Posts in the Sorvin ääreltä – asiantuntijoiden juttuja category

Emil Anton: Katolisempi kuin luulit – aikamatkoja Suomen historiaan
Kirjapaja, 2017.
ISBN:9789522886200

Teksti: Hannu Hahto, informaatikko, TAMK kirjasto- ja tietopalvelut

Kirjastolaisen kirjavinkkaus 15.12.2017

Tänä vuonna on kovasti juhlittu Suomen satavuotista itsenäisyyttä, mutta sen lisäksi on muistettu protestanttisen reformaation (aiemmin: uskonpuhdistus) 500-vuotismuistoa. Tähän olisi voinut ottaa tietysti jonkun Luther-kirjan, mutta ajattelin katsoa asiaa vähän toiselta kantilta. Tänä vuonna on ilmestynyt myös Emil Antonin teos Katolisempi kuin luulit – aikamatkoja Suomen historiaan. Sitä paitsi se on pieni kirjanen, jonka lukee nopeasti – 10 lukua, yksi per vuosisata ja kaikkiaan vain n. 130 sivua.

Perinteisesti on Suomen Ruotsin ja katolisen kirkon yhteyteen liittymisen ajankohtana pidetty 1100-lukua, jonka puolivälissä tehtiin (mahdollisesti) ns. ensimmäinen ristiretki. Piispa Henrikin ja Lallin historiallisuuttakin on osin kyseenalaistettu tutkijoidenkin piirissä. Suomalaisille Lalli on ollut suurempi samaistumisen kohde, mutta kannattaa muistaa, että sekä Lallin että hänen vaimonsa Kertun nimet pohjautuvat kristillisiin pyhimysnimiin (Laurentius ja Gertrude).

Suomi ehti olla pääosin katolinen maa neljä vuosisataa. Turusta kehittyi Ruotsin ”Itämaan” hallinnollinen ja kirkollinen keskus. Katolinen kirkko toi myös kirjallisen kulttuurin Suomeen, ja ensimmäinen Suomea varten painettu kirja, Turun hiippakunnan messukirja eli Missale Aboense on vuodelta 1488.

Reformaatio ulottui myös Ruotsiin ja Suomeen 1520-luvulla, joskin on todettava, että ainakaan Suomessa sen syynä ei ollut sellaisia epäkohtia, joita Keski-Euroopassa kiistatta oli. Yleisesti tunnustettu tosiasia on, että luterilaisuuden omaksumiselle oli ennen kaikkea poliittiset syyt: ahnas kuningas Kustaa Vaasa pääsi reformaation avulla käsiksi kirkon omaisuuteen.

Siirtymä katolilaisuudesta luterilaisuuteen oli 1500-luvulla asteittainen ja Suomelle olisi ollut mahdollinen myös toisenlainen tie: Kustaan poika Juhana, Suomen herttua, otti vaimokseen katolisen Puolan Katariina Jagellonican ja kuninkaana alkoi valmistella paluuta katolisuuteen. Heidän poikansa Sigismund oli sekä Puolan että Ruotsin kuningas, mutta hävisi sisällissodan Juhanan veljelle Kaarle-herttualle, ja Ruotsi ja Suomi sen mukana jäi luterilaiseksi.

Kaarlen poika Kustaa II Adolf asettautui Keski-Euroopan protestanttien suojelijaksi katolisia vastaan kolmekymmenvuotisessa sodassa. Häntä seurasi hallitsijana hänen tyttärensä Kristiina, joka kääntyi itse katolisuuteen ja muutti Roomaan. Kristiinasta on Mika Kaurismäki tehnyt suht tuoreen elokuvankin, tosin sen kuva ”tyttökuninkaasta” ei ole erityisen luotettava.

1600-luvulla luterilaisuus jäykistyi luterilaiseksi puhdasoppisuudeksi, ja mm. Mooseksen laki otettiin käyttöön (monista rikoksista seurasi periaatteessa kuolemanrangaistus). Katolisuudesta, joka oli ollut Suomen valtauskonto vielä 1500-luvun alussa, tuli lainsuojaton uskonto, ja katoliikeille annettiin ISIS-mäiset vaihtoehdot: maasta pois tai henki pois.

Pipo alkoi löystyä vasta 1700-luvun lopulla, jolloin Tampereen kaupunginkin perustanut edistysmielinen Kustaa III oli valmis tarjoamaan eriuskoisillekin oikeudet, mikä tosin ei koskenut Suomessa esim. juutalaisia.

1800-luvun alussa Suomi sitten joutui Venäjän vallan alle. Suomi sai kuitenkin säilyttää luterilaisen uskonsa, vaikka emämaa olikin ortodoksinen. Valtakirkolle tuottivat kuitenkin harmaita hiuksia erilaiset herätysliikkeet, joita kirkko pyrki suitsimaan.

Varsinainen uskonnonvapauslaki Suomeen saatiin vasta maan itsenäistyttyä 1923. Kirjan aiheena oleva katolisuus on Suomessa edelleenkin marginaaliuskonto, siihen kuuluu vain 0,25 % väestöstä. Ennen viime aikoja Suomen tunnetuin katolinen lienee ollut Hesarin pitkäaikainen pilapiirtäjä Kari Suomalainen, viime aikoina taas eräs S:lla alkava poliitikko…

Antonin kirja on hauska lukea ja eräänlainen pikakelaus Suomen henkiseen ja muuhunkin historiaan. Koska katolisuus oli useita vuosisatoja maassa kielletty uskonto, kirjoittaja joutuu käsittelemään monia muita ilmiöitä sen sijaan. Jokaisen luvun lopussa on lukuvinkkejä, menovinkkejä ja taidevinkkejä, tyyliin käy Naantalissa, jossa on myös presidentin kesäasunto – koko kaupunki, ruotsiksi Nådendahl, latinaksi Vallis Gratiae eli armon laakso on syntynyt birgittilaisluostarin ympärille, joka perustettiin sinne 1400-luvulla.

Paavo Järvinen: Kovaa aikaa
Warelia, 2017.
ISBN:9789525940282

Teksti: Tero Kansanaho, informaatikko, TAMK kirjasto- ja tietopalvelut

Kirjastolaisen kirjavinkkaus 14.12.2017

Tänä syksynä ilmestyi yllättävä lisä vuoden 1918 tapahtumia kuvaavaan kaunokirjallisuuteen, teknikko Paavo Järvisen omaelämäkerrallinen romaani Kovaa aikaa: erään punakaartilaisen kokemuksia kansalaissodan ajalta. Romaanin käsikirjoitus valmistui 1950-luvun jälkipuolella, mutta unohtui kirjoittajan jäämistöön vuosikymmeniksi, kunnes kirjoittajan poika Jussi Järvinen otti yhteyttä historiantutkija Tuomas Hoppuun. Tämä kiinnostui välittömästi tekstistä, ja käsikirjoitus päätyi julkaistavaksi lähes alkuperäisessä muodossaan, vain vähäisin stilisoinnein. Hoppu kirjoitti romaaniin alkusanat sekä lisäsi joitakin selittäviä alaviitteitä.

