Juha Hurme: Niemi
Teos, 2017.
ISBN: 978-951-851-810-8

Teksti: Seija Kivelä, suunnittelija, TAMK kirjasto- ja tietopalvelut

Kirjastolaisen kirjavinkkaus 21.12.2017

Taistelin pitkään tätä vastaan. En halunnut leimautua liian yksipuoliseksi lukijaksi. Mutta kai se on pakko. Kai minun täytyy tänäkin vuonna kirjoittaa Juha Hurmeesta. Kun kirja on tarpeeksi hyvä, en voi muuta kuin luovuttaa ja huokaista: Sådant är livet!

Finlandia-voittajakirja Niemi alkaa alkuräjähdyksestä. Ytimenä on Suomi ja sen kehityshistoria, ja näppärästi jo toisessa luvussa päästäänkin Suomen eli Niemen asutushistoriaan. Kirjailija kutsuu raukkoja rajaseutujamme Niemeksi, koska käsiteltävä aikana (alkuräjähdyksestä vuoteen 1809) Suomi ei ollut oikeastaan Suomi, vaan vaihteleva kimppu alueita erilaisissa poliittisissa ja valtiollisissa asetelmissa.

Yksi yhteinen asia niemeläisiä kuitenkin yhdisti. Kieli. Vaikka Hurme voittopuheessaan korosti ruotsin kielen osaamista, kyllä hän suomen kieltäkin – erityisesti suomen kieltä – rakastaa. Kieli ja muukin kulttuuri ovat vain niin mahdoton rykelmä lainoja ja varkauksia muilta, että mitään kieltä ei voi rakastaa tykkäämättä aina vähän myös muista ja tuntematta tarvetta opiskella niitä. Tämä on Hurmeen sanoma kaikilla tasoilla. Kielemme ja kulttuurimme ei olisi se mitä se on ilman taukoamatonta kosketusta muihin kieliin ja kulttuureihin.

Yksi kirjan kantavista juonista on suomenkielisen runolaulun perinne, joka säilyi ja kehittyi läpi vuosisatojen. Senkin jälkeen kun kristinuskon edustajat yrittivät kitkeä alkusoinnillista runopoljentaa kansan mielistä ja korvata sen keskieurooppalaisilla loppusoinnuilla, nelipolvinen trokee sinnitteli. Sinnitteli, kunnes kansallisromantiikka ja Lönnrot nostivat sen takaisin arvostukseen, salonkeihin ja oppineiden uteliaisuuden kohteeksi.

”Runolaulussa on jotakin tutun oloista interaktiivisten systeemien tietokonepelaajille. Kaikissa runon säkeissä käytettiin samaa runomittaa ja kaikki sävelmät ja sävelmätyypit olivat vaihdannaisia, niin että mikä tahansa runosäe voitiin vetäistä millä tahansa sävelmäsäkeellä tai toistappäin. Tästä syntyy peli, jota voi pelata loputtomia, improvisoituja kehitelmiä.” Tällä tyylillä Hurme nivoo toisiinsa menneisyyden ja nykypäivän, vanhan ja uuden.

Hurme yhdistää läpi kirjan Niemen yleismaailmallisiin tapahtumiin ja virtauksiin. Hän kaivaa historiastamme esiin nimiä, jotka ovat olleet merkittäviä, mutta jääneet jostain historian oikusta vähemmälle huomiolle. Yksi tällainen on Sigfrid Aronus Forsius, jolle Hurme uhraa kokonaisen luvun. Forsius oli 1500- ja 1600-luvuilla elänyt suomalainen pappi, luonnontieteilijä, tutkimusmatkailija, tähtitieteilijä ja runoilija, josta meidän pitäisi tietää enemmän.

Myös naisia Juha Hurme nostaa. Elämästä Niemellä ei olisi tullut mitään ilman naisia. Enkä nyt tarkoita perinteistä arjen huoltotoimintaa, joka naisille usein langetetaan, vaan ihan ydinasioita, niin kuin nyt vaikka sitä runonlaulantaa ja muuta perinteen välittämistä.

Juha Hurme on kansanvalistaja isolla K:lla. Liekö kansakouluopettajavanhempien perua vai mitä, mutta hän osaa esittää laveat asiat suppeasti ja mielenkiintoisesti, porautua yksityiskohtiin maalaillen ja houkutellen sekä ihan yleisesti koukuttaa lukemaan massiivisen määrän painavaa historiaa kepeästi. Luonnontieteilijän koulutus ja kulttuurimiehen ammattihistoria ovat jättäneet jälkensä. Yleissivistys on kattava ja kirjan veto on parasta iltamaluokkaa.

Joulukalenterin luukku 22: Omaelämäkerta - What Does This Button Do arrow-right
Next post

arrow-left Joulukalenterin luukku 20: Vakaasti harkiten
Previous post

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *