina opettajalle ole.

TAMKin opinto-oppaasta löytyy hyväksilukuun liittyvää käsitteistöä. Eli kyllä; se on sallittua myös korkeakouluissa.

Korvaaminen

opintoja korvataan muualla suoritetuilla, oppimistavoitteiltaan vastaavilla, samantasoisilla opinnoilla.

Sisällyttäminen

muualla suoritettujen opintojen liittäminen osaksi tutkintoa.

Tunnistaminen

eri tavoin hankitun osaamisen ymmärtäminen, jäsentäminen ja osoittaminen suhteessa tutkinnon osaamistavoitteisiin.

Tunnustaminen

virallisen hyväksynnän antaminen opiskelijan eri tavoin hankkimalle osaamiselle.

 

Teksti ja kuva: Heli Antila, lehtori TAMK, projektipäällikkö OHO!-hanke

Teksti ja kuvat: Harri Laaksonen, TAMKin konetekniikan lehtori

____________________________________________________

TAMKin Konetekniikan koulutuksessa on jo pitkät perinteet 3D-tulostuksen hyödyntämisessä tuotesuunnittelun ja -valmistuksen eri vaiheissa. Ensimmäinen teollinen 3D-tulostin (Stratasys Dimension Elite) hankittiin 10 vuotta sitten ja sitä ennenkin pikamallinnusta käytettiin prototyyppien valmistuksessa yhteistyöprojekteissa Hannover Fachhochschulen kanssa. Lisäksi luonnollisesti 3D-tulostusta on käytetty myös arkkitehtuurin, sähkötekniikan ja media-alan koulutuksissa.

TAMK on ollut mukana jo monessa 3D-tulostamista alueellisesti kehittävässä hankkeessa, esimerkiksi 3D-Invest-hankkeessa ja 3D-Boosti-hankkeessa. Lisäksi TAMKilla on menossa 3Dindesigner ja Kataja -hankkeet, ja myös Digikyvykkyys-hankkeessa on yhtenä osa-alueena 3D-tulostus.

3D-Invest ja 3D-Boosti -hankkeet käsittelivät 3D-tulostusekosysteemin perustamista Pirkanmaalle ja 3D-tulostuksen käyttöön ottamista yrityksissä. Tässä yhteydessä muun muassa hankittiin laajat 3D-tulostuslaitteistot pirkanmaalaisiin oppilaitoksiin: TAMKiin, TTY:lle, ja Saskyyn. Tulostusekosysteemiä on esitelty sivustolla www.3dpirkanmaa.fi.

TAMKin robottitulostimella tulostettu tuoli ja taideteosvalumuotti.

Hankkeissa on toteutettu yrityksille demoja 3D-tulostusta hyödyntäen. Tässä yhteydessä on havaittu, että yrityksiltä puuttuu 3D-tulostuksen täysipainoista hyödyntämistä tukevaa suunnitteluosaamista.

On todettu, että uutta osaamista täytyy hankkia nopeasti, jotta yritykset voisivat hyödyntää 3D-tulostusta omassa tuotekehityksessään ja tuotevalmistuksessaan sekä löytää uusia liiketoimintamahdollisuuksia.

3Dindesigner-hankkeen päätavoitteena onkin muodostaa yrityksien käyttöön suunnitteluekosysteemi, joka kasvattaa yritysten osaamista ja synnyttää yrityksille uusia innovaatioita ja kilpailukykyä (3D Pirkanmaa n.d.).

Kataja-hankkeessa kehitettiin TAMKissa ison tulostusalueen 3D-robottitulostinlaitteisto, joka perustui ABB:n teollisuusrobotin muuntamiseen 3D-tulostimeksi, joka tulostaa muun muassa biokomposiittia (UPM Formi n.d.). Tulostusalue on 2 x 1 x 1 m, ja tulostettuna on esimerkiksi huonekaluja, taideteoksia, valumuotteja (kuva 1) ja pienen kävelysillan (L = 1,8 m) rakenteet (kuva 2).

TAMKin robottitulostimella tulostettu kävelysilta Porin asuntomessuille 2018.

Digikyvykkyys-hankkeella pyritään vastaamaan mikro-, pien- ja pk-yritysten digiosaajapulaan.  Hankkeen päätavoitteena on valmentaa nopeasti ammattitaitoista työvoimaa 6Aika-kaupunkien alueilla toimivien yritysten havaittuun digiosaamisvajeeseen.

Hankkeessa yksilöidään 6Aika-kaupunkien yritysten digitalisaatioon liittyvät osaamis- ja työvoimatarpeet. Teknologioiden osalta hankkeen kumppanit (Oulun yliopisto, Oulun AMK, Tampereen ammattikorkeakoulu, Turun yliopisto ja Turun AMK) perehdyttävät 3D-tulostamiseen, robotiikkaan, digitaaliseen valmistukseen, digitaaliseen tuotekehitykseen, painettuun elektroniikkaan, terveysteknologiaan ja interaktiivisiin teknologioihin, joita ovat lisätty todellisuus ja virtuaalitodellisuus. (Digikyvykkyys-hanke vastaa… 2018.)

