Työn tekemistä ja tilojen käyttöä halutaan tehostaa siirtämällä työntekijöitä yhteisöllisempiin työtiloihin ja avokonttoreihin.
Kuva: Shutterstock

Teksti: Carolina Pajula, KM, työnohjaaja (STOry), lehtori / mediatuottaminen / elokuva ja televisio
Kuva: Shutterstock

_________________________


“Onpa jännittävää, kun ei vielä tiedä keiden kanssa seuraavaksi työhuoneensa jakaa?” – Kolmatta muuttoaan lyhyen ajan sisällä tekevän työntekijän Facebook -päivitys. Kuinka nopeasti sopeudumme muuton aiheuttamaan ympäristön muutokseen?

Työtilojen muutot ovat osa organisaatioiden muutosprosesseja. Työn tekemistä ja tilojen käyttöä halutaan tehostaa siirtämällä työntekijöitä yhteisöllisempiin työtiloihin ja avokonttoreihin. Organisaatioiden toimintoja muokataan yhdistelemällä eri osa-alueita uudella tavalla. Tilojen organisointeja pohditaan paljon, mutta kuinka usein kiinnitetään huomiota muuton aiheuttamaan psyykkiseen kuormitukseen? Miten paljon muuton aiheuttamia henkisiä muutoksia valmistellaan etukäteen tai osallistetaan henkilöstöä valmisteluun?

Muutto on muutos, joka voi kuormittaa työntekijöitä henkisesti yllättävän pitkään. Aika usein törmäämme muutoissa siihen, että etukäteisvalmisteluihin suunnitteluineen sekä varsinaiseen muuttamiseen ja siitä aiheutuviin yllätyksiin ei osata kunnolla varautua. Ollaan ylioptimistisia ja ajatellaan, että kaikki menee niinkuin ”Strömssöössä”.

Moni on törmännyt tilanteeseen, jossa muuton jälkeen odotellaan (melko pitkäänkin), että kaikki kalusteet ja laitteet saadaan asennettua ja työtila kuntoon. Mitä maksaa, kun asiantuntijalla ei ole käytössään työhön tarvittavia välineitä tai kun asiantuntija käyttää työaikaansa työtilan järjestelemiseen? Tämä kaikki on poissa perustehtävän suorittamiseen olevasta ajasta. Odottelun aiheuttama työtehtävien kasautuminen ei varmasti ilahduta ketään.

Muutto on muutos, jota pitää johtaa

Muuton onnistumiseen vaikuttavat useat tekijät. Kuinka paljon työntekijät saavat vaikuttaa siihen, minne muuttavat ja millaisessa ympäristössä tekevät työtään? Meillä kaikilla on erilaiset tarpeet ja toiveet, joita kaikkia ei voida toteuttaa. Toiset arvostavat hiljaisuutta ja mahdollisuutta keskittyä, toisten mielestä taas jatkuva ajatustenvaihto tuo potkua omaan työhön. Toisia häly häiritsee, toiset taas eivät edes rekisteröi sitä. Esimerkiksi viimeisimmissä aivotutkimuksissa pystytään todentamaan magneettikuvissa ihmisten erilainen reagointi hälyyn, reagointi johtuu aivojen erilaisista rakenteista eikä välttämättä negatiivisesta suhtautumisesta ääniin. (Kliuchko, Marina (2017): Noise sensitivity in the function andstructure of the brain).

Esimiesten pitää osata huomioida etukäteen erilaiset tarpeet ja kuulla muuton jälkeenkin esitettyjä korjaustoiveita. Muuton yhteydessä testataan myös se, kuinka hyvin esimies ymmärtää alaistensa työn vaatimukset. Harva osaa etukäteen varautua uusien tilojen käytön ongelmiin, ne huomataan vasta arjessa, joten esimiehen pitää olla valmis muokkamaan työolosuhteita tarpeen mukaan.

Joidenkin mielestä avokonttoria varten ei tarvitse laatia erillisiä sääntöjä, koska kaikki osaavat käyttäytyä työssä asiallisesti ja aikuismaisesti. Toisten mielestä selkeät säännöt tuovat turvallisuutta ja kanavan erilaisten toiveiden huomioimiselle. Toista ei hetkauta yhtään, että katselee toimistossa työkaverin naamaa päivästä toiseen lähietäisyydeltä, toinen kaipaa yksityisyyttä. Avokonttorissa työskentelyn hyödyistä ja haitoista on tehty paljon tutkimuksia. Mm. tanskalaisessa tutkimuksessa todetaan, että avokonttorissa työskentely on jopa lisännyt sairauspoissaoloja. (Pejtersen JH ym (2011): Sickness absence associated with shared and open-plan offices–a national cross sectional questionnaire survey).

Jos työtilassa olevat kollegatkin vaihtuvat usein, joutuu opettelemaan jokaisen erilaiset tavat toimia työpäivän aikana. Ristiriitoja saattaa herättää esim. puheluiden puhuminen, musiikin kuuntelu, avotilassa käydyt keskustelut, keskeytykset, hajusteiden käyttö, syöminen työpisteellä jne. Usein kuluu pitkä aika, ennen kuin työympäristö muotoutuu sellaiseksi, että kaikkien on miellyttävää tehdä työtään. Joku voi surra pitkään entisen työtilan jakaneita kollegoja, toiselle muutto tuo innostavia uusia ihmissuhteita ja osaamisen vaihtoa. Useissa työhyvinvointitutkimuksissa todetaan työn tuottavuuden laskevan, jos työhyvinvoinnin osa-alueissa on puutteita. Esim. Työturvallisuuskeskus listaa useita psyykkiseen, psyko-sosiaaliseen ja fyysiseen työhyvinvointiin liittyviä tekijöitä, jotka pitäisi huomioida myös muutossa (tk.fi/tyoturvallisuus_ja_tyosuojelu/tyoturvallisuuden_perusteet).

Muuton aiheuttamiin uusiin tilanteisiin sopeutumiseen pitää varata aikaa esim. ottamalla muutto huomioon työajan suunnittelussa. Siihen, kuinka kuormittavaksi muutosta aiheutuneet tilanteet kehittyvät, voidaan vaikuttaa monin keinoin. Asioista keskusteleminen, etukäteen hyvin valmistautuminen, työntekijöiden toiveiden kuunteleminen sekä osallistaminen suunnitteluun ja toteutukseen edesauttavat prosessin onnistumista. Kysymys on ympäristöstä, jossa tehdään työtä ja vietetään suuri osa ajasta. Joskus melko pieneltä tuntuvalla korjauksella voi olla iso merkitys – kustannuksiltaan ehkä hyvin vähäinen väliseinä tai akustinen ratkaisu voi lisätä työhyvinvointia merkittävästi, tuomalla työntekijälle hänen kaipaamaansa yksityisyyttä ja rauhaa.

