Posts in the sairaanhoito category

Teksti ja kuva:

Katja Muurinen, TAMKin hoitotyön lehtori

Sirpa Salin, TAMKin gerontologisen hoitotyön yliopettaja

___________________________________________________

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi rahoituksen keväällä 2018 palliatiivisen hoitotyön ja lääketieteen koulutuksen monialaisen ja työelämälähtöisen kehittämisen hankkeelle. Hankkeessa on mukana 15 ammattikorkeakoulua ja kaikki Suomen viisi lääketieteellistä tiedekuntaa. Hanketta toteutetaan aidosti moniammatillisesti. Tarkoituksena on yhtenäistää palliatiivista koulutusta hoitotyön eri tasoilla sekä lääketieteen opetuksessa. Hanke päättyy syksyllä 2020.

Mitä palliatiivinen hoito sitten tarkoittaa?

WHO:n mukaan se tarkoittaa parantumattomasti sairaan ihmisen kokonaisvaltaista oireita ja kärsimystä lievittävää hoitoa. Tämä hoito on luonteeltaan aktiivista, vaikka tavoite ei ole ihmisen parantuminen sairaudestaan.

Palliatiivisessa hoidossa läheiset otetaan mukaan aktiivisesti osaksi kokonaishoitoa. Palliatiivisen hoidon piiriin ihmiset tulevat monien eri sairauksien kanssa. Näitä sairauksia voivat olla muun muassa keuhkosairaudet, sydänsairaudet, neurologiset sairaudet, muistisairaudet ja syöpätaudit. Tämä asia koskee laajalla kirjolla erilaisia sairauksia sairastavia ihmisiä ja heidän läheisiään.

Kick off -päivä Tampereella syyskuussa 2018.

Palliatiivinen hoidossa on monen ikäisiä ihmisiä aina lapsista vanhuksiin. WHO:n arvion mukaan Suomessa palliatiivista hoitoa tarvitsee 30 000 ihmistä vuodessa. Palliatiivisen hoidon tarve ei ole tulevaisuudessa vähentymään päin ja toteuttajilta vaaditaan hyvin monipuolista osaamista.

Palliatiivinen hoito on ajankohtainen ja merkittävä aihe, sillä se koskettaa lähes meitä kaikkia jollakin tapaa jossain elämän vaiheessa. Kaikki varmasti toivovat itselleen tai läheiselleen mahdollisimman arvokasta ja laadukasta hoitoa, silloin kun sairaus ei ole enää parannettavissa. Palliatiivisessa hoidossa on paljon tehtävissä, vaikka sairaus ei ole enää parannettavissa.

Tässä hankkeessa kehitetään palliatiivista hoitoa laaja-alaisesti. Tarkoituksena on luoda valtakunnalliset opetussuunnitelmat palliatiivisen hoitotyön eri tasoille, jolloin tarjottavalla koulutuksella olisi yhtenäiset kriteerit. Tällä hetkellä ei ole tarjolla yhtenäisiä opetussuunnitelmia, vaan palliatiivisen hoidon opetusta toteutetaan vaihtelevasti eri oppilaitoksissa.

Hankkeessa tuotettujen opetussuunnitelmien tarkoituksena on, että ihmiset saisivat laadukasta koko perheen huomioivaa palliatiivista hoitoa asuinpaikasta riippumatta. Palliatiivista koulutusta kehitetään valtakunnallisessa verkostossa, jossa mukana on työelämänedustajat sidosryhminä. Syksyn aikana on kartoitettu työelämän tarpeita palliatiivisen koulutuksen suhteen eri puolella Suomea tapahtuvissa työelämäpajoissa.

Tällä hetkellä hankkeen ammattikorkeakouluissa on käynnissä opiskelijakyselyt valmistuville sairaanhoitajaopiskelijoille. Kyselyssä kartoitetaan sitä, minkälaisia valmiuksia koulutus on antanut palliatiivisesta hoitotyöstä ja saattohoidosta. Lisäksi analysoinnin alla on eri ammattikorkeakoulujen sairaanhoitajakoulutuksen opetussuunnitelmat – se, miten nämä aiheet näkyvät opetussuunnitelmissa. Näiden tietojen pohjalta kartutetaan tietoa nykytilasta ja siltä pohjalta lähdetään työstämään uusia opetussuunnitelmia palliatiivisen hoidon eri tasoille. Saatu tieto mahdollistaa monipuolisen tiedon ja näkökulmien yhdistämisen sekä uusien ajatusten innovoinnin.