 

Lähteet:

3D Pirkanmaa. N.d. 3D-tulostuksen osaamiskeskittymä Pirkanmaalla. http://3dpirkanmaa.fi/

Digikyvykkyys-hanke vastaa pk-yritysten osaajapulaan. 2018. Turun yliopisto. http://www.utu.fi/fi/Ajankohtaista/Uutiset/Sivut/digikyvykkyys-hanke-vastaa-pk-yritysten-osaajapulaan.aspx

UPM Formi. N.d. New Grade for 3D Printing. www.upmformi.com

 

Lisää tietoa:

3D-Invest, 3D-Boosti ja 3D-Indesigner -hankkeet.

Kataja-hanke:

 

Digikyvykkyys 6Aika -hanke:
https://www.tampere.fi/6aika/digikyvykkyyden-paivitys-verkostotalousyhteiskunnassa.html

OHO! –hanke (Opiskelukyvyn, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen korkeakouluissa) on OKM:n kärkihanke ja se toteutetaan vuosina 2017 – 2019. TAMK on mukana hankkeen työpaketissa kolme eli esteettömyystiimissä nimeltä Opiskelijoiden moninaisuus ja henkilöstön osaamisen vahvistaminen.

OHO! –hankkeessa toteutettiin keväällä 2018 maamme korkeakouluopiskelijoille (n = 1011) suunnattu saavutettavuusasioita koskeva sähköinen kysely, jossa tiedusteltiin mm. opiskelijoiden kokemia omiin opintoihin liittyviä haasteita.

Korkeakouluopiskelijat kokevat yhdeksi merkittäväksi opintoja hankaloittavaksi tekijäksi oman terveydentilan, hyvinvoinnin ja opintojen yhteensovittamisen (n = 122). Erilaiset sairaudet ja muut oppimista hankaloittavat pulmat ovat lisääntyneet opiskelijoilla, mutta kyselyn vastauksien mukaan kaikkiin haasteisiin ei ole vielä korkeakouluissamme kyetty vastaamaan riittävän hyvin.

Ennakkoluulot, yksinäisyys sekä joustamattomuus

Kyselyyn vastanneiden mukaan suhtautuminen monenlaisiin opiskelijoihin on hyvin vaihtelevaa, ennakkoluulot henkilökunnan ja kanssaopiskelijoiden taholta, suvaitsemattomuus sekä ymmärtämätön kohtelu ovat monelle valitettavasti arkipäivää. Ystävien löytämisen vaikeus ja yksinäisyyden kokemukset sekä syrjivä ilmapiiri nousevat usein vastauksissa esiin.

”Henkilökunta suhtautuu ongelmaani vaihdellen. Olen kohdannut erittäin töykeää ja epäreilua käytöstä henkilökunnalta häiriöni asettamia vaatimuksia kohtaan. Kerran myös eräs opiskelija kommentoi asiaa tökerösti ja itsekkäistä lähtökohdista.”

Jotkut opiskelijat mieltävät oman sairauden, vamman tai muun erilaisuuden olevan merkittävä syy opiskelijayhteisön ulkopuolelle jäämiselle. Pitkät, jopa kuukausia kestävät kroonisesta sairaudesta johtuvat poissaolot lisäävät osaltaan ulkopuolisuuden tunnetta samoin kuin sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivä opiskelija ei helposti kykene hakeutumaan muiden seuraan.

Opiskelijan henkilökohtaiset ominaisuudet, vamma tai sairaus eivät useinkaan oikeuta joustoihin. Vaatimus, että kaikki opiskelijat suoriutuvat opinnoistaan samassa nopeassa tempossa aiheuttaa monelle siihen kykenemättömälle jaksamattomuutta ja uupumusta. Esimerkiksi oppimis- tai keskittymisvaikeudesta kärsivän on vaikea pysyä mukana opetuksessa ja tiukoissa aikatauluissa. Eräs vastaaja ilmaisikin asian seuraavasti:

”Välistä tuntuu, että pitäisi olla niin sairas, ettei käytännössä pysty ollenkaan opiskelemaan, jotta voisi saada kuntoutusrahaa muita helpotuksia/tukea opiskeluun.”