Ongelmien ennaltaehkäisyä työnohjauksessa?

Työnohjausta voidaan käyttää monipuolisesti työelämän eri tilanteisiin. Siinä voidaan tarkastella ammattiohjaajan kanssa työyhteisön muutostilannetta, etsiä keinoja työn kuormittavuuden vähentämiseen, auttaa ammatillisessa kasvussa, etsiä yhdessä työkavereiden kanssa uusia näkökulmia työhön ja sen kehittämiseen jne. Esim. muuttojen osalta voidaan visioida yhdessä uuden työtilan toimintaa ja miettiä toiminnalle sääntöjä. Prosessin kuormitusta vähentää merkittävästi jo se, että voidaan yhdessä purkaa muutokseen liittyviä huolia ja murheita. Harvoin työnohjausta haetaan työelämän tilanteeseen, jossa kaikki on hyvin. Ongelmien ennaltaehkäisyyn soisin sitä käytettävän kuitenkin paljon nykyistä enemmän.

Työnohjaajakouluttajan työ on näköalapaikka moninaisiin toimialoihin, organisaatioihin ja toimintakulttuureihin. Työnohjausprosessin perusajatus on tarkastella työelämän ilmiöitä ja löytää niihin uusia näkökulmia sekä toimintamalleja ja ratkaisuja yhdessä työnohjaajan kanssa. Työnohjaakoulutuksen opiskelijoiden palautteessa korostuu koulutuksen monialaisuuden myötä tuleva eri toimintaympäristöihin liittyvä tietous sekä mahdollisuus nähdä monenlaisia työelämän toimintatapoja.

_________________________


Kiinnostaako työnohjaajakoulutus?
Tutustu koulutukseen ja ilmoittaudu mukaan seuraavaan toteutukseen täältä!

Onko työpaikallasi tarvetta työnohjaukselle? 
Pyydä tarjous!
Kristiina Lilja, Kehittämispäällikkö
kristiina.lilja@tamk.fi
puh. +358 50 373 2966

Kuvassa vasemmalta Kirsi Palm, Miina Salmenharju, Teemu Karhu ja Anne Tervakari.

Teksti ja kuva: Heini Pääkkönen/TAMK EDU

 

Teemu Karhu johtaa yritystään erityisellä ideologialla: hän tahtoo luoda kestäviä työpaikkoja sinne, missä niitä eniten tarvitaan ja panostaa täysillä työhyvinvointiin.

Avoin ja valoisa toimisto tuoksuu uudelta. BearIT:n toimitusjohtaja Teemu Karhu kutsuu peremmälle uuteen toimistoonsa ja esittelee samalla yrityksen uusimpia tulokkaita: markkinoinnista ja viestinnästä vastaavan Miina Salmenharjun, Service Designer Anne Tervakarin ja koodari Kirsi Palmin. Kaikki kolme ovat päätyneet BearIT:n leipiin erilaisten työvoimakoulutusten kautta. Kirsi ja Anne kävivät yhdessä TAMK EDUn ICT-osaaja terveydenhuollon digitalisaatiossa -koulutuksen. Neuvotteluhuoneen seinä loistaa BearIT:n toista tunnusväriä, tummaa fuksiaa. Teemu oli maalauttanut sen työntekijöiltään salaa yllätykseksi. Koko porukalla on hymy herkässä, ja tunnelma on välitön.

Digitaalinen ohjelmistotalo BearIT sai alkunsa viisi vuotta sitten, kun Teemu Karhu kyllästyi IT-alaa koettelevaan ulkoistamis- ja YT-politiikkaan. Teemu oli ehtinyt työskennellä alalla pitkään ja seurata, kuinka töitä ulkoistettiin ja siirrettiin pikkuhiljaa toisiin maihin, halvemman työvoiman tehtäväksi. Tuolloin jo pidemmän aikaa kytenyt ajatus omasta yrityksestä sai vihdoin tuulta siipiensä alle: Nyt oli luotava uusia työpaikkoja. Tänä päivänä BearIT työllistää parisenkymmentä IT-alan ammattilaista, ja sen liikevaihto kasvaa joka vuosi huimaa vauhtia. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikä tahansa menestystarina – Teemu Karhu nimittäin johtaa yritystään erityisellä ideologialla. Tärkeää hänelle on kestävien työpaikkojen luominen sinne, missä niitä eniten kaivataan, ja tämä onkin BearIT:n tärkein arvo.

Alkuun hän palkkasi erityisesti keski-iän ylittäneitä työttömiä työnhakijoita.

– Kyse ei ole niinkään iästä. Halusin palkata alan osaajia, joilla on vahva kokemuspohja ja samalla luoda työpaikkoja niille, jotka eivät yleensä ole kärkijoukoissa, kun rekrytointeja tehdään. Minulla on paljon kokemusta rekrytoinneista ja sitä kautta erityisen kehittynyt CV:n lukutaito. Näen mahdollisuuksia ja osaamista rivien väleissä, sielläkin, minne muut eivät välttämättä edes katso, Teemu pohtii.

“Konkarikoodari” Kirsi Palm löytyi taloon sattumalta, kun hän tiedusteli työharjoittelupaikkaa toisesta alan yrityksestä. Sieltä hän sai vinkin kysyä paikkaa BearIT:ltä. Karhu otti Kirsin avosylin vastaan, sillä haastattelussa selvisi Kirsin tehneen kouluprojektina astmasovellusta. Astma on Karhulle läheinen aihe, ja jo jonkin aikaa hän oli pyöritellyt mielessään vastaavaa kehitysajatusta. Kirsi toi tullessaan mahdollisuuden siirtyä haaveista tekoihin.

– Lottovoittohan tämä on! Olin aiemmin isossa yrityksessä töissä, missä kaikki kulki hitaasti ja byrokraattisesti. Tänne saa tulla aamulla ja koodata, minkä sielu sietää. Ikäni ja kokemuksen puute uusista teknologioista ei haitannut, vaan heti laitettiin sorvin ääreen ja alettiin opettaa uutta. Olen saanut jo lisätä CV:hen monta uutta lyhennettä, Kirsi ylistää.

