teksti: Kersti Jääskeläinen, EMBA-ohjelmapäällikkö, TAMK EDU, kuva: Freepik.com


Tunnistatko itsessäsi johtajan, kehittäjän tai asiantuntijan, ja sinusta tuntuu, että sinun täytyy panostaa enemmän pysyäksesi työelämän menossa mukana? Oma aktiivisuus kannattaa, mutta joskus uralla etenemiseen ja johtajana onnistumiseen tarvitaan kannustin.

Keskustellessani viimeisen 15 vuoden aikana työni puitteissa tapaamani satojen päälliköiden, johtajien, esimiesten ja asiantuntijoiden kanssa olen havainnut, että radikaalisti muuttuva työelämä on todellisuutta. Yrityselämä ja julkisen sektorin organisaatiot ovat tällä hetkellä jatkuvassa muutosmyllerryksissä. Ihmisten tarpeet muuttuvat ja teknologia kehittyy kovaa vauhtia eteenpäin. Muuttuva työelämä asettaa paineita myös johtamisen muuttumiselle. Useimmat johtamisen ammattilaiset tunnistavat johtamisen muuttuneen monitasoisemmaksi ja epävarmemmaksi. Nykyjohtamisen keskiöön on noussut ihminen – yksilö, joka tekee tulosta ja verkosto, josta löytyy tarvittavaa osaamista.

Johtajan ammatillinen kasvu perustuu itseluottamukseen

Yksi tärkein keino pysyä mukana muutoksessa on oman osaamisen kehittäminen koulutuksen avulla. Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) englanninkielinen johtamisen täydennyskoulutus Executive MBA in International Business –ohjelma, eli tuttavallisemmin eMBA -ohjelma, on tukenut liike-elämän avaintehtävissä työskenteleviä jo 17 vuoden ajan. Todistus koulutuksen suorittamisesta on kirjoitettu noin 350 johtamisen ammattilaiselle, joista kaukaisemmat ovat tulleet Englannista.

Koulutuksen tehtävä ei ole ainoastaan siihen osallistuvan yksilön osaamisen kehittäminen. Haastatellessani koulutukseen osallistuneita, nostivat useimmat tärkeimmäksi tekijäksi johtamisen kasvussa sekä sen ylläpitämisessä itseluottamuksen kasvattamisen. Itseluottamus on johtajan tärkein työkalu, sillä se kannattelee kykyä tehdä vaikeitakin päätöksiä jatkuvasti kehittyvissä toimintaympäristössä. Omasta toiminnasta tietoiseksi tuleminen ja teoreettisen viitekehyksen rakentaminen käytännön ympärille ovat työkaluja, jotka vahvistavat itseluottamusta johtajana. Ammatillisen itseluottamuksen vahvistumisen perustaa luodaan koulutuksessamme myös vertaisoppimisella ja vuorovaikutuksella.

Tämänhetkisen johtamisen huolet liittyvät myös lisääntyneeseen kansainväliseen ja kotimaiseen kilpailuun, entistä nopeampaan tiedonkulkuun, yritysten yhteiskunnallisen vastuun lisääntymiseen, yksilön nousemiseen johtamisen keskiöön, aineettoman liiketoiminnan lisääntymiseen ja aikaisempaa laajempaan verkostotyöskentelyyn. Nämä muutokset ovat varsin hyvin tiedostettuja, mutta niiden vaikutuksia johtajuuteen ei välttämättä vielä tarpeeksi ymmärretä.

Haluamme tarjota opiskelijoillemme parasta

Enemmistöllä opiskelijoistamme on tekninen taustakoulutus, mutta ovat ajautuneet urallaan liiketoiminnan johtotehtäviin. Opiskelijamme kertovat, että TAMKin johtamiskoulutus on yllättänyt heidät työelämälähtöisyydellään. Se keskittyy johtamisen käytäntöihin ja tilanteisiin, joita johtaja kohtaa arjessa. Pitkän työelämäkokemuksensa ansiosta kouluttajamme osaavat huomioida myös nyky-johtamisen muutokset.

Ajantasaisuus ja käytännönläheisyys ovatkin koulutuksemme valtteja. Opit on mahdollista siirtää käytäntöön monialaisesti ja suoraan. Uudenlainen ajatuskulma saattaa helpottaa arkea. Huomioimme aikuisen oppijan ajankäytön rajallisuuden sekä elämän- ja työkokemuksen. Lähdemme siitä, että kaikilla osallistujilla on liike-elämän kokemusta ja osaamista, keskitymme koulutuksessa osaamisen täydentämiseen ja päivittämiseen.

EMBA –johtamiskoulutuksemme vuosittaisesta ryhmästä suurin osa kokee työmarkkina-asemansa parantuneen jo koulutuksen aikana, yli puolet ryhmästä kertoo positiivisesta urakehityksestä koulutuksen päätyttyä. Melkein kaikki siirtyivät uralla eteenpäin viimeistään parin vuoden kuluttua koulutuksen suorittamisesta.

 

Koulutuksenne oppien avulla ammatillinen itsevarmuuteni parani, strategiatyön osaaminen ja sen operatiivinen täytäntöönpano vahvistuivat. Ryhmästä löytyi huikeita tyyppejä ja mahtavaa osaamista ja heiltä oppiminen, sekä ihmisiin tutustuminen oli todella positiivista ja innostavaa!  Hyvällä ajankäytön suunnitelulla selvittiin hyvin, koulutukseen osallistuminen on jopa tukenut ajanhallintaani, kommentoi koulutukseen osallistunut Petri Vähä-Anttila

 

Kiitos opiskelussa heränneiden ideoiden sekä ammattimaisten luennoitsijoiden, olemme uudistaneet organisaatiorakenteemme, rakentaneet yrityksellemme strategian, viestineet sen ja jalkautuskin on onnistunut täydellisesti, totesi koulutuksemme suorittanut Jyrki Hakala.

 

Seuraava eMBA-koulutus käynnistyy elo-syyskuun vaihteessa. Jos olet jo pitkään halunnut uudistaa johtamisosaamistasi, olisi meillä sinulle siihen varteenotettava vaihtoehto. Halutessasi voit tutustua koulutukseemme täällä.

Ehkä nähdään loppukesästä, mutta jos emme, toivotan sinulle herkkiä tuntosarvia ja vahvaa itseluottamusta johtajuudessasi!

 

Kersti Jääskeläinen
EMBA-ohjelmapäällikkö, TAMK

Pistepilvet arkkitehtien ja arkeologien työvälineenä – kokemuksia Haminasta arrow-right
Next post

arrow-left TAMKin opiskelijat kärkisijoilla pelialan Bit1-kilpailussa
Previous post

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.