Järvisen romaani on näkökulmaltaan mielenkiintoinen. Kirjan päähenkilö – Järvisen omakuva – Aksu Jokinen on nuori Helsinkiin muuttanut tehdastyöläinen. Aksun kokemusten kautta välittyy kaunokirjallisuudessa aiemmin vähälle huomiolle jäänyt kaupunkilaisen teollisuustyöväen arki kansalaissodan aattona, samoin kuin vallankumouksellisen aatteen nousu työväen keskuudessa ja punakaartien synty isoimmissa kaupungeissa. Tuomas Hoppu huomauttaakin osuvasti alkusanoissaan, että Väinö Linnan Pohjantähti-trilogian vaikutuksesta vuoden 1918 tapahtumat usein mielletään liittyviksi torppariasiaan ja maaseudun köyhälistön kansannousuun, vaikka valtaosaltaan sisällissodan kasvuympäristön muodostivat suurimmat kaupungit ja etenkin teollisuustyöväestön heikentynyt taloudellinen tilanne maailmansodan myötä.

Kirjan tapahtumissa seurataan Aksu Jokisen vaiheita vuoden 1917 keväästä seuraavan vuoden syksyyn, jolloin hän vapautuu vankeudesta. Aksu on romaanin alussa 17-vuotias nuorimies, jota ei kiinnosta joukkosieluisuus, vaan hän ajattelee omilla aivoillaan. Aksukin kannattaa työväen aatetta, mutta jyrkän linjan agitaattorit eivät saa hänen hyväksyntäänsä. Hän myös välttelee punakaartiin liittymistä, kunnes hänelle ei oikeastaan jää jäljelle muita vaihtoehtoja. Sotatoimien alkaessa Aksu lähtee muiden mukana rintamalle, ja vaikka ei missään vaiheessa usko aseellisen toiminnan oikeutukseen, täyttää siitä huolimatta rivissä paikkansa. Kaikki näin eivät kuitenkaan tee, ja ehkä suurimman pettymyksen aiheuttavat kaartilaisten johtajat tai tarkemmin toiminnan yleinen sekasortoisuus ja järjestyksen puute joukoissa. Tappion jälkeisen vankeuden aikana Aksu käy oman selviytymistaistelunsa olosuhteissa, joissa moni joutuu luovuttamaan.

Aksun ajatusmaailmassa viehättää kovasta ajasta riippumaton ihmisyys, syvä inhimillisyys. Aksulle asiat eivät ole mustavalkoisia, eikä hänen toimiaan ei ohjaa viha, vaan pyrkimys oikeudenmukaisuuteen. Kertojana Paavo Järvinen onnistuu välittämään kipeästä ja vaikeasta aiheesta yllättävän avarakatseisia ja isosydämisiä tuntoja. Hän ei tekstinsä kautta syyllistä ketään, vaan pyrkii ymmärtämään kaikkia osapuolia. Kerronnassa kiinnittyy huomio myös ilmiöiden ja ympäristön tarkkaan havainnointiin. Kaiken kaikkiaan teksti on sujuvaa, ja osoittaa monin paikoin tekijänsä kirjallista lahjakuutta. Paavo Järvinen menehtyi moottoripyöräonnettomuudessa 1958, joten romaanikäsikirjoitus jäi hänen ainoaksi teoksekseen. Joka tapauksessa, Kovaa aikaa ansaitsi ehdottomasti tulla julkaistuksi, ja Suomi 100 -juhlavuosi oli juuri sopiva ajankohta tällaiselle kirjalle.

Teksti: Marika Luokkala
Sävellys ja sanoitus: Luri Luokkala ja Marika Luokkala
Kuvitus: Petronella Grahn
Suomen Musiikkimatka Oy
ISBN:978-952-68435-0-6

Teksti: Leeni Pukkinen, informaatikko, TAMK Kirjasto- ja tietopalvelut

Kirjastolaisen kirjavinkkaus 13.12.2017

Lastentarhanopettaja ja taidekasvattaja Marika Luokkala ja popmuusikko Luri Luokkala ovat tehneet hienon kokoelman uusia lauluja lapsille ja vähän vanhemmillekin, musiikkikasvatukselliset periaatteet mielessään. Lähdetään musiikkimatkalle on värikäs soiva paketti musiikkiliikuntaan, -leikkiin ja -kasvatukseen. Kirjat on tarkoitettu lasten musiikkikasvatuksesta kiinnostuneille ja sillä alueella työskenteleville. Minä hankkisin kirjat myös kotiin, sillä niistä saavat paljon irti myös vanhemmat lapsineen.

Ykkösosa (Opas soiville poluille ja rytmikkäille reiteille) sopii erityisen hyvin kotikäyttöön, koska se sisältää 14 laulun nuotit ja lisäksi esitetyt versiot liitteenä olevalla cd-levyllä.  Nuoteissa on mukana sanat ja sointumerkit. Jokaiseen lauluun liittyy myös vinkkejä laulujen käyttöön, mm. useita erilaisia liikunta-, leikki-, askartelu- ja tanssiohjeita. Esimerkiksi laulun Kolme kummitusta leikkiohjeista löytyy Taskulamppuleikki ja Yöllinen varjoteatteri. Lauluihin tarvitaan vain vähän rekvisiittaa, ja sekin löytyy helposti kotoa tai on helppo tehdä itse. Jokainen on varmasti joskus soittanut kattilankansia ja peltipurkkeja ja muita kummituksille sopivia soittimia. Niin Kummitusorkesterissakin kehotetaan tekemään laulun väliosassa.

Jokaisen laulun kohdalla esitellään useita tapoja käyttää sitä. Laulua voi laulaa, soittaa, rytmittää soittimin tai omaa kehoaan käyttäen, rummuttaa ja sen tahdissa voi liikkua piirissä, kävellä, tanssia, lorutella, leikkiä, räpätä. Laulun toteutus voi olla joka kerta erilainen.

Teksti: Marika Luokkala
Sävellys ja sanoitus: Luri Luokkala ja Marika Luokkala
Kuvitus: Petronella Grahn
Suomen Musiikkimatka Oy
ISBN:978-952-68435-1-3

Kakkososa (Matka jatkuu, hyppää kyytiin) sisältää satuja, tarinoita, runoja, loruja ja lisää vinkkejä laulujen käyttöön. Mukana on myös runsaasti rytmiharjoituksia ja rentoutumista. Kaikenlaisen touhun keskellä on otettu huomioon myös hiljaisuus:

(Kuiskaten:)

Oletkos kuullut, kun tuuli heiluttelee pitkää heinää

tai pieni hämähäkki kiipeää rohkeasti pitkin seinää?