Astmaprojektissa Karhun ainoana toiveena oli, että samasta projektista löytyisi toinenkin harjoittelija tiimiin. Niin päätyi myös käytettävyystutkija Anne Tervakari BearIT:lle.

– Annen kohdalla tuli oikein kiire, että hänet pitää saada napattua meille ja äkkiä. Koodareita täällä jo on, mutta ei yhtään asiantuntijaa käytettävyyden ja palvelumuotoilun puolelta. Annella on myös arvokasta kokemusta hankevalmisteluista sekä koulutuksesta. Näin pelkkiä mahdollisuuksia, Teemu kertoo.

– Luulin alkuun, että joudan jo CV:ni ja ikäni kanssa työmarkkinoiden romukoppaan. Olin melkein varma, ettei kenelläkään ole käyttöä minun kokemukselleni. Teemu kuitenkin luki CV:ni ja yllättäen arvosti kaikkea sitä, mitä luulin hyödyttömäksi, Anne puolestaan iloitsee.

Sittemmin tiimi on kasvanut vielä yhdellä ei-koodarilla, kun kyytiin hyppäsi Bear IT:n markkinoinnista ja viestinnästä vastaava Miina Salmenharju. Miina on ensimmäisiä nuoremman sukupolven edustajia, mutta hänenkään rekrytointinsa ei ollut tavanomainen. Myös Miina tuli työvoimakoulutuksen kautta, ei kuitenkaan samasta koulutuksesta kuin Anne ja Kirsi. Paikkaa oli hakenut useampi alan konkari, mutta Miina valikoitui joukosta, koska soveltui tyyppinä parhaimmin yritykseen.

– Halusin tällä kertaa antaa mahdollisuuden nuorelle, sillä työpaikan saaminen vastavalmistuneena ei ole helppoa. Toisaalta halusin myös yrityksemme ajatusmaailmaan sopivan tekijän. Miinan kohdalla ainoa pelko oli, että minusta ei ole hänelle tarpeeksi tukea. Itselläni ei nimittäin ole kovin syvällistä ymmärrystä viestinnästä, ja tapanani on vain kaataa ideat ajatusvirtana Miinalle, Teemu myöntää.

– Minusta on erityisen hienoa, että BearIT:llä saa oikeasti tehdä itse ja käyttää omaa luovuutta sekä ongelmanratkaisutaitoja. Sillä tavalla oppii parhaiten. Koska yrityksessämme ei ole muita viestinnän tekijöitä, Teemu kannusti minua hakemaan viestinnän alan mentorointiohjelmaan, jossa oppaaksi saa alan konkarin. Hain ja pääsin mukaan, ja se onkin ollut silmiä avaava kokemus. Minusta on todella hienoa, kun täällä on aidosti sellainen henki, että halutaan työntekijöiden kouluttautuvan lisää. Se on tärkeä juttu, Miina hymyilee.

BearIT kasvaa uusien työntekijöiden myötä. He tuovat erilaista osaamista taloon ja avaavat sitä kautta mahdollisuuksia uusille aluevaltauksille.

– BearIT:n kokoluokka alkoi olla jo sitä luokkaa, ettei sitä pystynyt enää pyörittämään yksin. Onneksi Miina tuli ottamaan koppia markkinointiviestinnästä. Brändiarvomme on noussut huimasti jo nyt ja ihmiset löytävät meidät paremmin. Annen myötä puolestaan saatiin taloon erilaista osaamista koulutuksesta ja hankeviestinnästä, Teemu miettii.

Esimiehenä Karhu on avoin, helposti lähestyttävä ja vauhdikas kaveri, jolla on monta rautaa tulessa ja sata ideaa taskussa.

– Tykkään juosta ideoiden perässä, mutta en koskaan työntekijöiden kustannuksella. Ihmisiä pitää kuunnella ja arvostaa. Töihin täytyy olla mukava tulla ja kaikesta pitää voida puhua. Kun muutimme uuteen toimistoon, en halunnut omaa huonetta, Teemu kertoo.

Mitä hyötyä tällaisesta avoimesta johtamisesta sitten on?

– Tällä alalla kehitetään ja suunnitellaan koko ajan uutta. Teknologiat menevät eteenpäin kovaa vauhtia ja meidän on pysyttävä aina ajan hermolla. IT-ala on itse asiassa hyvin luova ala, jota ei voi johtaa ihan perinteisillä keinoilla. Luovuus ei kulje kello kaulassa, eikä herää aina samaa kapeaa työtehtävää toistamalla. Osaaminen hukkuu usein liialliseen kiireeseen ja byrokratiaan, Teemu näpäyttää.

Työntekijöiden lisäksi BearIT kasvaa myös uusien liiketoimintamahdollisuuksien myötä. Uusille tuotteille ja palveluille Teemulla on kasvun lisäksi toinenkin tavoite.

– Haluan kehittää jotain, joka tekee oikeasti hyvää. Sellaisen tuotteen kautta tuleva kasvu on toivottua.

Yksi tähän tavoitteeseen tähtäävä projekti on myös pilottihankkeena alkanut ja nyt täysipainoisena koulutuksena toteutettava LearnIT-muuntovalmennusohjelma työttömille. LearnIT-koulutuksen tarkoituksena on kouluttaa alan työttömiä osaajia muihin yrityksiin.

Parisen viikkoa sitten BearIT palkittiin Pirkanmaan vuoden 2017 parhaana työnantajana. LearnIT-koulutuksen lisäksi BearIT:ssä poikkeuksellista on, että työntekijöiden keski-ikä on noin 50 vuotta, ja suurin osa työntekijöistä on taloon tullessaan ollut työttömiä. Uutta työntekijää rekrytoitaessa työtehtävä pyritään rakentamaan mahdollisimman pitkälle henkilön osaamisen ja oppimishalun pohjalta, ja tärkeimpinä mittareina Karhu pitää motivaatiota ja
kykyä omaksua uutta. Pyritään luomaan tekijänsä näköinen työmaa, joka joustaa ja laajenee tarvittaessa ja motivoi tekijäänsä joka ikinen päivä. Lisäkoulutukseen Karhu haluaa vahvasti kannustaa.

