”Hyvät matkustajat laskeudumme noin puolen tunnin kuluttua Riadiin”. Nytkö siis? Kyllä, nyt on aika pukeutua maan tavan mukaisesti mustaan täyspitkään Abayaan ja päähuiviin. Käytävän toisella puolella istuvat kolme täyshunnutettua rouvaa selvästi hihittävät minulle. Ehkä operaationi näyttää epätoivoiselta. Lopuksi he nyökkäävät hyväksymisen merkiksi.

Maahantulo on hämäläistä puuhaa. On seisottava eri jonossa, jos on ensi kertaa Saudi-Arabiaan tulossa. Vihdoin on sormenjälkien ja valokuvan vuoro. Ja vielä kerran sormenjäljet ja vielä kerta kiellon päälle sormenjäljet Mrs. Carita. Ensi kerralla sitten pääsenkin jo eri jonoon, joka näytti liikkuvan sutjakkaammin.

Viikon aikana liikumme porukalla messuilla ja erilaisissa tapaamisissa. Koskaan ei ole ollut näin kätevää pukeutumisen ja hiusten kanssa. Välillä aivan vahingossa kokeilen liikkumista ilman huivia. Kukaan ei tule missään huomauttamaan. Outoa. Itse asiassa on paljon hankalampi olo ilman huivia. Sitä on alaston olo, kun kaikilla muilla on huivi.

Naisten seminaarissa

Huippuhetket matkalla koen vetäessäni naisille tarkoitetun kolmituntisen seminaariin. Sellaista intoa ja paloa asioihin, koulutukseen siis, harvoin enää saa kokea. Olin yllättynyt ja ihmeissäni. Takkini oli totaalisen tyhjä tuon seminaarin jälkeen. Toivon salaa, että tästä kehkeytyisi jotakin isossa tulevaisuudessa.

Jokaisessa mahdollisessa välissä istahdan hotellin puutarhaan Riadin talvessa (plus 20) ja juon kupposen kahvia. Kuntosalille tai saatikka sitten sisäuima-altaalle ei ole asiaa. Pistetään sitten pätkivässä verkossa edes sähköpostia kuntoon.

Takseilla liikkuminen on taidetta. Osoitteita ei ole ja hinta pitää tinkiä. Koskaan ei voi olla varma pääseekö perille. Taksin takapenkiltä on kuitenkin hyvä tilaisuus vilkuilla ohi kiiltäviä näyteikkunoita. Toinen toistaan koreampia iltapukuliikkeitä on joka kadunkulmassa. Missä näitä voi käyttää? Kotona taitaakin sitten olla eri meininki kuin ulkosalla… Yhdessä liikkeessä kristallikruunut ovat niin isoja, että en äkkiä keksi niille sijoituspaikkaa kotimaassa. Ai, että ostinko itse mitään? Ostin ikioman Abayan, jossa on kultalankakoristeita. Mitähän verottaja tästä vähennyksestä tuumaa?

Viikko TAMKissa hurahtaa ”purkuhommissa”. Jälkityötä on aina kiitettävästi. Toisaalta pitää rakentaa jo seuraavan viikon esityksiä ja niitä jännittäviä ”pitsauksia”. Matkasihteeri on kullanarvoinen henkilö. Hän auttaa aina ja ilolla. Olen suunnattoman kiitollinen heille kaikille.

Matkalla Omaniin

Suuntaan aikaisin sunnuntaiaamuna jälleen kohti Helsinki-Vantaata. Melkein on yksityiskuljetus Paunun pikavuorossa. Noin 17 tunnin matkustamisen jälkeen kaadun hotellin sänkyyn Omanin pääkaupungissa Muscatissa. Kello on paikallista aikaa 04.00. Maahantulomuodollisuudet sujuivat onneksi helposti ja nopeasti tällä kertaa.

Maanantain neuvottelut menevät hyvin. Tunnin puutarhassa istuminen tuottaa punaisen nenän. Mutta aurinko on kerta kaikkiaan niin kutsuva, että unohdin kaikki viisaat neuvot. Tiistaiaamuna herään umpiunesta klo 7.12 (Suomessa klo 05.12). ”Olemme saaneet sinulle eilisten neuvottelujen johdosta ajan ministerin avustajan puheille. Olethan siellä klo 8.15. Taksimatka kestää n. 30 minuuttia aamuruuhkassa”.