Oletkos kuullut höyhenen tanssin

tai lumihiutaleen kauniin valssin…

Molemmissa kirjoissa on mukana cd-levy. Ensimmäisellä levyllä on laulut esitettyinä, siis soitettuina ja laulettuina, ja toisella levyllä kuullaan ensimmäisen laulut instrumentaaliversioina. Sitä voi siis käyttää oman laulun säestykseen. Cd-levyjen musiikki on reipasta, mainiosti soitettua, hyvin laulettua, vaihtelevaa lasten ”poppia”.  Oikein mukavaa musiikkia aikuisenkin korville ja jaloille.

Kuvitus on hauskaa ja värikästä. On lentäviä keijuja ja tanssivia lehmiä, rumpalikoiraa ja kummituksia. Värejä on käytetty runsaasti, ja kirjoja selailee mielellään myös ihan vain väriterapian vuoksi.

Näin joulunajan kunniaksi poimin esiteltäväksi vielä Lehmän joulu -valssin. Laulusta on tullut erittäin suosittu, ja siitä on tehty erillinen joulukortti-cd.

 

 

Hämärässä töllissä tässä

seisoo yksin Lehmä.

Nuuhkii ilmaa, miettii hiljaa:

Onkohan jo joulu?

Herra Onni, suuri sonni

tanssiin pyytää Lehmän.

Ja näin valssii Lehmä tanssii, helmat hulmuaa

Ammuu, ammuu, täs on joulun tuntuu.

Ammuu, ammuu, tältä joulu tuntuu.

 

Ykköskirjassa Lehmän joulu -lauluun annetaan tanssiohjeet: tanssitaan vapaassa tilassa, piirissä käsikkäin ja parin kanssa vastakkain, astutaan sinne tänne, ojennellaan jalkoja ja hypähdetään.

Kakkoskirja antaa laululle lisämausteita. Mukaan otetaan ”jouluinen orkesteri” eli triangeleita, kulkusia ja sormisymbaaleja. Lehmästä ja Onni-sonnista kerrotaan myös satu.

Kannattaa tutustua Musiikkimatka.fi-sivujen sisältöön. Sieltä löytyy mm. kohdasta ”toimintaideat” Lehmän joulun äänitallenne, sanat ja esitysohjeet. Ihan väkisinkin alkaa laulattaa ja tanssittaa. Ja tulee joulun tuntuu.

 

Boris Akunin: Valtioneuvos
Into, 2016.
ISBN: 9789522646576

Teksti: Jussi Pajari, tietopalvelusihteeri, TAMK kirjasto- ja tietopalvelut

Kirjastolaisen kirjavinkkaus 12.12.2017

Alkuteos: Статский советник

Grigori Tšhartišvili, joka paremmin tunnettaan Boris Akuninina, on kirjoittanut 17 vuotta dekkarisarjaa Erast Fandorin-nimisestä etsivästä. Kirjoja sarjassa on tällä hetkellä 15 kappaletta, joista suomennettu on vasta 6 kappaletta. Tämä suomennosten laahaaminen perässä on varmasti yksi syy siihen, miksi Akuninin loistava dekkarisarja ei ole niin tunnettu Suomessa. Valtioneuvos on julkaistu Venäjällä jo vuonna 2000, mutta suomennettu painos julkaistiin vasta viime vuonna.  Englanniksi käännettyjä painoksia vaivaa hieman sama ongelma. Venäjällä Boris Akunin ja hänen dekkarisarjansa on suosittu ja viime vuosina alkanut saada enemmän kansainvälistä huomiota.

Valtioneuvos on Akuninin seitsemäs Erast Fandorin-sarjaan kuuluva kirja. Kirja sijoittuu 1800- ja 1900-luvun taitteeseen ja päähenkilö on siis Erast Fandorin –niminen rikosetsivä. Kirjaa voisi kuvailla poliittiseksi trilleriksi. Juoni ei tosin ole kovin omaperäinen, Erast Fandorin lavastetaan kenraalin salamurhaan ja luonnollisesti hänen on itse ratkaistava tapaus. Akunin on kuitenkin kirjoittanut tarinan hyvin sekoittaen tyypilliseen tyyliinsä jännitystä, dramatiikkaa ja komediaa. Hänellä on myös tapana kuvailla hyvin yksityiskohtaisesti kirjassa esiintyvien ihmisten ulkonäköä, heidän kasvon ilmeitään, reaktioitaan ja erityisesti heidän vaatetustaan. Lisäksi Akunin osaa luoda mielenkiintoisia ja moniulotteisia hahmoja. Samoin ympäristöä on kuvailtu huolella, esimerkiksi huoneen sisustusta.

Sarjan lukemista ei kannata aloittaa tästä kirjasta vaikka se onkin itsenäinen tarinansa, vaan Fandoriniin kannattaa tutustua kirjasarjan alusta. Aiemmissa kirjoissa häneen tutustutaan hieman paremmin ja näin pitkällä kirjasarjassa jo oletetaan, että lukija tuntee päähenkilön ja kirjasarjan keskeiset hahmot. Hän esimerkiksi änkyttää ja on välillä hyvin tarkka vaatteidensa valinnan suhteen. Fandorinia pidetäänkin muiden silmin usein turhamaisena keikarina ja toisaalta hän taas nauttii suurta kunnioitusta poliisin ja armeijan johdosta poliittiseen eliittiin asti. Aiemmissa kirjoissa kerrotaan myös tarina siitä, miten Fandorin ystävystyi japanilaisen palvelijansa kanssa, josta on tullut kirjasarjan vakiohahmo. Fandorin muistuttaa henkilöhahmona hieman toista mestarietsivää, Sherlock Holmesia.

Valtioneuvos on kulutetusta juonestaan huolimatta hyvä kirja. Akunin saa puhallettua juoneen hieman uutta näkökulmaa. Kirjan vahvuus on monipuoliset henkilöhahmot ja tarinan kuljetus, jolla jännitys saadaan pidettyä loppuun saakka.

Fred Karlsson: Suomen kielet 1917-2017
Lingsoft, 2017.
e-kirja

Teksti: Hannu Hahto, informaatikko, TAMK kirjasto- ja tietopalvelut

Kirjastolaisen kirjavinkkaus 11.12.2017

Valitsin tämän uutuusteoksen mm. koska sitä mainostettiin kirjastoille kotimaisen Ellibs e-kirjapalvelun omistajan Lingsoftin toimesta. Se on Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kielikirja ja myös 30-vuotiaan Lingsoft-yhtiön oma juhlakirja, ja lisäksi kirjan kirjoittaja Fred Karlsson on toinen yhtiön perustajista.

