Posts in the kope category

Uudistunutta ammatillista koulutusta on käsitelty paljon julkisuudessa. Hanketyöskentelyn kautta olen itsekin saanut mahdollisuuden tutustua sen sisältöön. En opeta ammatillisella puolella, joten arkista käytäntöä tunnen lähinnä kuulopuheiden perusteella.

Hieman epäselvää itselleni on myös se, kuinka suurista uudistuksista todella puhutaan. Keskustellessani ammatillisten opettajien kanssa olen ymmärtänyt, että ammatillisella puolella monet uudistuksessa määritellyt asiat ovat saattaneet joissain yksiköissä ja joillain opettajilla olla arkea jo pitkään.

Ammatillisen koulutuksen uutta lainsäädäntöä ja sanastoa lukiessani mietin monesti toivovani, että myös moni ammattikorkeakoulun opettaja tutustuisi niihin; benchmarkaisi ja miettisi miten hyvät käytännöt voitaisiin siirtää meille ammattikorkeakouluunkin.

Tässä tekstissäni tuon esille kolme käsitettä, joita jokainen opettaja mielestäni voisi pohtia vakavasti myös omassa työssään ammattikorkeakoulusektorilla.

Erityinen tuki = tuki ja siihen liittyvät erityiset opetus- ja opiskelujärjestelyt, jota annetaan opiskelijalle silloin, kun hän tarvitsee pitkäaikaista tai säännöllistä oppimisen ja opiskelun tukea oppimisvaikeuksien, vamman, sairauden tai muun syyn vuoksi.

Henkilökohtaistaminen = toiminta, jossa tunnistetaan ja tunnustetaan opiskelijan aiemmin hankkima osaaminen sekä suunnitellaan osaamisen hankkiminen ja osoittaminen sekä tarvittavat ohjaus- ja tukitoimet.

Näyttö = toiminta, jossa opiskelija osoittaa käytännön työtehtäviä tekemällä, miten hyvin hän on saavuttanut tutkinnon perusteissa määritellyn keskeisen ammattitaidon tai osaamisen.

(Opetus- ja kulttuuriministeriö 2017: Ammatillisen koulutuksen reformisanasto.)

 

Erityinen tuki

Ammatillisessa koulutuksessa puhutaan ja käytetään erityistä tukea paljon. Aivan vieras asia ei ole ammattikorkeakoulussakaan. Esimerkiksi TAMKin opinto-oppaassa kuvataan otsikon “esteetön opiskelu” alla kolme tukimuotoa: yleinen tuki, lisätuki ja tehostettu tuki.

Käytössämme on myös tukiseteli, jonka saatuaan opiskelija voi hakea lisätukea opintoihinsa. Erityisjärjestelyt voivat olla vaikkapa opintojen monipuolisia suoritustapoja, joustavia tenttikäytäntöjä ja lisäohjausta.

TAMK-konferenssin hanketemppuradalla OHO! (Opiskelukyvyn, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen korkeakouluissa) ja KOPE- korkeakoulupedagogiikkaa -hankkeet kyselivät viime vuonna muun muassa tukisetelin käytöstä. Pienessä gallupissa kävi ilmi, että osa opetushenkilöstöstä ei ollut sitä käyttänyt ja kaikki opettajat eivät edes tienneet sen olemassaolosta.

Erityiseen tukeen saattaa korkeakoulutasolla yhdistyä myös vanhakantainen käsitys siitä, että tukea tarvitsevia opiskelijoita ei edes olisi korkeakouluissa. Esimerkiksi OHO!-hankkeessa korkeakouluopettajille tehdyn kyselyn vastauksista käy selvästi ilmi, että tukea tarvitsevien määrä on lisääntynyt ja moninaistunut niin ammattikorkeakouluissa kuin yliopistoissakin.

Yksittäinen opettaja voi olla melko voimaton tukea tarvitsevan korkeakouluopiskelijan edessä. Hänellä ei ole erityisopettajan, sosiaalityöntekijän ja psykologin koulutusta, vaikka hän ajoittain tuntisikin niitä tarvitsevansa.

Yhdenvertaisuuslaki muistuttaa kohtelemaan opiskelijoita yhdenvertaisesti. Se ei kuitenkaan ole tasa-arvoa, että tukea tarvitsevia ei huomioida, vaan koko luokka tekee aina samat tehtävät samassa ajassa.

Henkilökohtaistaminen ja näyttö

Ammattikorkeakouluissa on käytössä AHOT-menetelmä eli opiskelija voi hakea hyväksilukua aiemmin hankitulla osaamisellaan. Korkeakoulusektorilla tämä on oikeasti vaikea paikka. Moni pohtii sitä, voiko toisen asteen tutkinnolla ja muutamalla vuodella työkokemusta oikeasti hankkia korkeakoulutasoista osaamista. Oman kokemukseni perusteella väittäisin, että osa opiskelijoista voi ja osa opiskelijoista ei voi.