Tukea ei osata tai kyetä hakemaan

Erityistarpeisiin ei ole välttämättä riittävästi tarjolla sopivia tukipalveluita ja henkilökohtaista ohjausta. Opiskelijan tarpeita ei aina täysin ymmärretä henkilökunnan taholta – jopa vähättelyä on esiintynyt. Osa opiskelijoista kertoo häpeävänsä tai pelkäävänsä sitä, että on muille vain vaivaksi, minkä takia he eivät ole lainkaan pyytäneet esimerkiksi erityisjärjestelyitä opintoihinsa. Yhteydenotto tukipalveluihin voi olla myös vaikeaa, mikäli opiskelijalla on erilaisia vuorovaikutusongelmia.

”Toisaalta, en ole edes tohtinut kysyä henkilökunnalta, jos olisin voinut suorittaa kurssin eri tavalla kuin on sovittu…vaikka henkilökunta on ollut ymmärtäväistä, tuntuu silti siltä, että olen aika yksin näiden vaikeuksieni kanssa, enkä uskalla pyytää erikoiskohtelua, sillä en tiedä, mitä oikein voisin pyytää.”

Tukipalveluista ja erityisjärjestelyistä tiedottamisessa on selviä puutteita, sillä kaikki opiskelijat eivät edes tiedä kenen puoleen kääntyä apua tarvitessaan. Yleisiä, selkeitä ja helposti löydettäviä ohjeita siitä, miten erityistä tukea ja ohjausta haetaan tai minkälaista se käytännössä on, peräänkuulutetaan monen vastaajan taholta. Ohjeistus voi lisäksi olla niin epäselvä, että opiskelija jättää koko asian sikseen. Jotkut myöntävätkin, etteivät ole osanneet hyödyntää kaikkia korkeakoulunsa tarjoamia tukipalveluita omiin opiskelupulmiinsa.

Kuva: Heli Antila

Lisääntyneet haasteet

Mielenterveyden haasteet ovat yleistyneet, joten yhdeksi suureksi puutteeksi koetaan nimenomaan mielenterveyspalveluiden heikko saatavuus. Opintopsykologeille on pitkät jonot eikä opiskelijaterveydenhuolto kykene vastaamaan suureen kysyntään kaikilla paikkakunnilla.

”Trots stöttande universitet har jag inte fått någon vettig hjälp från studenthälsan, fast jag försökt eller från studiepsykologen, dit jag aldrig fått tid pga. resursbrist.”

Ahdistuneille, jännittäville, oppimisvaikeuksisille ja aistiyliherkille opiskelijoille toivotaan mahdollisuutta omiin opiskeluryhmiin, joissa on tarjolla vertaistukea. Sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivät kaipaavat myös vaihtoehtoisia opintojen suoritustapoja, koska ihmisten kohtaamiseen perustuvat tilanteet stressaavat heitä hyvin paljon (mm. esiintyminen, pienryhmätyöskentely).

”Ahdistuneisuuden takia koen välillä todella vaikeana ryhmätyötilanteet ja sen, että lähes kaikki opinnot on pakko kytkeä työelämään. Koen myös, että olen väliinputoaja sen takia, että minulla on mielenterveysongelmia.”

Huonosta sisäilmasta kärsivät eivät pahimmillaan kykene opiskelemaan oppilaitoksensa tiloissa, vaan joutuvat turvautumaan etäopintoihin, jos niitä on tarjoilla. Paniikkihäiriöinen ei aina pysty olemaan fyysisesti läsnä luennolla tai ryhmätyötilanteissa. Moni vältteleekin näitä itselle vaikeita opiskelutapoja tai -paikkoja, minkä vuoksi opinnot voivat pahimmillaan viivästyä.

Apuvälineitä tarvitsevat kertovat niiden saannin hankaluuden (mm. hakuprosessi) hidastaneen etenkin vammaisten opiskelijoiden opintoja. Saavutettavia opiskelumateriaaleja, ohjelmia, laitteita, verkkoympäristöjä sekä e-kirjoja kiitellään, mutta niiden käyttöön tarvitaan entistä enemmän ohjausta. Monen vastaajan mielestä oletetaan, että kaikki opiskelijat osaavat vaivattomasti käyttää mm. eri ohjelmia. Eri järjestelmien monimutkaisuus ja toimimattomuus sekä esteettömät tenttijärjestelyt ja muut tilat ovat selviä haasteita, joihin tulisi vastata nykyistä paremmin.

”Tietotekniset taidot ovat vanhentuneet ja opinnot eivät ota sitä huomioon. Tietotekniikan uusin osaaminen on liikaa oletuksena.”

Ne opiskelijat, joilla on erilaisia opiskelukyvyn puutteita, kokevat muita useammin, että heidän opiskelurutiininsa sekä oppimis- ja opiskelutaitonsa ovat tavanomaista heikommat. Sen vuoksi opiskelutekniikoiden opettaminen, opintojen suunnittelu ja aikataulutus sekä tuen tarjoaminen oppimisvaikeuksiin helpottaisi osaltaan korkeakouluopiskelijoiden opintojen sujumista ja niihin kiinnittymistä.