 

IMG_0268Me TAMKin sairaanhoitajiksi tähtäävät monimuoto-opiskelijat 14ahoty1-luokalta saimme elokuussa 2016 loistavan tilaisuuden päästä kansainvälistymään. 21.8. matkustimme kuuden opiskelijan voimin opettajamme Sirpa Salinin johdolla lämpöiseen etelä-Saksan Nürnbergiin, jossa viikonmittaisen kesäkoulun aiheena olisi hoitotyö dementiaa sairastavien kanssa.

Ohjelmassa meillä oli opetusta englannin kielellä saksalaisessa korkeakoulussa (Evangelische Hochschule Nürnberg) ja luokkamme koostui meidän kuuden lisäksi neljästä saksalaisesta ja kahdesta itävaltalaisesta opiskelijasta. Opettajina meillä toimivat niin paikallisen kuin yhteistyössä olevien korkeakoulujen opettajat; suomesta opettajiksi lähtivät Sirpa Salin ja Katja Hautsalo, joiden pitämistä oppitunneista saimme olla oikein ylpeitä.

Monipuolista opetusta ja simulointia

Opetus oli monipuolista, ja luentojen aiheet käsittelivät sekä muistisairaiden hoitamista että muistisairautta sairastavan ihmisen kohtaamista. Opiskelijat valmistelivat esityksen muistisairaiden hoitamisesta sekä sairaanhoitajan koulutuksen tilasta oman maansa näkökulmasta. Tämän kautta pääsimme heti vertailemaan maidemme koulutuksia sekä hoitojärjestelmiä, mikä innosti kaikki opiskelijat keskustelemaan. Viikon aikana teimme yhdessä muun muassa paljon ryhmätöitä, käsittelimme erilaisia case-tapauksia, rakensimme hoitosuunnitelmia ja harjoittelimme simulaatiota.

IMG_0313Me opiskelijat majoituimme viikon ajan nuorten naisten asuntolassa, jonka sijaitsi lähellä metro-asemaa. Kouluun oli matkaa neljä pysäkkiväliä ja metro oli varsin vaivaton tapa liikkua ruuhkaisessa kaupungissa. Kouluruokailujen sijaan kävimme lounaalla ihanissa leipomoissa tai supermarket Normassa. Saksalaisen ruoan hinta sai päämme pyörälle ja pretzeleitä kului viikon aikana yksi jos toinenkin. Lisäksi meille pidettiin Nürnbergissä oma opastettu kierros: Oli vaikuttavaa kuulla, kuinka tämä kaupunki pommitettiin toisen maailman sodan aikana lähes maan tasalle. Kirkkoja ja vanhaa kaupunkia oli entisöity, mutta kyllä historian havinan tunsi edelleen ytimissään.

Laadukasta vanhustenhoitoa Bambergissa

Saksalainen isäntäkoulumme oli järjestänyt meille koulupäivien jälkeen paljon ohjelmaa, mutta erityisen maininnan ansaitsee vierailu kauniiseen Bambergiin, 60 kilometrin päässä Nürnbergistä. Pääsimme ensin vierailemaan dementia-hoitokotiin, jossa meidät otettiin erittäin vieraanvaraisesti vastaan. Saimme kuulla ”Pflegeoasen” (suom. ”hoitokeidas”) -periaatteesta hoitaa dementoituneita vanhuksia sekä kysyä mieltä askarruttavia asioita, minkä jälkeen pääsimme opastettuna kiertämään hoitokodissa.