Opettajan tehtävänä onkin näissä tapauksissa järjestää näyttö (tehtävä, tentti tai esitys), jolla opiskelija osoittaa osaamisensa. Tämän jälkeen mietitään, onko opiskelijan suoritettava vielä joitain osa-alueita opintojaksosta.

AHOT-tilanne on aina tapauskohtainen, joten en lähde antamaan ohjeita siitä, miten henkilökohtaistamiset ja näytöt tulisi toteuttaa. Haluan vain korostaa sitä, että ne ovat opiskelijan oikeus ja siksi ne tulisi toteuttaa.

Ammatillisen koulutuksen reformin myötä uskon meidän olevan korkeakouluissakin pian siinä tilanteessa, että AHOTit yleistyvät. Monet opiskelijoista suuntaavat korkeakouluopintoihin työelämästä ja heillä on taustallaan hyvin erilaista osaamista, osalla myös sellaista, jolla on oikeus saada ainakin osittaisia hyväksilukuja opintojaksoista.

Itse näen, että henkilökohtaistamista ja näyttöä voisimme hyödyntää tehokkaasti myös osana opetusta. Kun opiskelija tulee työelämästä myyntityön tehtävistä, hänellä on väistämättä tuoreempaa tietoa alan käytännöstä kuin opettajalla, joka teki käytännön työtä yli kymmenen vuotta sitten.

Entä jos näyttö olisikin tässä tilanteessa hyvin valmisteltu monipuolinen luento koko ryhmälle? Uskallan väittää, että opettajakin saattaisi oppia jotain uutta – käytännöstä. Ja samalla opintojakso saisi työelämävierailijan, joka toisi arvokkaita ajankohtaisia kuulumisia työelämästä.

Käytännön osaajalla teoriapuoli ei aina ole välttämättä kovin vahvoilla. Sen voisi toteen näyttää vaikkapa tekemällä teoreettisen esseen samasta teemasta. Mahdollisuuksia saman osaamisen suorittamiseen löytyy paljon. Mutta helppoa osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen ei aina opettajalle ole.

TAMKin opinto-oppaasta löytyy hyväksilukuun liittyvää käsitteistöä. Eli kyllä; se on sallittua myös korkeakouluissa.

Korvaaminen

opintoja korvataan muualla suoritetuilla, oppimistavoitteiltaan vastaavilla, samantasoisilla opinnoilla.

Sisällyttäminen

muualla suoritettujen opintojen liittäminen osaksi tutkintoa.

Tunnistaminen

eri tavoin hankitun osaamisen ymmärtäminen, jäsentäminen ja osoittaminen suhteessa tutkinnon osaamistavoitteisiin.

Tunnustaminen

virallisen hyväksynnän antaminen opiskelijan eri tavoin hankkimalle osaamiselle.

 

Teksti ja kuva: Heli Antila, lehtori TAMK, projektipäällikkö OHO!-hanke

Saavutettavuus, esteettömyys, yhdenvertaisuus, hyvinvointi ja moninaisuus vilahtavat luennoitsijoiden ja yleisön keskusteluissa. Saavutettavuuden teeman ympärillä käsitemaailma on rikas ja monitulkintainen.

Korkeakouluopiskelija tarvitsee tuke erityisesti opintojensa loppuvaiheessa.

Saavutettavuusasiat koskettavat jokaista opiskelijaa ja henkilöstön jäsentä. Puhumme kyvystä ymmärtää erilaisuutta, vaikka pitäisikin ehkä keskustella halusta ymmärtää erilaisuutta.

Jatkossa korkeakoulujen saavutettavuuskäytäntöihin on lupa odottaa enemmän yhtenäisiä käytäntöjä, sillä saavutettavuusdirektiivin ja useiden asiaa edistävien valtakunnallisten hankkeiden myötä korkeakoulut ja hankkeet ovat yhdistäneet voimansa yhteisiä ratkaisuja etsiessään.

Opiskelijoiden moninaisuus korkeakoulujen rikkautena -seminaari keräsi yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen henkilöstöä ja järjestöjen edustajia koolle TAMKiin maanantaina.

Seminaarin järjestelyistä vastasivat hankkeet Oho! – Opiskelukyvyn, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen korkeakouluissa sekä KOPE – korkeakoulupedagogiikkaa yhteistyössä. Myös ESOK-verkoston oli mukana järjestelyissä.