Kirjoittaja: Sari Hanska lehtori TAMK/OHO! –hanke Esteettömyystiimi

Kuva: Heli Antila

Teksti ja kuva: Katja Muurinen, TAMKin hoitotyön lehtori, ryhmän 16sh2c opettajatuutori

________________________________________________

Sairaanhoitajaryhmä 16sh2c järjesti 25.10.2018 saattohoitoseminaarin. Seminaari sai huikean vastaanoton, sillä päivän aikana kävijöitä seminaarissa oli 146 opiskelijaa ja lisäksi heidän opettajiaan oli kuuntelemassa seminaaria. Seminaari oli suunnattu ensimmäisen vuoden sairaanhoitaja-, terveydenhoitaja- ja kätilöopiskelijoille, mutta myös muut olivat tervetulleita mukaan kuuntelemaan ja keskustelemaan tärkeästä aiheesta.

Sairaanhoitajat kohtaavat työssään saattohoitopotilaita monissa eri toimintaympäristöissä muun muassa kotihoidossa, kotisairaalassa, terveyskeskusten vuodeosastoilla, sairaaloiden eri vuodeosastoilla, tehostetussa palveluasumisessa ja saattohoitokodeissa. Saattohoidossa kohtaa monen ikäisiä potilaita ja heidän läheisiään – kuolevan potilaan lisäksi hoidon keskiössä ovat myös potilaan läheiset.

Saattohoidossa merkityksellistä on auttaa läheisiä rakkaasta ihmisestä luopumisessa. Hyvin hoidetulla saattohoidolla on kauaskantoiset seuraukset esimerkiksi miten läheiset selviytyvät menetyksestään. Saattohoito kuuluu jokaisen sairaanhoitajan perusosaamiseen. Onnistunut saattohoito vaatii rautaista osaamista ja ammattitaitoa.

Monipuolisia näkökulmia vaikeaan aiheeseen

Aiheet seminaariin valikoituivat opiskelijoiden kiinnostuksen mukaan sekä ryhmän opettajatuutorin ehdotusten perusteella.  Seminaarin aluksi lähdettiin määrittelemään mitä saattohoito tarkoittaa ja miten saattohoitopäätös syntyy. Tämän jälkeen syvennyttiin kuolevan potilaan hyvään oirehoitoon, eli siihen, minkälaisia oireita kuolevalle potilaalle voi tulla ja miten potilasta oloa voidaan helpottaa näissä tilanteissa. Kuolevan potilaan oireisiin pitää vastata nopeasti, jotta vältytään turhalta kärsimykseltä.

Kivun lisäksi potilaalla voi olla muun muassa hengenahdistusta, ruokahaluttomuutta, pahoinvointia ja limakalvovaurioita. Onnistunut kivunhoito on yksi oirehoidon osa-alue. Tätä oirehoidon aluetta käytiin tarkemmin läpi, eli miten tunnistaa kipua ja mitä kipulääkkeitä on mahdollista käyttää kuolevalle potilaalle ja mitä niiden käytössä tulee huomioida. Tämän jälkeen siirryttiin lasten saattohoitoon. Lasten saattohoitoa käytiin läpi eri ikäryhmien kautta. Eri-ikäiset lapset hahmottavat lähestyvän kuoleman eri tavoin ja miten heitä ja heidän perhettään voidaan tukea kuoleman lähestyessä.

Saattohoitoseminaarin 25.10.2018 järjestänyt ryhmä.

Kun suomalaisilta on kysytty, missä he haluaisivat kuolla, niin suurin osa toivoo kuolevansa kotona. Totuus on kuitenkin, että suurin osa suomalaisista kuolee tällä hetkellä erilaisissa hoitolaitoksissa. Tästä syystä seminaarissa pohdittiin, mitä tarkoittaa kotisaattohoito. Lisäksi keskusteltiin siitä, mitä onnistunut kotisaattohoito edellyttää. Onnistunut kotisaattohoito edellyttää huolellisesti laaditun hoitosuunnitelman, jossa ennakoidaan erilaisia tilanteita, joita kuolevan potilaan kohdalla voi ilmetä ja miten ne hoidetaan kotona.

Kotisaattohoitoon kuuluu, että saattohoidossa olevalle potilaalle on varattu tukiosasto, jonne on mahdollisuus siirtyä milloin tahansa, tilanteen niin vaatiessa. Seminaarissa käsiteltiin ammatillista kohtaamista saattohoidossa. Kuolevan potilaan ja hänen läheistensä kohtaaminen on hyvin sensitiivinen tilanne. Läheisille nämä tilanteet jäävät usein tarkasti mieleen ja määrittävät sitä, koettiinko oman läheisen ihmisen hoito onnistuneena vai ikävänä kokemuksena. Tästä syystä on tärkeää, että läheisten kanssa keskustellaan mieltä painavista asioista, sillä epäselvät asiat saattavat jäädä askarruttamaan vuosiksi. Oleellinen asia on hoitajan aito läsnäolo ja kohtaaminen tilanteessa. Saattohoidossa tulee hyväksyä se, että usein enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, minkä aloittelevat hoitajat kokevat monesti haasteellisena. Tästä syystä on tärkeää keskustella asioista työyhteisössä avoimesti.