Fred Karlsson on Helsingin yliopiston yleisen kielitieteen emeritusprofessori, joka on kirjoittanut mm. monia oppikirjoja. Tämä teos julkaistiin lokakuun lopulla Helsingin kirjamessuilla, jossa kirjoittajaa haastatteli M.A. Numminen, joka on itse opiskellut Helsingin yliopistossa mm. kielitiedettä ja suomalais-ugrilaisia kieliä!

Erikoista Karlssonin kirjassa on se, että se on todellinen monikanavajulkaisu: Se on saatavilla e-kirjana Ellibsin kautta (poikkeuksellisesti ilmaiseksi), internet-sivustona osoitteesta https://www.suomenkielet100.fi/ ja myös painettuna kirjana. Lisäksi teos on julkaistu suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, ja siihen liittyy Twitter-kampanjakin.

Vuoden 1919 hallitusmuodon mukaan Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi. Kielitaistelua näitten välillä käytiin 1920-30-luvuilla vielä mm. Helsingin yliopistossa, jossa ruotsilla oli yhä vahva asema. Viime vuosina ruotsin kielen asema on noussut uudestaan tapetille mm. pakkoruotsikeskustelun myötä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että ruotsia on puhuttu Suomessa jo ainakin 1100-luvulta lähtien, jolloin maahan alkoi muuttaa ruotsinkielistä väestöä lännestä. Ruotsissa suomenruotsi määritelläänkin ruotsin itäruotsalaiseksi kielimuodoksi murteineen, joista haastavimpana pidetään yleisesti Närpiön murretta eli närpestä.

Lisäksi nykyisen Suomen alueen valtakieli ei ollut alunperin suomi vaan saame, jota puhuttiin maan eteläosia myöten, kunnes suomalaisasutuksen etenemisen myötä saamelainen väestö vetäytyi Lappiin. Saamesta on hyvä tietää, että ei ole vain yhtä saamen kieltä, vaan elossa on yhdeksän eri saamen kieltä, joista kolme Suomessa: pohjoissaame, inarinsaame ja koltansaame.

Romaneja on Suomessa ollut 1500-luvulta lähtien. Romanit ovat alunperin lähteneet Intiasta ja romani onkin indoeurooppalaisten kielten indoarjalaiseen kieliryhmään kuuluva kieli. Romanit käyttävät itsestään nimeä kaale (yks. kaalo).

Venäjän vallan aikana 1800-luvulla Suomeen asettui venäläisten lisäksi mm. juutalaisia ja tataareja. Juutalaisissa oli jiddishin eli juutalaissaksan puhujia, mutta se jäi pian varsinkin ruotsin varjoon. Tataarin kieli on puolestaan turkinsukuinen kieli ja tataarit muslimeja, mutta jo aikaa sitten suomalaiseen yhteiskuntaan integroituneita. Tataaritaustaisia on Tampereellakin. Mainittakoon, että kansanedustaja Ben Zyskowicz on itse juutalaistaustainen, mutta hänen vaimonsa on tataari.

Itsenäistymisen jälkeen Suomeen tuli venäjänkielisiä Venäjän vallankumousta paenneiden emigranttien myötä, mutta ratkaisevasti venäjänkielinen vähemmistö on lisääntynyt vasta Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen niin, että esim. Tampereella heitä on jo moninkertaisesti vanhaan ruotsinkieliseen vähemmistöön verrattuna.

Talvi- ja jatkosodan seurauksena Suomeen tuli karjalaisten evakkojen myötä myös suomesta hieman poikkeavan karjalan kielen puhujia. Kieltä on pyrkinyt elvyttämään mm. Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo, jonka vanhemmat olivat lähtöisin Laatokan Karjalasta.

Viime vuosina monikielisyys on lisääntynyt Suomessa ennen kaikkea maahanmuuton ja pakolaisuuden kautta. Nykyään Suomessa on jo peräti 500 eri kielen puhujia. Vuonna 2016 eniten puhutut kielet Suomessa olivat suomen ja ruotsin jälkeen venäjä ja viro sekä somali ja arabia. Niin muuttuu maailma – ja Suomi sen mukana.

Tana French: The Trespasser
Penguin Books, reprint 2017.
ISBN: 978-0143110385

Teksti: Kaisa Rissanen, tietopalvelupäällikkö, TAMK Kirjasto- ja tietopalvelut

Kirjastolaisen kirjavinkkaus 10.12.2017

Irlantilainen Tana French on kirjoittanut viimeisen kymmenen vuoden aikana kuusi Dubliniin sijoittuvaa psykologista dekkaria. Moneen kertaan palkitun kirjailijan lempinimi on the First Lady of Irish Crime. Suosion myötä Frenchin kirjoja on käännetty useille kielille (esim. saksa, venäjä, ruotsi ja norja). Valitettavasti suomennoksia ei ole vielä tarjolla.

Kirjojen tarinat etenevät selkeiden kuvausten, vahvojen henkilökuvien ja napakan dialogin ansiosta hyvinkin jouhevasti. Sen verran laajoja ja useita satoja sivuja sisältäviä kirjat toki ovat, että aikaa niiden ahmimiseen kannattaa varata reilusti.

Päähenkilöinä kirjoissa ovat Dublinin poliisin murhia selvittävän yksikön etsivät. Samat poliisit eivät kuitenkaan seikkaile kaikissa tarinoissa, vaan jokaisella kertomuksella on omat (anti)sankarinsa. Tämä monipuolistaa kerrontaa ja tekee jokaisesta kirjasta omanlaisensa. Poliiseja ei pyritä ihannoimaan, mutta toisaalta heistä ei myöskään tehdä kliseisiä korruptoituneita bad cop –hahmoja.

Kirjoissa kuvatut murhatapaukset ovat poikkeuksetta varsin brutaaleja, mutta kerronta itsessään ei sitä ole. Väkivallalla mässäilyä vältetään. Kerronnassa keskitytään tapausten syvälliseen selvittelyyn sekä hahmojen (rikolliset, uhrit ja poliisit) persoonallisten piirteiden ja toiminnan logiikan avaamiseen.

Omalla tavallaan jokaisen kirjan pääosassa on myös Irlannin pääkaupunki Dublin; sen historia, erilaiset alueet, yhteisöt ja ihmiset. Etsivien suhde kotikaupunkiin ja sen asukkaisiin on myös selkeästi näkyvissä.

BBC kuvaa kirjojen pohjalta tv-sarjaa The Dublin Murders, jonka ensimmäisten jaksojen pitäisi valmistua vuoden 2018 aikana.