Lupaan tehdä parhaani. Sitten suihkitaan menemään. Täällä eivät länsimaiset naiset käytä huivia tai Abayaa. Tänä aamuna ne olisivat nopeuttaneet lähtöäni. Ministeriön portilla vartija ei päästä taksia sisään, koska minulla ei ole aavistustakaan, minkä nimistä henkilö olen menossa tapaamaan. Paljon arabiankielisiä selitystä taksikuskilta ja portti aukeaa kuin aukeaakin. Pikalähtö tuottaa sen verran adrenaliinia, että tapaaminen menee enemmän kuin loistavasti, vaikka olinkin vaikeiden kysymysten tulituksessa. Jos en olisi opettaja, pedagogi ja pitkänlinjan koulutusmaailmaa monelta kantilta seurannut työntekijä, en olisi pärjännyt.

Tiukkoja kysymyksiä

Kymmeneltä olen jo takaisin, ja on edessä lähtö vuorten yli kahden tunnin ajomatkan päähän yksityiseen yliopistoon. Esitys ja vauhdikkaat neuvottelut. Takaisin vuorten yli. Autonkuljettaja, johon muuten voisin tottua, ohittelee lahjakkaasti, kunnes keskellä erämaata pysähdymme, koska iso rekka palaa. Savupilveen sisään ja läpi vaan. Vaikka palomiehen rouva olenkin, niin tämä nostatti pulssia. Vielä yksi tapaaminen illalla.

Keskiviikkona tapaamme vielä ylintä johtoa. Taas vastaan tiukkoihin kysymyksiin. Todella tiukkoihin kysymyksiin. Mutta meillä selvästi ”synkkaa”, joten keskustelu muuttuu leppoisammaksi. Johtajat säälivät kiirettä aikatauluni ja vievät minut kaupunkiajelulle ja lounaalle. Mahtavaa! Muscat tuntuu leppoisalta kaupungilta. Ihmiset ovat kovin ystävällisiä. Pääsen vielä basaarialueelle ja paikallisten avustuksella käyn läpi ”tinkimisen perusteet”. Vähintään 0,5 ECTS!

 

Täältä yläilmoista, Irakin ilmatilasta tervehtien
20.2.2014
terveisin Carita

Teksti: Carita Prokki, asiakkuuspäällikkö

TAMKin rakennusmestari-opiskelijat BAUTEC 2014 -messuilla arrow-right
Next post

arrow-left Murra ennakkoluulosi – tule Elävään kirjastoon!
Previous post

  • Essi

    24.2.2014 at 12:02 |

    Loistava kirjoitus. Kiitos virtuaalireissusta Saudeihin ja Omaniin, Carita! 🙂

  • Mikko N

    26.2.2014 at 11:38 |

    Caritalla on kirjallisen ilmaisun lahjakkuutta! Itsekin tuolla päin käyneenä tunnelma välittyy todella aidosti. Hienoa että jaksat puurtaa raskaita reissuja tulevaisuutemme hyväksi, ja vielä kirjoittaakin niistä iloksemme!

  • Anonymous

    27.2.2014 at 11:53 |

    Aivan samaa mieltä kuin Essi ja Mikko! Kiitos näistä mielikuvamatkoista ja tunnelmista, jotka välittyvät lennokkaasti tekstistä. Kiitos rohkeille tienraivaajille ja voimia jatkossakin rankoille reissuille! Menestyksekästä koulutusvientijatkoa! Ursula

  • Anonymous

    3.3.2014 at 17:30 |

    Koulutusvienti on jutun perusteella tdoella haastavaa ja jännittävää työtä! Eikä joka iikasta tuohon hommaan olisi. Onnea jatkossakin vaativille reissuille!

  • Pirjo Jaakkola

    4.3.2014 at 09:23 |

    Olipa mukava lukea tätä seikkailua!

  • Sari Matala

    5.3.2014 at 14:33 |

    Hieno kirjoitus, Carita! Ja hatunnosto noin vaativan tehtävän hoitamisesta!

  • Sari Matala

    5.3.2014 at 14:34 |

    Hieno kirjoitus, Carita! Ja hatunnosto noin vaativan tehtävän ja reissun hoitamisesta!

  • Anonymous

    7.3.2014 at 08:01 |

    Kiitos, Carita, että jaoit nämä koulutusvientikokemukset kanssamme! Avarsi taas ajattelua. Tsemppiä! Hanna S.