Saattohoito on hoitajille henkisesti kuormittavaa; seminaarissa pureuduttiin myös hoitajien jaksamiseen liittyviin tekijöihin. Hyvä työyhteisö on merkittävä voimavara, joka mahdollistaa keskustelun esiin tulleista haasteellisista tilanteista. Hyvässä työyhteisössä kollegoilta saa tukea ja lisäksi työnantajan tarjoama työnohjaus mahdollistaa vaikeiden asioiden käsittelyä ammattitaitoisen työnohjaajan avustuksella joko yksin tai ryhmässä. Saattohoito on siis aktiivista toimintaa kuolevan potilaan ja hänen läheistensä hyväksi ja sen voi kiteyttää hyvin saattohoidon uranuurtajan Cicely Saundersin sanoihin: ”Kun mitään ei ole tehtävissä, niin on paljon tehtävää.”

Saattohoitoseminaariin oli pyydetty Pirkanmaan hoitokodin vapaaehtoistyöntekijä kertomaan vapaaehtoistyöstä hoitokodilla. Pirkanmaan hoitokodilla on noin sata vakituista vapaaehtoistyöntekijää ja he ovat tärkeä osa hoitokodin arkea. He ovat potilaan tukena arjessa esimerkiksi ahdistuneen potilaan vierellä tarvittaessa yötä päivää, tarjoavat esimerkiksi hemmotteluhoitoja lakkaamalla kynsiä, laittamalla saunan jälkeen papiljotteja, auttavat vuoteiden sijaamisessa, ovat saunan jälkeen takkahuoneessa keskustelemassa ja paistamassa makkaraa potilaiden kanssa. Osa vapaaehtoistyöntekijöistä ei ole suoraan potilaskontaktissa, vaan muissa tehtävissä. He esimerkiksi leipovat kahvioon leivonnaisia ja toimivat hoitokodin kirpputorilla. Jokaisella vapaaehtoistyöntekijällä on mahdollisuus toimia itselle parhaiten sopivissa vapaaehtoistyön tehtävissä.

Yleisöä aihe selkeästi kiinnosti ja hyviä kysymyksiä tuli paljon.  Seminaarin päätteeksi opiskelijat kysyivät kuuntelijoilta, saivatko he uutta tietoa seminaarista, jolloin käsiä nousi kiitettävästi ylös merkiksi uudesta tiedon saamisesta. Seminaarin järjestäneet opiskelijat saivat arvokasta kokemusta esiintymisestä isolle yleisölle. Lisäksi oppia karttui ammatillisen esityksen laatimisesta kohderyhmä huomioiden ja seminaarin järjestämiseen liittyvistä moninaisista huomioitavista asioista. Opiskelijat ja ryhmän opettajatuutori olivat tyytyväisiä seminaarin toteutumiseen ja sujumiseen.

Erasmus –henkilökuntavaihtoni suuntautui huhtikuussa 2018 Tukholmaan, jossa tarkoituksenani oli kerätä sellaista tietoa paikallisten korkeakoulujen saavutettavuudesta ja esteettömyydestä, jota voitaisi mahdollisesti hyödyntää OHO!–hankkeessa ja Tampere3:n Opiskelijahyvinvointiprojektissa.

Käyntikohteet 

Ensimmäinen tapaamiseni oli järjestetty kaupungin vanhan observatorion vieressä sijaitsevaan Tukholman kauppakorkeakouluun (Handelshögskolan i Stockholm), jossa opiskelee tällä hetkellä noin 1 900 opiskelijaa. ”Handels” on perinteikäs yksityinen eliittiyliopisto, jonka Master–tason opiskelijoista jopa 50 % on ulkomaalaisia. Minua oli vastassa saavutettavuuskoordinaattori Rasa Salkauskaite, yhdenvertaisuus- ja tasa-arvovaltuutettu Karol Vieker sekä kirjastotyöntekijät Peter Gavelin ja Carin Hedborg. Päärakennus on peräisin 1920-luvulta, minkä vuoksi siellä on isona ja jatkuvana haasteena tilojen muuttaminen esteettömiksi. Korjauksia on tehty, mutta ehdotuksista ja suosituksista huolimatta rakennusta ei ole saatu täysin esteettömäksi (mm. kapeat hissit, portaikot).