 

ESOK-verkosto edistää opiskelun esteettömyyttä korkeakoulujen, järjestöjen ja muiden organisaatioiden yhteistyönä. TAMK toimi isännän roolissa vuosittain järjestettävässä seminaarissa. Esteettömyyssuunnittelija Hannu Puupponen Jyväskylän yliopistosta kertasi avauspuheenvuorossaan ESOK-toiminnan taustaa ja kertoi saavutettavuusasioita edistävästä hanketoiminnasta. Puupponen on yksi Suomen johtavia esteettömyysasiantuntijoita ja työskennellyt aiheen parissa pitkään.

Saavutettavuusasiat kiinnostavat korkeakouluväkeä.

Kuinka korkeakouluopiskelija voi?

 

YTHS:n yhteisöterveyden ylilääkäri Noora Seilo korosti puheenvuorossaan, että valtaosa korkeakouluopiskelijoista voi hyvin. Hän nosti kuitenkin esille muutamia korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksesta nousseita huolenaiheita. Vastauksissaan miesopiskelijat kertovat psyykkisistä oireista, mutta opiskeluterveydenhuollon vastaanotolla heitä ei näy – miten tämä ryhmä tavoitetaan? Opiskelijat ovat aikaisempaa stressaantuneempia ja entistä suurempi osa opiskelijoista on korkeassa uupumusriskissä. Muun muassa uniongelmat, keskittymisvaikeudet ja jännittyneisyys ovat lisääntyneet.

 

Terveystutkimusten tulosten mukaan yksinäisyyden ehkäisyssä tuutoroinnilla, ryhmäytymisellä ja yhteisöllisyydellä on suuri merkitys. Tutkimuksen mukaan opiskelijat toivovat saavansa tukea muun muassa stressinhallintaan, ajanhallintaan, opiskelun ongelmiin ja opiskelutaitoihin.

 

Myös elämänhallinnan taitoihin tarvitaan entistä enemmän tukea. Oman päivän rytmittäminen, syöminen ja nukkuminen ovat monelle korkeakouluopiskelijalle haasteellisia asioita. Liikunnan merkitystä osana hyvinvointia ei tiedosteta riittävästi. Seilo pohtikin, miten korkeakoulut ja opiskeluterveys voisivat tehdä näissä asioissa enemmän yhteistyötä. Lisäksi hän toi esille, että tutkimuksen mukaan sekä mies- että naisopiskelijat kertovat istuvansa yli kymmenen tuntia päivässä, mikä on todellinen terveysongelma. Korkeakoulujen tulisikin mahdollistaa erilaiset työskentelyasennot, tarjota mahdollisuus nousta seisomaan luennoilla sekä muistaa tauottaminen.

Noora Seilo kertoi korkeakouluopiskelijoiden hyvinvoinnista.

 

Opiskelija muuttuvassa korkeakouluyhteisössä

 

Opiskelijakunta Tamkon varapuheenjohtaja Kalle Kairistola kertoi opiskelijakunnan näkökulmia Tampereen uuden korkeakouluyhteisön, Tampere3:n, kehittämisestä. Koska koulutusta rakennetaan opiskelijoille, on opiskelijoiden äänen kuuluttava toiminnan suunnittelussa. Korkeakouluyhteisö tulee tarjoamaan uudenlaisia, poikkitieteellisiä tilaisuuksia tehdä tulevaisuutta.

 

Kairistola pohti myös resurssikysymystä ja erityisesti niiden niukkenemista. Onko korkeakouluilla mahdollisuutta tarjota erilaisille oppijoille erilaisia tapoja opiskella, erilaisia tiloja tai erilaisia suorittamistapoja? Entä miten mahdollistetaan joustavat opintopolut? Hän korosti rehellisyyttä opiskelijoille viestimisesti: kerrotaan avoimesti tilanteesta, valjastetaan olemassa oleva tilanne mahdollisimman hyvin opiskelijoita palvelevaksi ja kerrotaan opiskelijoille erilaisista vaihtoehdoista.

 

Kairistolan mukaan opintoja räätälöimällä on mahdollisuus päästä syventämään omaa osaamistaan niin, että se tukee oman koulutuksen ja opiskelun tavoitteita.  Kairistola toteaa, että Tampere3:n opiskelijat ovat edelläkävijöitä, mutta myös koekaniineja. Korkeakoulujen ja koko korkeakouluyhteisön tulisi taata opiskelijoille yhdenvertaiset mahdollisuudet, jossa jokaisen on hyvä oppia ja tehdä töitä.

 

Opiskelijoiden moninaisuuden tukeminen

 

Kynnys ry:n puheenjohtaja Amu Urhonen toi saavutettavuutta esille sekä opiskelua suunnittelevan, että jo opinnoissa olevan opiskelijan näkökulmasta. Hakijan kannalta Urhonen nosti esille kasvuympäristöasenteet, joilla on merkitystä siihen, miten lapselle ja nuorelle puhutaan tulevaisuudesta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista. Alempien asteiden opetuksella ja opintojen ohjauksella on myös merkitystä.