In the Woods, 2007
The Likeness, 2008
Faithful Place, 2010
Broken Harbour, 2012
The Secret Place, 2014
The Trespasser, 2016

 

Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen
WSOY, useita painoksia.
ISBN: 9789510098752

Teksti: Anu Alho, tietopalvelusihteeri, TAMK Kirjasto- ja tietopalvelut

Kirjastolaisen kirjavinkkaus 9.12.2017

Onko sinulla aukko sivistyksessä? Minulla on ollut, mutta ei ole enää, koska olen vihdoin lukenut Mika Waltarin klassikon ”Sinuhe egyptiläinen : viisitoista kirjaa lääkäri Sinuhen elämästä n. 1390-1335 e.Kr ” (1945)! Ja täytyy myöntää, että en tiedä, miksi olin tätä klassikkoa näin kauan vältellyt, kirjahan oli loistava! Aluksi oli kyllä hieman vaikeaa päästä sisälle kirjaan, koska se on kirjoitettu jotenkin ”vanhalla tavalla”, mutta tämä tuntuma meni nopeasti ohi. Myös jonkun henkilön puhe saattaa kestää monta sivua, joten dialogista vuoropuhelua, lyhyin lausein, on kirjasta turha hakea.

Kirja kertoo löytölapsesta, Sinuhesta, joka kulkeutuu virran mukana kaislaveneessä ottovanhemmilleen Thebaan 1300-luvun Egyptissä eKr. Sinuhen isä on ammatiltaan köyhien lääkäri ja Sinuhe seuraa isänsä jalanjäljissä tähän ammattiin. Sinuhe elää erittäin vaiherikkaan, mutta ehkä onnettoman elämän. Hän ei saa koskaan kokea onnea rakkauden saralla, toiset naiset pettävät hänet hänen koko omaisuuttaan vastaan ja toiset naiset valitettavasti kuolevat. Myös hänen ainoa jälkeläisensä tulee surmatuksi ennen kuin Sinuhe edes tietää, että poika on hänen. Sinuhea arvostetaan suuresti hänen ammattinsa vuoksi, hän toimii faraon henkilääkärinä. Samaan aikaan hän ei kuitenkaan unohda juuriaan, vaan jatkaa myös vähävaraisten parantamista. Hänelle myös selviää, että hän saattaisi olla laillinen perillinen faraolle, mutta koska ei pääse koskaan selvyyteen oikeista vanhemmistaan, niin hänestä ei koskaan tule  Egyptin faraota. Tuskin Sinuhe tätä oikeasti haluaisikaan, hän on kuitenkin koko ajan köyhien ihmisten puolella. Hän parantaa yleensä sairaat ilman maksua tai niin, että kukin voi antaa sen mukaan, mitä pystyy antamaan.

Orjansa, Kaptahin, kanssa Sinuhe kokee suuria seikkailuja. Yhdessä he kiertävät mm. Syyriassa, Babyloniassa ja Kreetalla. Kaptah kohoaa orjasta ”tavalliseksi ihmiseksi”, kun Sinuhe vapauttaa hänet palveluksesta. Kaptah kerää myös itselleen suuren omaisuuden. Myös Sinuhesta tulee varakas, mutta elämä heittelee häntä niin, että lopulta hänellä ei ole lainkaan omaisuutta. Sinuhe ja Kaptah täydentävät erittäin hyvin toisiaan, Kaptah on käytännöllinen ja keksii aina joka pulmaan ratkaisun. Sinuhe on taas miettivää tyyppiä ja punnitsee aina asioiden eri vaihtoehtoja.

Sinuhe egyptiläinen on yksi eniten käännetyistä suomalaisista kaunokirjallisista teoksista, se on käännetty lähes 40 kielelle. Kirjaa pidetään Waltarin pääteoksena ja se on saanut myös runsaasti kansainvälistä mainetta. Mika Waltarihan ei ollut koskaan käynyt Egyptissä, joten on kummasteltu, kuinka hän on voinut kirjoittaa näin tarkasti tuosta ajasta. Kirjasta on myös tehty Hollywood-elokuva. DVD:n voi käydä lainaamassa Piki-kirjastoista https://piki.verkkokirjasto.fi/web/arena/welcome. Itse en ole elokuvaa vielä nähnyt, mutta senhän voisi vaikka joulun pyhinä katsella. Kirja löytyy myös äänikirjana Piki-kirjastoista.

Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi tätä kirjaa voi suositella luettavaksi kaikille niille, jotka sitä eivät vielä ole lukeneet. Ja ne, jotka ovat kirjan jo ehkä lukeneet, voivat lukea sen vaikka toiseen kertaan.

Ylen Kirjojen Suomi -hankkeessa valittiin yksi kirja jokaiselta itsenäisyytemme vuodelta. Valitut 100 kirjaa näyttävät, mitä valtavia muutoksia Suomi ja suomalaiset ovat kokeneet viimeisen sadan vuoden aikana, ja miten meistä on tullut sitä, mitä me nyt olemme.

Yleisö äänestää listan kirjoista Vuosisadan kirjan. Kärkikolmikkoon pääsivät seuraavat kirjat:

1.Sinuhe egyptiläinen, Mika Waltarin historiallinen romaani (1945)

2.Tuntematon sotilas, Väinö Linnan sotaromaani (1954)

3.Täällä Pohjantähden alla, Väinö Linnan romaanitrilogia (1959, 1960 ja 1962)

Vuonna 2008 Sinuhe egyptiläinen äänestettiin suomalaisten rakkaimmaksi kirjaksi. Ja tänä vuonna, yleisö äänesti sen Vuosisadan kirjaksi.

Vuosisadan kirja -palkinto jaettiin 18.10.2017 Turun Logomossa Vuosisadan Kuttuurigaalassa, jossa juhlittiin ja palkittiin suomalaista kulttuuria, taidetta ja kulttuurintekijöitä sadan itsenäisyyden vuoden ajalta.

Kirjojen Suomi on koonnut sivuilleen linkkejä Ylen ohjelmiin, jotka liittyvät Sinuhe egyptiläiseen. Tämä sivu löytyy osoitteesta yle.fi/kirjojensuomi.

Helena Kulmala: Turku: kaupunkiopas
Sammakko, 2017.
ISBN: 978-952-483-317-2

Teksti: Marja-Liisa Timperi, informaatikko, TAMK Kirjasto- ja tietopalvelut

Kirjastolaisen kirjavinkkaus 8.12.2017

”Älä lähre mihenkkäs ennenku föri on kii kaijas ja puami ylhäl”

Seilaa Suomen ainoalla kaupunkilautalla Förillä Aurajoen yli ilmaiseksi Turusta Åboon ja takaisin. Tänä vuonna julkaistu Turku kaupunkiopas -kirja esittelee monipuolisesti kansainvälistä merenrantakaupunkia.