Tänä vuonna yritys tähtää edelleen työllistämiseen ja uusien työpaikkojen luomiseen. BearIT siis jatkaa tulevaisuudessakin tärkeimmän arvonsa ohjaamana, luoden työpaikkoja sinne, missä niitä eniten kaivataan.

Korkeakoulujen saavutettavuuteen liittyvät tiedot ovat edelleenkin vain harvoin selkeästi ja koordinoidusti esillä julkisilla verkkosivuilla. Tilanne on kymmenessä vuodessa parantunut, mutta tietoa joutuu edelleen hakemaan useista paikoista. Parantamisen varaa löytyy lähes kaikilta korkeakouluilta.

OHO! –hankkeen (Opiskelukyvyn, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen korkeakouluissa -hanke) yhteydessä kartoitettiin syksyllä 2017, miten helposti opiskeluun liittyvät esteettömyys- ja saavutettavuustiedot ovat löydettävissä ja luettavissa kaikkien maamme nykyisten 15 yliopiston ja 25 ammattikorkeakoulun verkkosivuilta. Kartoitustyön teki TAMKin lehtori Sari Hanska.

Tässä kartoituksessa kiinnitettiin erityistä huomiota siihen, miten kattavasti opintojen esteettömyyteen ja saavutettavuuteen liittyvistä palveluista kerrotaan kunkin korkeakoulun verkkosivustolla ja kuinka keskitetysti nämä tiedot esitetään esimerkiksi opiskelemaan hakevalle ja verkkosivuilta erilaista saavutettavuustietoa etsivälle. Tarkastelun kohteena olivat maininnat

– opintojen erityisjärjestelyistä

– lukitestausmahdollisuudesta ja Celian palveluista

– esteettömyydestä vastaavan henkilön yhteystiedoista

– fyysisen ympäristön ja kansainvälisen vaihdon esteettömyydestä

– viestinnän ja kirjastopalveluiden saavutettavuudesta

– sivuston kielivalikoimasta.

Kartoituksesta ilmeni, että korkeakoulujen verkkosivuihin tutustuva ja opintojaan vasta harkitseva ei löydä lainkaan esteettömyyteen tai saavutettavuuteen liittyvää tietoa kaikkiaan neljän yliopiston ja seitsemän ammattikorkeakoulun sivustoilta eli 27,5 %:a kaikista korkeakouluista ei julkisesti tarjonnut näitä tietoja. Lisäksi vain harvalla korkeakoululla kaikki esteettömyys- ja saavutettavuustiedot löytyivät nopeasti yhdestä keskitetystä paikasta. Liian usein informaatiota täytyi etsiä hakupalvelun kautta ja käyttämällä erilaisia aiheeseen liittyviä hakusanoja. Hakijan on myös kovin vaikea vertailla verkkosivuilla tarjolla olevaa esteettömyys- ja saavutettavuustietoa ei pelkästään sen hajanaisuuden takia, vaan myös tiedon määrän ja sisällön vaihtelun vuoksi.

Ammattikorkeakoulut ovat kunnostautuneet lukitestien ja –seulojen tekijöinä, kun taas yliopistoilla niitä ei juurikaan järjestetä. Esteettömistä tiloista tiedottaminen on vähentynyt koko korkeakoulukentällä eikä viestinnän saavutettavuutta juurikaan mainita. Samaan kategoriaan voidaan laskea kansainvälisen opiskelijavaihdon ja työharjoittelun esteettömyyttä koskevan tiedon puuttuminen sivustoilta lähes kokonaan.

Korkeakoulujen saavutettavuustilanteen kartoittaminen jatkuu keväällä 2018 kaikkien Suomen yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opiskelijoille, henkilöstölle ja johdon edustajille lähetettävällä kyselyllä.

Oho! Opiskelukyvyn, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen korkeakouluissa on Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke, jota koordinoi Jyväskylän yliopisto. Lisäksi hankkeessa ovat mukana Turun yliopisto, Aalto-yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Oulun yliopisto, Lapin yliopisto, Tampereen yliopisto, Hämeen ammattikorkeakoulu, Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Tampereen ammattikorkeakoulu.

 

Teksti: Sari Hanska ja Heli Antila

 

Teksti: Satu Kataja, M.Sc. (Tech.), TAMKin liiketalouden opiskelija

Kuva: unsplash-logoYiran Ding

_________________________

Suomen 100-vuotisjuhlavuoden jälkimainingeissa on oivallinen hetki pohtia suomalaisten teollisuusyritysten myyntiä ja myynnin kompastuskiviä. Maailma on muuttunut viimeisen vuosikymmenen aikana. Elämme kenties suurinta murrosta sitten teollisen vallankumouksen. Muutoksen tuulet ovat puhaltaneet kuluttaja- ja yritysmyyntiin. Tämän seurauksena myös suomalaiset teollisuusyritykset ovat kohdanneet myynnissä muutoksia ja niiden mukana tuomia mahdollisuuksia, mutta myös haasteita.

Itsenäisen Suomen teollisuus on kohdannut satavuotisen historiansa taipaleella nousukausia ja talouden taantumia. Taantuman rautakourat ovat aika ajoin rutistaneet ja rakennemuutos tärisyttänyt maatamme. Onneksi näkymät horisontissa ovat nyt valoisat. Fakta on kuitenkin se, että Suomi ei pärjää kansainvälisillä markkinoilla massatuotannolla. Emme voi kilpailla tällä saralla edullisten kustannustason maiden kanssa. Sen sijaan suomalaisen teollisuuden vahvuuksista mainittakoon ammattitaitoinen ja koulutettu henkilöstö sekä erinomaiset innovaatiot. Suomella on maailmalla positiivinen brändi ja suomalaiset teollisuusyritykset ovat luotettavia yhteistyökumppaneita.

Positiivisella asenteella kohti muuttunutta ostokäyttäytymistä

Suomalaiseen teollisuuteen kuuluu kansainvälisiä pörssiyhtiöitä, mutta maassamme on erityisen paljon PK-sektorin yrityksiä. Myynnin haasteet ovat erilaisia eri teollisuusyrityksissä. Monissa startup-yrityksissä työskentelee nuoria myynnin asiantuntijoita, mutta esimerkiksi monessa teollisuuden PK-yrityksissä voi vallita perinteiset toimintamallit. Myyntiä on saatettu tehdä jo vuosikymmenet toimivaksi todetulla tutulla tavalla. Resursseja myynnin kehittämiseen ei välttämättä ole ollut.