 

 

Seuraavaksi kävin Kuninkaallisessa teknillisessä korkeakoulussa (Kungliga tekniska högskolan), jonka satavuotias valtava pääkampus on Tukholmassa levittäytynyt jo Vanhan kaupungin suuruiselle alueelle; opiskelijoita korkeakoulussa on noin 16 000 – 17 000 ja toimintaa löytyy pääkampuksen lisäksi neljästä eri paikasta Tukholman ympäristöstä. Monica Barsch ja Cecilia Uppström ovat tapaavani koulun saavutettavuuskoordinaattorit. Koordinaattorit kertoivat, että he ovat panostaneet etenkin autismin kirjoon kuuluvien opiskelijoiden tukemiseen sen jälkeen, kun heillä oli kolmen vuoden projekti aiheesta.

 

 

Tukholman yliopiston Frescati -kampus oli vierailuni viimeinen kohde, sillä siellä sijaitsevaan uuteen esteettömään Studenthuset –rakennukseen on sijoitettu mm. erityisen pedagogisen tuen palvelut (Särskilt pedagogiskt stöd) resurssi- ja lepohuoneineen sekä opiskelun sujuvuuteen apua tarjoava opinto- ja kieliverstas (Studie- och språkverkstad). Pääkoordinaattori Elisabeth Åman esitteli rakennuksen tilat ja kertoi yliopiston tukipalveluiden toiminnasta. Tukholman yliopistossa on 34 000 päätoimista opiskelijaa ja erinäiset lyhyt- ja täydennyskurssit mukaan lukien nousee opiskelijoiden määrää jopa 70 000. Kampuksia on useita muita Frescatin lisäksi.

 

 

Tuen hakeminen ja myöntäminen 

Pedagogista tukea ja mukautusta, kuten Ruotsissa opiskelun erityistä tukea kutsutaan, tarjotaan maan yhdenvertaisuuslaissa mainittujen periaatteiden mukaisesti kaikille niille, joilla on fyysinen, psyykkinen tai jokin muu pysyvä toiminnanvajaus. Tukea saadakseen on opiskelijalla oltava lääkärin tai muun asiantuntijan lausunto. Ulkomaalaisilla opiskelijoilla on samat oikeudet tukeen, mikäli heillä on esittää todistus tuen tarpeesta.

Ruotsissa on keskitetty verkkopohjainen haku erityisjärjestelyille. Hakemus suunnataan oman korkeakoulun saavutettavuusasioista vastuussa olevalle koordinaattorille (samordnare), joka vuorostaan kutsuu opiskelijan tapaamiseen keskustellakseen ja suunnitellakseen tämän kanssa tarkemmin yksilöllisen tuen tarpeen.

Koordinaattori päättää tuen antamisesta ja kirjoittaa määräaikaisen todistuksen pedagogisen tuen tarpeesta, minkä jälkeen opiskelija on yhteydessä oman laitoksensa/koulutusalansa tukihenkilöön (kontaktperson). Yleensä tämä on opinto-ohjaaja. Tukihenkilöltä opiskelija saa tietää, mitä tuki käytännössä tarkoittaa ko. koulutuksessa.

Koordinaattori seuraa opiskelijalle myönnetyn pedagogisen tuen toteutumista ja edustaa opiskelijaa muutenkin tätä koskevissa saavutettavuusasioissa. Hänen tehtävänään on pitää yhteyttä niin opiskelijaan, opettajiin, kirjastoon, yhdenvertaisuus- ja tasa-arvovaltuutettuun sekä tentti- ja opintotoimistoon. Koordinaattorit järjestävät osassa korkeakouluista henkilöstölle koulutusta eri aiheista saavutettavuuden ja esteettömyyden tiimoilta. Tehtäviin kuuluu lisäksi toiminnan vuosiraportin teko resurssien käytöstä. Tukholman seudulla työskentelyn pääkoordinaattorina esimerkiksi opetusministeriöön päin toimii Tukholman yliopisto. Korkeakoulujen on suunnattava omasta budjetistaan vähintään 0,3 % saavutettavuustyöhön; mikäli varattu summa ylittyy, maksaa opetusministeriö ylimenevät kulut.

Kaikkien Ruotsin korkeakoulujen koordinaattorit muodostavat suuren verkoston, joka kokoontuu vuosittain yhteisille koulutus- tai konferenssipäiville. Maa on lisäksi jaettu neljään pienempään säännöllisesti kokoontuvaan paikallisverkostoon. Koordinaattoreille on tarjolla myös oma verkkofoorumi, jossa vertaistukea ja tietoa voi jakaa vapaasti kaikille osallistujille.