Turun kaupunkikuvassa ovat säilynyt monia Suomessa käytettyjä rakentamistyylejä. Oppaassa esitellään esimerkkejä eri aikakausien rakennuksista. Samasta rakennuksesta saattaa löytyä useita tyylilajeja. Esimerkiksi ulkoapäin satulinnalta näyttävä Mikaelinkirkon uusgotiikka kätkee sisälleen kansallisromantiikkaa ja jugendia. Useita kansainvälisiä palkintoja voittanut Pyhän Henrikin ekumeeninen taidekappeli on rakennettu puusta ja päällystetty lähes kokonaan kuparilla. Tårget-ravintolan asiakkailla on mahdollisuus tutustua satoja vuosia vanhoihin holvikellareihin. Avaimen maanalaiseen Pyhän Hengen kappeliin saa viereisestä Panini-ravintolasta.

Turun ruutukaava-alueella on seitsemän kukkulaa. Kesäaikaan kannattaa pitää kahvitauko ja nauttia Qwenselin talon eli Apteekkimuseon pihamaan 1700-luvun kiireettömästä tunnelmasta Turun keskustassa. Turun Yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa, joka sijaitsee Ruissalossa, pääset nauttimaan trooppisesta ilmastosta läpi vuoden. Kuralan kylämäen 1940–1950 -lukujen mukaisessa maalaismiljöössä voi kosketella ja kokeilla vanhoja esineitä, verstaassa voi tutustua vanhoihin kädentaitoihin ja pihalla ihailla kotieläimiä.

Turkulainen Ville Heikkinen, 10-vuotias koululainen, kertoo suosikkipaikoistaan. Yksi niistä on Kupittaan puiston graffitiseinä, johon kuka tahansa saa maalata. Villen haastattelun lisäksi kirja sisältää 12 muun turkulaisen haastattelut.

Turussa on mahdollisuus yöpyä Birgittalaisluostarin vieraskodissa. Jos olet Turussa useamman päivän, monipuoliseen ravintolavalikoimaan voi tutustua FoodWalkkortilla, joka on voimassa kolme vuorokautta. Oppaassa kerrotaan vuosittaisten tapahtumien ajankohtia, myös markkina- ja liikuntatapahtumien. Esimerkiksi Turun päivä on syyskuun kolmantena sunnuntaina.

Kirjan kannen värikäs grafiikka herätti huomioni kunnankirjaston uutuushyllyssä. Oppaan mielenkiintoiset nostot ja raikas kuvitus veivät mukanaan. Luin vasta myöhemmin, että Turku-kirja valittiin vuoden matkakirjaksi 2017. On helppoa yhtyä vuoden matkakirjan valinneen raadin perusteluihin: ”Tämän kirjan kanssa tekee mieli lähteä Turkuun. Opaskirja auttaa löytämään tutusta kaupungista uutta koettavaa ja on tyyliltään rennon hauska. Tällaisia kirjoja lisää Suomen kaupungeista!”. Kirja on lainattavissa Piki-kirjastoissa.

Kirjan tekijät:

  • Helena Kulmala on turkulainen kustannustoimittaja ja suomentaja.
  • Rauno Lahtinen on kirjoittanut lukuisia kirjoja Turun historiasta.
  • Aleks Talve on turkulainen valokuvaaja.

 

 

Jukka Junttila: 1977 – Punkvallankumous
Like kustannus, 2017.
ISBN: 9789520115319

Teksti: Jari Suojoki, tietopalvelusihteeri, TAMK Kirjasto- ja tietopalvelut

Kirjastolaisen kirjavinkkaus 7.12.2017

Kotipunkit

Vuosi 1977 oli punkin suuri vuosi. Jukka Junttila on koonnut kirjan tuosta vuodesta, jolloin Sex Pistols löi itsensä läpi suuren yleisön tietoisuuteen Britanniassa ja sai punkille suurta julkisuutta. Punkista kasvoi nopeasti muoti-ilmiö, joka levisi ympäri saarivaltakunnan. 1977 – Punkvallankumous (Like) sopii hyvänä kertauksen punkin alkutaipaleesta, ei niinkään punkia vielä opettelevalle.

Punkista on kirjoitettu paljon vuosien saatossa. Aiheesta on julkaistu tutkimuksia yliopistoissa ja yhtyeistä on tehty kirjoja. Managerit, roudarit ja muusikot ovat kaikki julkaisseet omat muistelmansa menneistä tapahtumista. Punk voidaan nykyään liittää lähes mihin yhteyteen tahansa. Koko aihe tuntuu loppuun kalutulta. Junttilan lähestymistapa aiheeseen on napakka. Teksti on niukkaa ja harkittua. Turhat selitykset on karsittu pois. Niitä voi lukea lisää vaikka internetistä. Kirjan lopussa on linkkilista aihetta käsitteleville sivuille. Junttila on aikaisemmin julkaissut 1977-pienlehteä. Kirjan materiaali on osaksi peräisin tuosta lehdestä. Kirja etenee kronologisesti kuukausittain ja kerraten vuoden tärkeimmät tapahtumat melkeinpä päivä päivältä. Levyjenjulkaisut, keikat, kiertueet ja muut tapahtumat punkin liepeiltä kerrotaan asialliseen sävyyn. Suomesta käsin vuoden ’77 punk-tapahtumat koettiin levyjen ja musiikkilehtien avulla. Harvoilla nuorilla oli varaa matkustaa Lontooseen. Jotkut kävivät kielikursseilla tai poikkesivat interrail-matkalla tuolla sumujen saarella. Kirjassa käsitellään eniten englantilaista punkia, vaikka osansa saa myös Amerikan ja Australian tapahtumat. Suomessa varsinainen punk-vuosi oli 1978. Vasta tuolloin ulkomaiset vaikutteet olivat vähän aikaa muhineet myös täällä Härmässä, ja silloin levyjä ja punkhenkisiä pienlehtiä alettiin julkaista enemmän.

Suomessa punk oli tuontitavaraa. Tampereella Epe’s music shop toi Suomeen punk-levyjä. Epesissä punkia oli hyvin saatavilla, ja tarkoituksena oli tuoda kaikki punk-levyt maailmalta myös Tampereelle. Postimyynnin välityksellä levyt levisivät ympäri Suomen. Ensimmäiset varsinaiset punk-konsertit järjestettiin, kun Ramones kävi näyttämässä miten downtownin rockia soitetaan. Konsertit järjestettiin keväällä 1977 16.5. Kulttuuritalolla Helsingisssä ja 17.5. Tampereella silloisen Tekun tiloissa, nykyisen TAMKin auditoriossa. Tampereella paikalla oli 400 nuorta rockin ystävää, ja tapahtuma sujui rauhallisesti. Samoin kuin vuoden 1976 Ramonesin ensivisiitti vanhalle mantereelle, Suomenkin keikat innostivat nuorisoa perustamaan bändejä tai ainakin nopeuttamaan soittoaan. Sama tapahtui kaikkialla siellä missä Ramones vieraili soittamassa ensimmäisillä kiertueillaan, niin Lontoossa, Dublinissa kuin Minneapolisissa. Tampereella paikalla oli myös Eppu Normaalin jäseniä. Parissa vuodessa punk-bändeistä kehittyi Suomen suosituimpia esiintyjiä. Suomessa punk menestyi suomenkielellä laulettuna. Ensimmäisenä punklevytyksenä Suomessa pidetään helsinkiläisen Briardin singleä  ”I Really Hate Ya”, kitaranvarressa eräs Andy McCoy ja tuottajana Kassu Halonen.

