Kielikylpylä ilahdutti kahdessa ylöjärveläispäiväkodissa

Sosiaalialan monimuoto- ja päivätoteutuksen ensimmäisen vuoden opiskelijat ovat syksyn ajan työstäneet ns. Kielikylpylä-projektia, jonka ideana on opettaa kahden ylöjärveläisen päiväkodin lapsille helppoja englannin kielen sanoja toiminnallisesti liikuntaa ja digitaalisia välineitä hyödyntäen. Olemme kertoneet projektin suunnitteluvaiheesta blogikirjoituksessa Kielten integroinnista ja työelämäyhteistyöstä boostia opetukseen.

kielikylpyla1Toimintatuokioiden suunnittelun käynnistymisessä oli omat haasteensa, koska kahden ryhmän opiskelijoista muodostettujen sekaryhmien opiskelijat eivät tunteneet toisiaan ja ryhmien aikatauluja oli hankala sovittaa yhteen, koska monimuoto-opiskelijat ovat lähiopetuksessa vain noin viiden viikon välein. Aikahaaste oli tiedossa jo etukäteen, ja ajatuksena olikin, että opiskelijat käyttäisivät suunnittelussa digitaalisia välineitä.

Alkuvaikeuksien jälkeen ryhmäytyminen alkoi sujua, ja tulosta alkoi syntyä, kun opiskelijat löysivät omat roolinsa projektin toteuttamisessa. Monimuotoryhmän opiskelijoiden vastuulla oli löytää toimintatuokion pohjaksi englanninkielinen loru, satu, laulu tms., josta ryhmä yhdessä lähti työstämään toimintatuokion kokonaisuutta. Yhteistyön lopputuloksena syntyi monipuolisia ja hauskoja suunnitelmia.

Päivätoteutuksen opiskelijat vastasivat projektiin liittyvästä yhteydenpidosta ja tiedottamisesta. Päiväkotien yhteyshenkilöiden kanssa viestittiin pääasiassa sähköpostitse. Päiväkodin henkilöstölle, lasten huoltajille ja medialle laadittiin kohderyhmäkohtaiset tiedotteet.

Toimintatuokiot on toteutettu viikon 46 aikana. Kuvan tiedotteen tehneen ryhmän teemana olivat eläimet. Toinen ryhmä oli valinnut teemaksi värit. Tässä tuokiossa sosionomiopiskelijat opettivat tutun laulun avulla lapsille muutamia värejä laulamalla värin ensin suomeksi ja sitten englanniksi, minkä jälkeen lasten tehtävänä oli muun muassa siirtyä tilassa väripisteeltä toiselle eri tavoin, esim. pupuina loikkien tai lintuina lentäen.

Myös muissa ryhmissä käytettiin musiikkia, leikkejä ja digitaalisia pelejä uusien sanojen opettamisessa. Muina teemoina olivat tervehdyssanat, hedelmät ja perheenjäsenet. Tuokioiden toteuttamisen tavat vaihtelivat, koska ryhmissä oli eri-ikäisiä ja erilaisista taustoista tulevia lapsia. Esim. musiikin käyttämisestä luovuttiin tietyissä ryhmissä perheiden uskonnollisen vakaumuksen vuoksi.

 

kielikylpyla2Lapset osallistuivat tuokioihin innokkaasti. Vierailijat hieman ujostuttivat joitakuita, mutta suurin osa oli toiminnassa innokkaasti mukana. Ryhmissä oli monikulttuurisia lapsia, ja muutamille englanninkieliset sanat olivat entuudestaan tuttuja.

Englanninkielisten sanojen määrä pidettiin varsin rajoitettuna, millä varmistettiin se, että kaikilla lapsilla oli mahdollisuus oppia ainakin muutama uusi sana. Kaikissa tuokioissa liikuttiin joko musiikin tahdissa tai esim. eläimiä jäljitellen. Digitaalisten välineiden käyttö vaihteli ryhmittäin: esim. tablettia hyödynnettiin eläinaiheisen pelin pelaamiseen ja kannettavaa tietokonetta hedelmäaiheisten kuvien katselemiseen.

Opiskelijat olivat tuokioihin tyytyväisiä. Osalla oli jo entuudestaan kokemusta päiväkotiympäristöstä, joten vuorovaikutus lasten kanssa sujui luontevasti. Kaiken kaikkiaan projekti antoi ensimmäisen vuoden opiskelijoille mahdollisuuden tutustua ja toimia autenttisessa työympäristössä omia ideoitaan toteuttaen.

Teksti ja kuvat: TAMKin lehtorit Kirsi Saarinen ja Eija Lähteenmäki

Tunne asiakkaasi tunne! arrow-right
Next post

arrow-left INNOVOINTIPÄIVÄT KILLINKOSKELLA 13.-14.10.2016
Previous post

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *