Posts in the Sorvin ääreltä – asiantuntijoiden juttuja category

Henri Vernes & William Vance: Bob Morane
Otava, 2017.
ISBN:9789511316367

Teksti: Hannu Hahto, informaatikko, TAMK kirjasto- ja tietopalvelut

Kirjastolaisen kirjavinkkaus 18.12.2017

1970-luvulla Suomessa ilmestyi jonkin aikaa Zoom-niminen sarjakuvalehti, jonka kautta monet tutustuivat ensi kertaa eurooppalaisiin laatusarjakuviin, Asterixistä ja Tintistä lähtien. Zoomin yhdessä numerossa oli aina monta tarinaa, jotka etenivät yhden numeron osalta vaihtelevan sivumäärän verran ja jatkuivat sitten seuraavassa numerossa. Tarkoitus oli saada tietenkin ostamaan seuraavakin numero.

Samoja sarjakuvia kuin Zoomissa julkaistiin Zoomin ja vähän muittenkin toimesta 1970-luvulla sitten myös kokonaisina albumeina ja näitä pystyy vieläkin ostamaan antikvariaateista ja erinäisiltä kirjamessuilta. Monien sarjakuvien julkaisut jäivät kuitenkin tähän pioneerikauteen ja vasta viime vuosina niitä on julkaistu uudestaan.

Valerian-avaruussarjakuvaa on julkaistu 1970-luvulta lähtien kun siitä on tullut uusia albumeita tälläkin vuosituhannella, ja myös vanhoja albumeita on julkaistu viime vuosina uudelleen. Lisäksi viime vuosina on julkaistu uudelleen mm. Alixia, Blake & Mortimeria, Bruno Brazilia, Comanchea, Haikaralaivuetta, Punapartaa ja Umpah-pahia. Itsekin olen näitä keräillyt ja lueskellut kun olen kerinnyt.

Eräs puuttuva hahmo jäi mieleen kouluvuosilta: Bob Moranea oli pari tarinaa Zoomissa ja sen jälkeen ilmestyi useita kokonaisia albumeita. Ajattelin joskus viime vuosien aikana, että olisi kiva, jos Moraneakin julkaistaisiin uusiksi. Ja kas kummaa: toiveet voivat toteutua – Otava julkaisi tänä syksynä viiden albumin kokoelman Bob Moranen tarinoita!

Albumikokonaisuuden upea kansikuva on klassisesta Silmät sumussa –tarinasta, joka ilmestyi aikoinaan myös Zoomissa. Lisäksi on mukana neljä muuta tarinaa, joita ei ole aikaisemmin julkaistu suomeksi. Toisaalta niitä aikoinaan suomeksi julkaistuja Bob Morane -tarinoita ei saa edelleenkään kuin antikvariaattien ja kirjastojen kautta, tuota mainittua aloitustarinaa lukuunottamatta.

Bob Morane on belgialaisen Henri Vernesin agenttisankari, joka esiintyi ensin romaaneissa, kunnes siirtyi sarjakuvan puolelle, jossa häntä piirsi mm. William Vance, joka on taiteilijanimestään huolimatta myöskin belgialainen ja piirtänyt myös mm. Bruno Brazilia. Bob Morane on itse ranskalainen, mutta taistellut RAF:n lentäjänä toisen maailmansodan aikana, ja hän on hieman James Bondin tapainen seikkaileva agenttihahmo, tosin enemmänkin freelancer. Apumiehenään hänellä on karskea skotti Bill Ballantine, joka on harkitsevaa Moranea räväkämpi hahmo. Myös erinäisiä kauniita naisia esiintyy tarinoissa, sekä hyvisten että pahisten puolella.

Bob Moranen tarinoissa on monesti tieteis- ja jopa yliluonnollisia elementtejä, kuten ilmenee esim. vanhojen suomennettujen albumien nimistä Hirmuliskojen temppeli sekä Kivijättien kosto, jossa Pääsiäissaaren kivipatsaat lähtevät kävelemään… Mystinen on myös tämän albumikokoelman jo mainittu aloitustarina Silmät sumussa, jossa robottimaiset hahmot lähettävät silmistään kuolettavia säteitä.

Seuraavissa tarinoissa kuvaan tulee Moranen perivihollinen herra Ming eli Keltainen varjo, aasialainen superroisto, joka tuntuu pystyvän mihin vain – toisen tarinan alussa hän lähettää pieniä eläviä nukkeja Moranen kimppuun! Kolmannessa tarinassa Bob ja Bill shangaijataan epämääräisille aasialaisille vesille. Neljännessä tarinassa liikutaan Väli-Amerikassa, tosin kuvitteellisten valtioiden alueella… Ja viidennessä tarinassa harrastetaan jo aikamatkailua: Morane ja Ballantine päätyvät keskiajalle erään Valerian-tarinan tapaan!

William Vancen piirtämät Bob Morane –tarinat ovat hyvin piirrettyjä ja vetäviä, eurooppalaisen sarjakuvan parhaimmistoa. Toivottavasti nämä uudelleenjulkaisut saavat jatkoa.

Boel Westin & Helen Svensson (toim.): Kirjeitä Tove Janssonilta
Schildts & Söderströms, 2014.
ISBN: 9789515234094

Teksti: Hannele Timola, informaatikko, TAMK kirjasto- ja tietopalvelut

Kirjastolaisen kirjavinkkaus 17.12.2017

Olen Tove Jansson -fani. Luen mielelläni melkein mitä tahansa, mikä liittyy Tove Janssoniin. Sattuipa käteeni 2014 ilmestynyt Tove Janssonin kirjeiden kokoelma, joka osoittautui todelliseksi herkuksi Tove Jansson-harrastajalle. Kirjekokoelma täydentää mielenkiintoisesti Jansson-tietämystä.