Hoitopaikan ajatuksena oli tarjota laadukasta hoitoa dementiaa sairastavalle vanhukselle: He hoitavat yksilöllisesti ja välttävät viimeiseen saakka lähettämästä vanhuksiaan sairaala- tai jatkohoitoon. Heillä kävi hoitokodissa oma lääkäri viikoittain ja kulttuuriin kuului myös se, että vanhukset pääsivät liikkumaan vapaasti: Ovet olivat auki ulos puutarhaan ja hoitokodissa pystyi kulkemaan niin, ettei varsinaisesti tullut koskaan tien päähän. Muistisairaita ihmisiä hoitaneena tiedämme, kuinka kova koti-ikävä voi olla iltaisin ja miten turhauttavalta se voikaan tuntua, jos tunnet olevasi lukkojen takana ilman ulospääsyä. Apuvälineet näyttivät olevan paremmalla tasolla kuin meillä Suomessa ja muun muassa vanhuksen liikkuminen kävelytelineellä oli meille uutta.

IMG_0285Hoitokodin kulttuuriin kuului myös se, että kaikki asukkaat nostetaan pois vuoteistaan olemaan yhdessä. Näimme ihastuttavia lepotuoleja, joissa oli hyvä rentoutua; aivan erilaista kuin meillä täällä Suomessa, jossa vanhukset ovat jokainen omassa huoneessaan. Mitään tarkkoja kellonaikoja ei hoitokodissa ollut ja aamupalankin sai syödä sitten kun siltä tuntui. Vuorokauden ajat oli otettu huomioon valaistuksessa, jolloin katossa olevat lamput alkoivat himmentyä illan hämärtyessä. Lääkityksen ja suihkussa käymisen vapaaehtoisuus meitä hiukan hämmensi, sillä meille kerrottiin, ettei ketään pakoteta ottamaan lääkkeitään tai menemään suihkuun. Saimme myös kuulla, että suostuttelulla ja keskusteluilla päästään kompromisseihin, mikä tuntui unelmalta. Toki heillä tilanne saattoi joinain iltoina muistuttaa sirkusta, mutta näinhän se on myös meillä Suomessa.

Hoitokodin vierailun jälkeen meillä oli reipashenkinen opastettu kaupunkikävely. Aurinko paistoi ja lämmintä oli +30 astetta. Bambergin kaupungin historia sekä kauneus jäivät ikuisesti mieleen ja päivän saimme päättää yhteisillalliseen joen varrella sijaitsevassa ravintolassa. Kotimatkalla illan pimetessä tutuksi tuli myös saksalainen ”autobahn” nopeuksineen, jotka ovat aivan eri luokkaa kuin Suomessa.

Viikko opetti ja antoi rohkeutta

Viimeisenä koulupäivänä meillä oli myös vakava luento: ”Death and Dying in Dementia”, jonka myötä meidän tuli pohtia mitä keskinäistä eroa on kuolevalla dementiaa sairastavalla ja ei-dementiaa sairastavalla ihmisellä. Kohtaammeko kuolevan tarpeet eri tavalla? Yhteistä tuntui olevan kuoleman käsite, josta ei yleisessä keskustelussa puhuta, vaikka hoitajat käsittelevätkin aihetta paljon vapaammin. Päädyimme siihen lopputulokseen, että meidän tulisi kohdata kuolevan tarpeet rohkeasti siitä huolimatta, mitä hän sairastaa.

IMG_0402Viimeisenä saimme antaa yksilöllisesti palautetta kuluneesta viikosta: mikä oli hyvää, missä olisi ollut toivomisen varaa ja mitä jäimme vielä kaipaamaan. Kiitimme heitä vieraanvaraisuudesta ja siitä, että meistä pidettiin niin hyvää huolta. Lähetämme myös lämpimät kiitokset Tampereen ammattikorkeakoululle.

Viikko oli trooppisen lämmin ja kotiin palattuamme huokaisimme, että ”onpa ihanan viileää ja raikasta”. Opimme paljon ja saimme rohkeutta kohdata potilaita myös englannin kielellä. Opimme myös, että samat murheet ovat niin saksalaisella kuin suomalaisella muistisairautta sairastavalla ihmisellä.

 

Teksti ja kuvat: Heidi Salminen

Menossa mukana olivat sh-opiskelijat: Anniina Lahtinen, Sanna Salonen, Jaana Backman, Sarianna Toivola, Pia Karppanen ja Heidi Salminen.