Myynti on pohjautunut esimerkiksi kylmäsoittoihin ja -käynteihin mahdollisissa asiakasyrityksissä sekä tarjouksien lähettämiseen. Liidejä on kerätty messuilta ja muista toimialan tapahtumista. Tämä on toiminut – ja toiminee osittain edelleen – vaikka maailma on muuttunut. Vanhoihin tapoihin ei kuitenkaan saa jämähtää. Asiakkaat ovat nykyään valistuneempia kuin aiemmin ja ostoprosessit voivat olla hyvin pitkälle hiottuja ennen kuin tarjouksia pyydetään tai tapaamisia sovitaan.

Ostokäyttäytymisen sekä myynti- ja viestintätapojen muuttuminen ovat suomalaisten teollisuusyritysten myynnin haasteita verrattuna tilanteeseen esimerkiksi kymmenen vuotta sitten. Vaikka kännykät ovat arkipäiväisiä kommunikointivälineitä, niin ostohenkilöiden tavoitettavuus on heikentynyt. Asiakkaat itse valikoivat kenen kanssa, miten ja milloin he asioivat. Suomalaisten teollisuusyritysten onkin syytä suhtautua positiivisesti digitalisaatioon ja sen tuomiin mahdollisuuksiin yritysmyynnissä.

Myyntikeskustelu – avain onnistuneeseen myyntiin

Onnistunut myyntikeskustelu on avainasemassa kaupanteolle ja sen merkitys korostuu kansainvälisessä ja ennalta-arvaamattomasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Myyntihenkilöiden koulutus- ja työkokemustaustat tuovat oman vivahteensa myyntikeskusteluihin. Esimerkiksi teknisen taustan omaavat henkilöt ovat oman alansa asiantuntijoita, mutta saattavat myyntikeskusteluissa toisinaan sortua liikaa tuotteiden ja palveluiden teknisiin ominaisuuksiin. Olen aina ollut sitä mieltä, että teknisen taustan omaavien henkilöiden olisi ymmärrettävä ja osattava myyntiä, mutta myyntihenkilöiden olisi myös ymmärrettävä teknisiä näkökulmia.

Voidaankin todeta, että onnistunut myyntikeskustelu voi muodostua haasteeksi suomalaisissa teollisuusyrityksissä. Myyntihenkilöiden onkin syytä muistaa, että vaikka kyseessä on yritysmyynti, niin päätökset ja kaupat tekevät aina henkilöt.

Kielitaito ja kulttuurien tuntemus

Suomalaiset ovat kansainvälisiä ja erinomaisen koulutusjärjestelmämme ansioista meillä on hyvä kielitaito. Vaikka saammekin olla ylpeitä kielitaidostamme, niin myynnin haasteeksi suomalaisissa teollisuusyrityksissä voi muodostua se, ettemme osaa kohdemaan kieltä. Potentiaalinen asiakas ei välttämättä osaa puhua esimerkiksi englantia. Kansainvälisessä kaupassa eri kulttuurien tuntemus ja arvostaminen ovat olennaisia asioita. Suomalaisissa teollisuusyrityksissä kannattaakin suhtautua positiivisen uteliaasti uusien kielten ja kulttuurien opiskelemiseen sekä verkostoitua kansainvälisten kollegoidemme kanssa.

Yhteenvetona todettakoon, että suomalaiset teollisuusyritykset ovat luotettavia yhteistyökumppaneita ja meillä on vankkaa erityisosaamista. Onnistunut myyntityö yhdistettynä kielitaitoon ja kulttuurien tuntemukseen ovat edellytyksiä menestymiselle kansainvälisessä toimintaympäristössä.

Teksti ja kuvat: Emma Merta ja Milla Hannula, TAMKin restonomiopiskelijat, 15RESTO

Tulimme ystäväni kanssa valituksi TAMKin järjestämään kansainväliseen lyhyeen vaihtoon sadonkorjuuseen, Chatêau Carsinin viinitilalle. Chatêau Carsin on suomalaisen Berglundin perheen omistama viinitila Ranskassa, Côtes de Bordeaux´n viinialueella, Rionsin kylässä. Viinitarhoja heillä on yhteensä 22 hehtaaria, joista tuotannossa on 18. Viinitila tuottaa punaviinejä, roséviinejä sekä kuivia että makeita valkoviinejä.

Chatêau Carsinin viinitila

Vaihtomme oli kestoltaan kolme viikkoa ja sijoittui lokakuulle. Vaihdon tarkoituksena oli päästä näkemään ja tekemään sadonkorjuu, mutta luontoäiti oli päättänyt toisin, joten sadonkorjuu oli ohitse, kun pääsimme perille.

Viinin tuottamiseen vaikuttaa tietysti itse maanviljely, mutta myös viinin valmistukseen käytettävät rypäleet ja niiden jatkojalostus vaativat erinäisiä toimenpiteitä kellarissa. Kolmeen viikkoon mahtui valtavasti erilaisia työtehtäviä, kuten tarhojen hoitoa, pihatöitä, kellarissa tehtäviä töitä viinien valmistuksen parissa, huippukokkien avustamista keittiössä sekä Chatêaun siisteydestä ja kunnosta huolehtimista.

Viinitilan keittiössä.

Kolmen viikon aikana työnkuviksi muodostui muun muassa kellarin seinien kalkitsemista, tarhoilta tukikeppien pois repimistä, viinitynnyreiden toppaamista, laboratorion ja Chatêaun siivoamista ja pihatöitä sekä viinien ominaispainojen ja käymisen mittaamista.

Töitä tilalla tehtiin yhdessä pääsääntöisesti 8-9 tuntia päivässä, mutta myös vapaa-aikaa oli runsaasti, jolloin oli mahdollista tutustua lähialueisiin ja hieman kauemmaksikin, kuten espanjan kulinaristiseen mekkaan San Sebastianiin. Matka espanjaan tehtiin tietysti muiden ihmisten kanssa, joihin oli saanut tutustua sadonkorjuussa.

 


Matka viinitilalle oli erittäin opettava ja ajatuksia herättävä. Lukemattomia upeita viinejä, ruokaa ja ihmisiä teki opintomatkasta hienon kokonaisuuden. Parhaimmillaan Chatêaulla oli 23 ihmistä, mikä luo valtavan laajan kirjon tutustua ihmisiin, ja samalla mahdollisti verkostoitumisen eri alojen ammattilaisten kanssa.