Vuonna 1977 Britannian nuoriso oli varsin huonossa jamassa. Nuorisotyöttömyys oli korkealla, inflaatio laukkasi ja vei punnan arvon pohjalukemiin. Nuoriso oli tulevaisuudestaan kovin huolissaan. Koettiin myös, että 60-luvun rocktähdet olivat vieraantuneet kauas pois yleisöstään ja nuorten todellisuudesta. Nuorempi sukupolvi halusi omat bileensä. Punk-rock oli uusi juttu ja se sai pian suosiota nuorten keskuudessa. Punkissa yhdistyi niin musiikki, muoti kuin politiikka. Sanottiin että kuka tahansa pystyy perustamaan bändin ilman erityistä soittotaitoa.  Vielä 1977 Lontoon ulkopuolella ei oikein tiedetty, mitä on punk. Syntyi punkhenkisiä pienlehtiä levittämään sanomaa. Lontoossa ilmestyi viikoittain rockmusiikista ja paljon myös punkista kirjoittavia sanomalehtiä: NME, Melody Maker ja Sounds. Suomeenkin lehdet saapuivat R-kioskiin saataville noin viikossa. Junttila on käyttänyt lähteenään näidenkin lehtien vuosikertoja. Lehdissä oli paljon punk-bändien haastatteluja ja laulujen sanoituksia ruodittiin. Se oli hyvä, sillä levyiltä kuunneltuna sanoista ei oikein saanut selvää vahvan brittiaksentin ansiosta. Englantilainen punk oli luokkatietoista toisin kuin Amerikassa. Työväenluokkaisuus ja työttömyys tuotiin esiin sanoituksissa. Työttömyysjono-punk muodostui kliseeksi vähitellen, kun punkit todistelivat kurjuuttaan ja huonoja lähtökohtiaan elämälleen. Lontoossa punk sai vaikutteita perinteisestä music hall-teatterista ja dickensiläisestä kurjuuden kuvauksesta. Kaikessa oli havaittavissa nuoruuden intoa ja usein naiivia uhoa.

Alkuperäiset punk-bändit perustettiin vuonna 1976. Sex Pistols, Clash, Jam ja Damned loivat 1977 ilmestyneillä debyyttialbumeillaan sen pohjan, jolta lukemattomat tulevat punkbändit saattoivat ponnistaa. Monet saivat mahdollisuuden levytysmahdollisuuden punkin myötä. Sellaisia pitkän uran tehneitä nimiä kuten Police, Elvis Costello tai Cure ei heti liitettäisi punkiin. Ensimmäisen punk-singlen ehti julkaista Damned 22.10. 1976. Singlelevy oli punkin formaatti ja varhaiset punklevyt nousivat hittilistoille. Vuonna 2016 tuli kuluneeksi 40 vuotta punkin synnystä. Lontoossa juhlittiin tapausta koko vuosi monilla tapahtumilla ja juhlilla oli jopa pormestarin tuki.

Punkin alkuajankohdasta on monia mielipiteitä henkilöstä riippuen. Punk rock oli tehnyt tuloaan jo kauan, mutta vasta vuonna 1977 maailma oli valmis sen vastaanottamaan. Sellaiset vuosikymmenen vaihteessa vaikuttaneet amerikkalaiset bändit kuten The Stooges, MC5, New York Dolls ja Velvet Undergound loivat pohjaa tulevalle, rosoisella ja omaperäisellä versiolla rockista. Kaupallinen suosio jäi näiltä yhtyeiltä saavuttamatta, ja levy-yhtiöt lopettivat yhteistyön parin albumin jälkeen.

Junttilan mukaan punk sai alkunsa vuonna 1974, kun Television- yhtyeen jäsenet etsiskelivät soittopaikkaa bändilleen. Se löytyi Manhattanilta rähjäisen Boweryn varrelta. CBGB-klubin (country, bluegrass and blues) omistaja Hilly Kristal suostui ottamaan yhtyeen soittamaan, ja se toi mukanaan lisää asiakkaita joiden joukossa oli paikallisia rokkareita ja kulttuuriväkeä. Klubista tuli nopeasti New Yorkin uuden rock-skenen keskus. Sellaiset, myöhemmin kuuluisuutta niittäneet aloittelevat bändit kuten Ramones, Blondie ja Talking Heads saattoivat esittää siellä omaa materiaaliaan. Melko nopeasti monet bändit saivat levytyssopimukset ja matkaliput kuuluisuuteen. Parissa vuosikymmenessä klubista kehittyi maailman kuuluisin rokkibaari. Punk-termiä vahvisti vielä John Holmströmin perustama Punk-niminen fanzine, joka julkaisi sarjakuvia ja juttuja näistä tuoreista bändeistä. Monet New Yorkin artisteista eivät kutsuneet itseään punkeiksi, koska termillä oli USA:ssa ikävä sävy. Nimikkeen punk alle laitettiin alussa kaikki vaihtoehtoista rockia soittavat artistit.  Myöhemmin alettiin käyttää näistä modernia rockia soittavista yhtyeistä kaupallisempaa termiä new wave.

Vuonna 1975 Malcolm McLaren vietti aikaansa New Yorkin Manhattanilla, missä hän tutustui paikallisiin rokkityyppeihin. Kerrotaan että McLaren kopio Richard Hellin pukeutumistyylin, josta myöhemmin muodostui punk-muodin kivijalka: revityt vaatteet ja hakaneulat. McLarenilla omisti King’s Roadilla Lontoossa Vivianne Westwoodin kanssa oman vaateliikkeen nimeltään SEX. Ideana oli perustaa rock  bändi, joka voisi samalla saada julkisuutta putiikin design-vaatteille. Parivaljakko oli opiskellut Lontoon taidekouluissa, ja he olivat kiinnostuneet vallankumouksellisista taidesuuntauksista kuten situationismista ja dadaismista. Syntyi antimuoti ja antimusiikki, joka ärsytti vanhempaa sukupolvea.