 

Yleisimmät tukitoimet  

Vierailemissani kolmessa korkeakouluissa oli tarjolla seuraavia tukipalveluita:

  • muistiinpanotuki (kanssaopiskelija kirjoittaa maksua vastaan luentomuistiinpanot, noin 90 kr/h)
  • mentorituki (yleensä vanhemman vuosikurssin opiskelija, max yhden lukuvuoden mittainen lisätuki 1 – 2 krt/vko esim. autismin kirjon opiskelijalle, noin 130 – 150 kr/h)
  • pidennetty tenttiaika (50 %)
  • suulliset tentit
  • suurennettu teksti
  • tenttikysymysten luku ääneen
  • musiikin kuuntelu koulun mp3 –laitteilla tentissä
  • puhesynteesi, oikeinkirjoitusohjelmat ja muut digitaaliset apuvälineet sekä sovellukset
  • induktiosilmukka
  • tekstitetyt filmit
  • nauhoitetut luennot
  • sähköiset kurssikirjat, äänikirjat tai pistekirjoituskirjat
  • avustaja esim. vierailukäynneille
  • opinnäytetyön lisäohjaus
  • resurssihuone (tietokoneet erilaisin ohjelmin/sovelluksin, sähköpöytä, käytetään tentteihin ja itseopiskeluun)
  • lepohuone (myös lounasmahdollisuudella), sänky uniapneasta kärsiville
  • pienryhmätoimintaa esim. autismin kirjon opiskelijoille
  • opiskelutulkki (mm. viittomakieli) luennoille, ryhmätöihin ja seminaareihin

Kauppakorkeakoulussa oltiin päädytty luopumaan kokonaan resurssihuoneideasta, koska sellainen saattaisi seistä tyhjillään pienessä koulussa ja opiskelijoiden ei haluttu leimautuvan sitä käyttäessään. Sen sijaan ollaan panostettu erilaisten oppimista tukevien tietokoneohjelmien sekä –sovellusten kampuslisenssihankintaan ja tarjottu niitä kaikille halukkaille käyttöön.

Tuen on ruotsalaisten mukaan oltava korkeakoululle kohtuullisesti toteutettavaa niin taloudellisesti kuin käytännöllisesti eikä tuen tarjoaminen saa vaikuttaa kurssisisältöihin tai arviointiperusteisiin. Opettajia kannustetaan ilmoittamaan omien kurssiensa saavutettavuus-/erityisjärjestelyasiat jo opintojaksonsa toteutussuunnitelmissa ja nettisivuilla.

Tukitoimia tarkastellaan vuosittain kunkin opiskelijan osalta, sillä opiskelija ei välttämättä tarvitse koko opiskelunsa ajan aivan samanlaista tai –laajuista erityistä tukea. Pääasiallinen viesti onkin, että opiskelijoiden tulee oppia sen verran itsenäisiksi, että he myös työllistyvät ja selviytyvät työelämän haasteista (mm. ryhmätyöt, projektit, suunnittelu), sillä tukea ei opintojen jälkeen välttämättä ole saatavilla. Liika tukeminen voi passivoida. Tämän vuoksi tukea myönnetään vain määräajaksi.

Palveluiden avoimuutta ja ”pakettipalveluideaa” pidetään ensiarvoisen tärkeänä, sillä niin varmistetaan, että opiskelija tietää, mistä keskitettyä apua saa hänen sitä tarvitessa. Opintopsykologipalvelut toimivat Ruotsissa opiskeluterveydenhuollon yhteydessä, eivätkä psykologit Suomen tapaan työskentele korkeakouluissa.


Jatkuvia haasteita

Koordinaattoreiden mielestä suurimmaksi ongelmaksi koetaan ensisijaisesti opetushenkilöstön suhtautuminen sekä tiedon puute koskien saavutettavuutta ja sen huomioimista opetuksessa, oppimateriaaleissa ja opetusmenetelmissä. Koulutusta ja informointia on pyritty lisäämään: Tukholman yliopistossa on tarjolla uusille yliopisto-opettajille 15 op:n korkeakoulupedagogiikan kurssi (pajatyöskentely, verkkotehtävät/-testit), jossa myös saavutettavuutta käsitellään. Kauppakorkeakoulussa on vastaavasti päädytty opettajien pakollisiin koulutuspäiviin, jotta saadaan turvattua riittävä tietotaso saavutettavuuden saralla. Teknisen korkeakoulun opettajilla on mahdollisuus päivittää tietonsa aiheesta korkeakoulupedagogiikan kursseilla yliopiston tavoin.

Opiskelijoiden tukitarpeet ovat lisääntyneet huimasti Ruotsissakin viimeisen kymmenen vuoden aikana, joten koordinaattoreiden työmäärä on kasvanut, sillä henkilöstöresursseja ei ole lisätty samaan tahtiin. Korkeakoulujen opiskelijoiden tuen saamisen syyt vaihtelevat koulusta riippuen. Kuninkaallisen teknillisen korkeakoulun erityistä tukea saavien opiskelijoiden enemmistö (50 %) koostuu lukivaikeuksisista ja 25 % kuuluu autisminkirjon piiriin. Kauppakorkeakoulun erityisen tuen piiriin kuuluvista 2/3 on lukivaikeus, ADD/ADHD on diagnosoitu yhä useammalla. Tukholman yliopistosta ei osattu kertoa tarkkoja lukuja, mutta sielläkin lukivaikeus on pääasiallinen syy saada erityistä tukea. Erilaiset mielenterveysongelmat (mm. ahdistuneisuus, jännittäminen, masennus) ovat yleistyneet kaikissa kolmessa korkeakoulussa.

