Posts in the palveluliiketoiminnan koulutus category

Lauantai 26.8.2017 oli suurten juhlien päivä. Frenckellin sisäpihalla, kuten myös ympäri Suomen, järjestettiin suuret kyläjuhlat rakkaan isänmaamme ruokakulttuurin kunniaksi. Päivä oli valittu tarkoin, nimittäin tasan 100 päivää ennen Suomen 100-vuotissyntymäpäivää.

Tapahtumaa olivat järjestämässä Pirkanmaan Keittiömestarit, Tampereen Paistinkääntäjät, Juvenes Juhlapalvelu ja Tampereen ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijat.

Tapahtumapäivänä mestareiden grillit olivat kuumenneet puoleen päivään mennessä ja lounastarjoilu sai luvan alkaa. Lounasaika oli pyhitetty niin sanotusti kaikelle kansalle, jolloin ohikulkijoilla oli mahdollisuus päästä nauttimaan pöydän antimista. Lounaalla grillattiin glaseerattua porsaanniskaa ja flank steakia sekä kasvisvaihtoehtona grillattua halloumia ja uuden sadon kasviksia. Kumpaakin annosta täydensi kirkas perunasalaatti.

TAMKin Palveluliiketoiminnan infopisteellä toimivat opiskelijat Veera Rantanen ja Hanna Lehmussaari.

Tapahtumakoordinaattorit Aarne Hietamäki ja Aki Koivuniemi tarkistavat illan buffetpöytää yhdessä Juveneksen keittiömestarin Kirsi Saarnin kanssa.

Keittiömestareita grillin äärellä

Suomi 100 -teemaa mukaillen myös luontoäiti halusi esitellä paikalla olevalle kansalle monimuotoisuutensa. Lounaasta saatiin nauttia vuoroin syksyisen vesisateen säestämänä, vuoroin huumaavassa auringonpaisteessa kylpien. Sää ei kuitenkaan kaikessa komeudessaan onnistunut laimentamaan tunnelmaa, vaan muutamien mölkkymittelöiden lomassa asiakkaita virtasi aina viimeisiin lounashetkiin asti.

Iltajuhla aloitettiin klo 18, jolloin pöydät oli katettu viimeistä vatia myöten täyteen. Alkuruokapöydästä löytyi seuraava valikoima kotimaisia herkkuja: graavilohirullaa, savusärkeä, grillattua broileria, marinoituja sieniä, vihersalaattia, maalaissalaattia, hedelmäistä leipäjuustosalaattia, pikkelöityjä kasviksia ja rievää.

Pääruokana toimi sama kokonaisuus kuin lounaalla ja se tarjoiltiin asiakkaille lautastarjoiluna, suoraan mestareiden grillistä. Jälkiruoaksi nautittiin vielä marjamoussea ja kahvia. Baarista sai laadukkaita viinejä sekä oluita ruoan seuraksi.

Livebändin (Tamkeys) lisäksi asiakkaita viihdytti Suomi-aiheinen tietovisa. Illan koleasta säästä huolimatta tunnelma oli lämminhenkinen ja asiakkaat saivat nauttia ainutlaatuisella ammattitaidolla rakennetusta kokonaisuudesta.

Kyläjuhlan asiakkaat saivat kuvauttaa itseään kuvauspaikalla.

Kyläjuhlan tapahtumakoordinaattoreina toimivat restonomiopiskelijat Aarne Hietamäki ja Aki Koivuniemi (14Resto)

Teksti: Restonomiopiskelija Hanna Lehmussaari (14Resto)
Kuvat: Restonomiopiskelija Titta Saarinen (14Resto)

Kansainvälinen ruokatori – International Food Market TAMKissa 19. helmikuuta 2016

Parikymmentä toisen vuosikurssin restonomiopiskelijaa kokoontui TAMKin G-siiven Catering Studiossa helmikuussa jännittävissä tunnelmissa. Viirit liehuivat katossa, pöydät oli aseteltu paikoilleen ja koristeltu sekä kahvia keitetty pannukaupalla; kansainvälisen ruokatorin päivä oli alkamassa. Gastroturistina maailmalla -kurssin opiskelijat olivat tehneet paljon töitä kurssiin kuuluvan tapahtuman aikaansaamiseksi.

Kansainvälisellä ruokatorilla tarjottiin asiakkaille makuja viidestä eri maasta cocktailpaloina ja pienine maistiaisineen. Asiakkaat pääsivät tutustumaan Unkarin, Meksikon, Brasilian, Malesian ja Etelä-Afrikan makumaailmoihin.

Pian keittiötilat täyttyivät kuhinasta ja vastustamattomista tuoksuista. Torstaina esivalmistellut tuotteet viimeisteltiin ja aseteltiin esille, loput tuotteet valmistettiin ja paikat kiillotettiin valmiiksi asiakkaille. Baarikin avattiin, jotta lounaan kanssa voisi nauttia vaikkapa lasillisen viiniä!

kuva1

kuva3

kuva2

kuva15

kuva5

kuva4

kuva7

kuva12

kuva13

kuva14

uusikuva4

uusikuva9

uusikuva2

uusikuva8

uusikuva11

uusikkuva9

Lähes kaikki sadasta lipusta oli myyty etukäteen markkinointitiimin kierrettyä koulua ympäri useana päivänä, ja loputkin lipuista menivät kuin kuumille kiville tapahtuman kuluessa. Opiskelijoidenkin joukossa olisi ollut kovasti kiinnostuneita, mutta tällä kertaa tapahtuma oli suunnattu TAMKin henkilöstölle, jotta restonomeja ja Catering Studion toimintaa saataisiin tutuksi myös talossa työskenteleville. Ovien auettua yhdeltätoista alkoivat asiakkaat saapua, ja kunkin maan pisteellä he saivat kuulla hieman tarjolla olevista ruokalajeista ja maan ruokakulttuurista.

Tapahtuma oli  suuri menestys, ja saimme kehotuksia tuottaa vastaavia lisää. Oli mukava huomata, että TAMKin henkilöstöllä oli kiinnostusta restonomien tapahtumatarjonnalle. Catering Studion lounaita ja a la cartea on tulossa lähiviikkoina lisää, sillä viikolla 10 pyörähtää käyntiin kolmosvuotisten Catering Studio goes Street Food ja viikosta 12 eteenpäin kakkosvuotisten pop-up-ravintolat – tervetuloa nauttimaan niihinkin!

Kannattaa pitää silmällä Catering Studion Facebook -sivuja: https://www.facebook.com/tamk.cateringstudio/

 

Teksti: Anna Mikkonen, restonomiopiskelija
Valokuvat: Tanja Vilén, restonomiopiskelija