Sex Pistols perustettiin, ja McLaren ryhtyi heti yhtyeen manageriksi. Hän alkoi viedä heitä eteenpäin ja tarjosi yhtyeen käyttöön omia erikoisia ideoitaan. Pistols aloitti keikkailun vuonna 1975 ja sai suosiota. He tekivät pian levytyssopimuksen kunnianarvoisen levy-yhtiö EMI:n kanssa.  Sex  Pistolsin debyyttisingle ”Anarchy in the UK”  julkaistiin 26.11.76. Yhtye kutsuttiin Bill Grundyn  Today-televisio-ohjelmaan vieraaksi 1.12. Ohjelman juontaja ja vieraat olivat lievästi humalassa, ja Sex Pistolsin jäsenet kiroilivat lähetyksessä.  Seuravanpäivän iltapäivälehdet kirjoittivat sensaatiohakuisia juttuja tapahtuneesta. ”Filth and the Fury ” otsikoi the Daily Mirror.  Media vaahtosi kuten aina ennenkin kun siihen vain on mahdollisuus. Punk sai julkisuutta ja tuli nopeasti valtavirran yleisön tietoisuuteen. Sex Pistolsista ja punk-rockista tuli Briteissä yhteiskunnan vihollinen numero yksi, pop-sensaatio ja samalla suuri tragedia sai alkunsa.

6. tammikuuta 1977 EMI luopui yhteistyöstä Sex Pistolsin kanssa yhdeksänkymmenen päivän jälkeen. Päinvastoin kuin aikaisemmin musiikkibisneksessä, manageri McLaren halusi ja sai aikaan lisää kohujulkisuutta. 10. maaliskuuta A&M solmi uuden levytyssopimuksen. Seitsemän päivän jälkeen sopimus purettiin, ja julkaistavaksi aiotun singlen koko painos tuhottiin. Richard Bransonin piskuinen Virgin julkaisi 27. toukokuuta Sex Pistolsin toisen singlen ”God save the Queen”. Levytyksestä tuli Iso-Britannian historian sensuroiduin levy. Jossain ajateltiin, että nämä kaksikymppiset nuoret soittaja eivät todellakaan pilaa Kuningatar Elisabethin hallinnon vuosijuhlia. Single myi kuitenkin viikossa 150 000 kappaletta, nousten singlelistan kärkeen. Siitäkin huolimatta, että levyä ei soitettu BBC:n kanavilla ja monet myymälät eivät suostuneet ottamaan sitä myytäväksi. Laulun sanoitukset olivat provosoivia ja maan hallintoa vastustavia. ”God save the Queen/She ain’t no human being/There is no future/In England’s dreaming”.

Junttilan kirjan kaikkien päivittäin kerrottujen tapahtumien keskeltä muodostuu edelleen käsittämättömän sekoileva tarina siitä, mitä nuoret energiset nuoret miehet voivat saada aikaan. Sitä sopii ihmetellä, miten paljon nämä soittajat joiden tarkoituksena oli pitää hauskaa, saivat vastustusta joka puolelta yhteiskuntaa. Levyjen julkaisu tehtiin mahdottomaksi, sekä esiintymiset että kiertueet kiellettiin. Vuoden 1978 tammikuussa Sex Pistolsin piti esiintyä Suomessa Helsingin työväen talolla. Keikka peruttiin kuten koko yhtyeen suunniteltu Euroopan-kiertue. Tämä saattoi olla yksi syy Sex Pistolsin hajoamiseen alkuvuodesta 1978. SKP:tä edustanut työministeri Arvo Aalto päätti evätä Sex Pistolsin jäsenten työluvat. Nuoret Kotkat, lastensuojeluviranomaiset ja Helsingin Sanomat vastustivat esiintymistä. Yhtye yhdisti Suomen puolueet vasemmalta oikealle vastustamaan heidän maahantuloaan.

Antti Tuuri: Ikitie
Seven, 2017.
ISBN: 9789511317456

Teksti: Kaisa Rissanen, tietopalvelupäällikkö, TAMK Kirjasto- ja tietopalvelut

Kirjastolaisen kirja- ja elokuvavinkkaus 6.12.2017

Syyskuussa 2017 ensi-iltansa saanut Ikitie elokuva perustuu Antti Tuurin samannimiseen kirjaan. Päähenkilö Jussi Ketola päätyy 1930-luvun alussa Lapuan liikkeen muiluttamana Kauhavalta Neuvostoliittoon. Suomeen jää perhe ja maatila. Neuvosto-Karjalassa turvallisuuspoliisin virkamies Kallonen ottaa Jussin hampaisiinsa. Jussi saa uuden identiteetin sekä asuin- ja työpaikan Hopea-kolhoosista. Kallonen yrittää myös saada Jussilta tietoja kolhoosin neuvostovastaisesta toiminnasta.

Valtaosa Hopean asukkaista on alun perin Suomesta Amerikkaan lähteneitä siirtolaisia. Myös Jussi oli ollut nuoruudessaan New Yorkissa taivaan raapijoita rakentamassa. Kaikkiaan arviolta 6000 suomalaistaustaista siirtolaista lähti Neuvosto-Karjalaan. He lähtivät joko ideologisista syistä rakentamaan työläisten paratiisia tai yksinkertaisesti pakoon taloudellista lamaa.

Stalinin ajan arvaamattomuus löi kuitenkin nopeasti leimansa kolhoosin arkeen. Elämä muuttui dramaattisesti yhteisen tulevaisuuden rakentamisesta pelkoon ja epäluuloon. Lopulta Stalinin vainojen kohteeksi joutuvat lähes kaikki kolhoosin asukkaat. Saman lohduttoman kohtalon koki Neuvosto-Karjalassa suurin osa amerikansuomalaisista. Jussi sen sijaan selviää kuin ihmeen kaupalla hengissä kauhuista ja kidutuksesta.

Antti Tuurin kirjan tarkka kerronta on elokuvassa maltettu avata katsojaystävälliseen dialogiin ja kuvalliseen muotoon. Antti Tuuri on ollut mukana elokuvan käsikirjoittajatiimissä, mikä on osaltaan taannut kirjan merkityksellisten osien painottumisen valmiissa elokuvassa. Elokuva on kokonaisuutena mykistävän hieno. Loistava näyttelijätyö ja kuvaus varmistavat, että tarina, henkilöt ja kuvat seuraavat mielessä vielä viikkoja elokuvan katsomisen jälkeenkin.

Kirja ja elokuva tuovat esiin Suomen historian surullisia tapahtumia, jotka ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Kaikkea kauheutta kuvatessaan Ikitie puhuu ennen kaikkea ihmisyyden puolesta. Se antaa irvokkaan ja pelottavan kuvan poliittisen toiminnan fanaattisista äärilaidoista.

Ikitien traileri https://www.youtube.com/watch?v=3tAUchPdBMs