Tärkeimpänä oppina koen henkilökohtaisesti ruoan ja viinin yhdistämisen, jota sai todistaa ilta toisensa jälkeen kolmen viikon ajan. Oli upeaa huomata kuinka oikeat viinit täydentävät ja tuovat ruokien eri aromeja esiin. Sadonkorjuuseen kuului tietysti myös lukuiset Viinitastingit, jotka ovat aina tuntuneet hieman mutkikkailta, sillä tietoa ja kokemusta oli vielä melko vähän. Kotiin palattuani koen, että olen saanut vankan alustan viinien maistamiseen, ja ymmärryksen viinin matkasta tarhalta pulloon.

Ilta tummuu viinitilalla.

 

 

 

Andreasson, Koivisto, Ylipartanen: Tietosuojakäsikirja johdolle
Tietosanoma, 2016.
ISBN: 978-951-885-404-6

Teksti: Laura Järvinen, tietopalvelusihteeri, TAMK kirjasto- ja tietopalvelut

Kirjastolaisen kirjavinkkaus 24.12.2017

Jos et ole tänä vuonna huolestunut vielä yhdestäkään tietosuoja-asiasta, ei hätää. Vielä ehtii!

Nythän on niin, että tietosuoja on murroksessa. Oikeastaan kaikki muukin on murroksessa, koska sellaistahan tämä aika on. Tietosuoja- ja tietoturva-asioissa on vain sellainen ikävämpi puoli, että jos ne hölskähtävät huonommalle tolalle, henkilölle voi tapahtua kaikenlaista kurjaa.

Toukokuussa sovellettavaksi tuleva EU:n uusi tietosuoja-asetus pitää huolen siitä, että jatkossa myös organisaatiot kärsivät tietosuoja-asioissa tapahtuvissa kömmähdyksissä. Sanktiot rekisterinpitäjälle saattavat olla Suomen mittakaavassa huikeita 20 miljoonan euron hallinnollisia sakkoja.

Henkilötietoja käsitellään jollain tasolla kaikissa organisaatioissa. Tietosuoja ei ole vain tekninen kysymys. Tietosuojakäsikirja johdolle –kirja kertoo organisaatioiden vastaavalle johdolle miten organisoida tietosuoja- ja tietoturva-asioita ja hallita niihin liittyviä riskejä ja antaa konkreettisia neuvoja esimerkiksi tietosuojavastaavan tarvitsemista työaika- ja työvälineiden resursseista. Kirjan kirjoittajat ovat raskaan sarjan asiantuntijoita: Ari Andreasson on Tampereen kaupungin tietosuojavastaava, Juha Koivisto Tampereen kaupungin tietoturvapäällikkö, ja Arto Ylipartanen ylitarkastaja tietosuojavaltuutetun toimistossa.

Kirja on tärkeä kaikille organisaation tietosuojasta vastaaville, henkilörekistereitä ja asiakastietoja työssään käsitteleville ja ihan hyödyllistää luettavaa myös kaikille muille, joilla on henkilötiedot. Lisätietoja tietosuojasta oppimisportaalista OpiTietosuojaa.fi

Tietosuojakäsikirja johdolle löytyy myös TAMKin kirjaston kokoelmasta.

Katariina Vuori: Lottovoittajien pöydässä
Like, 2017.
ISBN: 9789520114633

Teksti: Marja-Leena Gustafsson, tietopalvelusihteeri, TAMK kirjasto- ja tietopalvelusihteeri

Kirjastolaisen kirjavinkkaus 23.12.2017

Tässä joulunajan kiireessä pysähdyin oikein miettimään vähempiosaisia luettuani Katariina Vuoren kirjottaman kirjan: LOTTOVOITTAJIEN PÖYDÄSSÄ: Tarinoita köyhyysrajan takaa. Kirja vie lukijan suoraan köyhyydessä elävän arkeen ja kotiin kuvien ja haastattelujen kautta.

Kirjassaan Vuori kuvaa hyvin eri ihmiskohtaloita, kuinka esim. vaikea lapsuus, mielenterveysongelmat, yksinhuoltajuus, yllättävä raskaus, pitkäaikaistyöttömyys saavat aikaan taloudellisen alamäen. Eletään äärimmäisessä niukkuudessa Kelan tukien, ruoka-avun, dyykkaamisen, Facebook lahjoitusten yms. turvin.

Jokapäiväinen miettiminen kuinka rahat saa riittämään tai millaista ruokaa voi ostaa on hyvin stressaavaa. Yllättävät pakolliset menot ovat painajaisia köyhyydessä elävälle. 6 vuotias lapsikin huolestui eskariin mennessä ja sanoi : ”Kunpa multa lähtisi nämä maitohampaat niin saataisiin rahaa”. Ihmisten elämäntarinoita lukiessa järkyttyy; miten jollekin voi kasautua niin tolkuttoman paljon vastoinkäymisiä omasta toiminnasta riippumatta.

Lottovoittajien pöydässä kirjan kuvat on ottanut Vesa Ranta. Kuvat välittävät katsojalle myös sanattomasti köyhyydessä elävän arkea. Yllättävää voi olla monelle, että köyhänkin asunto voi olla siisti ja kodikas niin kuin tässä kirjassa kuvataan.

Tämä kirja tuo esille köyhyyden kasvot ja luonteenpiirteet erityisen konkreettisella tavalla tilastomassan seasta. Kirjan kirjoittaja Katariina Vuori on itsekin elänyt vuosikausia köyhyysrajan alapuolella Hän kyllä tietää millaista köyhän arki voi olla. Hyvin puhutteleva ja ajatuksia herättävä kirja. Kannattaa tutustua!