Kyselin chat –palvelun käytöstä, sillä korkeakouluilla on ajoittain mm. avoimet ovet – ja drop in –tilaisuuksissa mahdollisuus tavata koordinaattoreita ilman ajanvarausta. Chatia ei kuulemma ole käytössä, mutta ajatus sellaisesta jäi ehkä parissa paikassa koordinaattorien ajatuksissa kytemään. Missään Tukholman korkeakouluista ei hämmästyksekseni ole käytössä mitään meidän kaltaista sähköistä tenttijärjestelmää (Examin Tenttiakvaario tai –terraario) – tässä olisi aika hyvä markkinarako suomalaisille!

Kirjastot eivät tarjoa pidennettyä laina-aikaa, koska suurin osa kurssikirjoista on jo sähköisessä muodossa ja äänikirjoja saavat kaikki käyttää oli heillä sitten jokin diagnoosi tai ei. Lukemisesteisillä opiskelijoilla on tosin oikeus erikseen tilata sellaisesta teoksesta tai tekstistä äänikirjaversio, jota ei vielä ole luettu ääneen. Kun teksti on kerran saatettu äänimuotoon, voivat sitä sen jälkeen muutkin opiskelijat lainata aivan vapaasti.

 

Mitä jäi käteen?

Jokaisessa vierailukohteessa oltiin valmistauduttu tulooni hyvin, kaikilla oli hyvät ja perusteelliset esittelyt omasta korkeakoulusta ja sovitut aikataulut pitivät. Handelshögskolanissa minulle esiteltiin vielä erikseen kaunis kirjasto. Ruotsalaiset tuntuivat olevan aidosti kiinnostuneita kuulemaan myös meidän suomalaisten tavasta tukea opiskelijoitamme, sillä he eivät olleet aiemmin saaneet vierailijoita Suomesta. Erityisesti Tampereen ammattikorkeakoulun tukisetelijärjestelmä kiinnosti kaikkia opettajalle tarjottavan ylimääräisen resurssin takia, mutta myös Exam–tenttijärjestelmä oli kuulijoiden mieleen.

 

 

Monet saavutettavuuteen liittyvät haasteet ovat pitkälti samoja kuin meilläkin eli päällimmäisenä henkilöstön osaamisen ja tiedon puute. Henkilökuntaa ei ole joka paikassa riittävästi tekemässä töitä jatkuvasti lisääntyneiden oppimis- ym. opiskeluun liittyvien vaikeuksien parissa. Fyysiseen esteettömyyteen on panostettu paljon, vaikka vanhat rakennukset eivät välttämättä oikein taivu siihen. Täysin uusia tiloja on rakennettu ja niihin on sijoitettu saavutettavuuteen ja erityiseen tukeen liittyvät palvelut. Opastus erilaisissa rakennuksissa ja ulkotiloissa on järjestelmällisesti parempaa kuin Suomessa.

Erilaisiin ohjelmiin ja sovelluksiin on pyritty panostamaan, samoin äänikirjojen saatavuuteen. Nettisivut ovat selkeämpiä lukea, tietoa löytyy helposti sekä opiskelijoiden että henkilöstön tarpeisiin. Iso osa palveluista, kuten apuohjelmat ja sovellukset, hyödyttää kaikkia opiskelijoita.

Kaikilla korkeakouluilla on ns. korvamerkittyä rahaa käytettävänään saavutettavuuteen ja sen edistämiseen, mutta jokainen koulu päättää itse omista lähtökohdistaan ja tarpeistaan, miten tukea opiskelijoille tarjotaan. Keskitetty tuen hakuprosessi ja koordinaattorijärjestelmä takaavat, että jonkinlainen laatu ja etenkin jatkuvuus palveluiden tuottamisessa säilyvät. Koordinaattoreiden oma verkosto lisää omalta osaltaan työntekijöiden ammatillista osaamista.

Meillä on aina sellainen käsitys, että saavutettavuus ja esteettömyys maksavat paljon, mutta melko pienillä asioilla, kuten esimerkiksi hyvällä työn koordinoinnilla ja sillä, että palveluista sorvataan Universal Design –hengessä isommalle opiskelijajoukolle sopivia, voidaan saada paljon hyvää aikaan.

Teksti ja kuvat:

Sari Hanska, lehtori TAMK/ OHO! Esteettömyystiimi