Valikoimassa on mukana Tove Janssonin kirjeitä kuudelta vuosikymmeneltä, vuodesta 1932 (Tove 18 vuotias) vuoteen 1988 (Tove 74 vuotias). Kirjeet on suomennettu ja julkaistaan aikajärjestyksessä ryhmiteltyinä vastaanottajien mukaan. Mukana on kirjeitä perheelle, ystäville, rakastetuille ja lopussa on  muutama kirje läheiselle kustantajalle.

Tove Jansson oli mieletön kirjeiden kirjoittaja. Kirjeenvaihto oli ihmisten arkipäivää vanhassa maailmassa ennen kännyköitä, sähköpostia, kameroita, somea, pikaviestimiä ja jatkuvasti päivittyvää uutisvirtaa, mutta Tove Jansson (1914-2001) oli aivan erityisen ahkera kirjeiden kirjoittaja. Miten tuottelias ja monipuolinen taiteilija siihen ehtikään! Ystävilleen ja läheisilleen hän saattoi kirjoittaa parin päivän välein useiden sivujen mittaisia kirjeitä. USA:ssa asuvan ystävättärensä Eva Konikoffin kanssa Tove oli kirjeenvaihdossa yli 25 vuotta, vaikka tapaamiset toteutuivat harvoin. Kun Tove oli muumi-uransa huipulla, hän sai säkeittäin kirjeitä ympäri maailmaa, ja kilttinä ihmisenä pyrki vastaamaan kaikkiin. On arvioitu, että Jansson sai taiteilijauransa aikana 92 000 kirjettä, joihin odotettiin vastausta. Kirjeiden kirjoittamisesta tulikin Tovelle lopulta taakka.

Valikoiman kirjeet avaavat mielenkiintoisia näkökulmia Janssonin elämänvaiheisiin, jotka ovat jo tuttuja elämäkerroista. Kirjeissään Jansson selvittää omin sanoin ajatuksiaan ja tunteitaan ja kuvaa hyvinkin yksityiskohtaisesti asioita ja sattumuksia elämässään. Monet kirjeet ovat kuin alkuja tai harjoitelmia tuleviin novelleihin. Hiljattain luin Sirke Happosen kokoaman Bulevardi ja muita kirjoituksia (Tammi 2017), joka sisältää Tove Janssonin tuntemattomia novelleja ja muita kirjoituksia. Kirjekokoelma täydentää mm. tätä novellikokoelmaa mainiosti. Itse asiassa kirjekokoelma täydentää koko Tove Janssonin tuotantoa. Paitsi kirjallista tuotantoa kirjekokoelma valottaa luonnollisesti Janssonin kuvataiteilijuutta ja maalausten taustoja. On myös hyvin mielenkiintoista lukea Janssonin kuvauksia omista ja taiteilijaystäviensä tempauksista, hummauselämästä, parisuhdeongelmista, perheen arkipäivästä ja kunkin aikakauden elämästä.  Se on kulttuurihistoriaa hauskalla tavalla. Myös matkakirjana kirjekokoelma on kiehtova. On hyvin kiinnostavaa lukea Janssonin matkaraportteja Euroopasta samoilta kulilta, joissa itsekin on saattanut käydä. Ja saaristoelämän kuvaukset – ne vasta ihania ja jännittäviä ovat!

Toven kirjeitä on varmasti ollut ihana saada. Kirjeissään Tove on läheinen, ystävällinen, kohtelias, hauska ja nokkela ja hän näkee todella vaivaa kirjeen kirjoittamisessa. Tove kokee juttelevansa kirjeen kautta sen vastaanottajalle. Tove kirjoitti aina kaikki kirjeensä käsin, varusti ne usein jopa loistokkain piirroksin – ja itse yhden kirjeen osavastaanottajana voin kertoa, että jopa pieni piirroksella varustettu kiitosviesti voi olla todella kaunis ja sympaattinen.

Suosittelen kirjaa lämpimästi Tove-harrastajille. Kannattaa varata elämäkerrat viereen rinnakkaistarkistuksia varten!

Roope Lipasti & Karoliina Korhonen: Elovena-tyttö: suomalaisuuden käsikirja ulkomaalaisille
Atena, 2017.
ISBN: 978-952-300-352-1

Teksti: Leeni Pukkinen, informaatikko, TAMK kirjasto- ja tietopalvelut

Kirjastolaisen kirjavinkkaus 16.12.2017

Roope Lipasti on kirjoittanut kiinnostavan kirjan, jossa suomalainen ja ulkomaalainen törmäävät ja joka laittaa suomalaisen ajattelemaan suomalaisuutta sen syvintä ydintä myöten. Kirja on kuitenkin ennen kaikkea hauska, tosin monet muutkin tunteet valtaavat suomalaisen kirjaa lukiessa. Nolojakin hetkiä löytyy, ja myötähäpeää. Mutta vauhtia ei puutu ja nauraakin saa.

Taloyhtiöön muuttaa ulkomaalainen tai ainakin ulkomaalaisen näköinen asukas. Hallituksen puheenjohtaja on lisännyt kokouksen asialistalle kohdan: ”Ulkomaalaisen muutto taloyhtiöön & toimenpiteet”. Hallituksen jäsenet kysyvät: Mitä toimenpiteitä tarvitaan?

”Täytyy varautua ja sopia mitä tehdään, jos vaikka tulee eteen ongelmia.” Mitä ongelmia?

Muut hallituksen jäsenet olivat sitä mieltä, että tulokas pitäisi toivottaa tervetulleeksi, ja ennakkoluuloton ja ystävällinen Pirjo rupeaa valmistelemaan tervetulojuhlaa.

Pekka, kotona viihtyvä, eronnut, lapseton, ei-työssäkäyvä, Urho-marsun isäntä ottaa tehtäväkseen tutustua Jussufiin – ja itse asiassa kotouttaa hänet. Pekka haluaa olla Jussufille apuna kaikissa asioissa, opettaa hänelle miten suomalainen yhteiskunta toimii ja päättää kirjoittaa oppaan Suomalaisuuden käsikirja ulkomaalaisille. Kun Pekka menee ensimmäistä kertaa tapaamaan Jussufia, hänellä on uunituore mustikkapiirakka mukanaan. Jussuf pomppii avaamaan oven yhden jalan varassa, toisen jalan tilalla on tynkä, johon on tatuoitu vaalean naisen kuva, Elovena-tyttö.

Jussuf kertoo haluavansa etsiä suomalaisen Marjan, joka oli auttanut häntä työmatkalla tapahtuneen pommi-iskun jälkeen. Marjan etsintämatka alkoi hyvin mutta jatkui hieman mutkikkaammin. Mihin kaikkeen miehet joutuivatkaan matkallaan, pakomatkasta hirvenmetsästysporukkaan, myrskyävän järven aalloissa polskimisesta saunanlauteilla kärvistelemiseen, ja törmäävät vähän väliä suomalaisuuden peruspiirteisiin. Suomalainen kuitenkin ”selviytyy aina ongelmista, jotka on ensin itse luonut.”

Kaikki kokemukset ovat Jussufille tulevaisuudessa varsin tärkeitä, miksi, se selviää ennen kirjan loppua. ”Jussuf oli nyt tutustunut suomalaiseen ruoka-, liikenne-, mökki-, metsästys-, jonotus- sekä tapaturmakulttuuriin, ja jos hän vieläkin halusi jäädä maahamme, hän oli hullu ja sopisi siksi tänne hyvin.”  Loppua kohti kirjan tapahtumat vain villiintyvät, mutta onnellista loppuahan tässäkin romaanissa  tietysti odotellaan. Eiköhän se sieltä sitten tulekin yllätyksiä mukanaan.

Otteet Pekan blogikirjoituksista ja niihin liittyvät musta-valkoiset kuvat ”värittävät” kirjaa. Noilla sivuilla Pekka selvittää suomalaisuuden piirteitä, ja hämmästyksekseen hän löytää  kommenttien ja jakojen vyöryn. Kirjoituksissaan Pekka selvittelee mm. suomen kieltä, mediaa, suomalaisia keksintöjä, asenteita, muotoilua: ”Aaltomaljakko ei ole lain mukaan pakollinen suomalaiskodin varuste, mutta kyllä sellainen on hyvä olla, vähän niin kuin palosammutin ja muumimuki.”

Karoliina Korhosen kuvitus yksinkertaisine, mutta ilmeikkäine ihmishahmoineen tukee mainiosti Pekan blogitekstejä.

Roope Lipasti on itse sanonut, että Elovena-tyttö on sekoilukohellusromaani ja pitkään aikaan hauskin hänen kirjoistaan.

Emil Anton: Katolisempi kuin luulit – aikamatkoja Suomen historiaan
Kirjapaja, 2017.
ISBN:9789522886200

Teksti: Hannu Hahto, informaatikko, TAMK kirjasto- ja tietopalvelut

Kirjastolaisen kirjavinkkaus 15.12.2017

Tänä vuonna on kovasti juhlittu Suomen satavuotista itsenäisyyttä, mutta sen lisäksi on muistettu protestanttisen reformaation (aiemmin: uskonpuhdistus) 500-vuotismuistoa. Tähän olisi voinut ottaa tietysti jonkun Luther-kirjan, mutta ajattelin katsoa asiaa vähän toiselta kantilta. Tänä vuonna on ilmestynyt myös Emil Antonin teos Katolisempi kuin luulit – aikamatkoja Suomen historiaan. Sitä paitsi se on pieni kirjanen, jonka lukee nopeasti – 10 lukua, yksi per vuosisata ja kaikkiaan vain n. 130 sivua.

Perinteisesti on Suomen Ruotsin ja katolisen kirkon yhteyteen liittymisen ajankohtana pidetty 1100-lukua, jonka puolivälissä tehtiin (mahdollisesti) ns. ensimmäinen ristiretki. Piispa Henrikin ja Lallin historiallisuuttakin on osin kyseenalaistettu tutkijoidenkin piirissä. Suomalaisille Lalli on ollut suurempi samaistumisen kohde, mutta kannattaa muistaa, että sekä Lallin että hänen vaimonsa Kertun nimet pohjautuvat kristillisiin pyhimysnimiin (Laurentius ja Gertrude).

Suomi ehti olla pääosin katolinen maa neljä vuosisataa. Turusta kehittyi Ruotsin ”Itämaan” hallinnollinen ja kirkollinen keskus. Katolinen kirkko toi myös kirjallisen kulttuurin Suomeen, ja ensimmäinen Suomea varten painettu kirja, Turun hiippakunnan messukirja eli Missale Aboense on vuodelta 1488.

Reformaatio ulottui myös Ruotsiin ja Suomeen 1520-luvulla, joskin on todettava, että ainakaan Suomessa sen syynä ei ollut sellaisia epäkohtia, joita Keski-Euroopassa kiistatta oli. Yleisesti tunnustettu tosiasia on, että luterilaisuuden omaksumiselle oli ennen kaikkea poliittiset syyt: ahnas kuningas Kustaa Vaasa pääsi reformaation avulla käsiksi kirkon omaisuuteen.

Siirtymä katolilaisuudesta luterilaisuuteen oli 1500-luvulla asteittainen ja Suomelle olisi ollut mahdollinen myös toisenlainen tie: Kustaan poika Juhana, Suomen herttua, otti vaimokseen katolisen Puolan Katariina Jagellonican ja kuninkaana alkoi valmistella paluuta katolisuuteen. Heidän poikansa Sigismund oli sekä Puolan että Ruotsin kuningas, mutta hävisi sisällissodan Juhanan veljelle Kaarle-herttualle, ja Ruotsi ja Suomi sen mukana jäi luterilaiseksi.