Bruce Dickinson: Omaelämäkerta
HarperCollins Nordic, 2017.
ISBN: 9789150934656

Teksti: Marjatta Ojala, suunnittelija, TAMK kirjasto- ja tietopalvelut

Kirjastolaisen kirjavinkkaus 22.12.2017

Bruce Dickinson – siinäpä nimi, jonka on tottunut nyt kuulemaan jo monen eri asian yhteydessä. Kirjassaan Omaelämäkerta – What Does This Button Do? Dickinson vie lukijan läpi oman elämänsä töyssyisen polun hengästyttävällä nopeudella pienissä palasissa ja lyhyissä luvuissa läpi kantavien teemojen poukkoilevalla ja osittain jopa vähän sekavallakin kerronnalla. Kirja koostuu lyhyistä luvuista, joissa Brucen elämä etenee kohti vääjäämätöntä, kaikenkattavaa nimikettään: renesanssimies – brittiläinen muusikko ja lauluntekijä, lentäjä, miekkailija, motivaatiopuhuja, oluenpanija, elokuvakäsikirjoittaja, kirjailija sekä radio- ja televisioisäntä, joka tunnetaan parhaiten urastaan heavy metal -yhtye Iron Maidenin pitkäaikaisena laulajana. On tunnettu tosiasia, että Bruce Dickinson ei ole antanut aiemmin haastatteluja omasta elämästään, mutta nyt julkaistu kirja on koostettu hänen The Book of Souls -kiertueella tekemistään käsin kirjoitetuista muistiinpanolehtiöistään.

”Minulla oli näppylöitä naamassa, päälläni anorakki ja leveälahkeiset farkut, ja ajoin uskomattoman epäcoolilla mopolla. Ja suurin unelmani oli tulla rumpaliksi… ”

Kirjaa lukiessa tulee toki pohtineeksi, että mahtoikohan elämä kuitenkaan olla noinkaan suoraviivaista ja nuoren pojan polku maailmantähteyteen ei tainnut kuitenkaan onnistua ihan noin selkeästi ja yksinkertaisesti, kuin mitä asia kuvataan. Toki kirjassa käsitellään myös Brucen uran hankalia asioita, kuten eroa Iron Maidenista, soolouraa ja sairastumista syöpään ja siitä toipumista ja asiaan liittyviä pelkoja.

Kirjan lukeminen ahmimalla on mahdotonta, koska kirjaa lukiessa iskee jonkinasteinen ”speed metal” -ähky. Kirja on kuin täynnä nopeatenpoisia riffejä, jotka pitää lukea korkealta ja kovaa. Ehkäpä yhden kappaleen lukeminen kerralla on riittävä annos ”renesanssineroutta”. Kirjallisesti teos ei ole mitenkään mainittavan hyvä ja hieman minua myös häiritsi kysymys siitä miksi kirjalla on kolme eri suomentajaa? Teksti ei vaativuutensa vuoksi olisi noin montaa kokkia kaivannut. Suomennoksen erilaisuus kolmen ihmisen tekemänä paistaa paikoitellen läpi tekstistä.

Bruce Dickinsoni elämäkerta on ihan kiva läpileikkaus monilahjakkaan ja voimakastahtoisen, enimmäkseen laulajana tunnetun, miehen elämään. Sitä voi suositella asiasta kiinnostuneille ja wannabe-hevilaulajille opaskirjaseksi maailman huipulle. Ihan täysin tosissaan sitä ei ehkä kuitenkaan kaikilta osin kannata ottaa – tai mistäpä minä sen tiedän. Ehkäpä kaikki on totta.

 

 

Juha Hurme: Niemi
Teos, 2017.
ISBN: 978-951-851-810-8

Teksti: Seija Kivelä, suunnittelija, TAMK kirjasto- ja tietopalvelut

Kirjastolaisen kirjavinkkaus 21.12.2017

Taistelin pitkään tätä vastaan. En halunnut leimautua liian yksipuoliseksi lukijaksi. Mutta kai se on pakko. Kai minun täytyy tänäkin vuonna kirjoittaa Juha Hurmeesta. Kun kirja on tarpeeksi hyvä, en voi muuta kuin luovuttaa ja huokaista: Sådant är livet!

Finlandia-voittajakirja Niemi alkaa alkuräjähdyksestä. Ytimenä on Suomi ja sen kehityshistoria, ja näppärästi jo toisessa luvussa päästäänkin Suomen eli Niemen asutushistoriaan. Kirjailija kutsuu raukkoja rajaseutujamme Niemeksi, koska käsiteltävä aikana (alkuräjähdyksestä vuoteen 1809) Suomi ei ollut oikeastaan Suomi, vaan vaihteleva kimppu alueita erilaisissa poliittisissa ja valtiollisissa asetelmissa.

Yksi yhteinen asia niemeläisiä kuitenkin yhdisti. Kieli. Vaikka Hurme voittopuheessaan korosti ruotsin kielen osaamista, kyllä hän suomen kieltäkin – erityisesti suomen kieltä – rakastaa. Kieli ja muukin kulttuuri ovat vain niin mahdoton rykelmä lainoja ja varkauksia muilta, että mitään kieltä ei voi rakastaa tykkäämättä aina vähän myös muista ja tuntematta tarvetta opiskella niitä. Tämä on Hurmeen sanoma kaikilla tasoilla. Kielemme ja kulttuurimme ei olisi se mitä se on ilman taukoamatonta kosketusta muihin kieliin ja kulttuureihin.

Yksi kirjan kantavista juonista on suomenkielisen runolaulun perinne, joka säilyi ja kehittyi läpi vuosisatojen. Senkin jälkeen kun kristinuskon edustajat yrittivät kitkeä alkusoinnillista runopoljentaa kansan mielistä ja korvata sen keskieurooppalaisilla loppusoinnuilla, nelipolvinen trokee sinnitteli. Sinnitteli, kunnes kansallisromantiikka ja Lönnrot nostivat sen takaisin arvostukseen, salonkeihin ja oppineiden uteliaisuuden kohteeksi.

”Runolaulussa on jotakin tutun oloista interaktiivisten systeemien tietokonepelaajille. Kaikissa runon säkeissä käytettiin samaa runomittaa ja kaikki sävelmät ja sävelmätyypit olivat vaihdannaisia, niin että mikä tahansa runosäe voitiin vetäistä millä tahansa sävelmäsäkeellä tai toistappäin. Tästä syntyy peli, jota voi pelata loputtomia, improvisoituja kehitelmiä.” Tällä tyylillä Hurme nivoo toisiinsa menneisyyden ja nykypäivän, vanhan ja uuden.

Hurme yhdistää läpi kirjan Niemen yleismaailmallisiin tapahtumiin ja virtauksiin. Hän kaivaa historiastamme esiin nimiä, jotka ovat olleet merkittäviä, mutta jääneet jostain historian oikusta vähemmälle huomiolle. Yksi tällainen on Sigfrid Aronus Forsius, jolle Hurme uhraa kokonaisen luvun. Forsius oli 1500- ja 1600-luvuilla elänyt suomalainen pappi, luonnontieteilijä, tutkimusmatkailija, tähtitieteilijä ja runoilija, josta meidän pitäisi tietää enemmän.