 

Korkeakoulujen tiedotusta ja markkinointia Urhonen tarkasteli erityisesti siitä näkökulmasta, tunteeko vammainen tai muu erilainen oppija itsensä tervetulleeksi opiskelijaksi ja miten hän löytää tarvitsemansa tiedon esim. nettisivuilta. Kielitaidolla, valintakokeiden erityisjärjestelyillä, taloudellisilla mahdollisuuksilla sekä asumisen mahdollisuuksilla on Urhosen mukaan vaikutusta korkeakouluopintoihin pääsemisessä.

 

Opintojen aikaisista saavutettavuutta heikentävistä asioista Urhonen nostaa esille henkilökunnan ja muiden opiskelijoiden ennakkoluulot, oppilaitosten käytännöt sekä tulkki- ja avustajapalveluiden ja kuljetuspalveluiden puutteen.

 

Opetuksen ja opetusmateriaalin monikanavaisuus tukee saavutettavuutta. Vaikka opiskelu korkeakoulun sisällä onnistuisikin hyvin, tulee saavutettavuus huomioida myös harjoitteluissa ja erilaisissa tapahtumissa ja tutustumisretkillä. Näin erilainen oppija pääsee mukaan osaksi opiskelijaporukkaa ja työelämän verkostoja.

 

Suunnitteilla saavutettavat verkkopalvelut

 

EU:n saavutettavuusdirektiivi ja sitä seuraava kansallinen lainsäädäntö vaativat viranomaisia myös korkeakouluja tekemään digitaaliset palvelut saavutettaviksi. Erityisasiantuntija Markus Rahkola Valtionvarainministeriöstä avasi kuulijoille, miten saavutettavuusvaatimuksia tullaan soveltamaan verkkosivustoilla ja mobiilisovelluksissa sekä erityisesti niiden sisällöissä. Digitaalisten palveluiden saavutettavuusvaatimukset koskevat havaittavuutta, hallittavuutta, ymmärrettävyyttä ja toimintavarmuutta. Selkeä ja merkityksellinen sisältö sekä toimintojen ymmärrettävyys ovat organisaation omalla vastuulla. Saavutettavista verkkopalveluista tulevat hyötymään kaikki.

Erityisasiantuntija Markus Rahkola Valtiovarainministeriöstä kertoi saavutettavuusdirektiivistä.

 

Funkan toimitusjohtaja Susanna Laurin kertoi EU-tasolla tehdyistä päätöksistä ja niiden vaikutuksista Suomen ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Lisäksi hän kertoi pohjoismaisen saavutettavuusverkoston IAAP Nordicin toiminnasta.

Toimitusjohtaja Susanna laurin Funkasta toi seminaariin kansainvälisiä kuulumisia Pohjoismaista ja EU-tasolta.

Kyselyillä tietoa korkeakoulujen saavutettavuudesta

 

Tutkija Reeta Lehto Turun yliopistosta kertoi Oho!-hankkeen tekemästä opiskelijakyselyn alustavista tuloksista. Kyselyyn vastasi 1011 suomalaista korkeakouluopiskelijaa. Kyselyssä tarkasteltiin saavutettavuutta niin fyysisestä, sosiaalisesta, pedagogista kuin psyykkisestäkin näkökulmasta. Lisäksi kyselyssä tarkasteltiin opiskelijan saamaa tukea sekä opintojen ja ohjauksen saavutettavuutta. Suurin osa vastaajista oli naisopiskelijoita. Monivalintakysymysten perusteella tilanne on kohtuullisen hyvässä kunnossa, mutta kehittämiskohteista saadaan parempi käsitys, kunhan avoimet vastaukset ehditään tarkastella.

 

Parhaillaan kysytään kaikkien Suomen korkeakoulujen opetushenkilöstön ajatuksia saavutettavuudesta. Myöhemmin Oho!-hanke tekee myös korkeakoulujen johdolle kyselyn. Näin saavutettavuuden nykytilanne saadaan selvitettyä useista näkökulmista.

 

Työpajoissa käytiin aktiivista keskustelua ja jaettiin tietoa eri korkeakoulujen hyvistä käytännöistä.

Verkostoitumista ja hyviä käytäntöjä

Seminaarin päätteeksi työskenneltiin työpajoissa erilaisten teemojen parissa. Pajatyöskentelyssä koottiin saavutettavuuden hyviä käytäntöjä, pohdittiin soveltuvuuden rajoja ja rajattomuutta, opettajien tiedontarvetta saavutettavuusasioista, saavutettavuuden arviointia sekä saavutettavuuspedagogiikkaa niin fyysisestä, psyykkisestä kuin sosiaalisestakin näkökulmasta.

 

Teksti: Maiju Ketko ja Heli Antila

Kuvat: Saara Lehtonen