Kaarlen poika Kustaa II Adolf asettautui Keski-Euroopan protestanttien suojelijaksi katolisia vastaan kolmekymmenvuotisessa sodassa. Häntä seurasi hallitsijana hänen tyttärensä Kristiina, joka kääntyi itse katolisuuteen ja muutti Roomaan. Kristiinasta on Mika Kaurismäki tehnyt suht tuoreen elokuvankin, tosin sen kuva ”tyttökuninkaasta” ei ole erityisen luotettava.

1600-luvulla luterilaisuus jäykistyi luterilaiseksi puhdasoppisuudeksi, ja mm. Mooseksen laki otettiin käyttöön (monista rikoksista seurasi periaatteessa kuolemanrangaistus). Katolisuudesta, joka oli ollut Suomen valtauskonto vielä 1500-luvun alussa, tuli lainsuojaton uskonto, ja katoliikeille annettiin ISIS-mäiset vaihtoehdot: maasta pois tai henki pois.

Pipo alkoi löystyä vasta 1700-luvun lopulla, jolloin Tampereen kaupunginkin perustanut edistysmielinen Kustaa III oli valmis tarjoamaan eriuskoisillekin oikeudet, mikä tosin ei koskenut Suomessa esim. juutalaisia.

1800-luvun alussa Suomi sitten joutui Venäjän vallan alle. Suomi sai kuitenkin säilyttää luterilaisen uskonsa, vaikka emämaa olikin ortodoksinen. Valtakirkolle tuottivat kuitenkin harmaita hiuksia erilaiset herätysliikkeet, joita kirkko pyrki suitsimaan.

Varsinainen uskonnonvapauslaki Suomeen saatiin vasta maan itsenäistyttyä 1923. Kirjan aiheena oleva katolisuus on Suomessa edelleenkin marginaaliuskonto, siihen kuuluu vain 0,25 % väestöstä. Ennen viime aikoja Suomen tunnetuin katolinen lienee ollut Hesarin pitkäaikainen pilapiirtäjä Kari Suomalainen, viime aikoina taas eräs S:lla alkava poliitikko…

Antonin kirja on hauska lukea ja eräänlainen pikakelaus Suomen henkiseen ja muuhunkin historiaan. Koska katolisuus oli useita vuosisatoja maassa kielletty uskonto, kirjoittaja joutuu käsittelemään monia muita ilmiöitä sen sijaan. Jokaisen luvun lopussa on lukuvinkkejä, menovinkkejä ja taidevinkkejä, tyyliin käy Naantalissa, jossa on myös presidentin kesäasunto – koko kaupunki, ruotsiksi Nådendahl, latinaksi Vallis Gratiae eli armon laakso on syntynyt birgittilaisluostarin ympärille, joka perustettiin sinne 1400-luvulla.

Paavo Järvinen: Kovaa aikaa
Warelia, 2017.
ISBN:9789525940282

Teksti: Tero Kansanaho, informaatikko, TAMK kirjasto- ja tietopalvelut

Kirjastolaisen kirjavinkkaus 14.12.2017

Tänä syksynä ilmestyi yllättävä lisä vuoden 1918 tapahtumia kuvaavaan kaunokirjallisuuteen, teknikko Paavo Järvisen omaelämäkerrallinen romaani Kovaa aikaa: erään punakaartilaisen kokemuksia kansalaissodan ajalta. Romaanin käsikirjoitus valmistui 1950-luvun jälkipuolella, mutta unohtui kirjoittajan jäämistöön vuosikymmeniksi, kunnes kirjoittajan poika Jussi Järvinen otti yhteyttä historiantutkija Tuomas Hoppuun. Tämä kiinnostui välittömästi tekstistä, ja käsikirjoitus päätyi julkaistavaksi lähes alkuperäisessä muodossaan, vain vähäisin stilisoinnein. Hoppu kirjoitti romaaniin alkusanat sekä lisäsi joitakin selittäviä alaviitteitä.

Järvisen romaani on näkökulmaltaan mielenkiintoinen. Kirjan päähenkilö – Järvisen omakuva – Aksu Jokinen on nuori Helsinkiin muuttanut tehdastyöläinen. Aksun kokemusten kautta välittyy kaunokirjallisuudessa aiemmin vähälle huomiolle jäänyt kaupunkilaisen teollisuustyöväen arki kansalaissodan aattona, samoin kuin vallankumouksellisen aatteen nousu työväen keskuudessa ja punakaartien synty isoimmissa kaupungeissa. Tuomas Hoppu huomauttaakin osuvasti alkusanoissaan, että Väinö Linnan Pohjantähti-trilogian vaikutuksesta vuoden 1918 tapahtumat usein mielletään liittyviksi torppariasiaan ja maaseudun köyhälistön kansannousuun, vaikka valtaosaltaan sisällissodan kasvuympäristön muodostivat suurimmat kaupungit ja etenkin teollisuustyöväestön heikentynyt taloudellinen tilanne maailmansodan myötä.

Kirjan tapahtumissa seurataan Aksu Jokisen vaiheita vuoden 1917 keväästä seuraavan vuoden syksyyn, jolloin hän vapautuu vankeudesta. Aksu on romaanin alussa 17-vuotias nuorimies, jota ei kiinnosta joukkosieluisuus, vaan hän ajattelee omilla aivoillaan. Aksukin kannattaa työväen aatetta, mutta jyrkän linjan agitaattorit eivät saa hänen hyväksyntäänsä. Hän myös välttelee punakaartiin liittymistä, kunnes hänelle ei oikeastaan jää jäljelle muita vaihtoehtoja. Sotatoimien alkaessa Aksu lähtee muiden mukana rintamalle, ja vaikka ei missään vaiheessa usko aseellisen toiminnan oikeutukseen, täyttää siitä huolimatta rivissä paikkansa. Kaikki näin eivät kuitenkaan tee, ja ehkä suurimman pettymyksen aiheuttavat kaartilaisten johtajat tai tarkemmin toiminnan yleinen sekasortoisuus ja järjestyksen puute joukoissa. Tappion jälkeisen vankeuden aikana Aksu käy oman selviytymistaistelunsa olosuhteissa, joissa moni joutuu luovuttamaan.

