Posts in the verkkomarkkinointi category

Teksti ja kuva: TAMKin tietojenkäsittelyn lehtori Jyrki Vehmas

___________________

TAMKin tietojenkäsittelyn opiskelijat saivat mielenkiintoisen yhteistyökumppanin, kun kasvisruuastaan tunnettu ravintola Fafa’s Tampereella haastoi heidät ideoimaan uusia markkinointiratkaisuja verkkoon. Rohkeasti kohti haastetta: tietoteknisen alan opiskelijoiden suhtautuminen markkinointiin ei aina ole pelkästään myönteistä, toisaalta kriittinen suhtautuminen nähtiin myös voimavarana.

Kriittisyys väheni oleellisesti, kun opiskelijat pääsivät tutustumaan ravintolan konseptiin ja maittaviin annoksiin, joissa oli hyvin valinnanvaraa – lihaisiakin annoksia löytyi niitä haluaville.

– Yhteistyöprojekti kuuluu tietojenkäsittelyn kurssiin, jonka päätavoitteena on oppia ajattelemaan asioita asiakkaan ja asiakkaan asiakkaiden näkökulmasta. Myös markkinointiviestintä ja sosiaalisen median välineet tulevat tutuksi ihan uudesta näkökulmasta, kertoo kurssin opettaja, lehtori Jyrki Vehmas.

Kuvassa: Ravintola Fafa’sin osakas Petri Wessman (pöydän ääressä keskellä) kertoo itsekin oppineensa opiskelijoilta projektin aikana.

Toisen vuoden web-tuotannon opiskelijat pääsevät tositilanteessa hyödyntämään ensimmäisen vuoden pelikehitysprojektissa saamiaan innovointitaitoja. Kurssin parikymmentä opiskelijaa työskentelee noin kymmenen viikon ajan neljässä pienryhmässä tuottaen ideoita ja ehdotuksia Fafa’sin verkkomarkkinoinnin strategiaksi ja kampanjatoteutuksiksi. Opiskelijat ottavat itse selvää asioista, hakevat vastauksia, ja luovuuskin joutuu koetukselle.

Työskentelyyn kuuluvat muun muassa ideointityöpajat ja seurantapalaverit yhdessä asiakkaan kanssa. Opiskelijoiden mukaan on erittäin kiinnostavaa päästä analysoimaan oman kampanjansa tuloksia. Esimerkiksi kilpailujen ja arvontojen käyttö kampanjoissa näyttää houkuttavan asiakkaita.

– Kun kampanjaviikkojen Facebook-näkyvyydet vaihtelevat tuhannesta sataan tuhanteen näyttöön, niin vaihtelun syiden analysoinnissa riittää pohdittavaa, toteaa Vehmas. 

Myös kansainvälinen ulottuvuus on projektissa mukana, koska suuri osa Fafa’sin henkilökunnasta puhuu äidinkielenään jotain muuta kieltä kuin suomea. Ravintolapäällikkö Andre Puga esimerkiksi on kotoisin Portugalista. Projektissa mukana oleva ravintolan osakas Petri Wessman puhuu tarvittaessa hyvinkin aitoa Tampereen murretta.

Wessmanin mukaan yhteistyössä parasta on mielipiteiden vaihto potentiaalisten asiakkaiden kanssa ja oman some-kokemuksen kartuttaminen. Vehmas puolestaan näkee hyvänä kehityssuuntauksena sen, että it-alan opiskelijat soveltavat ketterän projektinhallinnan oppeja myös muissa kuin IT-projekteissa. Niissä kaikki osapuolet oppivat jotain uutta.