Myös naisia Juha Hurme nostaa. Elämästä Niemellä ei olisi tullut mitään ilman naisia. Enkä nyt tarkoita perinteistä arjen huoltotoimintaa, joka naisille usein langetetaan, vaan ihan ydinasioita, niin kuin nyt vaikka sitä runonlaulantaa ja muuta perinteen välittämistä.

Juha Hurme on kansanvalistaja isolla K:lla. Liekö kansakouluopettajavanhempien perua vai mitä, mutta hän osaa esittää laveat asiat suppeasti ja mielenkiintoisesti, porautua yksityiskohtiin maalaillen ja houkutellen sekä ihan yleisesti koukuttaa lukemaan massiivisen määrän painavaa historiaa kepeästi. Luonnontieteilijän koulutus ja kulttuurimiehen ammattihistoria ovat jättäneet jälkensä. Yleissivistys on kattava ja kirjan veto on parasta iltamaluokkaa.

Kuva: Hannu Peltonen

Teksti: Marjatta Ojala, suunnittelija, TAMK kirjasto- ja tietopalvelut

Kirjastolaisen kirjavinkkaus 20.12.2017

Kirjailija Seppo Jokinen (s. 1949) on syntyperäinen tamperelainen ja hän on asunut Tampereella koko ikänsä lukuun ottamatta neljää nuoruusvuottaan, jotka hän vietti Australiassa. Jokinen työskenteli lähes kolmekymmentä vuotta Tampereen kaupungilla, tietotekniikkakeskuksessa ja jäi vapaaksi kirjailijaksi vuonna 2005.

Seppo Jokinen: Vakaasti harkiten
CrimeTime, 2017.
ISBN:9789522893239

Kukapa ei olisi vielä jossain muodossa törmännyt sympaattisen karskiin Komisario Koskiseen ja hänen rikosmysteereihinsä? Komisario Koskisen tarinoiden pohjalta tehtyä näytelmää esitettiin Tampereen Työväen Teatterissa kaudella 2009-2010. Jokisen komisariokertomusten pohjalta on tehty myös 10-osaisen kuunnelmasarja, joka esitettiin Yle Radio 1:ssä talvella 2017. Tällä hetkellä komisario Koskinen -rikossarjassa on 22 osaa ja uusin kirja on tänä vuonna julkaistu Vakaasti harkiten.

Rikoskirjallisuuden tärkein kannatteleva teema on useimmiten murha – kuka sen teki ja miksi se tehtiin? Lajityyppi on vanha ja monivivahteinen aina klassisista Sherlok Holmes tarinoista kovaksikeitettyjen Chandlereiden kautta nykypäivän pohjoismaisen dekkarikirjallisuuden nousukauteen. Harvinaisempaa on paljastaa murhaaja heti kirjan aluksi, ensimmäisessä lauseessa. Vakaasti harkiten on kuitenkin siitä erilainen dekkari, että siinä heti tarinan alussa ”päästään murhaajan nahkoihin, sukelletaan hänen päänsä sisään.”
Vaikka murhaaja paljastuu kirjan ensimmäisessä lauseessa, on kirja siitä huolimatta takuuvarmaa jännitystä ja koukuttavaa tarinankerrontaa aivan viimeiseen lauseeseen saakka. Jokisen dekkarit nappaavat mukavalla ja kotoisella miljöökuvauksellaan ja jutustelevalla tyylillään varmaan otteeseen ja kirjaa on hankala laskea pois käsistä – vielä kun pitäisi lukea ihan vähän eteenpäin…

Seppo Jokinen kertoo, että kirjan lähtökohtana oli ajatus, joka varmasti käy jokaisen mielessä joskus:

”Mitä jos joku läheiseni joutuisi vakavan väkivallan uhriksi, vaikkapa oma lapsi? Uskoisin että useimmilla meistä syttyisi ensin suunnaton viha – koston ja hyvityksen halu.   Suru tulisi sitten vasta myöhemmin”.

Kirjan kantavia, läpileikkaavia teemoja ovat suru, kosto ja syyllisyyden taakka. Tutu hahmot komisario Koskisen ympärillä pysyvät ja tutuksi tulleet, tosielämän ihmistyypit täyttävät Tampereen kadut ja puistot. Komisario Koskinen saa nyt tutkittavakseen uimarannalla paljastuneen surmatyön, jossa uhri on tapettu teräväkärkisellä naskalilla. Näin kirjailija Jokinen itse tiivistää kirjan juonen:

Kuva: Seppo Jokisen kotiarkisto

”Kirjassa törkeän pahoinpitelyn kohteeksi joutuneen tytön isä lähtee epätoivoiselle koston tielle. Rikoksen motiivia lisää myös se että toinen hänelle rakas ihminen on samanlaisen väkivallan uhan alla ja vieläpä saman henkilön taholta.

Rikoksen tekijä itse pitää tekoaan oikeutettuna – siitä kirjan nimikin tulee, hän tekee tekonsa vakaalla harkinnalla. Hän on päättänyt kieltää syyllisyytensä viimeiseen asti. Näytöt ovat kuitenkin sen verran vahvat, että komisario Koskinen pidättää miehen ja esittää syyttäjälle vangitsemisvaatimuksen.”

Seppo Jokisen kirjat ovat mainioita oppaita myös tamperelaisuuden ytimeen. Hyvän rikostarinan lisäksi kirjoissa seikkaillaan laajasti ympäri Tamperetta ja lähikuntia ja yhdessä romaanissa ollaan myös Australian maisemissa. Pyyhälletäänpä yhdessä loppuratkaisussa hyvin jopa TAMKin maisemien lähelläkin. Näitä rikosjuttuja kelpaa suositella keventämään joulunpyhien herkkuähkyä ja antamaan luovaa vastapainoa telkkarin ja elokuvien viihdemaailmaan.

P.S. Tiedättekö muuten mitä yhteistä on Jokisen uusimmalla kirjalla Vakaasti harkiten ja kaksikymmentä vuotta sitten ilmestyneellä Koskinen ja pudotuspeli –romaanilla? Vastaus on, että molemmissa kirjoissa murhaaja paljastuu heti kirjan alussa.