Aksun ajatusmaailmassa viehättää kovasta ajasta riippumaton ihmisyys, syvä inhimillisyys. Aksulle asiat eivät ole mustavalkoisia, eikä hänen toimiaan ei ohjaa viha, vaan pyrkimys oikeudenmukaisuuteen. Kertojana Paavo Järvinen onnistuu välittämään kipeästä ja vaikeasta aiheesta yllättävän avarakatseisia ja isosydämisiä tuntoja. Hän ei tekstinsä kautta syyllistä ketään, vaan pyrkii ymmärtämään kaikkia osapuolia. Kerronnassa kiinnittyy huomio myös ilmiöiden ja ympäristön tarkkaan havainnointiin. Kaiken kaikkiaan teksti on sujuvaa, ja osoittaa monin paikoin tekijänsä kirjallista lahjakuutta. Paavo Järvinen menehtyi moottoripyöräonnettomuudessa 1958, joten romaanikäsikirjoitus jäi hänen ainoaksi teoksekseen. Joka tapauksessa, Kovaa aikaa ansaitsi ehdottomasti tulla julkaistuksi, ja Suomi 100 -juhlavuosi oli juuri sopiva ajankohta tällaiselle kirjalle.

Teksti: Marika Luokkala
Sävellys ja sanoitus: Luri Luokkala ja Marika Luokkala
Kuvitus: Petronella Grahn
Suomen Musiikkimatka Oy
ISBN:978-952-68435-0-6

Teksti: Leeni Pukkinen, informaatikko, TAMK Kirjasto- ja tietopalvelut

Kirjastolaisen kirjavinkkaus 13.12.2017

Lastentarhanopettaja ja taidekasvattaja Marika Luokkala ja popmuusikko Luri Luokkala ovat tehneet hienon kokoelman uusia lauluja lapsille ja vähän vanhemmillekin, musiikkikasvatukselliset periaatteet mielessään. Lähdetään musiikkimatkalle on värikäs soiva paketti musiikkiliikuntaan, -leikkiin ja -kasvatukseen. Kirjat on tarkoitettu lasten musiikkikasvatuksesta kiinnostuneille ja sillä alueella työskenteleville. Minä hankkisin kirjat myös kotiin, sillä niistä saavat paljon irti myös vanhemmat lapsineen.

Ykkösosa (Opas soiville poluille ja rytmikkäille reiteille) sopii erityisen hyvin kotikäyttöön, koska se sisältää 14 laulun nuotit ja lisäksi esitetyt versiot liitteenä olevalla cd-levyllä.  Nuoteissa on mukana sanat ja sointumerkit. Jokaiseen lauluun liittyy myös vinkkejä laulujen käyttöön, mm. useita erilaisia liikunta-, leikki-, askartelu- ja tanssiohjeita. Esimerkiksi laulun Kolme kummitusta leikkiohjeista löytyy Taskulamppuleikki ja Yöllinen varjoteatteri. Lauluihin tarvitaan vain vähän rekvisiittaa, ja sekin löytyy helposti kotoa tai on helppo tehdä itse. Jokainen on varmasti joskus soittanut kattilankansia ja peltipurkkeja ja muita kummituksille sopivia soittimia. Niin Kummitusorkesterissakin kehotetaan tekemään laulun väliosassa.

Jokaisen laulun kohdalla esitellään useita tapoja käyttää sitä. Laulua voi laulaa, soittaa, rytmittää soittimin tai omaa kehoaan käyttäen, rummuttaa ja sen tahdissa voi liikkua piirissä, kävellä, tanssia, lorutella, leikkiä, räpätä. Laulun toteutus voi olla joka kerta erilainen.

Teksti: Marika Luokkala
Sävellys ja sanoitus: Luri Luokkala ja Marika Luokkala
Kuvitus: Petronella Grahn
Suomen Musiikkimatka Oy
ISBN:978-952-68435-1-3

Kakkososa (Matka jatkuu, hyppää kyytiin) sisältää satuja, tarinoita, runoja, loruja ja lisää vinkkejä laulujen käyttöön. Mukana on myös runsaasti rytmiharjoituksia ja rentoutumista. Kaikenlaisen touhun keskellä on otettu huomioon myös hiljaisuus:

(Kuiskaten:)

Oletkos kuullut, kun tuuli heiluttelee pitkää heinää

tai pieni hämähäkki kiipeää rohkeasti pitkin seinää?

Oletkos kuullut höyhenen tanssin

tai lumihiutaleen kauniin valssin…

Molemmissa kirjoissa on mukana cd-levy. Ensimmäisellä levyllä on laulut esitettyinä, siis soitettuina ja laulettuina, ja toisella levyllä kuullaan ensimmäisen laulut instrumentaaliversioina. Sitä voi siis käyttää oman laulun säestykseen. Cd-levyjen musiikki on reipasta, mainiosti soitettua, hyvin laulettua, vaihtelevaa lasten ”poppia”.  Oikein mukavaa musiikkia aikuisenkin korville ja jaloille.

Kuvitus on hauskaa ja värikästä. On lentäviä keijuja ja tanssivia lehmiä, rumpalikoiraa ja kummituksia. Värejä on käytetty runsaasti, ja kirjoja selailee mielellään myös ihan vain väriterapian vuoksi.

Näin joulunajan kunniaksi poimin esiteltäväksi vielä Lehmän joulu -valssin. Laulusta on tullut erittäin suosittu, ja siitä on tehty erillinen joulukortti-cd.

 

 

Hämärässä töllissä tässä

seisoo yksin Lehmä.

Nuuhkii ilmaa, miettii hiljaa:

Onkohan jo joulu?

Herra Onni, suuri sonni

tanssiin pyytää Lehmän.

Ja näin valssii Lehmä tanssii, helmat hulmuaa

Ammuu, ammuu, täs on joulun tuntuu.

Ammuu, ammuu, tältä joulu tuntuu.

 

Ykköskirjassa Lehmän joulu -lauluun annetaan tanssiohjeet: tanssitaan vapaassa tilassa, piirissä käsikkäin ja parin kanssa vastakkain, astutaan sinne tänne, ojennellaan jalkoja ja hypähdetään.

Kakkoskirja antaa laululle lisämausteita. Mukaan otetaan ”jouluinen orkesteri” eli triangeleita, kulkusia ja sormisymbaaleja. Lehmästä ja Onni-sonnista kerrotaan myös satu.

Kannattaa tutustua Musiikkimatka.fi-sivujen sisältöön. Sieltä löytyy mm. kohdasta ”toimintaideat” Lehmän joulun äänitallenne, sanat ja esitysohjeet. Ihan väkisinkin alkaa laulattaa ja tanssittaa. Ja tulee joulun tuntuu.

 

Boris Akunin: Valtioneuvos
Into, 2016.
ISBN: 9789522646576

Teksti: Jussi Pajari, tietopalvelusihteeri, TAMK kirjasto- ja tietopalvelut

Kirjastolaisen kirjavinkkaus 12.12.2017

Alkuteos: Статский советник

Grigori Tšhartišvili, joka paremmin tunnettaan Boris Akuninina, on kirjoittanut 17 vuotta dekkarisarjaa Erast Fandorin-nimisestä etsivästä. Kirjoja sarjassa on tällä hetkellä 15 kappaletta, joista suomennettu on vasta 6 kappaletta. Tämä suomennosten laahaaminen perässä on varmasti yksi syy siihen, miksi Akuninin loistava dekkarisarja ei ole niin tunnettu Suomessa. Valtioneuvos on julkaistu Venäjällä jo vuonna 2000, mutta suomennettu painos julkaistiin vasta viime vuonna.  Englanniksi käännettyjä painoksia vaivaa hieman sama ongelma. Venäjällä Boris Akunin ja hänen dekkarisarjansa on suosittu ja viime vuosina alkanut saada enemmän kansainvälistä huomiota.

Valtioneuvos on Akuninin seitsemäs Erast Fandorin-sarjaan kuuluva kirja. Kirja sijoittuu 1800- ja 1900-luvun taitteeseen ja päähenkilö on siis Erast Fandorin –niminen rikosetsivä. Kirjaa voisi kuvailla poliittiseksi trilleriksi. Juoni ei tosin ole kovin omaperäinen, Erast Fandorin lavastetaan kenraalin salamurhaan ja luonnollisesti hänen on itse ratkaistava tapaus. Akunin on kuitenkin kirjoittanut tarinan hyvin sekoittaen tyypilliseen tyyliinsä jännitystä, dramatiikkaa ja komediaa. Hänellä on myös tapana kuvailla hyvin yksityiskohtaisesti kirjassa esiintyvien ihmisten ulkonäköä, heidän kasvon ilmeitään, reaktioitaan ja erityisesti heidän vaatetustaan. Lisäksi Akunin osaa luoda mielenkiintoisia ja moniulotteisia hahmoja. Samoin ympäristöä on kuvailtu huolella, esimerkiksi huoneen sisustusta.

Sarjan lukemista ei kannata aloittaa tästä kirjasta vaikka se onkin itsenäinen tarinansa, vaan Fandoriniin kannattaa tutustua kirjasarjan alusta. Aiemmissa kirjoissa häneen tutustutaan hieman paremmin ja näin pitkällä kirjasarjassa jo oletetaan, että lukija tuntee päähenkilön ja kirjasarjan keskeiset hahmot. Hän esimerkiksi änkyttää ja on välillä hyvin tarkka vaatteidensa valinnan suhteen. Fandorinia pidetäänkin muiden silmin usein turhamaisena keikarina ja toisaalta hän taas nauttii suurta kunnioitusta poliisin ja armeijan johdosta poliittiseen eliittiin asti. Aiemmissa kirjoissa kerrotaan myös tarina siitä, miten Fandorin ystävystyi japanilaisen palvelijansa kanssa, josta on tullut kirjasarjan vakiohahmo. Fandorin muistuttaa henkilöhahmona hieman toista mestarietsivää, Sherlock Holmesia.

Valtioneuvos on kulutetusta juonestaan huolimatta hyvä kirja. Akunin saa puhallettua juoneen hieman uutta näkökulmaa. Kirjan vahvuus on monipuoliset henkilöhahmot ja tarinan kuljetus, jolla jännitys saadaan pidettyä loppuun saakka.

Fred Karlsson: Suomen kielet 1917-2017
Lingsoft, 2017.
e-kirja

Teksti: Hannu Hahto, informaatikko, TAMK kirjasto- ja tietopalvelut

Kirjastolaisen kirjavinkkaus 11.12.2017

Valitsin tämän uutuusteoksen mm. koska sitä mainostettiin kirjastoille kotimaisen Ellibs e-kirjapalvelun omistajan Lingsoftin toimesta. Se on Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kielikirja ja myös 30-vuotiaan Lingsoft-yhtiön oma juhlakirja, ja lisäksi kirjan kirjoittaja Fred Karlsson on toinen yhtiön perustajista.

Fred Karlsson on Helsingin yliopiston yleisen kielitieteen emeritusprofessori, joka on kirjoittanut mm. monia oppikirjoja. Tämä teos julkaistiin lokakuun lopulla Helsingin kirjamessuilla, jossa kirjoittajaa haastatteli M.A. Numminen, joka on itse opiskellut Helsingin yliopistossa mm. kielitiedettä ja suomalais-ugrilaisia kieliä!

Erikoista Karlssonin kirjassa on se, että se on todellinen monikanavajulkaisu: Se on saatavilla e-kirjana Ellibsin kautta (poikkeuksellisesti ilmaiseksi), internet-sivustona osoitteesta https://www.suomenkielet100.fi/ ja myös painettuna kirjana. Lisäksi teos on julkaistu suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, ja siihen liittyy Twitter-kampanjakin.

Vuoden 1919 hallitusmuodon mukaan Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi. Kielitaistelua näitten välillä käytiin 1920-30-luvuilla vielä mm. Helsingin yliopistossa, jossa ruotsilla oli yhä vahva asema. Viime vuosina ruotsin kielen asema on noussut uudestaan tapetille mm. pakkoruotsikeskustelun myötä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että ruotsia on puhuttu Suomessa jo ainakin 1100-luvulta lähtien, jolloin maahan alkoi muuttaa ruotsinkielistä väestöä lännestä. Ruotsissa suomenruotsi määritelläänkin ruotsin itäruotsalaiseksi kielimuodoksi murteineen, joista haastavimpana pidetään yleisesti Närpiön murretta eli närpestä.

Lisäksi nykyisen Suomen alueen valtakieli ei ollut alunperin suomi vaan saame, jota puhuttiin maan eteläosia myöten, kunnes suomalaisasutuksen etenemisen myötä saamelainen väestö vetäytyi Lappiin. Saamesta on hyvä tietää, että ei ole vain yhtä saamen kieltä, vaan elossa on yhdeksän eri saamen kieltä, joista kolme Suomessa: pohjoissaame, inarinsaame ja koltansaame.

Romaneja on Suomessa ollut 1500-luvulta lähtien. Romanit ovat alunperin lähteneet Intiasta ja romani onkin indoeurooppalaisten kielten indoarjalaiseen kieliryhmään kuuluva kieli. Romanit käyttävät itsestään nimeä kaale (yks. kaalo).

Venäjän vallan aikana 1800-luvulla Suomeen asettui venäläisten lisäksi mm. juutalaisia ja tataareja. Juutalaisissa oli jiddishin eli juutalaissaksan puhujia, mutta se jäi pian varsinkin ruotsin varjoon. Tataarin kieli on puolestaan turkinsukuinen kieli ja tataarit muslimeja, mutta jo aikaa sitten suomalaiseen yhteiskuntaan integroituneita. Tataaritaustaisia on Tampereellakin. Mainittakoon, että kansanedustaja Ben Zyskowicz on itse juutalaistaustainen, mutta hänen vaimonsa on tataari.

Itsenäistymisen jälkeen Suomeen tuli venäjänkielisiä Venäjän vallankumousta paenneiden emigranttien myötä, mutta ratkaisevasti venäjänkielinen vähemmistö on lisääntynyt vasta Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen niin, että esim. Tampereella heitä on jo moninkertaisesti vanhaan ruotsinkieliseen vähemmistöön verrattuna.

Talvi- ja jatkosodan seurauksena Suomeen tuli karjalaisten evakkojen myötä myös suomesta hieman poikkeavan karjalan kielen puhujia. Kieltä on pyrkinyt elvyttämään mm. Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo, jonka vanhemmat olivat lähtöisin Laatokan Karjalasta.

Viime vuosina monikielisyys on lisääntynyt Suomessa ennen kaikkea maahanmuuton ja pakolaisuuden kautta. Nykyään Suomessa on jo peräti 500 eri kielen puhujia. Vuonna 2016 eniten puhutut kielet Suomessa olivat suomen ja ruotsin jälkeen venäjä ja viro sekä somali ja arabia. Niin muuttuu maailma – ja Suomi sen mukana.

Tana French: The Trespasser
Penguin Books, reprint 2017.
ISBN: 978-0143110385

Teksti: Kaisa Rissanen, tietopalvelupäällikkö, TAMK Kirjasto- ja tietopalvelut

Kirjastolaisen kirjavinkkaus 10.12.2017

Irlantilainen Tana French on kirjoittanut viimeisen kymmenen vuoden aikana kuusi Dubliniin sijoittuvaa psykologista dekkaria. Moneen kertaan palkitun kirjailijan lempinimi on the First Lady of Irish Crime. Suosion myötä Frenchin kirjoja on käännetty useille kielille (esim. saksa, venäjä, ruotsi ja norja). Valitettavasti suomennoksia ei ole vielä tarjolla.

Kirjojen tarinat etenevät selkeiden kuvausten, vahvojen henkilökuvien ja napakan dialogin ansiosta hyvinkin jouhevasti. Sen verran laajoja ja useita satoja sivuja sisältäviä kirjat toki ovat, että aikaa niiden ahmimiseen kannattaa varata reilusti.

Päähenkilöinä kirjoissa ovat Dublinin poliisin murhia selvittävän yksikön etsivät. Samat poliisit eivät kuitenkaan seikkaile kaikissa tarinoissa, vaan jokaisella kertomuksella on omat (anti)sankarinsa. Tämä monipuolistaa kerrontaa ja tekee jokaisesta kirjasta omanlaisensa. Poliiseja ei pyritä ihannoimaan, mutta toisaalta heistä ei myöskään tehdä kliseisiä korruptoituneita bad cop –hahmoja.

Kirjoissa kuvatut murhatapaukset ovat poikkeuksetta varsin brutaaleja, mutta kerronta itsessään ei sitä ole. Väkivallalla mässäilyä vältetään. Kerronnassa keskitytään tapausten syvälliseen selvittelyyn sekä hahmojen (rikolliset, uhrit ja poliisit) persoonallisten piirteiden ja toiminnan logiikan avaamiseen.

Omalla tavallaan jokaisen kirjan pääosassa on myös Irlannin pääkaupunki Dublin; sen historia, erilaiset alueet, yhteisöt ja ihmiset. Etsivien suhde kotikaupunkiin ja sen asukkaisiin on myös selkeästi näkyvissä.

BBC kuvaa kirjojen pohjalta tv-sarjaa The Dublin Murders, jonka ensimmäisten jaksojen pitäisi valmistua vuoden 2018 aikana.

In the Woods, 2007
The Likeness, 2008
Faithful Place, 2010
Broken Harbour, 2012
The Secret Place, 2014
The Trespasser, 2016

 

Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen
WSOY, useita painoksia.
ISBN: 9789510098752

Teksti: Anu Alho, tietopalvelusihteeri, TAMK Kirjasto- ja tietopalvelut

Kirjastolaisen kirjavinkkaus 9.12.2017

Onko sinulla aukko sivistyksessä? Minulla on ollut, mutta ei ole enää, koska olen vihdoin lukenut Mika Waltarin klassikon ”Sinuhe egyptiläinen : viisitoista kirjaa lääkäri Sinuhen elämästä n. 1390-1335 e.Kr ” (1945)! Ja täytyy myöntää, että en tiedä, miksi olin tätä klassikkoa näin kauan vältellyt, kirjahan oli loistava! Aluksi oli kyllä hieman vaikeaa päästä sisälle kirjaan, koska se on kirjoitettu jotenkin ”vanhalla tavalla”, mutta tämä tuntuma meni nopeasti ohi. Myös jonkun henkilön puhe saattaa kestää monta sivua, joten dialogista vuoropuhelua, lyhyin lausein, on kirjasta turha hakea.

Kirja kertoo löytölapsesta, Sinuhesta, joka kulkeutuu virran mukana kaislaveneessä ottovanhemmilleen Thebaan 1300-luvun Egyptissä eKr. Sinuhen isä on ammatiltaan köyhien lääkäri ja Sinuhe seuraa isänsä jalanjäljissä tähän ammattiin. Sinuhe elää erittäin vaiherikkaan, mutta ehkä onnettoman elämän. Hän ei saa koskaan kokea onnea rakkauden saralla, toiset naiset pettävät hänet hänen koko omaisuuttaan vastaan ja toiset naiset valitettavasti kuolevat. Myös hänen ainoa jälkeläisensä tulee surmatuksi ennen kuin Sinuhe edes tietää, että poika on hänen. Sinuhea arvostetaan suuresti hänen ammattinsa vuoksi, hän toimii faraon henkilääkärinä. Samaan aikaan hän ei kuitenkaan unohda juuriaan, vaan jatkaa myös vähävaraisten parantamista. Hänelle myös selviää, että hän saattaisi olla laillinen perillinen faraolle, mutta koska ei pääse koskaan selvyyteen oikeista vanhemmistaan, niin hänestä ei koskaan tule  Egyptin faraota. Tuskin Sinuhe tätä oikeasti haluaisikaan, hän on kuitenkin koko ajan köyhien ihmisten puolella. Hän parantaa yleensä sairaat ilman maksua tai niin, että kukin voi antaa sen mukaan, mitä pystyy antamaan.

Orjansa, Kaptahin, kanssa Sinuhe kokee suuria seikkailuja. Yhdessä he kiertävät mm. Syyriassa, Babyloniassa ja Kreetalla. Kaptah kohoaa orjasta ”tavalliseksi ihmiseksi”, kun Sinuhe vapauttaa hänet palveluksesta. Kaptah kerää myös itselleen suuren omaisuuden. Myös Sinuhesta tulee varakas, mutta elämä heittelee häntä niin, että lopulta hänellä ei ole lainkaan omaisuutta. Sinuhe ja Kaptah täydentävät erittäin hyvin toisiaan, Kaptah on käytännöllinen ja keksii aina joka pulmaan ratkaisun. Sinuhe on taas miettivää tyyppiä ja punnitsee aina asioiden eri vaihtoehtoja.

Sinuhe egyptiläinen on yksi eniten käännetyistä suomalaisista kaunokirjallisista teoksista, se on käännetty lähes 40 kielelle. Kirjaa pidetään Waltarin pääteoksena ja se on saanut myös runsaasti kansainvälistä mainetta. Mika Waltarihan ei ollut koskaan käynyt Egyptissä, joten on kummasteltu, kuinka hän on voinut kirjoittaa näin tarkasti tuosta ajasta. Kirjasta on myös tehty Hollywood-elokuva. DVD:n voi käydä lainaamassa Piki-kirjastoista https://piki.verkkokirjasto.fi/web/arena/welcome. Itse en ole elokuvaa vielä nähnyt, mutta senhän voisi vaikka joulun pyhinä katsella. Kirja löytyy myös äänikirjana Piki-kirjastoista.

Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi tätä kirjaa voi suositella luettavaksi kaikille niille, jotka sitä eivät vielä ole lukeneet. Ja ne, jotka ovat kirjan jo ehkä lukeneet, voivat lukea sen vaikka toiseen kertaan.

Ylen Kirjojen Suomi -hankkeessa valittiin yksi kirja jokaiselta itsenäisyytemme vuodelta. Valitut 100 kirjaa näyttävät, mitä valtavia muutoksia Suomi ja suomalaiset ovat kokeneet viimeisen sadan vuoden aikana, ja miten meistä on tullut sitä, mitä me nyt olemme.

Yleisö äänestää listan kirjoista Vuosisadan kirjan. Kärkikolmikkoon pääsivät seuraavat kirjat:

1.Sinuhe egyptiläinen, Mika Waltarin historiallinen romaani (1945)

2.Tuntematon sotilas, Väinö Linnan sotaromaani (1954)

3.Täällä Pohjantähden alla, Väinö Linnan romaanitrilogia (1959, 1960 ja 1962)

Vuonna 2008 Sinuhe egyptiläinen äänestettiin suomalaisten rakkaimmaksi kirjaksi. Ja tänä vuonna, yleisö äänesti sen Vuosisadan kirjaksi.

Vuosisadan kirja -palkinto jaettiin 18.10.2017 Turun Logomossa Vuosisadan Kuttuurigaalassa, jossa juhlittiin ja palkittiin suomalaista kulttuuria, taidetta ja kulttuurintekijöitä sadan itsenäisyyden vuoden ajalta.

Kirjojen Suomi on koonnut sivuilleen linkkejä Ylen ohjelmiin, jotka liittyvät Sinuhe egyptiläiseen. Tämä sivu löytyy osoitteesta yle.fi/kirjojensuomi.